Elämme vuodenaikaa, jolloin valo on varmaan yhtä keskeisenä aiheena kuin juhannuksen tietämissä. Mediassa moni on ilahtuneena todennut, että pimein talvemme on ohi. Nykyään harva muistaa vanhaa perinnehokua: ”Tule tänne Tuomas-kulta! Tuopa joulu tullessasi.” Meille 21.12. on talvipäivänseisauksen merkkipäivä. Valo alkaa lisääntyä, ja pimeän aika vuorokaudessa vähenee juhannukseen asti.
Kuulun itsekin asiasta ilahtuneisiin. Kirjoitin myös joulutervehdyksiini, niihin vähiin mitä enää lähetin, valon voitosta ja sen antamasta ilosta. En kuitenkaan viitannut ulkoiseen valoon. En siihen, että olin saamassa kirkasvalolampun joululahjaksi. Kirjoitin keskellemme tulleesta Kristuksesta, ”kirkkauden toivosta”. (Room. 5:2, Kol. 1:27). Tein eron paavalilaisittain (2. Kor: 3:7-11, 18) maailman ulkoisten olosuhteiden valaistuksen ja hengellisen, sisäisen valaistumisen kanssa.
Valo on ihmiskunnalle niin elintärkeä asia, että sen palvonta on kuulunut kaikkiin vanhoihin uskontoihin, muinaisegyptiläisiin, buddhalaisiin, maya-kulttuuriin, kristinuskoa lähellä gnostilaisuuteen jne. En tee pitempää luetteloa. Valaistuminen on myös ikivanha uskonnollisen kulttielämän ja hengellisen /henkisen kilvoituksen päämäärä. Se koskee myös kristillisiä traditioita, askeettista kilvoittelua erämaassa, luostareissa, retriiteissä, yksinäisissä hengellisissä harjoituksessa kotona.
Samaan aikaan, kun New Age -liikkeet nousivat esiin länsimaissa, teologiassa kääntyi huomio mystiikkaan, jolla oli kristillinen uskonnollinen perusta. Meillä Seppo A. Teinonen oli keskeinen asian tunnetuksitekijä teoksillaan. Minulla on henkilökohtainen kosketuspinta asiaan. Ensimmäisen rukousta käsittelevän kirjani julkaisemisen jälkeen (Pieni paasto) 1980-luvulla hän lähetti minulle viestin, jossa kohteliaasti antoi tunnustuksen ”luterilaiselle mystikolle”. Toki se imarteli, mutta hämmensikin.
Syy oli ja on selvä. En ole ollut mikään mallikelpoinen kilvoittelija. En ollut tutustunut mystikoihin kuin satunnaisesti Fransiskukseen. Jos jostakin olin ollut innostunut, se oli Bysantin estetiikka, joka tarkemmin sanottuna on ilman muuta teologiaa, oppia kauneudesta, joka on Jumalasta. Oli käynyt luennoimassa ikonologiasta/ikonien kanonisoinnista yms. Valamon luostarissa erilaisissa symposiumeissa. Apunani ei ollut vielä silloin Filokalian suomennosta. Jouduin ammentamaan tietoni monien mutkien kautta. Yksi oli olennaista: Bysantin teologian ja sen perinteen jatkumon, ortodoksisen hengellisen opetuksen perinjuurin karttama sana oli mystiikka.
Karttamisen syykin on selvä. Vaikka mystiikka-sanan takana onkin näkemistä tarkoittava kreikankielinen sana ja ikonin katseluun annetaan ohjausta (symboliikan tulkinta/ikonografia), korostus on lujasti muussa kuin siinä, että oma hengellinen kilvoittelu riittäisi nostamaan ihmisen henkeä/sielua puhtaaseen valoon, joka on Jumalan läsnäolon kirkkaus.
New Agen opit korostavat tekniikoita, mm. mantran lausumista, teinä minuuden valaistumiseen. Joulun aikaan TV:ssä oli dokumentti suomalaisesta nuoresta miehestä, joka oli vuosia kilvoitellut buddhalaisena munkkina, mutta oli luopunut munkkeudesta koettuaan, ettei kyennytkään kokemaan valaistumista. Retriitinohjaajana olen kokenut, että on niitäkin osanottajia, jotka ovat tulleet hiljentymään jonkinlaisen valaistumiskokemuksen toivossa ja tavoitellen sitä. He ovat myös kertoneet pettymyksestään, kun mitään erityisempää ei tapahtunutkaan. (Tosin enemmän on ollut niitä, jotka ovat kokeneet hiljaisen ilahtumisen vaatimattomasta hengellisestä rukousviikonlopusta sen kummemmitta tavoitteita).
