Teesi n:o 32 - Oho, vain kirkossa pelastutaan

Jokainen ei tule uskollaan autuaaksi, vaikka toisin väitetään. Eikä varsinkaan yksikseen, vaan yhdessä muiden kanssa. Jo kirkkoisät tiesivät, ettei näkyvän kirkon ulkopuolella ole pelastusta, extra ecclesiam nulla salus. Toisin sanoen: instituutio rules! Vai miten tuo pitäisi nykysuomeksi selittää?

Katolisessa katekismuksessa selitetään kirkkoisien ajatusta myönteisen muotoilun avulla: pelastus tulee kokonaan Kristukselta, joka on kirkon pää, ja jonka ruumis kirkko on. Kristus ei ole nurkkakuntainen, vain yhden ihmisen kaveri. Pelastus kuuluu kaikille. Pitämällä esillä tätä sanomaa kirkko on isompi oivallus kuin vain seinät tai maantieteelliset rajat.

Vain kirkossa pelastutaan, vain liittymällä minun jumalastani Meidän Jumalaamme pääsee jyvälle homman ytimestä. Mutta, Luoja paratkoon, maailma on täynnä oman jumalansa kanssa haahuilevia ihmisiä ja yhteisöjä. Niille olisi terveellistä lopettaa nipottaminen. Jumalan luo ei mennä kaulasuonet pinkeinä ja sydän täynnä piikkilankaa hengellisten aitojen rakentamista varten.

*

Kotimaa julkaisee viikoittain yhden teesin reformaation merkkivuoden innostamana (5.11.2017 saakka). - Teesien kirjoittaja/kokoaja on Olli Seppälä. – Keskustelu sallittua, jopa toivottavaa.

49 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oli hauska havaita miten Martin tekstiin olisi suhtauduttu, jos hän olisi kommentoimassa nyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Luettuani kaikki kommentit, voin sanoa, olipa hyviä kommentteja. Kiitos varsinkin T. Kakkurille, joka otti teologin lahjat käyttöönsä.

    Yksi asia vielä nousi mieleeni. Meistä yksikään ei pelastu omalla uskolla, vaan pelastus on Jumalan Pojan uskon kautta, joka annetaan lahjaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Meistä yksikään ei pelastu omalla uskolla, vaan pelastus on Jumalan Pojan uskon kautta, joka annetaan lahjaksi.”

      Jaakob kirjoittaa: ”Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?”

      Avaa hänen sanojaan oppisi kautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Jakeen alkuosa jäi pois lainauksestasi: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?” Siitä käy ilmi, että on kyseessä ihminen, joka sanoo uskovansa, ei ihminen, joka uskoo. Usko ilmenee teoissa, pelkkä sanominen ei kerro totuutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?”

      Eikö juuri tuo todista, ettei usko pelasta? Lampaat ja vuohet erotellaan sen mukaan kuin ovat tehneet hyvää tai pahaa. Lampaat eivät ole vanhurskaita, vaan oikeamielisiä. Oikeamielisyys ei edes liity uskontoihin, vaikka kirkko onkin koettanut varastaa oikeamielisyyden tarkoittamaan vanhurskaita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Usko ilman tekoja on Jaakobin kirjeen mukaan kuollut. Elävä usko pelastaa. Uskon elävyys näkyy siinä, että uskova tekee jotain Jumalan tahdon mukaista. Matteuksen vuohet ja lampaat -jakson mukaan uskova ei edes itse tiedä tehneensä mitään erityistä. Teeskentely puolestaan on tekopyhyyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Jos kadotus on kirkkoon kuulumattomana kohtaloni, niin sitten saa olla (vaikka kastettu olenkin ja rippikoulun käynyt). En ole valmis maksamaan yli 800 euroa vuodessa, vuodesta toiseen, saamatta vastineeksi muuta kuin epämääräisen lupauksen iankaikkisista taivaallisista riemuista kuolemani jälkeen.

    Jos joku pelastus ja iankaikkinen elämä on, niin kyllä sen pitäisi sitten olla ilmainen kaikille ihmisille, niin kirkkoon kuuluville, kuin kuulumattomillekin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Nyt olet sotkenut kirkollisveron ja aneet keskenään. Samoin ovat kirkkolaitos ja se ’pyhä yhteinen’ sekaisin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kimmo Wallentinille muistelen parikin kertaa vastanneeni, ettei hänen eikä kenenkään muunkaan kirkollisveroilla ole taivaan kanssa mitään tekemistä Verotuloilla maksetaan palkkoja, ylläpidetään kiinteistöjä ja käyttömenoja. Taivaaseen asti rahat eivät riitä. Rahalla ei saa onnellisuutta edes tässä ajallisessa elämässä, saati tulevassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kakkuri: ”Kimmo Wallentinille muistelen parikin kertaa vastanneeni, ettei hänen eikä kenenkään muunkaan kirkollisveroilla ole taivaan kanssa mitään tekemistä”

      Ei kirkkoon ainakaan Suomessa voi kuulua ilmaiseksi. Ja jos kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta (Extra ecclesiam nulla salus) niin mahdotontahan se taivaan ikuiseen iloon ilmaisksi pääseminen silloin taitaa olla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Martti: ”Samoin ovat kirkkolaitos ja se ‘pyhä yhteinen’ sekaisin.”

