Täydellinen hallitusohjelma

Näin vaalien jälkeen uutisoidaan hallitusneuvotteluista, ja jossakin vaiheessa tuleva valtioneuvosto esittelee hallitusohjelmansa. Työllisyys, kansainvälinen kilpailukyky, velanoton rajoittaminen ja sopeutuminen väestön ikääntymiseen lienevät osa myös tulevan hallituksen problematiikkaa.

Pari tuhatta vuotta sitten esitteli eräs tuleva kuningas maapallolla oman hallituksensa ohjelmaa. Tuo ohjelma ei ollut mikään kansallinen versio vaan se on määrä eräänä päivänä toteuttaa koko planeetalla. Jumalan valtakunnan hiljattain voideltu kuningas ei ollut mikään teoreetikko, hän antoi myös vakuuttavat näytöt kyvystään toteuttaa lupauksensa. Vilkaistaanpa ohjelman sisältöä.

Aloitetaan Kristuksen maatalouspolitiikasta: muutamalla kalalla ja leivänpalasella tuhansille ruokaa(Joh6:5-14). Ei mikään ihme, että hätäisimmät olivat valmiita tekemään tuollaisesta ruokkijasta paikallisen vallankäyttäjän(jae15)

Aika vetoavaa yhteisten asioiden hoitoa, eikö? Erityisesti sen miljardijoukon näkökannalta, jolla on krooninen nälkä nyt kun ihminen hallitsee täällä asioiden kokonaisuutta.

Eikä liene Jeesuksen terveyspoliittisessakaan ohjelmassa moittimista. Kaikki lasaretit maapallolla tullaan lakkauttamaan tarpeettomina. Että miksikö? No kun tämä kuningas ”paransi kaikki sairaat”. (Mat 8:16) Sellainen hallinto ei sote-uudistuksia tarvitse.

Luonnontuhoja on aina tapahtunut ja hallitukset ovat reagoineet niihin vaihtelevalla menestyksellä. Useimmiten jälkikäteen. Markuksen raportti Jumalan valtakunnan kuninkaan kyvyistä on vaikuttava: ”Hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ’Vaikene, ole hiljaa!’ Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.”(Mark4:39)

Kaikki nykyhallitukset kutsuvat median luokseen, jotta kansalaisia voitaisiin informoida tulevasta. Jumalan valtakunnan kuningas tulee hallitsemaan koko maapalloa. Siksi informaatiokin on globaalia: ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille.”(Mat24:14). Kaikkien tulee saada tietää, että Isä meidän rukouksen pyyntö ”Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa” astuu voimaan. Ja se toteutuu saman jakeen alkuosan mukaan ”valtakunnan tulemisella”

Entäs sitten Jumalan valtakunnan puolustuspolitiikka? Kun luet Ilmestyksen 19. lukua, voit havaita, ettei Nato-kysymys sittenkään ole ihmiskunnan jatkon kannalta kovin oleellista. Asetelma kun on tämä: ”maailman kuninkaat sotajoukkoineen olivat kokoontuneet yhteen käydäkseen taisteluun ratsastajaa ja hänen sotajoukkoaan vastaan.”(Ilm19:19) Kauan sitten esitetty ennustus siitä, että ”(Jumalan valtakunta) on musertava kaikki ne muut valtakunnat” toteutuu viimeistä piirtoaan myöten.(Dan2:44)

Mitä ilmeisimmin kattavakin ilmapuolustus on vaikeuksissa, kun Jeesus-kuninkaan enkeliarmeijat tekevät sen, mitä kutsutaan ”rauhaan pakottamiseksi”( peace enforcement).

Raamattu kertoo meille myös Jeesuksen hallituskauden pituuden. Ilmestyksen 20. luku puhuu varsin pitkästä ajanjaksosta: ”He ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.”(Ilm20:6) Varsin loogista: kyllähän ”Maapallo nousuun”-projekti meidän jäljiltämme aikaa tarvitseekin.

Isä meidän rukouksen sanoja ”valtakunnan tulemisesta” kannattaa edelleen toistaa, tuolle hallitukselle voi äänensä antaa päivittäin. Raamattu kertoo Jumalan valtakunnan loppuvaiheesta seuraavaa: ”Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema….silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa.”(1.Ko15:25-28)

Taivaallinen hallitus jättää siis eropyyntönsä maallisten hallitusten tapaan. Sitä ei kuitenkaan koskaan korvata jollakin toisella vaan: ”ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea”(28. jakeen loppuosa)

Kysymyksiä keskustelun pohjaksi:

Uskotko sinä, että Luojamme tulee osallistumaan jonakin päivänä voimakkaalla kädellä maan hallintaan? Vai onko se, mitä ympärillämme tapahtuu ”Jumalan tahdon tapahtumista niin maan päällä kuin taivaassa”?

Kristuksen sotajoukkojen ja maan kuninkaiden taistelu kuvataan varsin brutaalisti Ilmestyksen 19. luvussa. Onko Luojallamme oikeus näin suoraviivaiseen manööveriin? Eikö neuvottelutulos olisi suotavampi?