Tavoitteena valaistuminen on kaksipiippuinen asia. Käytännöllisen päättelyn mukaan tavoitteelle on syyt ja seuraukset. Etsitään keinot päämäärälle, joka niiden varassa toteutuu/toteutetaan. Kristitylle syynä kilvoitteluun, hengelliseen etsintään, rukousharjoitukseen, askeesiin jne. on Jumalan antama sysäys, kutsu. Se on koettu jollain tavoin, kun aletaan käytännössä toimia löytämisen hyväksi. ”Etsikää niin te löydätte!” (Matt. 7:7-8).
Jeesuksen opetuksen laajemmassa kontekstissa kohdan voisi pikemmin kääntää muotoon: ”Etsikää niin te saatte löytää!” Tai etsikää, niin te löydytte! Joulun ja evankeliumin valossa Jumala tulee ihmistä vastaan, tulee ihmiselle todeksi, toteuttaa itse itsensä ihmiselle armostaan, ei tämän tekojen ansiosta. Paraskaan hiljaisuuden harjoitus, meditointi, Jeesus-rukouksen sanojen toisto ei takaa ihmiselle valaistumista. Valo tulee meille itsemme ulkopuolelta, vaikka onkin sisäistä valoa. Metaforisesti se tulee sielun syvimmistä sopukoista, joissa Jumala, luojamme, on yksinvaltiaana.
Metaforisesti kristilliset kirkkotilat antavat hienon esimerkin näkemyksestä. Goottilainen kirkkoarkkitehtuuri on ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikka visuaalisestikin. Ihminen on hämärässä taivasta kohti kurottavassa holvikirkossa, jossa valo siivilöityy läpi suuresta ruusuikkunasta ja sivulla olevista valoaukoista. Puhdas valo heijastuu lasimaalauksen pinnoilta värilliseksi ihmisen näkemäksi ja kokemaksi kauneudeksi. Puhdasta valoa, Jumalaa sinällään, emme näe aistimellisin silmin. Kirkkotilassa ihminen näkee Jumalan valon luodussa kauneudessa ja sen läpi.
Bysantin kirkkotaiteessa, josta Ravennan kastekappelin rotunda on näyttävä esimerkki, on päinvastainen valo- ja väri-idea. Ikkunoista ei katsota ulospäin taittuvaan valoon, vaan ikkunat ovat alabasteria, läpinäkymättömät. Vain kuultavat. Valo heijastuu kynttilöiden ja kullattujen pintojen avulla kohti läsnäolevaa ihmistä. Myös ikoneissa on vastaavasti käännetty perspektiivi. Kuva avautuu katsojaa kohti. Hän ei katso kuvan ”taa” katoamispisteeseen. Hän on itse kuvan perspektiivinen piste. (Selvänä Rublevin Kolminaisuus-ikonissa).
Ikonista pyhyys tulee ”silmille”, se itse valottaa ihmisen ikonin edessä niin voimakkaasti, että lopulta tämä ei enää kestä katsoa vastaantulevaa kirkkautta vaan ummistaa silmät! Ihminen näkee katsomatta. Se on valaistumista, joka tulee yksin Jumalan tahdosta ja armosta. Ei ihmisen pakottamana, vaatimana eikä saavutuksena.
Jo Antonius Suuri, erämaakilvoittelija, opetti tätä: ihmisen tulee tehdä parhaansa Jumalan edessä, katsoa esim. luontoa aistimellisena todellisuutena, nähdä sen kauneuskin, mutta mieltää se syvemmin evankeliumin hengessä Jumalan luomakunnaksi. Tätä henkisesti oivaltavaa katselua korkeampi on kuitenkin Luojan läsnäolon näkeminen itse teossa, toisessa ihmisessä ja omassa sisimmässä. Liikutuksena, rakkautena.