      Anteeksi asiantuntemattomuuteni, mutta voiko siihen ”pyhään yhteiseen” sitten kuulua ilman, että on kirkkolaitoksen jäsen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tapio, en suinkaan kiellä tekoja. Uskova tekee paljon tekoja, mutta niillä ei ole merkitystä pelastuksen asiassa. Pelastusta ei saada tekojen mukaan, vaan Jumalan Armosta.

    Kaikki jotka kuulevat ja uskovat evankeliumin tekevät totuuden ja tulevat valkeuteen. Ja huomaa, kaikki ihmisen teot tulevat tuon uskon mukana. Kristitty ei siis voi olla toimeton, vaan kaikissa teoissaan hän on Jumalan teon vaikuttama ja näin ollen ihminen vaeltaa Jumalan teoissa, eikä omissa teoissa. Jos jollain on Usko Kristukseen, niin hänellä on myös varmasti teot tuon uskon mukana. Jos taas ei ole tekoja, niin silloin ei ole myöskään uskoa.

    Mistä tuo usko sitten tulee? Se tulee Jumalan Sanan kautta ( Kristus) Yksikään ihminen ei voi saavuttaa synnittömyyttä omilla teoillaan, vaan Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Jos joku on kaikessa teioissaan täydellinen, niin ei se kuitenkaan riitä Jumalan edessä poistamaan syntiä. Ihminen ei voi sovittaa syntiä omilla teoillaan. (Näin siis Raamatusta saa jokainen lukea ja oppia)

    ”Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” Room.4:1-8

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”en suinkaan kiellä tekoja. Uskova tekee paljon tekoja, mutta niillä ei ole merkitystä pelastuksen asiassa. Pelastusta ei saada tekojen mukaan, vaan Jumalan Armosta.”

      Mistä pelastutaan ja kuka tai mikä pelastaa?

      Kukaan ei ole vielä pelastunut apostolien opin mukaan. Se ei edes ole mahdollista, koska pelastuksen päivä, Herran päivä, ei ole ilmestynyt. Raamattu kokonaisuudessaan on yhtenevä kertoessaan pelastuksesta ja mitä se tarkoittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Raamattu kokonaisuudessaan on yhtenevä kertoessaan pelastuksesta ja mitä se tarkoittaa.” Onkohan noin? Mooseksen kirjoissa pelastus tarkoittaa heprealaisten vapautumista pakkotyöstä ja Egyptin sotajoukon hukkumista Kaislamereen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Mooseksen kirjoissa pelastus tarkoittaa heprealaisten vapautumista pakkotyöstä ja Egyptin sotajoukon hukkumista Kaislamereen.”

      Samaan viittaa Jeesus kertoessaan Nooan päivistä. Tämä on sama teema kuin Mooseksen johdattaessa kansan Egyptin orjuudesta Kaislamerelle. Toisille vesi oli pelastus, toisille tuho.

      Tästä päästään perhekunnan pelastukseen, josta Nooan ja Lootin perhekunnat ovat esikuvia. Eivät apostolit muuttaneet oppia perhekunnan pelastuksesta, vaan vahvistivat sen. Kirkko opettaa pelastuksesta vastoin Ut:n ilmoitusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ymmärrämme sitten sanonnan ’kokonaisuudessaan yhtenevä’ eri tavalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Blogin väite mitätöi Uskon perustuksen: Syntiemme sovituksen ja pelastuksen yksin Kristuksen sovituksen perusteella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Oho, vain kirkossa pelastutaan” On vähän ympäripyöreä ihmettely, vai onko se toteamus? Jäi minulle vähän epäselväksi…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Perustunee siihen ajatukseen, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tapio, uskon kautta Kristukseen olemme saavuttaneet Pelastuksen, meidät on haudattu ja ylösnostettu Kristuksessa. Nyt elämme toivon mukaan, mutta kerran näkemisessä. Sen minkä Jumala on ihmisessä aloittanut, sen hän saattaa loppuun.

    ”Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan, jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa, kahleisiin asti, niinkuin pahantekijä; mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu. Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen kirkkauden. Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata. Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat. 2.Tim.2:8-14

    Varma on se sana, jos kiellämme, hän on kieltävä meidät (Pyhän Hengen pilkka), jos olemme uskottomat, pysyy hän uskollisena.

    Tuo tarkoittaa, että monessa me erehdymme ja ajauduimme harhaan, vaikka olemme uskovia, siltä Hän ei meitä kiellä, koska olemme Hänen lapsensa. Jos taas kiellämme Hänet, niin Hän ei tule olemaan meille Pelastukseksi.

    Pelastus on yksin Jumalan teko Kristityissä. Jos ei Jumala pelasta ihmistä, niin me kaikki hukumme syntiin.

    Ilmoita asiaton kommentti