Teesi n:o 32 – Oho, vain kirkossa pelastutaan

Jokainen ei tule uskollaan autuaaksi, vaikka toisin väitetään. Eikä varsinkaan yksikseen, vaan yhdessä muiden kanssa. Jo kirkkoisät tiesivät, ettei näkyvän kirkon ulkopuolella ole pelastusta, extra ecclesiam nulla salus. Toisin sanoen: instituutio rules! Vai miten tuo pitäisi nykysuomeksi selittää?

Katolisessa katekismuksessa selitetään kirkkoisien ajatusta myönteisen muotoilun avulla: pelastus tulee kokonaan Kristukselta, joka on kirkon pää, ja jonka ruumis kirkko on. Kristus ei ole nurkkakuntainen, vain yhden ihmisen kaveri. Pelastus kuuluu kaikille. Pitämällä esillä tätä sanomaa kirkko on isompi oivallus kuin vain seinät tai maantieteelliset rajat.

Vain kirkossa pelastutaan, vain liittymällä minun jumalastani Meidän Jumalaamme pääsee jyvälle homman ytimestä. Mutta, Luoja paratkoon, maailma on täynnä oman jumalansa kanssa haahuilevia ihmisiä ja yhteisöjä. Niille olisi terveellistä lopettaa nipottaminen. Jumalan luo ei mennä kaulasuonet pinkeinä ja sydän täynnä piikkilankaa hengellisten aitojen rakentamista varten.

*

Kotimaa julkaisee viikoittain yhden teesin reformaation merkkivuoden innostamana (5.11.2017 saakka). – Teesien kirjoittaja/kokoaja on Olli Seppälä. – Keskustelu sallittua, jopa toivottavaa.

  1. Mutta mikä se kirkko on raamatullisesti? Miten sen jäsenyyteen tullaan? Mitä Raamattu sanoo? Ketkä siis todella kuuluvat Kristuksen ruumiiseen ja millä perusteella? Syntyperänkö eli oikeaan perheeseen syntymisen perusteella? Niiden toimien perusteella, joita vanhemmat lapselle suorituttavat? Vai henkilökohtaisen uskon ja/tai uskonratkaisun? Kuka on kristitty? Pitääkö kristityn tunnustaa usko Jeesukseen, Jumalan poikaan, ja seurata häntä?

    Eikö ole olemassa jonkinlainen aita maailman ja uskovien välillä: ”Mitä yhteistä on…” (2. Kor.16->)?

    Tällaisia kysymyksiä nousee.

    • Raamatun tekstit kertovat suurimmaksi osaksi ajasta ja teemoista ennen alkukirkon ja ensimmäisten seurakuntien syntymistä. Apostolien teoissa kerrotaan kertomus evankeliumin leviämisestä Jerusalemista Roomaan. Mainintoja siitä, millainen alkukirkko oli, on aika vähän ja ne antavat vain suuntaa. Paavalin kirjeissä käsitellään niissä vallinneita oloja ja ongelmia. Kovin pitkälle meneviä ohjeita ei anneta, vaan seurakunnat ja niiden verkosto muodostuivat järjen ja Hengen johdatuksessa. Siksi raamatullisen kirkon tavoittelu on vähän kiinni siitä, kuka sitä unelmoi ja mitä asioita korostaa.

      Itse en pitäisi kovin ratkaisevana sitä, miten seurakunnan jäseneksi tullaan. Voi tulla monella eri tavalla. Toinen kasvaa siihen jo lapsesta alkaen ja toinen kokee vahvan kääntymyksen.

      Tärkeämpää on, miten siinä elää ja pysyy.

    • Teemu Kakkurilta hyviä huomioita. Apostolien perustuksille rakentamisesta on jokainen rakentaja tosin itse vastuussa, mikä tarkoittaa, että jos homma menee pieleen, niin on turha yrittää työntää rakennusvirheiden syytä perisynnille tai saatanalle jne. Uskovat ovat nerokkaita ulkoistamaan mokansa. Aadamista se alkoi.

      ”Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.”

  2. Kristuksen tosi Kirkko muodostuu kristillisellä kasteella kastetuista, jotka uskovat että Kristus on kuolemallaan sovittanut meidän syntimme ja ylösnousemisellaan voittanut kuoleman ja kaikki pimeyden vallat. Kirkkokuntien rajat eivät tässä merkitse mitään. Tämän Kirkon jäsenrekisterä ei pidetä kirkkoherranvirastossa, vaan taivaassa, mutta kaikien kastettujen tulee olla jäseniä jossakin näkyvän kirkon organissatiossa.

    • ”Kristuksen tosi Kirkko muodostuu kristillisellä kasteella kastetuista, jotka…”

      Tästäkin nousee kovasti kysymyksiä. Ehkä tyhmiäkin? Miten kristillinen kaste määritellään? Mikä tekee vesikasteesta kristillisen kasteen? Kastetta kuolleiden puolesta ei pidetä kristillisenä kasteena, vaikka siinä käytetään vettä ja lausutaan tiettyjä sanoja. Ne eivät itsessään riitä. Kohde on väärä. Raamatusta löytyy kaste, joka annettiin niille, joille oli julistettu evankeliumi ja jotka olivat sen uskoneet. ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…” (Apt.2:41). ”… niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset” (Apt. 8:12). Onko myöhäsyntyinen imeväiskastekin kristillinen kaste, joka pelastaa, vai olisiko siinäkin kohde väärä? Pelastaako kaste siis itsenäisesti ilman kastettavan osuutta vai vaikuttiko kasteen pelastavuuteen kenties se, että se oli ihmisen myönteinen responssi kuultuun sanaan? Onko raamatullinen kristillinen kaste siis ihmisen vastaus Jumalan kutsuun ja tunnustautuminen Jeesukseen? Pelastiko se kenties sellaisena samaan tapaan kuin sydämen uskon ja suun tunnustuksen sanotaan pelastavan?

      Pelastaako vesikaste imeväisen kadotuksesta? Kasteenhan selkeästi sanotaan pelastavan ja välittävän anteeksiantamusta. Ja varmasti se tekikin sen jokaiselle, joka kuuli evankeliumin, uskoi sen ja vastasi Jumalan kutsuun ottamalla kehotuksesta kasteen. He tunnustautuivat kristityiksi. Tekeekö vesikaste saman vauvalle? Tuleeko heistä kristittyjä? Saavatko pienetkin syntinsä anteeksi ja pelastuvat kadotuksesta kasteessa? Opettiko Augustinus oikein, että kastamattomana kuollut vauva joutuu kadotukseen? Kuka sanoo näkemyksensä?

      Pitääköhän kysyä sitäkin, että uskovatko vauvatkin tai saavatko he uskon kasteessa tai kasteen yhteydessä lausutuista rukouksista kuten Luther opetti?

      Jos taas vauva ei pelastu kadotuksesta kasteessa eikä saa siinä syntejään anteeksi, niin voiko imeväiskastetta kutsua kristilliseksi kasteeksi, jos ajatellaan kristillisen kasteen määritelmään kuuluvan, että se olemuksellisesti voi pelastaa kadotetun – siis sellaisen, joka on erossa Jumalasta syntiensä tähden, eikä ole vielä pelastunut. Raamatun mukaan pelastuksen saa myös sydämen uskolla ja suun tunnustuksella ja syntien anteeksisaamisenkin saa muun muassa synninpäästöllä (Johanneksen evankeliumin lähetyskäsky, Joh.20:23). Jos joku uskoo ja tunnustaa Jeesuksen, onko hän todella jo pelastunut vai tapahtuuko pelastuminen vasta ja vain ja ainoastaan vesikasteessa?

      Opetuslapsia alettiin kutsua kristityiksi ensin Antiokiassa (Apt. 11:26). Miten sitten tullaan opetuslapseksi? Kasteessako? Toisaalta sanotaan: ”Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes” (Joh. 4:1). Siis Herramme teki ihmiset ensin opetuslapsiksi eli oppilaikseen ja sitten vasta kastoi. Samaahan sanoo Matteuksen lähetyskäsky partisiipit oikein käännettyinä. Onko opetuslapsi pelastunut ennen kastettaan? Vaikuttaako joka tapauksessa siltä, että vesikaste ei tee vauvoista kristittyjä? Ovatko he kenties sellaisinaan Jumalalle kelpaavia niin, että heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta?