Miten sinä suhtaudut Jeesuksen tuhat vuotta kestävään hallituskauteen? Millaisia ajatuksia sinussa herää sellaisista visioista, että ”tämän maailman ruhtinas” Saatana lakkaa meitä kiusaamasta ja ”miekkojen takominen auranvantaiksi” saatetaan loppuun?

  1. Kiitos kommentistasi, jolla viittaat Ilmestyksen 12. lukuun. Siellä todellakin puhutaan taivaallisesta sodasta: ”Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa.”
    Neuvottelutuloksesta ei todellakaan ollut kyse vaan ”Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.”(jakeet 7-9)
    On mielenkiintoista, että jo Psalmien kirjoittaja Jumalan hengen johdattamana ennusti ihmishallinnon neuvotteluhalukkuudesta: ”Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan?”
    Kaikkivaltias ei tuollaista pullikointia tietenkään kovin korkealle noteeraa: ”Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä”(Ps2:2-6).
    Eikö olekin mielenkiintoista, että varsin harva Raamatun lukija nykyisin puhuu Jumalan väliintulosta maapallomme ongelmavyyhteen? Sellainenhan olisi hyvä uutinen jos mikä!

  2. Toivonen: ”Jumalan valtakunnan kuningas tulee hallitsemaan koko maapalloa. Siksi informaatiokin on globaalia”

    Anteeksi, mikä informaatio???

    Miksi Jeesuksen jakama informaatio meni niin huonosti perille hänen omana aikanaankin? Hänen opetuksensa tavoitti lähinnä köyhän ja valistumattoman kansanosan. Hän ei pystynyt tai halunnut vakuuttaa aikansa juutalaista sivistyneistöä tai roomalaisia vallanpitäjiä siitä, että on Jumalan poika. Miksi? Jeesuksen puheista saa sellaisen käsityksen, että hän antoi tahallaan epäselvää informaatiota. Jopa Hänen opetuslapsensa eivät aina ymmärtäneet Hänen sanomaansa, eikä Hän edes halunnut ulkopuolisten ymmärtävän kaikkea mitä puhui. Miksi? Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoi: ”Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin en puhu kuvauksilla, vaan avoimesti julistan teille sanomaa Isästä.” Avointa ja selkeää julistusta ei ole ainakaan vielä tähän päivään mennessä kuulunut. Ei liene kohtuutonta suuresti ihmetellä miksi tilanne on tällainen?

    Satojen vuosien ajan on selvitelty tutkijoiden toimesta ”pyhien tekstien” alkuperää ja sisältöä. Töitä tuntuu riittävän tällä rintamalla loputtomiin. Samalla Jumalan sanotaan tarkkailevan jokaikisen ihmisen jokaikistä mielenliikahdusta ja tekoa. Hän siis ilmeisesti seuraa myös raamatun- ja kieltentutkijoiden aherrusta kivenkappaleiden ja pergamentinpalasten parissaja näkee, että joku on menossa metsään, että pöpelikkö raikaa ja joku toinen taas on oikeammilla jäljillä.

    Sanotaan, että Jumala rakastaa ja välittää ihmisistä, haluaa antaa tietoa itsestään ja lähetti poikansa opettamaan ja antamaan henkensä ihmisten puolesta. Miksi Hän sitten piruilee ja leikkii kuurupiiloa rakkaitten luotujensa kanssa, eikä anna oikeaa selvää ja yksiselitteistä tietoa olemassaolostaan? Sellaista tietoa, jossa ei ole erilaisia mahdollisuuksia tulkinnalle?

    Jumalan jakama luokattoman huono informaatio on syy siihen, miksi minä en pysty uskomaan minkäänlaisiin jumaliin. Se olisi älyllistä epärehellisyyttä itseäni kohtaan. Ne, jotka väittävät saaneensa tietoa riittävästi, pettävät itseään. Ainoa johtopäätös mihin voin omalta kohdaltani päätyä on se, että kun kunnollista tietoa ei ole mistään tullut, ei ole tiedon antajaakaan.

    • Kiitos Kimmo todella pohdiskelevasta kommentistasi. Arvostan rehellisyyttäsi ja uskon kerralla, että näet Jumalan pojan informaation sekä Raamatun sivuilla että nykyaikana epäselvänä. Etkä ole suinkaan ainoa. Ja tämähän merkitsisi sitä, ettei sinun silmissäsi Jumalan valtakunnan kuninkaaksi tituleerattu ole yhtään sen selkeämpi sanoissaan kuin – anteeksi vain – nykyajan poliittiset hallitukset.

      Minä taas edustan sitä kantaa, että Jeesus oli kaiken muun ohella paras opettaja, joka maata on koskaan tallannut. Ja tässä hiukan infokampanjan taustaa sinulle ja muille keskustelijoille ruodittavaksi ja alekirjoitettavaksi.