Kun ympäri käydään niin yhteen tullaan: kristinuskon haarautumissa idästä länteen, Bysantista katoliseen mystiikkaan – mutta myös lutterilaiseen teologiaan. Bysantin Theoria (näkeminen, katselu) on perimmiltään samaa hengellistä kokemista, josta katoliset mystikot ovat puhuneet ”unio mysticana”. Se on luterilaista armoituksen teologiaa. ”Tksin armosta” viime kädessä ihminen kokee kirkkauden, valaitumisensa. Ei omasta ansiostaan.
Tähän on turvallista nojata oman heikotuksen ja pimeydenkin hetkinä. Ei tarvitse luopua kirkostaan, kaavustaan, rististä kaulassaan, jos ei rukoushiljaisuuden päätteeksi koekaan valaistuneensa. Risti on ja pysyy selkänahassamme ja rinnassamme (vaikkemme aina edes haluaisi!). Lamppumme voi mennä rikki, savuttaa ja jopa sammua. Se valo, joka pysyy, on salattu kirkkaus, meille annettu elääksemme siinä. Ei hetkittäisesti, ei vain juhlissa, vaan aina. Armolahjamme: Kristus meissä.
Valaistumista etsivät ovat samassa tilanteessa kun ensikertaa mikroskooppiin katsojat. Kun ei tiedä mitä etsii niin sitä on vaikea löytää. Täytyy olla jonkinlainen käsitys mikroobeista jotta niitä osaisi nähdä.
Samoin on valaistumisen kanssakin. Yleensä odotukset ovat Paavalin Damaskon tien tai Paavo Ruotsalaisen esikuvien mukaisia. Esimerkit voivat vaikeuttaa aitoa autenttista omakokemusta.
Esikuvista täytyy luopua ja tyhjentää itsensä kokemaan sitä mitä kokee ja uskomaan sen aitouteen. Meillä on historiamme joka on muovannut meitä, joten kenenkään esikuva ei kelpaa muuten kuin vihjeenä. Etsijän on aloitettava tyhjästä ja oivallettava löytämänsä olemus.
Valaistuminen on sanallisesti lähellä valistumista. Kokemuksena ne tangeeraavat toisiaan.Uuden ajatuksen tajuaminen herättää tunnereaktion,avautumisen tunteen.
Nämä pienet avautumiset ovat valaistumista , joka tämän ymmärtää hän kulkee kohti suurempaa valaistumista, jumalisen läsnäolon hyväilevää ja korkeammassa aavistamattomassa ulottuvuudessa liikkumisen oloa.
Hiljainen, sanaton rukous on hengellinen tila jonka voi oppia. Se on se tila, jossa kokee sen, kuinka hahmoton nimetön, läsnäolo lähestyy ja vapauttaa ottamaan vastaan sitä mitä tarjotaan.
Lopulta ei enään kysy kuka siellä on, vaan se on itsestään selvää. Siitä täyteydestä elää siihen asti kunnes kaipaus on uudelleen herännyt ja hiljaisuus kutsuu.
Valaistuksen kerran kokenut ja sen tunnistanut jotuu helposti vaaraan kun läsnäolon tunne katoaa. Alkaa erämaataival. Sitä on vaellettava kunnes uusi täyttymys löytää taivaltajan. Joka siihen keitaaseen löytää ,löytää levon ja tyytyväisyyden vaikka hän tietääkin että tie ei tähän päty vaan uudet vaarat ja vaikeudet odottavat.
Mutta hän jatkaa koska hän ei muutakaan voi.
Perillepääsystä ei ole varmuutta vain toivo ja kalpeat ,loppuun käytetyt muistojen varasto, kannustavat.
Onnellinen se joka tälle loputtomale matkalle löytää matkatovereita, silloin on kaikki helpompaa.
Onpa ihmeellistä tekstiä mieheltä, jonka luulisi lukeneen Raamatun. Eikö tosiaankaan jeesus maininnut mitään avioliitosta? HÄH?
Ei, ei maininnut. Genesiksessä kun ei solmittu mitään avioliittoa vaan vasta testattiin sitä, minkä lajin tulee pariutua minkäkin kanssa. Vai mitä varten luulette , että a-damin avuksi ensin koetettiin eläimiä?
”Genesiksessä kun ei solmittu mitään avioliittoa”
-Juridista? Tuskinpa 🙂
”vaan vasta testattiin sitä, minkä lajin tulee pariutua minkäkin kanssa.”