      Mitä sitten, jos joku uskova, kastettu ja Jeesuksen tunnustava ei olekaan jäsen minkään kirkon organisaatiossa? Jos hän tunnustaa kuitenkin Jeesuksen ihmisten edessä, tunnustaako Jeesus hänet Isänsä edessä vai voiko puuttuva jäsenyys muodostua jopa kompastuskiveksi?

      Aloituksesta ja teidän kommenteistanne nousee paljon kysymyksiä tällaiselle kaltaiselleni, joka oli aikoinaan hyvin ongelmainen nuori ja joka tuli sitten uskoon helluntaiseurakunnassa, ja joka ei mitenkään päässyt kärryille siihen aikaan lähes kaikille suomalaisille annetun imeväiskasteen mielekkyydestä ja joka sitten päätti mennä uskovien kasteelle ja liittyä seurakuntaan, joka muodostuu uskovista ja Herramme Jeesuksen tunnustavista sen mallin mukaan, jonka hän Raamatussa näki. Lisätään vielä sekin, että olin silloin yhtäältä pelastuksestani kiitollinen, mutta toisaalta harmissani, koska koin tulleeni hämätyksi ”yhdessä muiden kanssa” muka saadulla imeväiskasteen armolla ja kirkon jäsenyydellä. Edes riparissa minua ei johdatettu henkilökohtaiseen uskonratkaisuun, mikä olisi voinut pelastaa minut monelta harmilta. Kasteen kautta elävään seurakuntayhteyteen liittyminen olisi siinä iässä voinut olla hyvin paikallaan. Toki ymmärrän, että olin vastuussa omista teoistani, eikä kukaan missään tapauksessa voi syyttää muita, ja että anteeksiantamiseen meidät kutsuttu, mutta todettakoon sekin asia kuitenkin kaikella kunnioituksella, ystävyydellä ja rakkaudella.

      Ehkä pitkälti retorisia kysymyksiäni joku haluaa miettiä, vaikka aihe onkin hyvin vaikea? Pelastutaanko kirkossa? Pitääkö vauvat siksi kastaa kirkon jäseniksi?

    • Kristikunnan enemmistö on sillä kannalla, jolla myös ev.lut.kirkko on, nimittäin että pyhä kaste perustuu ylösnousseen Kristuksen käskyyn, joka velvoittaa sekä kastamaan että opettamaan. Ikärajaa ei ole, ei myöskään älykkyystestiä kaseten ehtona. Kaste on portti kristilliseen seurakuntaan. Se on pelastuksen välttämätön, mutta ei yksistään riittävä ehto, samoin usko on välttämätön mutta ei yksistään riittävä. Molemmat tarvitaan, Mark.16:16. Lapsella on lapsen usko, aikuisella aikuisen usko. Ns. uskoontulon tarvitsee se, joka on jossakin elämänsä vaiheessa menettänyt uskonsa. Tämmöinen valitettava kehitys voi johtua siitä, että lapsi ei ole saanut elää evankeliumin vaikutusiirissä, sillä ”usko tulee kuulemisesta”. Epäuskoinen kastettu on kuin kotoaan karannut ja perhesiteet katkaissut lapsi, jota Isä odottaa kotiin palaavaksi.

    • Hyvä Risto Kauppinen. Vastaan luterilaisen papin tietämykselläni kysymiisi asioihin. Ennen kuin aloitan, totean, että luterilaisen ja helluntailaisen kastekeskustelu on parhaimmillaankin ohipuhumista. Yksityiskohdista voi vääntää vaikka loputtomiin, mutta ero on syvemmällä. Siinä, mitä on syntisyys, armo ja usko. Ero on myös jumalakuvan peruselementeissä.

      1. Miten kristillinen kaste määritellään? Mikä tekee vesikasteesta kristillisen kasteen?
      > Siinä käytetään vettä ja se suoritetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tai Jeesuksen nimeen, kuten joissain kirkoissa tehdään.

      2. Kastetta kuolleiden puolesta ei pidetä kristillisenä kasteena….
      > Kaste on kristillisen elämän alku, se on elämää varten. Kuolleilla ei ole edessään elämää kristittyinä, eivätkä he tarvitse kastetta mihinkään.

      3. Raamatusta löytyy kaste, joka annettiin niille, joille oli julistettu evankeliumi ja jotka olivat sen uskoneet. “Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…” (Apt.2:41). “… niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset” (Apt. 8:12).
      > Raamatussa on paljon muitakin kirjoja kuin Apostolien teot, jotka kertovat yksittäisistä tilanteista. Apt kertoo ensimmäisistä tapahtumista, mutta niitä ei tarvitse eikä voi toistaa. Pian tuli uusia sukupolvia ja toisenlaisia kysymyksiä. Sen lisäksi kasteesta kertovat opilliset kohdat Paavalin kirjeissä ja muutamat kohdat evankeliumeissa. Kannattaa lukea laajasti.
      4. Onko myöhäsyntyinen imeväiskastekin kristillinen kaste, joka pelastaa, vai olisiko siinäkin kohde väärä? Pelastaako kaste siis itsenäisesti ilman kastettavan osuutta vai vaikuttiko kasteen pelastavuuteen kenties se, että se oli ihmisen myönteinen responssi kuultuun sanaan? Onko raamatullinen kristillinen kaste siis ihmisen vastaus Jumalan kutsuun ja tunnustautuminen Jeesukseen? Pelastiko se kenties sellaisena samaan tapaan kuin sydämen uskon ja suun tunnustuksen sanotaan pelastavan?
      > Meillä ei ole mitään varsinaista syytä erotella ihmisiä iän perusteella. Niin ei tehdä Raamatussakaan. Ei siellä puhuta aikuisista. Mooses ei jättänyt lapsia egyptiläisten armoille tai meren aaltoihin. Olisi outoa, jos Uuden liiton yhteyteen ei huolittaisi lapsia. Varsinkin kun Jeesus itse sanoo, että pienet lapset, jotka uskovat ja Pietari julistaa lainaamassasi Apostolien teoissa, että ” Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä — keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
      ”Myöhäsyntyinen” on propagandistinen ilmaus.

      5. Pelastaako vesikaste imeväisen kadotuksesta? Kasteenhan selkeästi sanotaan pelastavan ja välittävän anteeksiantamusta. Ja varmasti se tekikin sen jokaiselle, joka kuuli evankeliumin, uskoi sen ja vastasi Jumalan kutsuun ottamalla kehotuksesta kasteen. He tunnustautuivat kristityiksi. Tekeekö vesikaste saman vauvalle? Tuleeko heistä kristittyjä? Saavatko pienetkin syntinsä anteeksi ja pelastuvat kadotuksesta kasteessa?
      > Vauvojen sielunelämästä me emme kukaan oikeasti tiedä mitään. Vastasyntyneet ovat muutenkin kaikessa vanhempiensa varassa. Kuolisivat, jos niitä ei syötettäisi. Vaikka ne eivät itse osaa päättää ruokaansa, ne ruokitaan. Niinpä ei uskonkaan suhteen pidä asettaa sellaisia vaatimuksia, joita me aikuisetkaan emme osaa täyttää. Raamatussa kerrotaan perhekuntien kastamisesta ja uskomme, että Paavali ja kumppanit tiesivät, mitä tekivät.
      Jos pieni lapsi kysyy sinulta, saako hän syntinsä anteeksi, vastaat tuskin, että et saa, koska olet liian nuori.

      6. Opettiko Augustinus oikein, että kastamattomana kuollut vauva joutuu kadotukseen? Kuka sanoo näkemyksensä?
      > Vaikea sanoa, mitä kaikkea Augustinus on mahdollisesti sanonut, mutta ehkä tarkoitat tätä: ”Kasteen puuttuminen ei välttämättä kadota, mutta kasteen halveksiminen kadottaa.”