      Jeesus aloitti informaattorin roolinsa lähettämällä seuraajansa ovelta ovelle kertomaan Jumalan valtakunnasta. Kohderyhmä oli juutalaiset ja heidän keskuudestaan tuli etsiä niitä, jotka olivat halukkaita ottamaan selvää asioista. Tällaisia yksilöitä Jeesus kutsui ”arvollisiksi”: ” ”Kun tulette johonkin kaupunkiin tai kylään, ottakaa selvää, kuka siellä on käyntinne arvoinen, ja jääkää asumaan hänen luokseen lähtöönne saakka.”(Mat10:11) Kaikki eivät halunneet pohtia asioita: ”Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne”, kuului ohjeistus(jae14)

      Lienet samaa mieltä kanssani siitä, että erityisesti fariseuksilla oli ongelmia Jeesukselta saamansa opetuksen kanssa. Opetus taisi osua liiankin lähelle heidän arvovaltansa pilareita heidän hampaidenkiristelystään päätellen.

      Olisiko ollut siis niin, että haluttomuus ymmärtää Jeesus-kuninkaan opetusta, soveltamishalukkuudesta puhumattakaan, olisi ollut syy siihen, että monilla ymmärrys jäi Jeesuksen esittämien kuvausten kätköön? Motivaatio on aikamoinen tekijä asioiden ymmärtämisessä, eikö vain?

      Nykyään informaatiota Jumalan valtakunnan hallitusohjelmasta jaetaan Jeesuksen ennustuksen mukaisesti ”koko asutussa maassa” ja työ vain laajenee. Sinua ja monia muitakin sotkee varmasti tässä se moniäänisyys, jolla ”evankeliumia” julistetaan ja ihmisiä opetetaan. Kysyhän vaikka tuntemiltasi Raamattu-aktiiveilta, mitä termi ”Jumalan valtakunta” merkitse. Saat hyvin erilaisia vastauksia. Miten voi joku kertoa hyvää uutista valtakunnasta, jos koko käsite on jäänyt ymmärtämättä?

      Näen Jumalan asettaman hallituksen tiedotuskampanjan erittäin selkeänä, laajana ja tarkoituksenmukaisena jo tänään. Tiesitkö, että meidän verkkosivustollamme jw.org on selvitystä Jumalan tarkoituksista maapallon ja meidän ihmisten suhteen kohta 1000 eri kielellä. Isointa lajissaan koko planeetalla, kuten tulee ollakin. Kuurupiilo on tästä Pojan ohjaamasta kampanjasta kovin kaukana. Yksikään tavanomainen hallitus ei näin laajamittaiseen ja perusteelliseen kampanjaan kykene.

      Ja tiedätkö mitä? Hyvä uutinen saarnataan kaikille todistukseksi juuri siitä syystä, että Jehova Jumala ja hänen Poikansa välittävät meistä ihmisistä. Siksi minäkin haluan sinun kanssasi ajatuksia täällä vaihtaa.

    • ”Tiesitkö, että meidän verkkosivustollamme jw.org on selvitystä Jumalan tarkoituksista maapallon ja…”

      Millä perusteella juuri teidän oppinne ja tulkintanne Raamatusta on se ainoa ja oikea verrattuna kaikkien muitten kristillisten kuppikuntien, lahkojen ja suuntausten tulkintaan puhumattakaan kaikkien muitten maailman eri uskontojen pyhien kirjoitusten ja oppien jumaluuskäsityksiin?

      Ei toimi ainakaan minun suhteeni minkään sorttinen ihmisten julistus jumalista ilman riittäviä perusteluja ja todelliseen tietoon perustuvaa evidenssiä.

    • ”Millä perusteella juuri teidän oppinne ja tulkintanne Raamatusta” jne on varsin oleellinen kysymys. Ja samalla erinomaisen mahdoton lyhyesti vastattavaksi, lyhyistä perusteluista puhumattakaan.

      Eiköhän siis vähän viipaloida kysymystä pienempiin osiin, jolloin lähestymme myös otsikkoa. On nimittäin huomattavasti helpompi näyttää sinulle, tai ainakin yrittää, että oikeastaan vain me Jehovan todistajat kerromme Jumalan valtakunnan hyvää uutista.

      Olemme ihmiskuntana melkoisessa suossa ongelminemme. Kyllähän me näistä finanssiasioista kuulemma selviämme, kun seteleitä painetaan lisää ja velkoihin saadaan uusia ylärajoja. Maapalloja ei kuitenkaan voi monistaa, ei edes luonnonvaroja. Ilmakehän koostumustakaan ei kannattaisi enempää muunnella, sanovat expertit kohtalaisen yhteen ääneen. Jossakin vaiheessa tulee pää vetävän käteen, vaikka tänään vielä selviydytään ilman kummoisempia katastrofeja.

      Yleensä Raamatusta vedetään tilanteen korjaamiseksi vähän hassuja johtopäätöksiä: Maapallon Tekijä tuhoaa koko Telluksensa ja lähettää kaikki ihmiset elämään ikuisesti. Toiset ihaniin olosuhteisiin, toiset ikuiseen tuskaan ja vaivaan. Eikös näin ole ”hyvä uutinen” useimmiten mennyt?