-Eli ajatteletko, ettei Jumalalla ollut tässä suunnitelmaa, vaan hän epäonnistuneiden kokeilujen kautta päätyi luomaan miehelle sopivan kumppanin, naisen?
Minä kyllä sanoisin, että Eeva oli Aadamin vaimo. Sanan ja käsitteen kaikissa olennaisissa merkityksissä.
Eli toisin sanoen kaikilla muilla tavoin paitsi juridisesti. Eli Aadam ja Eeva olivat naimisissa, ensimmäinen aviopari.
Auranen:” HÄH?”
Mikä maailmannapa herra Auranen kuvittelee olevansa hähhättelyineen. Ilmeisesti kuuvittelee omaavansa jotain kirkollista auktoriteettia, joka on onneksi tänä päivänä jo historian hämäriin häipynyt käsite.
Sari: ”Eli toisin sanoen kaikilla muilla tavoin paitsi juridisesti. Eli Aadam ja Eeva olivat naimisissa, ensimmäinen aviopari.”
Jaa? Eikos se Eeva ollut tehty Aatamin kylkiluusta? Jos noin oli, niin oliko Aatami siinä tapauksessa siis naimisissa itsensä (osan itseään) kanssa?
Perin kummallista.
Ja jos Aatami ja Eeva olivat naimisissa (Aatami siis oman kylkiluunsa kanssa), niin eivätkös siinä tapauksessa myös kaikki luodut otukset (naaraat ja urokset) olleet naimisissa, koska eiväthän nuo alkuihmiset (Aatami ja Eeva) tuohon aikaan juuri muista eläinkunnan otuksista poikenneet.
”Mutta eläimistä ei ollut apua,joka joka olisi ollut hänelle sopiva…”
Huomaa, että sekä eläinten että Eevan ’avusta’ käytetään s a m a a heprean sanaa עֵזֶר ja että tämän ’avun’ piti olla adamile ’sopiva’ kun sama eläinten apu ei ollut sopiva.
Tämä eläinepisodi liittyy saumattomasti Eeva kontekstiin eikä ole teologialle kunniaksi,että se tuppaa usein katkaisemaan tämän yhteyden.
”Minä kyllä sanoisin, että Eeva oli Aadamin vaimo,”
No ei kyllä ollut, sillä heprean vaimo sana eli beula tulee kuva myöhemmin. Et ole tainnut sisäistää,että heprealainen alkuteksti viitta siihen, että chavvah ’eeva’ oli alunperin androgyynisen ihmisruumiin alapäähän kehitetty kohtu, josta tuli sitten ’kaiken elävän äiti’ siis myös ensimäisen oikean miehen äiti. Kohtu oli siis ensin. Tähän ekaan kohtuun siemensi siemenen joku elohimeista ja siksipä Eeva sanookin saatuaan Kainin: Olen saanut miehen Jod-hovan. (Kanitii ajsh et jehovah)
Mikä oli tämän pointti, joki muu kuin että mitä te menette Wikströmiä arvostemaan, ikäänkuin se olisi sormilla osoittelua vähemmistöä kohtaan ja ahkeraa esilläoloa? Minusta tästä huokuu nykykirkollinen viha (hiukankin) totuuden esilletuojia kohtaan.
”Syyllistyikö Martti Luther joskus juominkeihin?”
Voinen hieman valaista asiaa. Kun Wartburgin ajat olivat takanapäin Luther istui iltaa ystäviensä kanssa wittenbergiläisessä kapakassa ja kohotti maljoja ystäviensä kanssa todeten: ”Maljantäysi vanhaa viiniä on paras lääke unen saamiseksi ja Perkeleen vaientamiseksi.” Jos juomana oli olutta hän kohotti innoissaan mukinsa ja sanoi – Perkeleen päänmenoksi – Aamen!
(J.Reston, jr)
Ihmeellistä kuitenkin, että näinkin kovana ”viinin ja oluen kuluttajana” ehti tälläiseen suoritukseen. Die WA hat 127 Bände im Quartformat mit insgesamt ca. 80.000 Seiten.
Alkoholistit ovat usein työnarkomaaneja. Lutherille oli eräs olutpanimo omistanut jopa oman olutmerkin ja kaupunki oli maksellut hänen kapakkalasakujaan.