      7. Pitääköhän kysyä sitäkin, että uskovatko vauvatkin tai saavatko he uskon kasteessa tai kasteen yhteydessä lausutuista rukouksista kuten Luther opetti? Jos taas vauva ei pelastu kadotuksesta kasteessa eikä saa siinä syntejään anteeksi, niin voiko imeväiskastetta kutsua kristilliseksi kasteeksi, jos ajatellaan kristillisen kasteen määritelmään kuuluvan, että se olemuksellisesti voi pelastaa kadotetun – siis sellaisen, joka on erossa Jumalasta syntiensä tähden, eikä ole vielä pelastunut. Raamatun mukaan pelastuksen saa myös sydämen uskolla ja suun tunnustuksella ja syntien anteeksisaamisenkin saa muun muassa synninpäästöllä (Johanneksen evankeliumin lähetyskäsky, Joh.20:23). Jos joku uskoo ja tunnustaa Jeesuksen, onko hän todella jo pelastunut vai tapahtuuko pelastuminen vasta ja vain ja ainoastaan vesikasteessa?
      > Toisiinsa kuuluvia asioita ei pitäisi pilkkoa keinotekoisesti. Jumala antaa armonsa evankeliumissaan. Ihminen kuulee ja uskoo. Hänet kastetaan aloittamaan kristityn elämää, erottautumaan maailmasta ja kulkemaan tietä kohti taivaaseen. En tiedä, miksi siitä pitää tehdä niin vaikeita asioita, kun evankeliumi on aika yksinkertainen. Joku kastetaan ennen uskoontuloa, joku toinen sen jälkeen, jollekulle on merkittävää tietää kellonaika uskolleen, joku toinen on uskonut niin kauan kuin muistaa. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.

      Me luterilaiset uskomme ja opetamme, että syntisestä sukukunnasta ei synny mitään sellaisenaan Jumalalle kelpaavaa, vaan kaikki synnymme syntiseen ihmiskuntaan. Siksi kukaan ei pelastu ilman armoa, sitä, että Jumala pelastaa.

      8. Opetuslapsia alettiin kutsua kristityiksi ensin Antiokiassa (Apt. 11:26). Miten sitten tullaan opetuslapseksi? Kasteessako? Toisaalta sanotaan: “Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes” (Joh. 4:1). Siis Herramme teki ihmiset ensin opetuslapsiksi eli oppilaikseen ja sitten vasta kastoi. Samaahan sanoo Matteuksen lähetyskäsky partisiipit oikein käännettyinä.
      > Ei sillä sanajärjestyksellä ole oikeasti mitään merkitystä. Uudessa testamentissa on paljon kohtia, joissa verbit ovat eri järjestyksessä riippuen käsikirjoituksista. On heprealainen tapa (levinnyt Raamatussa suomen kieleenkin), että asioita kuvataan kahdella ilmaisulla. Samassa Joh 4:ssä Jeesus kertoo rukoiltavan ”Hengessä ja totuudessa”. Siitäkin voisi vääntää opinkohdan, että ensin pitää rukoilla Hengessä ja sitten vasta voi rukoilla totuudessa. Kun vertailee eri evankeliumeja, ovat jopa samat tapahtumat kerrottu eri järjestyksessä, esim. Jeesuksen kokemat kiusaukset erämaassa ja Jerikon sokeat.
       Opetuslapsia ollaan kun annetaan Jeesuksen opettaa. Tuskin se mikään olemuksellinen tila tai kristillisyyden aste on. Juudaskin oli opetuslapsi.

      9. Onko opetuslapsi pelastunut ennen kastettaan? Vaikuttaako joka tapauksessa siltä, että vesikaste ei tee vauvoista kristittyjä? Ovatko he kenties sellaisinaan Jumalalle kelpaavia niin, että heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta?
      > Minulla on ja on ollut kasteelle pyrkiviä kristillistä opetusta saavia. Minulla ei ole mitään syytä epäillä heidän uskoaan, mutta ei myöskään yhtään hyvää syytä viivyttää kastetta yli tarpeen. En ole koskaan ymmärtänyt probleeman tekemistä vauvoista. Syynä lienee pelko väärästä rauhasta. Siihen taas on johtanut välinpitämätön kastekäytäntö: on vain kastettu, mutta ei ole kasvatettu uskon tiellä. Niinpä se usko on jäänyt vieraaksi ja ehkä kuihtunut kokonaan pois. Oikea vastaus ei kuitenkaan ole kastaa uudestaan, vaan uskoa uudestaan.

      10. Mitä sitten, jos joku uskova, kastettu ja Jeesuksen tunnustava ei olekaan jäsen minkään kirkon organisaatiossa? Jos hän tunnustaa kuitenkin Jeesuksen ihmisten edessä, tunnustaako Jeesus hänet Isänsä edessä vai voiko puuttuva jäsenyys muodostua jopa kompastuskiveksi?
      > Jättäisin asian Jeesuksen huoleksi. Poikkeustapauksista ei pitäisi johtaa opinkappaleita. Jeesus varmasti tuntee omansa, mutta seurakunta on annettu yhteiseksi rakennukseksi ja kasvun paikaksi. Tätä elämää varten.

      11. Aloituksesta ja teidän kommenteistanne nousee paljon kysymyksiä tällaiselle kaltaiselleni, joka oli aikoinaan hyvin ongelmainen nuori ja joka tuli sitten uskoon helluntaiseurakunnassa, ja joka ei mitenkään päässyt kärryille siihen aikaan lähes kaikille suomalaisille annetun imeväiskasteen mielekkyydestä ja joka sitten päätti mennä uskovien kasteelle ja liittyä seurakuntaan, joka muodostuu uskovista ja Herramme Jeesuksen tunnustavista sen mallin mukaan, jonka hän Raamatussa näki. Lisätään vielä sekin, että olin silloin yhtäältä pelastuksestani kiitollinen, mutta toisaalta harmissani, koska koin tulleeni hämätyksi “yhdessä muiden kanssa” muka saadulla imeväiskasteen armolla ja kirkon jäsenyydellä. Edes riparissa minua ei johdatettu henkilökohtaiseen uskonratkaisuun, mikä olisi voinut pelastaa minut monelta harmilta. Kasteen kautta elävään seurakuntayhteyteen liittyminen olisi siinä iässä voinut olla hyvin paikallaan. Toki ymmärrän, että olin vastuussa omista teoistani, eikä kukaan missään tapauksessa voi syyttää muita, ja että anteeksiantamiseen meidät kutsuttu, mutta todettakoon sekin asia kuitenkin kaikella kunnioituksella, ystävyydellä ja rakkaudella.
      > Ikävä, että sinulla on ollut huonot kokemukset luterilaisesta seurakunnasta. Niitä on monenlaisia. Onneksi olet löytänyt hyvän kodin itsellesi.

    • Kiitos, Teemu Kakkuri, seikkaperäisestä vastauksesta. Jätän vastaamatta erikseen, sinulle, Yrjö Sahama. Tämä ehkä korvaa sen.