      Voisiko sinun mielestäsi tuollainen visio olla Rakkauden Jumalan ja Kaikkivaltiaan opetusta? Eikö sellainen olisi kertomusta Luojan totaalisesta epäonnistumisesta? Voiko Kaikkivaltias epäonnistua hankkeissaan ja olla silti kaikkivaltias?

      Ei ole kauhean vaikea ymmärtää, että Jeesus kuoli siksi, että asiat korjattaisiin. Korjaamisprosessi kanavoituu Raamatussa käsitteen Jumalan valtakunta ympärille. Ja tästä me sitten informoimme lähes yksinoikeudella globaalisti ja aika isoon ääneenkin. Niille, jotka haluavat kuunnella.

      Olisiko tässä hiukan evidenssiä siitä, että hyvillä uutisilla on eronsa?

    • Mikä edellä olevassa kommentissasi on todelliseen tietoon perustuvaa evidenssiä Jumalan olemassaolosta? Entä oikeaksi todistettua tietoa oppinne oikeellisuudesta ja todenperäisyydestä??? Raamattuun on turha vedota totuuden kertojana. Minulle sillä ei ole sen kummempaa arvoa kuin vaikkapa Kalevalalla, Koraanilla, Veda-kirjoilla, Tripitaka-kokoelmalla, tai millä muulla omaan aikaansa sidotulla tarustolla hyvänsä.

      Kuka hyvänsä voi uskoa ja väittää mitä tahansa, mutta minä en näe, että esimerkiksi noilla mainitsemillani kirjoituksilla Raamattu mukaan lukien olisi mitään tekemistä totuuden kanssa. Saahan niihin uskoa kuka haluaa. Minä en usko.

      Jos Jumala on ja on vieläpä kaikkivoipa kaikkivaltias, niin on hän siihen nähden luokattoman huono informaatikko ellei pysty ilmoittamaan itsestään selkeästi ja yksiselitteisen vastaan sanomattomasti nykyaikaisen informaatioteknologiankaan avulla.

      Peräti kummallista piilottelua kaikkivaltiaalta luotujaan syvästi rakastavalta isältä.

    • kimmo wallentin :””Sanotaan, että Jumala rakastaa ja välittää ihmisistä, haluaa antaa tietoa itsestään ja lähetti poikansa opettamaan ja antamaan henkensä ihmisten puolesta. Miksi Hän sitten piruilee ja leikkii kuurupiiloa rakkaitten luotujensa kanssa, eikä anna oikeaa selvää ja yksiselitteistä tietoa olemassaolostaan? Sellaista tietoa, jossa ei ole erilaisia mahdollisuuksia tulkinnalle?”

      Ongelma näyttäisi olevan ainakin siinä, että ei ole ”sinut” oman sisimpänsä kanssa. YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen mukaan ihmisille on annettu ”järki ja omatunto”. Missä ne voi nähdä ja voiko niiden olemassaolon todistaa empiristisen tieteen keinoin?

      Raamatun mukaan Jeesus sanoi ennen ristinkuolemaansa: ”Minä olen” tie totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”. Oman kokemukseni mukaan myös aikuiseksi kasvaneella terveellä ihmisellä on ”minä olen” havainto tietoisuudessaan.

      Tuo ”minä olen –tietoiseksi” tuleminen on kasvamisen rauhaa vaativa prosessi vastasyntyneestä aikuiseksi. Tuossa prosessissa ihminen tulee vähitellen tietoiseksi tahdostaan, tunteistaan ja ajattelustaan, joiden olemassaoloa empiristinen tiede ei pysty todistamaan.

      Jos haluaa seurata Jeesuksen viitoittamalla tiellä, on ensin kasvettava itsenäiseksi, tahtovaksi ja tuntevaksi aikuiseksi, joka pystyy havainnoimaan ”omantuntonsa” reaktiot. Tämä sisäinen ”omatunnistaminen” on paljon laaja-alaisempaa kuin vain se, mistä yksi nuori miespuolinen sanoi joskus tunnistavansa rakkauden :”On vain opittava erottamaan vit*****ko vai eikö ”vit**a”.

    • ”Jos haluaa seurata Jeesuksen viitoittamalla tiellä, on ensin kasvettava itsenäiseksi, tahtovaksi ja tuntevaksi aikuiseksi, joka pystyy havainnoimaan ”omantuntonsa” reaktiot.”

      Helppohan teidän fiksujen, ylivoimaisen korkean älykkyysosamäärän omaavien ja itsenäisiksi, tahtoviksi, tunteviksi ja muutenkin kaikin puolin kypsiksi aikuisiksi kasvaneiden mallikansalaisten on puhua retostella vastaansanomattoman viisautenne aikaansaamasta ja oivaltavan omantunnonherkkyytenne mahdollistamasta uskonlahjastanne. Eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ole.