Seppo, annan hieman sinulle raittiusvalistusta. Keskiajalla olut oli yksi arjen keskeisistä ravintoaineista ja sitä kului jopa 1,5 litraa päivässä. Olutta joivat niin tavallinen kansa kuin kirkon väkikin. Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola tutustui olueen oppi-isänsä Lutherin pöydässä. Kauhistus, onko suomalaisten alkoholin runsas käyttö Lutherin syytä?Ja Agricolankin opetti noille huonoille tavoille. Lutherin vaimo Katharina von Bora piti eri puolilta Eurooppaa saapuneille teologianopiskelijoille majataloa, jossa vieraillessaan myös Mikael Agricola pääsi maistamaan oppi-isänsä vaimon olutta. Agricolahan kertoo suomalaisten aikoinaan viettäneen olutpitoja, joissa ”juotin ukon vacka, siellä juopui ucko sekä acka”.
Tästähän Heikki Palmukin varoittaa Paavalia lainaten: ”Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.”
Valtaosa aikuisväestöstä oli 1500-luvulta 1800 luvun puoleenväliin ruumiillisesti alkoholisoituneita . Raittiusaate tuli työväenliikkeen ansiosta tärkeäksi sosiaalipoliittiseksi ohjelmaksi . Kansa raitistui kohtuukäyttöön vasta 1900 – luvun alkuvuosikymmeninä.
Markku, mitä edellisellä on tekemistä Lutherin kanssa, johon Heikki Palmu viittasi.
Kiitos Kosti valistuksesta, toki olen historiani lukenut ja tiedän miten paljon olutta kului vaikkapa Hämeenlinnan varusväellä, jolle olut kuului palkkaetuihin.
Mutta siitä huolimatta kaikki eivät alkoholisoituneet. On vaikea sanoa oliko Luther vain raskas ryyppääjä vai holisti, vaimo Boralla oli siis olutbisnes,joten palvelu pelasi ja Lutherin pirun näkemiset on pantu myös mahdollisten juoppohulluuskohtausten piikkiin. Hänen vanhuudenkuvansa kertovat aikas selvästi pöhöttyneistä kasvoista, jotka mm. viina saa aikaan.
Seppo, ”on vaikea sanoa oliko Luther vain raskas ryyppääjä vai holisti.” Harvoin vastaavat ominaisuudet omaava henkilö laittaa pelimerkit uusiksi sekä poliittisesti ja kirkollisesti, että se tempasi mukaansa Kustaa Vaasankin. 🙂
Mutta, kuten Luther totesi: ”Istua päivät ja yöt kaatamassa olutta kurkkuunsa, se on sikamaista.”
Kosti, historiassa on suuri määrä yhteisöihinsä suuresti vaikutaneita miehiä, jotka ryyppäisvär raskaasti, mm Winston Churhill ja myös Mannerheim oli lähes joka päivä hienoisessa hieneessä ja joskus vähän suuremmassakin 🙂
Onhan se totta, mihin Markku viittasi tuosta alkoholisoitumisesta ja raittiusaatteesta. Tuo ei ollut kuitenkaan kannanotto Lutherin osalta. Suomessa osaltaan myös Laestadiuksen herättävien saarnojen ansiosta tuloksena oli että koko Pohjoiskalotti kuivattiin viinan kiroudesta ja herätys toi suuren siunauksen ihmisille. Mutta sana – herätys – ja sen tuoma siunaus aiheuttaa helposti intention vähätellä ja väännellä koko asiaa.
Kirkkojen suhde olueen pysyi vuosisatoja samanlaisena. Kohtuukäyttö oli osa elämää arjen ravintoaineena ja juhlien juhlistajana. Olut on edelleen osa saksalaista kirkkoa. Saksan luterilaisessa kirkossa olut on edelleen säilyttänyt paikkansa. Sekö tarkoittaa sitten yletönä alkoholin käyttöä. No voit tietysti vetää omat johtopäätöksesi. Mutta, – Perkeleen päänmenoksi – Luther mukinsa ja kynänsä kohotti ja senajan eurooppa hajosi! :)))
Palmu. ” Mitä sitten ajattelet eronneitten vihkimisestä, josta meillä on selvä Jeesuksen sana?
Mitä seurauksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykykäytäntö on siinä asiassa aiheuttanut?”