      Olet oikeassa, Teemu, että suuret linjat ovat merkitsevämpiä, vaikka toisaalta minun tekee mieli hieman kommentoida noita esittämisiä yksityiskohtiakin. Mutta syvemmistä eroista tiivistäisin näin:

      1. Teologia ja kasteen rooli pelastuksessa (joka on se tärkein asia, ja josta tulee oikein kertoa). Onko kaste jotain, mikä vaaditaan pelastukseen ja että on aivan sama, missä vaiheessa sen saa, kunhan joskus saa? Tässä ajattelussa kaste rinnastetaan ympärileikkaukseen. Siinä on se ongelma, että vanhan liiton juutalaisuus ympärileikkauksineen kyllä perustui suunnitelmallisesti syntyperään, lain noudattaminen (liiton ehdot) erotti juutalaiset muista kansoista. Kristillisyys taas ei perustu syntyperään vaan henkilökohtaiseen uskoon (”Ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen perhekuntalaisensa”; ”jokaisessa kansassa se, joka … on hänelle otollinen…” Ei siis ole automaattisesti kristittyjä kansoja eikä perheitäkään). Näen, että tällainen kastenäkemys on itse asiassa lakihenkinen. Käytän nyt sanaa laki siinä merkityksessä, mitä Paavali käytti, eli liitonehtoina (ympärileikkaus, ruoka- ja sapattisäädökset ym) en siis niin, että käsite ”lain teot” kattaisi kaiken inhimillisen hengellisen toiminnan kuten Luther tulkitsi. Tunnet varmaan New Perspective on Paul -teologiaa? James Dunn toi ensimmäisenä esiin tätä puolta Lutherin teologiasta. Pakko tiivistää tämä näin lyhyeksi. Toivon, että aInakin sinä TT:na olet perillä, mistä puhun. Tiedän, että te luterilaiset pidätte kastettanne mitä armollisimpana, ettekä lakina, mutta väitän rohekasti, että Paavalia oikein tulkiten näkee lapsikasteen harjoittamisen olevan lakihenkistä; eikä se siis välitä pelastusta millään tavalla. On vain korvattu yksi vauvalle suoritettu hyödytön riitti toisella.

      Toinen vaihtoehto on yllä esittämäni: kaste oli alussa erottautuminen maailmasta (Apt. 2:40) ja henkilökohtainen tunnustautuminen Jeesukseen ja ensimmäisenä tunnustuksena se todella pelasti. Jeesushan lupaa tunnustaa sen, joka tunnustaa hänet. On hyvä verrata esim. Mark. 16:16 ja Room 10:10. Uskon rinnalla sekä kaste, että suun tunnustus johtavat pelastukseen. Niiden täytyy siis vastata toisiaan. Tunnustuksen merkitys armon saamisessa torjutaan muun muassa Yksimielisyyden ohjeessa, mutta se heijastaa juuri luterilaisuuden väärää lain tekojen käsitteen ymmärtämistä. Tunnustus (homologia) on aivan oma kategoriansa, ei lain teko, eikä mikä tahansa hyvä teko, joita tekemällä ei tietenkään pelastu (Ef. 2:9). Kastamattomuus ei siis välttämättä kadota, koska suun tunnustus ajaa saman asian. Toisaalta kieltäjä ei pelastu, vaikka olisi kuinka kastettu. Tunnustuksen teologia on valitettavasti sivuutettu valtakirkkojen teologioissa. Syitä siihen voi ymmärtää.

      2. Traditio. Ns. perinteisissä kirkoissa kirkossa nähdään lapsikaste joko alkuperäisenä käytäntönä tai Pyhän Hengen johdossa myöhemmin syntyneenä. Ja samalla kaikki kasteeseen liitetyt pelastuslupaukset liitetään siihen joskus suoraan (katoliset) tai välillisesti uskon kautta (Luther). Usein vedotaan Origeneen sanoihin, että imeväisten kastaminen on apostoleilta perittyä. Toisaalta sivuutetaan useat varhaisen kirkon kirjoittajat, jotka toteavat, että alussa vauvoja ei kastettu (saat nimiä, jos tahdot). Itse näen imeväiskasteen perustellusti myöhäsyntyisenä (mikä ei ole propagandistinen ilmaus) ja kristikunnan harha-askeleena, enkä näe, että alkuperäiseen tunnustautumiskasteeseen liitettyjä lupauksia voi soveltaa kastettuihin vauvoihin kuten on tehty. Sellainen ajatus on maallistuvassa alkukirkossa syntynyt väärinkäsitys ja surullinen erehdys.

      Totean ensin jotain lyhyesti perhekuntakasteista. On monia hyviä esityksiä siitä, että mainituissa tapauksissa kastetuilla oli tahdonalaista toimintaa (he uskoivat, kiittivät, olivat antautuneet palvelukseen…”. Toisaalta noissa yhteyksissä perhekunnaksi käännetty sana oikos ei itsessään sisällä vauvoja (vrt. 1. Tim. 2:12: ”hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään” (oikos). Kolmanneksi: jos voitaisiin osoittaa – mitä ei ole tehty – että UT:n lähetystilanteessa perheiden vauvat kastettiin, niin silti siitäkin olisi pitkä järjestelmälliseen kirkon jäsenten lasten kastamiseen ja varsinkin sellaiseen lakisääteiseen käytäntöön, joka Suomessakin oli pitkään eli koko kansan vauvojen kastamiseen. KMN:n BEM-dokumenttikin muuten epäsuorasti myöntää, ettei voi osoittaa imeväisiä kastetun apostolisen aikana. Seurakuntakäsityksestä riittäisi tarinaa, mutta sivuutan sen.

      Historian todistus on suppeasti se, että varhaisimpien kristillisten kirjoitusten (toinen vuosisata: Didakhe, Hermaan paimen…) kasteohjeet ovat sellaisia, että ne eivät sovellu vauvoihin. Huomautan samalla, että esimerkiksi Klemens Roomalainen ensimmäiseltä vuosisadalta antoi painoa tunnustukselle. Polykarpoksen ja Irenaeuksen tiettyjä lauseita on käytetty perustelemaan vauvakasteen varhaisuutta, mutta ne voidaan perustellusti kumota. Kiistatta varhaisin todistus lapsikasteesta on Tertullianukselta. Hän halusi jarruttaa pienten lasten kasteelle tuomista (noin 200-206, Pohjois-Afrikka). Muutama vuosikymmen myöhemmin Origenes piti tapaa jo alkuperäisenä, mutta samalla kyseli sen rationaalisuutta. Koska kaste on syntien anteeksisaamiseksi, hän pohti ”mitä syntiä vauvoilla on, keiden syntien tähden heidät kastetaan”? Hän rinnasti sitten kasteen VT:n rituaalipesuihin, eikä siis vielä opettanut perisyntiä, jota korosti vasta Kyprianus. Häntä varhaisemmat kirkkoisät järjestelmällisesti nimittivät vauvoja viattomiksi ja itäisessä kirkossa paljon pidempäänkin. Siellä säilyi muuten lapsikasteen ilmaantumisen jälkeen sen rinnalla pitkään toinen käytäntö: syntynyt lapsi nimettiin katekumeenioppilaaksi. Häntä ei siis kastettu. Monet kristittyihin perheisiin syntyneet kirkkosät ottivat kasteen vasta varttuneina (saat nimiä halutessasi). Lännessä Augustinus otti sitten todesta Origeneen perustelemattoman väitteen siitä, että vauvakaste olisi apostoleilta ja myös Kyprianuksen kehitelmät perisynnin syyllisyydestä ja teki armottoman johtopäätöksen: kastamattomina kuolleet lapset joutuvat kadotukseen. Sitä oppia pidettiin kyllä julmana ja sitä vastustettiin. Siksi Augustinuskin otti tapapakkia (limbotila). Kuitenkin se tuli lopulta katolisen kirkon kautta jopa Augsburgin tunnustukseen (”Seurakuntamme … tuomitsevat kasteenuusijat, jotka … väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta”).

      Näen siis, että koko kehitys on ollut suuren luokan kehäpäätelmä. Ensin ilmaantui imeväiskaste. Se luultavimmin alkoi kuolemansairaiden lasten kastamisista. Useista hautakivikirjoituksista näkyy, että kristittyjen perheiden pieninä kuolleet lapset kastettiin vasta vähän ennen kuolemaansa. Ehkä oli maagistakin ajattelua tai ylipäänsä ei haluttu heidän kuolevan kastamattomina. Siitä tapa levisi hitaasti kaikkiin vauvoihin. Tämä alkoi selkeästi Pohjois-Afrikassa ja vasta levisi paljon myöhemmin esim. Jerusalemiin, mikä näkyy Kyrillos Jerusalemilaisen teksteistä. Joka tapauksessa myöhemmin rakennettiin perisynnin avulla teologinen selitys imeväiskasteelle. Ja sittemmin taas on opetettu, että alunperinkin kaste olisi asetettu perisynnin anteeksisaamiseksi ja että siksi kaikki vauvat pitääkin kastaa. Siis on tehty kehäpäätelmä.