      Toista se on meillä aivojen vajaatoiminnasta kärsivillä kypsymättömillä, vielä pikkulapsen tasolla lähes seitsemänkymppisinä Telluksella taapertavilla, ei koskaan aikuisiksi kasvavilla, kun yritämme epätoivoisesti käyttää vaatimatonta aivokapasiteettiamme itsenäiseen ajatteluun saavuttaaksemme edes jonkinasteisen alemman ymmärryksen tason uskonnollisista salaisuuksista.

      Olisi se ihan kiva jos se taivaallinen isäpappa ilmoittaisi jollain meidänkin vaatimattomilla älynlahjoillamme ymmärrettävällä ja riittävän yksinkertaisella tavalla olemassaolostaan. Nykyaikainen informaatioteknologia tarjoaa siihen ihan globaalistikin huomattavasti paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet kuin pari tuhatta vuotta sitten.

      Teologeilla on ollut kaksituhatta vuotta aikaa osoittaa epäilijöille, että Jumala on olemassa ja toimii maailmassa. Todistelu puhuttelee vain niitä, jotka haluavat uskoa. Avomielinen kyselijä on edelleen, ja pysyy ilmeisesti ikuisesti ymmällään.

    • Evidenssini meni siis sinun ohitsesi, Kimmo. Valitan.

      Puolustuksekseni voin sanoa, että ymmärsin kyselysi väärin.
      Kirjoitit nimittäin, että ”Mikä edellä olevassa kommentissasi on todelliseen tietoon perustuvaa evidenssiä Jumalan olemassaolosta? Entä oikeaksi todistettua tietoa oppinne oikeellisuudesta ja todenperäisyydestä??? Raamattuun on turha vedota totuuden kertojana.”

      Ja minä kun vastasin sinun selkeään kysymykseesi ”Millä perusteella juuri teidän oppinne ja tulkintanne Raamatusta on se ainoa ja oikea verrattuna…” En voinut aavistaa, ettei Raamattua saa käyttää vastattaessa sen tulkintaa koskevaan kysymykseen..

      En mitenkään kuvittele, että voisin tällä palstalla todistaa Jumalan olemassaolon tai Raamatun jumalallisen alkuperän sinua tyydyttävällä tasolla. Keskustelu kanssasi sen sijaan jatkukoon vähän pienemmistä detaljeista..

    • Huomasin,Kimmo erään mielenkiintoisen ajatuksesi Raamattuun tukeutuvista kanssaihmisistä: ”Helppohan teidän fiksujen, ylivoimaisen korkean älykkyysosamäärän omaavien ja itsenäisiksi, tahtoviksi, tunteviksi ja muutenkin…”

      Vertaa tätä siihen toteamukseen, joka ensimmäisistä Jeesuksen seuraajista Raamatussa esitetään: ”havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä”(Apt 4:13)
      Hiukan eroa, vai?

  3. kimmo wallentin :”Avomielinen kyselijä on edelleen, ja pysyy ilmeisesti ikuisesti ymmällään.”

    Huviksesiko sinä sitä SPR-järjestöä tuet? Tuo mistä kerroin, on vasta tienviitta sen polun alkuun, mistä voit löytää Jumalan, jos nimittäin haluat Hänet löytää ja lakkaat piileskelemästä Häntä.

    Liity kirkkoon ja kuuntele Jeesuksen opetuslasten seuraajia. Ihmettelit aiemmin miksi Jeesus puhui ihmisille vertausten avulla. Ajanlaskumme alussa vielä myyttisen tajunnan kaudella elävät iuku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset ymmärsivät asioita kuvallisina vertauksina. Opetuslapset taas olivat jo kehittyneet meille tutummassa käsitteellisen ajattelun taidossa ja kun he eivät enää ymmärtäneet vertauksia, he kysyivät Jeesukselta mitä hän oli tarkoittanut.

    • ”jos nimittäin haluat Hänet löytää ja lakkaat piileskelemästä Häntä.”

      Jos tässä nyt joku piileskelee, niin kyllä se on se taivaallinen isäpappa poikineen. Eikä kirkkoon liittyminen minusta uskovaista pysty tekemään, johan sitä tuli nelisenkymmentä vuotta kokeiltua, etsittyä ja kolkuteltua. Koko elämäni aikana en ole mitään Jumalan olemassaoloon viittaavaa löytänyt, eikä kukaan ole tullut avaamaan. Miksi pitäisi maksaa kirkon jäsenmaksua 800 euroa vuodessa, että voisi uskoa? Eikö se Jumala voi ilmaiseksi ilmestyä, jos on ilmestyäkseen ja eikö ilman kirkon jäsenyyttä voi uskoa jos on uskoakseen?

      Jotkut uskovaiset väittävät, että usko on lahja. Minulle ei moista lahjaa koskaan ole tarjottu, ei edes rippikouluaikoina, jolloin yritin jopa pikkuisen kuulostella jospa joku kolkutuksiini vastaisi.