Nyt kysymystä ei esitetty minulle, mutta kirjoitan pari ajatusta. !950-ja 1960 luvun vaihteessa asuin Helsingin lähiössä Momo-talossa, jossa oli kymmeniä lapsiperheitä. Vain yhdessä perheessä oli koettu avioero, ja tämän tiesivät kaikki. Se oli silloin noloa. Avioliitot pidettiin koossa.
Tänään asun toisaalla, pienellä paikkakunnalla, missä noin 50% avioliitoiista purkautuu. Sitten Dagiksessa lapset puhuvat kekskenään eronneista ja uudelleen avioituneista vanhemmistaan: ”Ai toi on nyt sulla, se on aika hyvä”. Tämä puolisoiden vaihto usein mitättömistä syistä on surullista seurattavaa.
Avioliitto kristillisenä instituutiona on jo kärsinyt liikaa. Sukupuolineutraalit vihkimykset olisivat minusta viimeinen niitti tässä kristillisen avioliittoinstituution alasajossa ja degeneraatiossa.
Ei edes yrittänyt vastata tehtyyn kysmykseen.
Snp avioliitto ei Hämäläine estä yhdenkään aidon heteronormatiivisen avioliiton solmimista eikä edistä ko. liiton purkamista, joten ettet viitsisi puhua puuta heinää.
Jeesus ja avioon kalpaamattomat
Kyllä Jeesus puhuu kolmenlaisista avioon kelpaamattomista.
Siis kolmenlaisista, niistä, jotka jo syntymästään, äitinsä kohdusta saakka ovat avioon kelpaamattomia. Toiseksi niistä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja kolmanneksi niistä, jotka Jumalan valtakunnan tähden itse ovat itsensä tehneet avioon kelpaamattomiksi.
Kreikan sana tuossa on ευνουχοι eli eunukeista on kysymys.
Aiemmin arvelin perhemallin samansukupuolisessa mallissa lapsineen, ja vielä kristittyinä, olevan asian suurin haaste hyväksyä niille jotka eivät katso voivansa hyväksyä asian yleistyvän.
Yhteiskunta hyväksyy edellisen, ja vielä kristittynä perheenä.
Kyse edellisen lisäksi voi olla samansukupuolisen perhemallin oikeutuksesta olla samanvertainen heteroperheiden kanssa mitä kirkko karsastaa.
Kyse voi olla myös haluttomuudesta katsoa sukupuoliasian sensitiivisyyttä sen yhteiskunnallisessa hygieniassa, missä pelkona on mallin yleistyminen. Tähän uskon hyvinkin paljon. Mutta kun lapsilla on rakastavat vanhemmat huolenpitoneen mitä ja ketä asia voi haitata.
Uskonnollinen yhdyskunta ja kirkkomme päättää muotomenoistaan itse.
Kun perhemalli otetaan mukaan voi asiaa katsoa syrjivänä kirkolta palvella jäseniään toimituksissa mitkä kirkko maksavalle jäsenelle on luvannut, ja tämä esteiden tutkimisen jälkeen.
Nythän esteitä on yksi, ja se se on kirkon harkintakyky tehdä Ihmisarvoista politiikkaa päätöksissään.
Kun perhemallin oikeutus samansukupuolisessa elämässä lapsineen, ja sen sensitiivisyys sukupuolihygieniassa, ymmärtäen tämän yhteiskuntaan päin arvoarvostelmana kirkon lausumattomana sanantotuutena synnistä asiassa, voi muistaa ettemme halua 1930.vun lopun aikoja mielemme ohjaamiseksi, vai pitäisikö katsoa aina Lutheriin asti.
Rinnastus on huono, mutta kertoo ohjauksen mahdollisuudesta tekemättömissä päätöksissä.
Nykynuoret tietävät kovasti enemmän samansukupuolisesta asiasta kuin palvelijat kirkossa jotka koulunsa jättivät 25.s tai 30.tä vuotta sitten.
Näin niille kirkkomme papeille, jotka uskonnäkemyksensä ja uskontotuusnäkemyksensä perusteella ja mukaan voivat sydämessään yhtyä samansukupuolisen konsensuksen vahvistamiseen kirkollisena vihkimisenä, pitää pikimmiten antaa lupa hoitaa tämä toimitus.
Mikä konsensus sellainen on, mitä ei kirkon Herra edes tunnusta?