      3. Huomiota kirjoituksestasi: Tunnuit, Teemu, hieman ristiriitaiselta tai sitten en vain ymmärtänyt. Kirjoitit, että ”kukaan ei pelastu ilman armoa, sitä, että Jumala pelastaa.” Ei siis vauvakaan? Ja kasteko hänet pelastaa? Toisaalta vetosit Augustinukseen: ”Kasteen puuttuminen ei välttämättä kadota, mutta kasteen halveksiminen kadottaa.” Eli kasteen puuttuminen ei kadottaisikaan vauvaa? Miksi hänet siksi muka pitäisi kastaa?

      Kirjoitit ”Jos pieni lapsi kysyy sinulta saako hän syntinsä anteeksi, vastaat tuskin, että et saa, koska olet liian nuori”. En oikein ymmärrä tuota. Minulla on kaksi lasta. Molemmille olemme kertoneet Jeesuksesta jo pienestä alkaen ja he ovat ottaneet sanan vastaan. Kun heillä tuli vaihe, jolloin he alkoivat erottaa hyvän pahasta ja omatunto heräsi, niin kerroimme evankeliumia ja että synnit saa Jeesuksessa anteeksi, kun ne tunnustaa. Ja heillä on ollut elävä suhde Jeesukseen sen mukaan mitä voin havaita. He ovat aktiivisia seurakuntalaisiakin. He myös jakavat kastenäkemykseni, eivätkä ole millään tavalla harmitelleet, ettei heitä vauvoina kastettu. Toisin siis kuin minä, joka olin harmissani, että minua hämättiin ”kasteen” kautta saadulla kristityn nimellä ja seurakunnan täysivaltaisella jäsenyydellä. En tiedä, mistä keksit, että sanoisin lapselle, ettei hän voi saada syntejään anteeksi. No, taustalla on kai luterilainen teologiasi, että kaste on välttämätön pelastukseen ja ainoastaan se voi välittää anteeksiantamusta? Mutta minä en löydä Raamatusta sellaista. Kasteessa luvataan pelastus, mutta se ei ole ekslusiivinen lupaus. On monia muitakin lupauksia, vaikka kaste on joka tapauksessa erityinen Jeesuksen asettamana monesta muustakin syystä. Kaiken erittely ei onnistu tässä. Ja kastetekstit konteksteissaan luettuina ymmärtää, että kastekin pelasti nimenomaan ensimmäisenä tunnustuksena.

      Kirjoitit: ”En ole koskaan ymmärtänyt probleeman tekemistä vauvoista”. Tarkoitit tietysti: ”vauvakasteesta”. Sen vahingollisuudesta voisi melkein tehdä oman tekstinsä. Se todella johdattaa väärään rauhaan. Pelastuksen tietä ei kerrota oikein väittämällä imeväiskasteen voivan vaikuttaa pelastukseen. Se on toinen kaste kuin Raamatun kaste. Se on kaste vain teknisen suorituksensa osalta. Olen joskus verrannut vauvakastetta pelastusrenkaaseen, joka on ominaispainoltaan samanlainen kuin vesi. Se ei hukuta hukkuvaa ja hän voi päästä vedestä muutenkin. Muttei se autakaan. Ja sellaisen myyminen on epäeettistä toimintaa, koska se on hyödytön. Lapsikaste myös vaikuttaa seurakuntaan/kirkkoon haitallisesti sitä kautta, että uskosta osattomat jäsenet saavat täysivaltaisen jäsenyytensä kautta ajaa kirkkoa omien intressiensä mukaiseen suuntaan. Maailma tulee kirkkoon. Siitä koituvat tänään haasteet näkyvät kirkossa. Siitä pitkälti johtui katolisenkin syvin rappio keskiajan pimeimmässä yössä. Imeväiskaste ”ryövää” alkuperäisen kasteen – lainatakseni Balthasar Hubmaieria – eli estää sen raamatullisen käytön. Toki Herra tuntee omansa ja Jeesuksen omat kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä, mutta silti teidän luterilaisten ja siis koko kirkkonnekin olisi hyvä avoimin mielin tutkia oppinne perusteita. Enää ette ainakaan yleisesti väitä kastamattomina kuolleiden vauvojen joutuvan kadotukseen, vaan sanotte ettette ota aiheeseen kantaa. Haluatte luottaa armolliseen Jumalaan. Mutta kun Raamattu ei ole ”ehkä-ehkä ei”. Ja ylipäänsä sellaisen vaihtoehdon esittäminenkin, että imeväisenä kuollut voisi joutua kadotukseen ns. perisynnin takia on järkyttävää. Millaisen kuvan se antaa kristillisyydestä ja Herrastamme. Toivoisin teiltä todella avointa arviointia. Luulisi teidän heräävän, koska seurakuntalaisenne eivät välitä kastattaa lapsiaan. Ehkä heillä on jotain ymmärrystä.

      Tässä tuli pitkästi painavaa juttua ja varmaan paljon sulateltavaa, ehkä osin siksi, että asioita saattoi vain raapaista. Monet ovat sanoneet, etteivät koskaan ole kuulleet kastetta selitettävän tällä tavalla tunnustuksen kautta. Se on useille teologeillekin aivan uutta, vaikka tällaista teologiaa toisaalta oli jo reformaation aikaan Balthasar Hubmaierin kirjoituksissa. Jos muuten kirjoitin ohitsesi, niin pahoittelut siitä. Saatan töiltäni ehtiessäni vastata tarkemmin argumentteihisi. Olen lukenut kymmeniä imeväiskastetta puolustavia kirjoja ja olen kyllä mielestäni valmistautunut kohtaamaan vasta-argumenttien haasteet.

      Kiitos joka tapauksessa vastauksestasi. Koen tällaisen keskustelun tärkeäksi, vaikka sitä pitäisikin käydä vähän laajemmilla foorumeilla. Toivotaan, että vaikkapa kirkkojemme neuvottelukunnat saisivat jotain aikaan. Heillä on kai kaste aiheena tällä hetkellä. Meillä helluntailaisilla on ollut haastetta selittää kasteen ja pelastuksen suhde. Tämä mitä esitin, on mielestäni paras tapa tehdä se.

    • Risto Kauppiselle.
      Tulee pitkiä postauksia. Siksi en toista kysymyksiäsi, vaan viittaan niihin numeroilla.

      1. Ympärileikkauksen ja kasteen suhde avautuu hyvin ns liittonomismista. Ympärileikkauksella liitettiin lain liittoon. Se ei ollut vain yksi lain teko muiden joukossa vaan merkki kuulumisesta liittoon. Se ei ollut pelkästään etninen eli syntyperään perustuva, vaan liiton sisälle otettiin muitakin. Ulkopuolella olivat pakanoita. Ympärileikkaus oli oven avaus vanhaan liittoon.
      Kaste on oven avaus uuteen liittoon. Siitä alkaa tiellä kulkeminen. Jos on lähtenyt tielle ilman kastetta, se voidaan toimittaa myöhemminkin, mutta se on poikkeus.

      2. Alkukirkko oli teologisesti aika sekavaa. Kristillinen oppi kehkeytyi vuosisatojen aikana ja siihen sisältyi kummallisia vaiheita ja harharetkiä. Kasteet toimitettiin lähetystilanteessa ja niihin, kuten nykyäänkin lähetysmaissa sisältyi erilaisia ja ristiriitaisiakin uskomuksia.

      3. En varsinaisesti viitannut Augustinukseen, vaan koetin arvailla, mitä hänen sanomaansa ajoit takaa. Olen lukenut Augustinukselta vain yhden kirjan ja kursorisesti hänen suomennetun tuotantonsa. Muutenkaan ei oikein kuulu tapoihin vedota normatiivisesti joihinkin menneiden aikojen teologeihin. Niillä on lähinnä historiallista mielenkiintoa.