      Ei vastannut, eikä ole sen jälkeenkään vastannut. Ei kukaan voi pakottaa itseään uskomaan, ellei usko.

    • kimmo wallentin :” Ei vastannut, eikä ole sen jälkeenkään vastannut. Ei kukaan voi pakottaa itseään uskomaan, ellei usko.”

      Eikä kukaan voi pakottaa ketään olemaan uskomatta, kun uskoo ja on eettisesti väärin maksattaa yhteiskunnalla sosiaalisia kustannuksia, jotka saattavat aiheutua siitä, että ei usko, vaan juoksee vailla vastuuta vain fyysisten himojensa ja halujensä perässä ”kuten muutkin eläimet”. Vastauksesi muistuttaa Pentti Saarikosken mielipdettä, jonka mukaan maailmassa oli montakin jumalaa, mutta kukaan ei tunnustanut pikku-Penttiä omakseen.

      Varmasti uskot ainakin siihen, että maa ei vajoa seuraavan askelesi alla ja että aamu valkenee huomennakin, Ehkä siitä uskosta on hyvä jatkaa. Jos koet uskovat itsellesi ”liian ylivoimaisiksi”, niin etsi vertaistukea sieltä, missä koet etsijöiden ”olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä”(Apt 4:13) kuten Rauli sanoi.

    • ”Eikä kukaan voi pakottaa ketään olemaan uskomatta, kun uskoo”

      En ainakaan minä ole päinvastaista väittänytkään, mutta samalla oikeudella kuin uskovaiset paasaavat ja tyrkyttävät uskomattomille kukin omaa uskoaan ja yrittävät perustella Raamatulla tai joillain muilla ”pyhillä” kirjoituksilla sen uskonsa todenperäisyyttä, voivat uskomattomat osoittaa uskovien uskon perusteettomaksi. Kyllähän jokainen saa vapaasti uskoa – maassa jossa on uskonnon vapaus – vaikka puutarhatonttujen kykyyn ajaa polkupyörällä.

      Jos luit tarkkaan kirjoitin: Ei kukaan voi pakottaa itseään uskomaan, ellei usko. Siis toisin sanoen kukaan ihminen ei voi pakottaa ITSE itseään uskomaan, ellei usko. Se olisi pelkästään älyllistä epärehellisyyttä itseään kohtaan. En puhunut lainkaan siitä, että joku toinen ihminen yrittäisi pakottaa ketään yhtään mihinkään.

      ”ja on eettisesti väärin maksattaa yhteiskunnalla sosiaalisia kustannuksia, jotka saattavat aiheutua siitä, että ei usko, vaan juoksee vailla vastuuta vain fyysisten himojensa ja halujensä perässä “kuten muutkin eläimet”.

      Näin lapsellista mielipidettä ei uskoisi älykkyydeltään ylivertaisen, itsenäiseksi, tahtovaksi, tuntevaksi ja muutenkin kaikin puolin kypsäksi aikuiseksi kasvaneen mallikansalaisen julkisuuteen päästävän. Vaikka olisi uskovainenkin.

      Silloin pitäisi olla myös väärin se, ettei usko. Eikä se ettei usko, tarkoita sitä, että on vastuuton ja juoksee himojensa ja halujensa perässä ”kuten muutkin eläimet.”

    • kimmo wallentin :”En ainakaan minä ole päinvastaista väittänytkään, mutta samalla oikeudella kuin uskovaiset paasaavat ja tyrkyttävät uskomattomille kukin omaa uskoaan ja yrittävät perustella Raamatulla tai joillain muilla “pyhillä” kirjoituksilla sen uskonsa todenperäisyyttä, voivat uskomattomat osoittaa uskovien uskon perusteettomaksi.”

      Kuinka perustelet sen, että kirjoittelet täällä uskovien palstalla pyrkimyksenä ilmeisesti todistaa heidän uskonsa perusteettomaksi, ja miten perustelet sen, että usko ei saisi näkyä yhteiskunnassa?

      Pitäisikö kansalaisten jäädä roikkumaan Maslow’n tarvehierarkian ensimmäiselle tasolle tyydyttämään vain fyysisen elämänsä fyysisiä intohimoja ja tarpeita? Kasvatetaanko lapset ”tarkoituksenmukaisesti” ympäristössä, jossa he eivät koskaan voi tuntea olevansa ”oma tarkoituksensa” (Kant), vaan heidän ihmisarvonsa rakentuu heidän kyvyilleen täyttää ulkoisen maailman odotukset ja velvollisuudet: työnteko, menestyminen ja rahan ja vaikutusvallan omistaminen.

      Jos näin on, heidän varsinainen minuutensa ”jää eksistentiaalisesti tyhjäksi”, vaille rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia ja tätä tyhjyyden kokemusta he turhaan pyrkivät poistamaan sumentamalla tietoisuutensa esimerkiksi alkoholilla tai täyttämään teoilla, jotka todellisuudessa kertovat heidän omaan minuuteensa ja sitä kautta myös kanssaihmisiin kohdistuvan todellisen rakkauden puutteesta.