”Mikä konsensus sellainen on, mitä ei kirkon Herra edes tunnusta?” Kovin usein piiloudutaan kirkon Herran selän taakse asioissa, joista hän ei ole lausunut mitään.
Pentti. ”Kovin usein piiloudutaan kirkon Herran selän taakse asioissa, joista hän ei ole lausunut mitään”.
No miehen ja naisen avioliitosta kirkon Herra on sanonut paljonkin. Siksi on viisainta pitäytyä kristillisen avioliiton olemusta pohdittaessa Hänen viisauteensa.
Nythän Maistraatissa vihitään kaikki sen viisauden mukaan mikä meidän yhteiskunnassa on vallalla. Näin kaikki saavat siunauksen liitolleen sen viisauden mukaan mikä on luontevinta. Kun ei kirkon Herra ole homojen vihkimisestä puhunut on turha Häntä siihen sotkea, varsinkin kuin asia on jo hoidettu Maistraateissa.
”No miehen ja naisen avioliitosta kirkon Herra on sanonut paljonkin. Siksi on viisainta pitäytyä kristillisen avioliiton olemusta pohdittaessa Hänen viisauteensa.” Onko sanonut vai oletko vain ymmärtänyt hänen sanoneen?
Martti Pentti pohtii Raamatun Jumalan olevan samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisen kannalla, koska siitä ei mainita erikseen Raamatussa? Mahtaakohan Raamatussa sitävastoin kuitenkin olla jokin maininta miehen ja naisen välisestä suhteesta? Olen ymmärtävinäni hänen jotakin siitä sanoneen niin alussa, kuin myös Kristuksen kautta.
Olen lukenut ja ymmärrän, että avioliitto-sanaa ei Raamatussa ole. Muuten vain mainitaan miehestä ja naisesta parina sekä hääjuhlista, mikä sitten ”muotomeno” lieneekään?
Kovin usein kylläkin kirkon Herran sanaan lisätään, kuten esillä olevat vaatimukset, tai vähennetään mikä ei tunnu hyvältä. Kunkin ajanhengen vaatimusten mukaan, mutta sana pysyy kuitenkin.
”Olen lukenut ja ymmärrän, että avioliitto-sanaa ei Raamatussa ole.” Riippuu käännöksestä. Vuoden -92 suomennoksesta se löytyy. Sanaa ’naimisissa’ käytetään useinkin. Sen kaiku on hiukan ikävä, naista alistava. Jostakin syystä naisen sanotaan menevän naimisiin eikä miehelään, vaikka hyvää suomea sekin olisi (Ruutin kirjassa sitä käytetään -33 käännöksessä).
Pentti. ”Onko sanonut vai oletko vain ymmärtänyt hänen sanoneen?”
On sanonut ja olen sanoman ymmärtänyt ja sisäistänyt. Miehen ja naisen, Yljän ja Morsiamen, keskinäinen liitto on yksi koko Raamatun alusta loppuun esiintyvä kuvio. Tämä kuvataan etupäässä myönteisessä ja innostavassa valossa kun taas saman sukupuolisten seksuaalinen kanssakäyminen kuvataan aina kielteisessä valossa.
”Miehen ja naisen, Yljän ja Morsiamen, keskinäinen liitto on yksi koko Raamatun alusta loppuun esiintyvä kuvio.” Ymmärrätkö tämän kuvion seksuaalisena kanssakäymisenä?
”Paavali puhuu lihan aikaansaannoksista, kuten muuan muassa ”vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.”
Paavalin listaan voi syyllistyä sekä mies että nainen. Listan nimeämät aikaansaannokset eivät ole kuitenkaan rinnastettavissa parisuhteeseen. Parisuhteessa saattaa silti asiantuntijoiden mukaan esiintyä kiukkua, (lehdissä siitä kirjoittavat). Kiukkua voi esiintyä myös blogien kommenteissa.
Blogissa oli rehelliseltä vaikuttavaa ja mutkatonta tekstiä, sellaista miellyttävä lukea, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Erityisesti mielenkiintoni kohdistui toteamukseen, joka jäljittelee professori Räisäsen näkemystä: “Vanhan testamentin puhe homoseksuaaleista on jyrkkää, mutta nykyiseen eettiseen ajatteluun vaikeasti tai mahdottomasti sovitettavissa. Paavali ottaa ehdottoman kielteisen kannan.”