      Sitä en ymmärrä, mitä on pielessä ajatuksessa, että kukaan ei pelastu ilman armoa, vain Jumala pelastaa. Haluaisin nähdä sellaisen ihmisen, joka pelastuu jotenkin muuten. Minun ajattelussani ihmiset ovat kuin marjat mättäällä. Jumala tulee ja poimii koriin omansa. Puolukat eivät hyppää koriin itsekseen. Jos ei poimita, niin sinne jäävät.

      Kaste ei ole eksklusiivinen eikä vaihtoehto sanassa kuultavalle evankeliumille. Uskomme mukaan Jumala vaikuttaa monta eri tietä, jotka eivät sulje toisiaan pois. Sanassa kuultava evankeliumi on järkeenkäypä ja se on tietenkin äätie. Ihminen kuulee sanan, uskoo ja tunnustaa uskonsa. Se on ihan edelleen päätie. Jostain syystä Jeesus kuitenkin käski viettää myös ehtoollista ja paha tuosta on kieltäytyäkään, kun Herra itse on niin säätänyt. Samoin hän lähetyskäskyssään käski kastamaan, ja siihen liittyivät myös apostolit Pietari ja Paavali. Tehdään sitten niinkin. Kaiken kaikkiaan tulee kuitenkin nähdä, että ilman Jumalan hyvää tahtoa meitä kohtaan ja hänen antamaansa uskoa olisimme kadotettuja. Niin aikuiset kuin lapsetkin.

      Muilta osin juttelumme on juuri sitä ohipuhumista, josta minulla on kokemusta kohta 45 vuoden ajalta. Helluntailaisessa kritiikissä on paljon aiheellista, johon ei voi vastata mitenkään. Länsimaisissa suurissa kirkoissa on paljon luopumusta ja epäjohdonmukaista teologiaa. Meillä on myös suuria eroja keskenämme katolisen, luterilaisen ja reformoitujen kirkkojen pääuomien välillä.

      Varsinainen ero teidän suuntaanne koskee käsitystä synnistä ja ihmisen edellytyksistä pelastaa itseään. Ero on myös Jumala-käsityksessä, siinä onko Jumala reaalisesti läsnä armonvälineissä vai ovatko ne vain ihmisten tekoja ja Jumala jossain kaukana muualla. Lukeneena ihmisenä varmaan tunnetkin nämä eroavuudet ja tiedät, että on aika hyödytöntä kinata seurauksista, jos ollaan syistäkin eri mieltä.

    • Kiitos taas, Teemu Kakkuri, vastauksestasi. Pidättäydyn tällä kertaa kommentoinnista. Teen sellaisen työputken, etten pariin päivään voi jatkaa, mutta jos haluat myöhemmin lukea ajatuksiani, niin käy täällä parin kolmen päivän sisään. Varmaan on paras mennä niihin syihin kuten sakramenttiajatteluun. Haluan yrittää kommentoida sitä kirkkoisienkin pohjalta. En pidä tällaista keskustelua hyödyttömänä. Paavalikin varoitti vain tyhmistä ja taitamattomista väittelyistä, mutta ei kieltänyt väittelyä itsessään. Hän itsekin väitteli ja jopa kiivaasti.

    • Teemu Kakkuri, ovathan pedo- ja kredobaptististen puolien erot isoja, mutta mitä sitten? Tulee niitä sittenkin tutkia. Ihmisillä on oikeus tietää, millaisesta historiallisesta kehityksestä ja millaisista taustaoletuksista opit ovat syntyneet, niin että voivat itse arvioida miten suhtautua niihin. Olkoon poissa se, että lailla ohjataan kansaa hengellisissä asioissa.

      Edellisessä pitkässä vastauksessani piirsin laajoja linjoja, koska olit todennut, että ”yksityiskohdista voi vääntää, vaikka loputtomiin, mutta ero on syvemmällä.” Päätin siis tarttua suuriin linjoihin teologian ja tradition suhteen. Mutta koska vihjaisit meidän puhuvan ohitsemme, niin vastaan yksityiskohtaisiin kommentteihisi. Nämä ovat siis ensimmäiseen tekstiisi. Ehkä ehdin kirjoittamaan vielä jälkimmäiseenkin vastaukseesi uuden tekstin liittyen esim. liittoteologiaan ja sakramenttiajatteluun.

      Kohta 1. Määrittelit kasteen niin, että siinä käytetään vettä ja se tehdään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Pelkkä riitti ei kuitenkaan tee raamatullista kastetta, vaan kohteenkin tulee olla oikea. Näin selitti muun muassa jo Balthasar Hubmaier. Anabaptistit käyttivät ilmauksia sisäinen ja ulkoinen kaste. Ensimmäinen oli tärkein. Alkuperäisessä raamatullisessa kastetapahtumassa olivat molemmat läsnä samaan aikaan. Ja se pelasti sellaisena. Oli syntynyt usko, katumus ja tapahtui Jeesukseen tunnustautuminen. Ulkoinen riitti ei yksinään pelasta ex opere operato. Toisaalta anabaptistien tarkoittaman sisäisen kasteen eli käytännössä uudestisyntymisen koin esimerkiksi minä monien muiden lailla tullessani uskoon ja tunnustautuessani Jeesukseen seurakunnan rukousalttarilla. Joillakuilla se on ehkä kasvuprosessi tms, mutta pointti on, että pelkkä veden valuttaminen ja tietyt sanat eivät ole raamatullinen kaste, ellei kohde ole uskon saanut ihminen. Kärjekkäästi sanoen tykkejäkin kastettu vihmomalla Venäjän ja Ukrainan rajan molemmin puolin, mutta sekään ei ole kaste.

      Kohta 2. Sanoit kastetta kristillisen elämän aluksi, mutta ei imeväiskaste luo elämää eikä uskoa. Kuulemisesta syntynyt usko on varsinaisesti kristillisen elämän alku, vaikka kaste kuuluukin ottaa tien alussa. Usko eli kreikaksi pistis tarkoittaa muuten yhtä lailla uskollisuutta. Sen osoittaa Raamatun ajan sekulaari kirjallisuus (Filon, Josefus) yhtä hyvin Raamattukin. Pistis käännetäänkin usein uskollisuudeksi Sanassa, koska mikään muu ei ole järkevää. Vauvalla ei ole kuulemisesta tullutta uskoa/uskollisuutta, eikä kaste sellaista lahjoita, joten vesikaste itsessään ei aloita mitään. Meidän yhteensä puolen miljardin helluntailaisen ja baptistin eivät synnyttyään ole yhtään sen huonommassa asemassa kuin teidän luterilaisten ”kastetut” vauvat.

      Kohta 3. Lyhyesti vain tämä kohta: kehotat lukemaan Raamattua laajasti. Olen 80-luvun alusta lukenut laajasti ja näen yhtenäisen kokonaisuuden, jota tuon esille.

      Kohta 4. Tartun ensin väitteeseesi, että Jeesus olisi puhunut vauvan uskosta. Lukien kokonaan mainitsemasi kohta (Matt. 18 alku) huomaa, että Jeesus KUTSUI luoksensa lapsen ja asetti hänet eteen. Kyseessä oli siis varttunut lapsi. Häneen Jeesus viittaa sanoessaan: ”joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi…” Jeesus ei siis puhu imeväisten uskosta. Miten vauvan voisi sitä paitsi vietellä? Ei pidä irrottaa sanoja kontekstistaan.

      Ennen kaikkea korostan, että kyseessä ei ole erottelu varsinaisesti iän perusteella – kuten kirjoitit – vaan uskon ja siihen kykenevyyden perusteella. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Se sanotaan samassa yhteydessä. Tiettyyn ikään asti Jeesuksen lunastamilla lapsilla ei ole kadottavaa syyllisyyttä. Huomattakoon, että missä lakia ei ole, siellä syntiä ei lueta. Jumala antaa kullekin hänen tekojensa mukaan, eikä Aadamin ja Eevan tekojen. Imeväisiltä ei siis edellytetä uskoakaan, koska heillä ei ole syyllisyyttä synnyttäneitä tekoja eikä lakiakaan. Uskon vaatimuskin Hepr. 11:6:ssa on kohdistettu niille, jotka TULEVAT Jumalan tykö: ”sen, joka Jumalan tykö TULEE, täytyy uskoa…” Uskon/uskollisuuden vaatimus ja vastuu tulevat sitten, kun omatunto on herännyt ja on kuultu ja ymmärretty evankeliumi. Erottelu tulee siinä vaiheessa. Silloin lapsen tulee ymmärtää kääntyä Jumalan tykö. Ja siksi lapset tulee ennen kaikkea kasvattaa uskoon, eikä heitä pidä kastaa vauvoina.