    • ”Kuinka perustelet sen, että kirjoittelet täällä uskovien palstalla ”

      Missään tämän palstan säännöissä ei mainita, että tämä palsta olisi tarkoitettu vain uskoville. Tännehän kirjoittelee blogejakin täysiverinen ateisti. Eikä minun tarvitse kenellekään perustella sitä miksi täällä kirjoittelen.

      ”pyrkimyksenä ilmeisesti todistaa heidän uskonsa perusteettomaksi”

      Tuon olet keksinyt ihan omasta päästäsi, aikaisemmin olen todennut jo monta kertaa, että tässä maassa saa kuka hyvänsä uskoa mitä hyvänsä. Vaikka maata kiertäviin spagettihirviöihin. Minua kyllä kiinnostaa miten uskovaiset perustelevat uskoaan ja siitä on ihan mielenkiintoista rupatella.

      ”ja miten perustelet sen, että usko ei saisi näkyä yhteiskunnassa? ”

      Miksi minun pitäisi perustella jotain, mitä en ole väittänyt? En ole koskaan missään väittänyt, ettei usko saisi näkyä yhteiskunnassa. Totta kai se näkyy niin kauan kun on uskovia ihmisiä. Tosin sen yhteiskunnallinen näkyminen vähenee jatkuvasti sekularisoitumisen myötä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.

      Olisi parempi, jos et yrittäisi pistää omia ennakkoluulojasi minun päähäni, minun ajatuksikseni tai teoikseni.

  4. kimmo wallentin :”Olisi parempi, jos et yrittäisi pistää omia ennakkoluulojasi minun päähäni, minun ajatuksikseni tai teoikseni.”

    Nuo mietteet olivat seurausta näistä kommenttisi sanoista: ”samalla oikeudella kuin uskovaiset paasaavat ja tyrkyttävät uskomattomille kukin omaa uskoaan ja yrittävät perustella Raamatulla tai joillain muilla “pyhillä” kirjoituksilla sen uskonsa todenperäisyyttä, voivat uskomattomat osoittaa uskovien uskon perusteettomaksi.” ja kun olet monta kertaa julistanut, että sinä et usko, niin mikä muu johtopäätös asiasta olisi pitänyt tehdä?

  5. ”niin mikä muu johtopäätös asiasta olisi pitänyt tehdä?”

    Vaikka minun vaatimaton persoonani ei tämän blogin aihe olekaan, olen kovasti imarreltu, että tarkoitusperäni kiinnostavat sinua siinä määrin, että otat niihin näillä palstoilla kiertelemättä kantaa. Joku toinen on joskus tehnyt kirjoituksistani sellaisen johtopäätöksen, että olen etsivä agnostikko, joka ei ole löytänyt minkään uskonnon sisällöstä minkään sorttisia pitäviä perusteita, joille voisi uskonsa rakentaa.

    Tuokin johtopäätös on lähempänä oikeaa kuin sinun tekemäsi. Nyt, jo elämäni ehtoopuolella olen aikani etsiskeltyäni ja kolkuteltuani yhä vakuuttuneempi siitä, että kaikki uskonnot ovat aikansa elänyttä, katoavaa kansanperinnettä, joka väistyy tieteellisen tiedon tieltä jatkuvasti kiihtyvää vauhtia ja muutaman vuosisadan kuluttua kuuluu jo samaan kategoriaan Grimm’in veljesten satuaarteen kanssa.

    • ”Nyt, jo elämäni ehtoopuolella olen aikani etsiskeltyäni ja kolkuteltuani yhä vakuuttuneempi siitä, että kaikki uskonnot ovat aikansa elänyttä, katoavaa kansanperinnettä, joka väistyy tieteellisen tiedon tieltä jatkuvasti kiihtyvää vauhtia ja muutaman vuosisadan kuluttua kuuluu jo samaan kategoriaan Grimm’in veljesten satuaarteen kanssa.”

      Voi ehkä kuulostaa oudolta, mutta ymmärrän mitä tarkoitat ja olen jopa samaa mieltä. Mutta en sen suhteen mitä itse ymmärrän käsitteellä ”uskonto”.

      Uskontoon on kuulunut tietynlaista ”tarustoa” tai maailmankuvia ja käsityksiä, jotka ovat jossain määrin muuttuneet tieteen kehittyessä. Mutta nämä em. asiat eivät ole yhtä kuin uskonto eikä niiden muuttuminen ole nähdäkseni uhka millekään uskonnolle.

