G-2: Valtiottomia
Kysymys sukupuolesta ei ole tasa-arvon vaan oikeudenmukaisuuden asia.
Lyhyellä visiitillä Genevessä opin jotain uutta. Maailmassa on 27 valtiota, joiden mukaan kansalaisuus ei välity äidin mukaan. Tämä johtaa erikoisiin tilanteisiin. Lapsi voisi saada kansalaisuuden isältään, mutta valitettavasti kaikilla maailman lapsilla ei ole isää, joka tunnustaisi lapsensa tai haluaisi muutenkaan olla hänen kanssaan tekemisissä. Poikalapsi voisi myöhemmin antaa kansalaisuuden omille lapsilleen, mutta ei voi, koska ei ole voinut saada sitä äidiltään. Valtiottomuus periytyy.
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimuksen 24. artiklan kohta 3 vakuuttaa, että jokaisella lapsella on oikeus saada kansalaisuus. Tämä oikeus on evätty arviolta 12 miljoonalta ihmiseltä maailmassa. Heitä asuu myös Suomessa.
Kristillisessä kielenkäytössä puhumme usein kahden maan kansalaisuudesta. Olen itse pitänyt sitä jotenkin itsestään selvyytenä. En pidä enää. Omassa kirkossamme on vasta hiljattain (2014) tehty mahdolliseksi, että ulkomaalainen kastetaan ja otetaan kirkkomme jäseneksi, vaikkei hänellä olisi edes kotikuntaa Suomessa. Riittää, että on osallistunut seurakunnan toimintaan kolmen kuukauden ajan.
Kaste ja seurakunnan jäsenyyt ovat hyviä välineitä, joita valtioton voisi käyttää hyväkseen anoessaan jäsenyyttä maailmaan. Kaikenlaiset kirjaukset edesauttavat häntä todistamaan sen, että on olemassa. Ajattele, jos sinulta poistettaisiin sosiaaliturvatunnus ja kadottaisit kaikki paperisi. Millä todistaisit olemassaolosi? Sekään ei riittäisi, että joku näkee sinut. Pitää olla paperi ja leimoja ja allekirjoituksia.
Ja nyt on siis niin, että esim. Keniassa, Libanonissa ja Dominikaanisessa tasavallassa – ja yli kahdessa kymmenessä muussa maassa - syntynyt isätön lapsi ei voi saada kansalaisuutta, vaikka äidillä sellainen olisi. Aika rajua. Tämän muuttamiseksi kirkot tekevät työtä laajalla rintamalla: vaikuttamalla YK:n kautta, puhumalla valtioitten viranomaisille, auttamalla konkreettisesti heikoimmassa asemassa olevia puhumalla heidän kanssaan ja heidän puolestaan. Yksi väline eteenpäin olisi kirkon jäsenyys. Se ei siis sittenkään ole vain hengellinen asia.
3 kommenttia
Kirjoittaja
Vesa Häkkinen
Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.
Blogin otsikko kuuluu: ”Kysymys sukupuolesta ei ole tasa-arvon vaan oikeudenmukaisuuden asia”.
Mitä blogisti tarkoittaa?
”Tasa-arvo” poliittisena, sosiaalisena ja myös oikeudellisena käsitteenä on eräänlainen käsiterypäs johon kuuluvat (mm.Turun yliopiston oikeustieteen professori Kevät Nousiaisen mukaan) muun muassa yhdenvertaisuus ja yhdenmukaisen kohtelun periaate, syrjinnän kieltäminen sekä tasa-arvon edistäminen. Tasa-arvolla viitataan myös tasaiseen resurssien jakaantumiseen sekä tosiasialliseen pääsyyn vallan ja henkilökohtaisen ”hyvän elämän” kannalta tärkeisiin kollektiivisiin hyviin (näin kirjoittaa Turun yliopiston oikeustieteen professori Kevät Nousiainen teoksessa ”Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen”, Gaudeamus, 2012).
Edellämainituissa asioissa on kysymys siitä, että ihmisiä pyritään kohtelemaan oikeudenmukaisesti – tasa-arvoisesti. Tasa-arvoinen kohtelu on olennainen osa yhteiskunnassa toteutuvaa oikeudenmukaisuutta.
Ilmoita asiaton kommentti