      Viittasit tuttuun luterilaiseen tapaan tekstiin Apt. 2:38:ssa ja sanoit, että sen lupaus kohdistettu lapsillekin. Aivan, mutta mikä se lupaus on? Kärjistäen kysyttynä: sekö, että lapset vauvakasteessa saavat anteeksi perisynnin? Ei suinkaan vaan pitää lukea koko lupaus: näihin lapsiinkin pätee, että kun he tekevät parannuksen eli kääntyvät Jumalan tykö tai heissä tapahtuu mielenmuutos (metanoia) – miten vain se alku halutaankaan kääntää – ja ottavat kasteen syntiensä anteeksisaamiseksi, niin he saavat Pyhän Hengen lahjan. Se lupaus pätee todella kaikkiin aina ja kaikkialla. (Toki olen todennut, että syntien anteeksisaamisen lupaus liitetään synninpäästöönkin). Ei siinä jakeessa ole mitään lupausta vauvakasteessa pelastumisesta oikein lukien.

      Vanhan testamentin esikuvista tehdään omia tulkintoja molemmissa leireissä. Esikuvat ovat esikuvia ja voidaan tulkita eri tavoin mitä ne kuvaavat. En mene nyt pitemmälle, koska ne eivät voi olla hermeneuttisesti sanelevia opillisissa kysymyksissä. Ja tilakin on rajattu.

      Kohta 5. Vastasin jo perhekuntien kastamiseen edellisessä viestissä ja uskoon liittyviin teemoihin edellä. Samoin kommentteihisi lapsen anteeksisaamisesta. Kertaa edellinen vastaus.

      Kohta 6. Viittasin Augustinuksen (ja Augsburgin tunnustuksen) oppiin siitä, että kastamattomina kuolleet vauvat olisivat kadotettuja. Olet hieman kiertänyt kysymystä siitä, joutuvatko kastamattomina kuolleet vauvat mielestäsi kadotukseen. Mitähän ajattelet siitä? Osaatko sanoa asian aivan suoraan? Kyllä vai ei? Ymmärrän tietysti, että te luterilaiset ette halua kantaa ottaa, koska molemmilla vastauksilla olette ongelmissa tai vähintään pahoissa haasteissa.

      Kohta 7. Nyt tuntuu, että sinä puhut ohitseni, etkä vastaa kysymyksiini ja argumentteihini. Väität vain, että teen asiasta vaikean. Mutta mielestäni on oleellinen ja helppo kysymys, että uskotaanko vauvan todella pelastuvan kasteessa. Niinhän on uskottu ja opetettu teidän piirissänne ja yhä uskotaan. Annetusta vastauksesta seuraa tiettyjä asioita, joita pitää miettiä. Lähinnä se miksi kaste vauvalle annetaan.

      Kirjoitat armon saamisesta evankeliumissa ja kuulemisesta uskomisesta. Toisaalta tuntuisit ajattelevan, että vauvan pitää saada armo ja pelastus kasteessa, koska hän ei ole sellaisenaan Jumalalle kelpaava. No, totean sen, että armoa ja anteeksiantamusta tarvitsee sellainen, joka on armon ulkopuolella eli syyllinen ja on teoistaan myös todella vastuullinen. Jos sellaista tilaa ei ole, ei olla Jumalan armon tarpeessakaan tai hänen mielisuosiostaan poissa. En ymmärrä synkkää kuvaa, joka teillä luterilaisilla on Jumalan luomista ja Jeesuksen lunastamista vauvoistakin. Ymmärrän kyllä, että jonkinlainen syyllisyys on pakko olettaa, että saataisiin vauvakasteelle perustetta, mutta ei Raamattu sellaista opeta. Tiedän, että tämä vaatisi pidemmän selvityksen kuin mitä tässä on mahdollista. Perisyntiopin kehityksestä on kyllä kirjoitettu kirjoja. Tatha Wiley muun muassa on sellaisen tehnyt.

      Siihen, että kasteen raamatullisuudelle ja vaikuttavuudelle ei olisi väliä missä vaiheessa kasteen saa – mikä ajattelu sinulla on – vastasin mielestäni ainakin osaltaan jo edellisessä tekstissäni. Kaste ennen uskoa on turha, eikä sen pidä olla esimerkiksi seurakunnan jäsenyyden perusta. Eri asia on mitä tarkoituksia palvelee kaste silloin, kun joku on esimerkiksi pelastunut rukousalttarilla synninpäästössä. Siihen en mene nyt.

      Kohta 8. Vetoat johtopäätöksiin, joita usein halutaan tehdä sanajärjestyksistä. Kyse ei ole pelkästään niistä. Nekin toki puhuvat samaa kuin muukin Raamattu eli kaste seuraa uskoa. Ensimmäinen asia on julistaa evankeliumia (Mark. 16:15; 1. Kor. 1:17). Se pelastuu, joka sen uskoo ja kastetaan (Mark. 16:16) tai tunnustaa suullaan (Room. 10:10). Sellaisessa asetelmassa kaste olemuksellisesti voi vaikuttaa pelastuksen. Kyseessä on siis perinpohjainen kasteen väärin ymmärtäminen, jos ajatellaan tyyliin, että

      ”kaste pitää joskus saada ja on aivan sama, milloin sen kasteen saa, kunhan joskus saa. Vauvakaste on ihan pätevä. Kun on sen saanut, niin silloin kaste pelastuksen ehtona ja armon ja Pyhä Hengen lahjoittajana on täyttynyt. Paras siis kastaa jo vaikka kaikki vauvat, niin ei tarvitse sitä asiaa enää miettiä. Ja ehkä kastamaton todella voisi joutua kuollessaan kadotukseen?” Tms.

      Näinhän tunnutaan ajateltavan. Ikään kuin Jumalalle olisi tärkeää, että jokaisen päähän tulee valutettua vettä samassa yhteydessä kuin lausutaan joitain sanoja. Ei se niin ole. Pointti alkuperäisessä kasteessa lähti siitä, että Jeesus on Jumalan ainosyntyinen poika ja Jumala tahtoo, että me uskomme ja tunnustamme sen. Sehän merkitsee sitä, että me pidämme Jumalaamme todella herranamme. Ja juuri tämän asian uskomisen ihmiset tunnustivat kasteessa alkuseurakunnassa ja se asetti heidät oikeaan asemaan Jumalaan nähden. He saivat niin tehdessään pelastuksen ja syntien anteeksisaamisen. Vauvakasteessa ei tapahdu mitään sellaista. Ajatus pelastumisesta vauvakasteessa perisynnin tuomasta kadotuksesta on maagisen ajattelun synnyttämä myöhempi nolo mutta ehkä ymmärrettävä väärinkäsitys. Se tulisi mielestäni kertoa selkeästi Suomen luterilaisille ja muulle kansalle. Eikö olisi hyvä niin? Vai pidätkö kiinni vauvan pelastumisesta kadotustuomiosta kasteessa? Kuulen välillä papeista, jotka joko suoraan sanovat kastamattomina kuolleiden joutuvan kadotukseen tai ainakin ilmaisevat, että se riski on olemassa. ”Kyllä te melkoisen riskin otatte” sanoi eräs pappi tuttavilleni, jotka olivat ilmoittaneet, etteivät kastata lastaan. Meitä nauratti, vaikka toisaalta toki surettikin.