      Tosin siinä ehkä voidaan todeta, että minkä varassa mikäkin uskonto lopulta on. Kristinusko ei kaadu siihen, että maailma ei ole syntynyt kirjaimellisesti siten kuin 1. Mooseksen kirjassa kuvataan.
      Eikä siihen, että Raamatun kirjoittajat kirjoittivat sen tiedon varassa ja sen käsityksen pohjalta mitä heillä oli. Tämä näkyy tekstissä monin paikoin, mutta sekään ei ole uhka kristinuskolle.
      Juri Kagarin totesi ettei nähnyt Jumalaa avaruudessa, mutta sekään ei ole uhka kristinuskolle, että Jumala ei asu kirjaimellisesti yläpuolellamme ja ole jonkin näköinen.
      Kristinuskoa ei uhkaa sekään, että kaikki Raamatun kertomukset eivät ole tarkalleen historiallisesti totta. Tai sekään, että jotkin niistä ovat vain opettavaisia kertomuksia, joiden kautta voimme käsitellä Jumalaa ja hänen olemustaan. Kuten Jobin kirja.
      Kristinuskolle ei ole uhka se, että käsitys Jumalasta on vuosikymmenten, satojen ja tuhansien aikana muuttunut vähemmän ihmismäiseksi ja enemmän mystiseksi. (Tätä oli havaittavissa jo Raamatun kirjoittajien oivalluksissa. Heidän uskonsa Jumalaan oli syvempää ja filosofisempaa kuin antiikin Rooman ja Kreikan jumalien palvonta ”super-ihmisinä”, joilla oli inhimillisiä puutteita.)

      Minkä varassa kristinusko siis on? Kristinusko lepää täysin Jeesuksen ristinkuoleman, sovitustyön ja ylösnousemuksen varassa. Jeesuksen ylösnousemus on ehkä tieteellisesti tutkittavista asioista lähinnä se, mihin on pureuduttava, jos haluaa kumota koko kristillisen uskon.
      Vaikea sitä on todistaa suuntaan tai toiseen, ja lopulta usko Jeesuksen ylösnousemukseen kuin myös sovitustyöhön on jokaisen henkilökohtainen uskon asia.

      Mutta mielenkiintoista tutkimustietoa on olemassa mm. Torinon käärinliinaan liittyen. Monet tutkijoista ovat olleet ateisteja eivätkä kykene selittämään miten kankaaseen on tullut palamista muistuttavia jälkiä. Mitä liinalle tapahtui ja mistä se on peräisin.
      Jos asia kiinnostaa, kirjastosta löytynee Juha Hiltusen kirja ”Valokuva Jeesuksesta?” Jota voi, saa ja pitää tutkia kaikella mahdollisella kritiikillä. Kirjaan on kuitenkin koottu kaikki aiheesta tehdyt tutkimukset, ja kirjoittaja itse ei ole varsinaisesti tutkinut kohdetta. Mutta se juuri tekee kirjasta kiinnostavan.

      Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin kristinuskon suhteen se, jonka suhteen voi päättää kuuluuko se samaan katekoriaan satuaarteiden kanssa vai onko siinä sittenkin maailmanhistorian merkittävin tapahtuma. Joka aloitti aivan uuden aikakauden.

      Kaikkea uskonnon sisällä esitettävää ei pidä tulkita olennaiseksi osaksi ko. uskontoa. Mikä tosin riippuu uskonnostakin. Mutta ”uskonto” käsitteenä on jotain muuta kuin sen sisältämät kertomukset ja maailmankuva sinänsä.

    • ”Uskonto” ei siis tarkoita mielestäni yksinkertaisesti kertomuskokoelmaa tai pelkistettyjen taruolentojen palvontaa. (Esim. Buddhalaisuudessa ei ole jumalia lainkaan.)

      Nähdäkseni ”uskonto” on yritystä ymmärtää elämän perimmäistä tarkoitusta ja nähdä siinä sitä. Elämää suurempaa merkitystä, kokonaisuutta, jolla on alkuperä ja päämäärä.
      Ja siksi jokin asia, jokin millä on tämän alkuperän, tarkoituksen ja päämäärän suhteen suurta arvoa, tulee elämässä tärkeämmäksi kuin itse elämä.

      Tämän en usko koskaan ihmisessä lakkaavan vaikka tiede kehittyisi miten pitkälle. Ihminen elää kuin elämällä olisi tarkoitus. Sinäkin.

      Juuri siitähän johtuvat kaikki voimakkaat mielipide-erot, vastapuolen tuomitseminen väärällä asialla olevaksi jne. Jos elämällä ei olisi tarkoitusta, tai jos emme oikeasti usko sillä olevan tarkoitusta, millään tällaisellakaan ei olisi merkitystä.

      Mutta pidämme asioita tärkeinä. Vaikka ehkä eri asioita. Koska uskomme. Johonkin.

  6. kimmo wallentin :”Tuokin johtopäätös on lähempänä oikeaa kuin sinun tekemäsi.”

    Guten Morgen, ohne Sorgen. Arvelinkin, että pahastutin mielesi. Siksi turvauduin jo varhain tänä aamuna puppulausegeneraattoriin, ja tässä päivääsi piristämään tulos siitä: ”On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että rakkauden kaksoiskäsky kuvailee yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.” 🙂

    • No hard feelings.

      Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että uskovaisuus opettaa sisäistämään yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita, joten ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että uskovaisuus järkeistää näin ollen käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin yleisesti ottaen tavallaan liittyy myös hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com