Vanhassa testamentissa on paljon määräyksiä, jotka eivät ole missään mielessä voimassa uuden liiton puolella. Paavali on kirjoittanut kristityille eniten meidän Raamattuumme, joten voisi ajatella, ettei hänen sukupuolimoraalinsa nyt ihan oman aikansa näkemysten mukaan ole lausuttu.
Miten sinä näet tuollaisen takinkääntämisen Kaikkivaltiaalta: Se, minkä Hän aiemmin kirosi ja tuomitsi ankarasti, onkin muuttunut siunaukseksi “nykyiseen eettiseen ajattelun” myötä?
P.S. Kyseessä on avoin kirje kirkkosi arvostetulle opettajalle. Toivottavasti et loukkaannu, vaikka me kirkkoon kuulumattomatkin hiukkasen keskusteluun osallistumme?
RAULI, minulla ei ole tässä mitään syytä loukkaantua. Keskustelu on toki avoin kaikille ja kirkon ratkaisu tässä kysymyksessä vaikuttaa koko yhteiskuntaan.
Sitten puhut ”Kaikkivaltiaan takinkäännöstä”. Että hänen aiemmin kiroamansa olisi muuttunut siunaukseksi. Ehkä en ymmärrä, mitä tarkoitat. Tuollaista takinkääntöä en ole nähnyt. Se joka aikaisemmin kirosi, ei ollut Jumala, vaan ihminen Paavali.
Ja vielä, ja tähän luulisin Juhani Forsbergin yhtyvän: Kirkon historia on tähän asti ollut jatkuvan muutoksen historiaa. Jumala on salattu. Ehkä hän on muuttumaton, en tiedä. Mutta meidän kuvamme ja käsityksemme Hänestä on kyllä muuttunut.
Kiitos, Heikki. Tarkoitin takinkäännöllä tämmöistä.
Omaisuuskansa sai erämaassa muutamia tällaisia ohjeita: ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.”(2.Mo20:13) Mistään seksuaalisesta väkivallasta tai edes alistamisesta ei voinut näissä tilanteissa olla kyse, molemmat kun oli surmattava.
Noihin muutamaan kohtaan vanhalla puolella viittasin, kun tulkitsen Jumalan kironneen homoseksuaalisen aktin. Ja nyt sitten hänen oletetaan siunaavan. Melkoinen takinkäännös, ajattelen.
Paavali siis ainoastaan kirjoittaa homoseksistä negatiiviseen sävyyn, lakiliiton sanktiot olivat jo taakse jäänyttä elämää. Tältä osin nykyinen Jumalalta odotettava siunaus edellyttää hiukan pienemmän takin nurinpäin pukemista.
Raamattu kertoo aika vakuuttavasti, että Kaikkivaltiaan periaattteet eivät muutu, vaikka niitä on Raamatun kertoman mukaan opetettu eri tilanteissa eri tavalla. Ennen lakiliittoa, sen aikana ja sen jälkeen on ollut ajanjaksoon täydellisesti soveltuvat käytänteet ja ohjeet. Joita ihmiset ovat sitten rikkoneet, kuten meille helposti käy.
Ensimmäisestä ihmispariskunnasta lähtien sukupuolielämää ovat hallinneet muuttumattomat pääsäännöt, jotka jo Mooseksen laissa tulevat esiin. Jumala on kyllä joskus sallinut tilapäisesti asioita, esimerkiksi jopa moniavioisuutta ja erokirjan avioliiton purkamiseen. Psalmin kirjoittajan teksti sanoo kuitenkin periaatteiden muuttumattomuudesta näin: ”Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy, hänen säädöksensä eivät muutu.”(Ps111:7)
Teologisessa taisi olla joku muukin Professori joka asiaa katsoi samansukupuolisuuden harjoittamisen huomaamisessa hiukka eri tavalla.
Konseptionaalisuudesta toki ensimmäisinä vuosisatoina saamme olla varuillamme.
Mutta millon tieto ja sillä askartelu ei ole eikä mene filosofian puolelle.
Onko hermeneutiikalla jokin sisäsyntyinen työväline ettei näin kävisi, ja kävisi vain hyvin katsoa asiaa juuri oikealla katsomisen, ymmärtämisen, ja huomaamisen asiassa.