      Kohta 9. Tähänkin taisin ainakin osin vastata. Sanot, että uusi kaste ei ole oikea vastaus vaan ”uskoa uudestaan”. Minä taas en usko luterilaisittain, että vauvakasteessa lahjoitettaisiin usko, vaan totean, että oikea vastaus on jättää kastamatta vauvat ja julistaa heille vartuttuaan evankeliumia. Paavalin malli siis: ”kutsuttu – ei kastamaan – vaan evankeliumia julistamaan.” Se vaikuttaa ainakin joissakin uskon. Lapsissa herkästikin. Liittykööt sitten kasteen kautta seurakuntaan. Tertullianus oli aivan oikeilla jäljillä.

      Kohta 10 oli itse asiassa Sahamalle, joka kirjoitti, että tulee kuulua organisoituun kirkkoon. Jätän laillasi itsekin asian todella asian Jeesuksen huoleksi. Enkä ole edes itse huolissani.
      Kohtasi 11 ei vaatine kommentteja.

      Toivottavasti ei paljon jäänyt teemoja käsittelemättä. Luulen, että löydän aikaa vastata jälkimmäiseen kommenttiisi. Siinä on teemoja, jotka eivät tässä nouse esille, mutta joihin minulla on valmiit vastaukset. Käy välillä vilkaisemassa ketjua, jos kiinnostaa. Toivottavasti luet tämän. Mukava vaihtaa ajatuksia eikä vain siksi, että olet TT. Se on kyllä hyvä lisä.

  3. Aivan! Kristillinen kaste sisältää vettä jonkin määrän ja Jumalan sanan eli vakiintunut on Isän ja Pojan ja Pyhän Hegen nimeen. Vankilalähettiurani aikana havaitsin, että kaste pelkästään on heikko pitämään ihmistä tiellä. Olen siis tavannut kaikenlaisia siellä. En oikein osannut arvostaa, jos joku kertoi tulleensa uskoon jossain vaiheessa ja käyneensä kasteella. Kun sitten kastettu alkaa itkien tunnustaa olevansa luopion tiellä, siinä toteutuu: Joka armahtaa tehköön sen iloiten.

    • Vielä parempi vaihtoehto on kertoa lähimmäisilleen iloista uutista siitä, että Kristus on jo meidät pelastanut. ”Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti.”

    • Haukka: ”Minusta olisi hyvä lähtökohta etupäässä huolehti omasta pelastuksestaan ja jättää lähimmäisen pelastuksen ja sen ehtojen pohtiminen vähemmälle.”

      En löydä lauseesta pilkun vertaa Jeesuksen mielenlaatua.

    • ”Hän kuitenkin opetti lähimmäisen tuomitsemattomuutta.” Opettipa kuitenkin vastuuta lähimmäisestä, rakkautta lähimmäiseen.

  4. Blogista lainattua: ”Katolisessa katekismuksessa selitetään kirkkoisien ajatusta myönteisen muotoilun avulla: pelastus tulee kokonaan Kristukselta, joka on kirkon pää, ja jonka ruumis kirkko on. Kristus ei ole nurkkakuntainen, vain yhden ihmisen kaveri. Pelastus kuuluu kaikille.”

    Kun käytetään Katolisen kirkon katekismusta, niin se ilmaisee selvästi luterilaisten olevan matkalla helvettiin.

    ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”
    846. ”Miten tämä kirkkoisien usein toistama tulisi lause käsittää? Myönteisesti muotoiltuna se tarkoittaa, että pelastus tulee kokonaan Kristukselta, Päältä, kirkon kautta, joka on hänen ruumiinsa.
    Tästä syystä eivät sellaiset ihmiset voi pelastua, jotka huolimatta siitä että tietävät Jumalan perustaneen Jeesuksen Kristuksen kautta katolisen kirkon autuuteen välttämättömäksi, eivät kuitenkaan tahdo siihen liittyä tai siinä pysyä.”

    Näin siksi, että katolinen kirkko ja Kristuksen ruumis on synonyymi. Ainakin minä olen tuomittu kadotukseen, koska olen lukenut katolisen kirkon väittämän enkä kuitenkaan meinaa siihen liittyä.

    Olli Seppälä, tervetuloa meidän kadotukseen matkalla olevien seuraksi, kun tiedät saman kuin minä.

    Mutta ei hätää, ystävät. Piispat ramppaavat kovasti Vatikaanissa meitä pelastamassa.

    • Katolinen kirkko ei tarkoita Rooman kirkkoa. Apostolinen uskontunnustus, joka on kaikille kristityille yhteinen, mainitsee sen näin: ”Credo in – – – sanctam ecclesiam catholicam.” Suomeksi tämä on: ”Minä uskon – – – pyhän yhteisen seurakunnan.” Se tarkoittaa koko kristikuntaa.

    • Tapio Tuomaala, oletko lukenut tämänkin (Roomalais)katolisen kirkon katekismuksesta:

      KUKA KUULUU KATOLISEEN KIRKKOON?
      836. ”Tähän Jumalan kansan katoliseen ykseyteen … kutsutaan kaikki ihmiset.
      Tähän ykseyteen kuuluvat eri tavoin tai siihen suuntautuvat sekä katoliset
      kristityt että muut Kristukseen uskovat, VIELÄPÄ EROTUKSETTA KAIKKI IHMISET,
      JOTKA JUMALAN ARMOSTA ON KUTSUTTU PELASTUKSEEN.”

      Eli eikö tarkkaan lukien katoliseen kirkkoon kuulumisen edellytykseksi riitä pelkästään se, että on tullut kutsutuksi pelastukseen. Mitä sillä nyt tarkoitetaankaan. Tämähän ei siis ole mitenkään ekslusiivista vaan jopa hämmentävän inklusiivista.

    • Ainoastaan katolinen kirkko voi pelastaa siitä syystä, että heidän ordinaationsa saanut pappi voi antaa taivaan portit avaavan synninpäästön.

      Vatikaani II: Dekreetti Unitatis redintegratio ekumeniasta. 1964, josta ”Eronneilta kirkollisilta yhteisöiltä puuttuu tosin täysi yhteys meihin, vaikka sen pitäisi seurata kasteen mukana, eivätkä ne meidän uskomme mukaan, lähinnä pappeuden sakramentin puuttumisen vuoksi, ole säilyttäneet myöskään eukaristian salaisuuden alkuperäistä ja täydellistä olemusta,”

      Poimitaan vielä esiin kohta, joka pitää osata lukea katolisessa kontekstissa, ei luterilaisessa: ”lähinnä pappeuden sakramentin puuttumisen vuoksi.”

      mikä tarkoittaa, että muut kuin katolilaiset eivät ole saaneet oikeaa synninpäästöä ja se on sitten sama asia kuin helvetti. Vai onko jollakin tiedossa jokin muu paikka kuin taivas, pelastus, tai helvetti, kiirastuli?

      No, lestadiolaisilla on sama oppi ja siksi he myös ovat ainoat pelastuvat. Arpokaa siitä, mikä on oikea tie. Suuri lauma vai pieni lauma?

    • Risto Kauppinen: ”oletko lukenut tämänkin (Roomalais)katolisen kirkon katekismuksesta”

      Roomalaiskatolisen kirkon paavi on hyväksynyt seuraavan:

      811. ”TÄMÄ on se ainoa Kristuksen kirkko, jonka ME uskontunnustuksessa tunnustamme yhdeksi, pyhäksi, KATOLISEKSI ja apostoliseksi.”

      On vain yksi The Kirkko.

    • On eri asia, ymmärtääkö joku kirkkokunta yksin olevansa ’pyhä yhteinen seurakunta’, kuin se mitä katolisuus todella tarkoittaa. Joillakin Kotimaa24 kirjoittajilla on käytössä muita ilmaisuja halutessaan tehdä eroa kirkkolaitosten ja ’todellisen Kristuksen kirkon’ välille.

Kirjoittaja

2017 Teesiblogi
2017 Teesiblogi
TEESIBLOGI. Reformaation merkkivuoden kunniaksi teesi per viikko. Myös Kotimaan takasivulla julkaistut teesit on kohdistettu kirkolle ja sen uskollisille pojille ja tyttärille. Saa kommentoida.