Oi niitä aikoja, kun käytännöllisen teologian professori oli pääministerinä, pastori ja teologian tohtori eduskunnan puhemiehenä ja parikymmentä muuta pappia kansanedustajana. Kirkko oli keskellä kylää ja kirkolla oli sananvaltaa yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
Entä nyt? Kahden viikon kuluttua on eduskuntavaalien 2023 varsinainen vaalipäivä. Löytyykö puolueitten listoilta pappisehdokkaita? Seuraavassa mukana pappien ohella myös teologit ja kanttorit. On mahdollista, jopa todennäköistä, että joku jäi huomaamatta, sori siitä!
Arviot vaalimenestyksestä perustuvat tasapuolisen puhtaasti pelkkään näppituntumaan, mutta myös valtakunnallisiin ja vaalipiirikohtaisiin gallupeihin.
Vasemmistoliitolta löytyy Satakunnasta puolueen ainut pappisehdokas: raumalainen seurakuntapastori Lotta Hatakka. Satakunnassa perussuomalaiset ovat Satakunnan Kansan gallupin mukaan saamassa jytkyjen jytkyä (32% annetuista äänistä) eikä Hatakalla liene mahdollisuuksia läpimenoon siitäkään huolimatta, että Satakunnan istuva vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski jättää eduskunnan.
SDP:llä on asettaa Helsingissä ehdolle kova ja suhteellisen nimekäs teologian tohtorikaksikko. Ilkka Kantolalla on eduskunnasta kolmen kauden kokemus ja pudottuaan 2019, yrittää Ilkka nyt uudelleen eikä suinkaan vailla mahdollisuuksia. Kirkkohistorian ja poliittisen historian dosentti teologian tohtori Ville Jalovaara Vuosaaresta puolestaan on tullut stadilaisille tutuksi kunnallispolitiikassa. Ville sai edellisissä kunnallisvaaleissa päälle 2000 ääntä ja voi yllättää.
Oulussa pastori, viestintäjohtaja ja monitoimimies Mikko ”piispanpoika” Salmi on demarien listalla ja saattaa hyvinkin kivuta Arkadianmäelle Tytti Tuppuraisen vanavedessä, etenkin kun SDP:n vaalipiirin toinen istuva kansanedustaja Raimo Piirainen ei enää asetu ehdolle. Mainittakoon, että Vaasan vaalipiirin alueelta Kokkolasta SDP:llä löytyy vielä seurakuntapastori Emilia Teerikangas. Ehkä puhe ”sosiaalidemokraattisesta” kirkosta ei ole ihan vailla perustetta.
Keskustapuoluetta on ollut tapana pitää ”pappispuolueena”, erityisesti vanhoina hyvinä aikoina vanhoillislestadiolaiset äänestivät sankoin joukoin puoluetta. Huhujen mukaan nykyään SRK:n pääkonttorilla juodaan niin punaista- kuin kauramaitoakin. Rauhanyhdistysten keskusyhdistys välttää visusti antamasta minkäänlaisia äänestysohjeita. Taivaaseen pääsy ei ole puolueesta kiinni, vaikka vasemmistoa vanhasta muistista vähän karsastetaan. Oulun vaalipiirissä Keskustalla on kolme pastoria ehdolla. Pekka Aittakumpu on kerännyt valtakunnallistakin näkyvyyttä oltuaan joissakin arvopoliittisissa kysymyksissä näkyvästi konservatiivisilla linjoilla vastoin puoluejohdon toista kantaa. Aittakumpu mennee heittämällä läpi. Samoin toinen Keskustan vl-pastori Mikko Kinnunen Reisjärveltä. Ylivieskan körttikirkkoherra Eija Nivala tuurasi Oulun tuomiorovasti Satu Saarista menneenä vuonna menestyksekkäästi, ja on toiminut pappisliiton puheenjohtajana sekä oli hetken kesällä 2018 kansanedustajanakin. Nivalan läpimeno riippuu nyt täysin Kepun vaalimenestyksestä Oulun vaalipiirissä ja mikäli gallupeihin on uskominen – ja miksei olisi – PS vienee Keskustalta nimenomaan Pohjois-Pohjanmaalla ääniä.
Uudellamaalla Keskustalla on ehdolla kaksi tunnettua pappia: Timo Laaninen ja veteraani ex-kansanedustaja Lauri Oinonen. Laaninen näytti, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia pappisvihkimys ja Oinonen istui kansanedustajana 1999-2011. Molemmat jäänevät nyt rannalle. Pelin politiikan suvereeni taitaja Laaninen tuntee Santeri Alkion ja poliittisen kentän paremmin kuin omat taskunsa, mutta Uusimaa on Keskustalle vaikea vaalipiiri – siitäkin huolimatta, että supersuosittu Antti Kaikkonen kerännee kevyesti toistakymmentätuhatta ääntä ja vanavedessä on hyvä uida.
Pilapiirtäjä Kari piirsi Kokoomuksen hahmon papin pukuun kypärä tiukasti päässä. Nyt näyttää huonolta. Teologian tohtori Pekka Niiranen on ehdolla Savo-Karjalassa, mutta lienee ilman läpimenomahdollisuuksia. Oulun vaalipiiristä Arkadianmäelle koeponnistaa Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen. Kypärä suhteellisen arvoliberaalin Törmäsen päähän sopii huonosti eikä läpimeno tällä kertaa onnistune. Menestystä silti Tuomolle! Sen sijaan Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla majuri evp ja teologian maisteri Juha Hännisellä saattaa olla edessä junalipun osto etelään. Hänninen on Kokoomuksen kovemman kurilinjan sotureita ja kypärä sopisi Juhan päähän hyvin, paitsi, ettei Hänninen muistaakseni ole vihitty papiksi.
Perussuomalaiset on ainakin ohjelmatasolla kristillissosiaalinen puolue, mutta pappisehdokkaiden lukumäärässä se ei näy ja puolueen suhteet mentaliteetiltaan melko punavihreään kirkolliseen eliittiin ovat olemattomat, jopa antagonistiset. Tulee mieleen, kuinka kirkko boikotoi aikanaan ensin koko vasemmistoa ja sitten vain punaisempaa puoluetta. Nyt ei auta, vaikka Halla-aho agnostikkonakin lukee lapsilleen iltarukouksen, Turun Mikaelin seurakunnan PS-kanttori Silvia Koski jäänee rannalle, samoin Kaakkois-Suomen vaalipiiristä seurakuntapastori Vesa Julin. Sen sijaan kankaanpääläisellä pastorilla ja yhteiskuntatieteen tohtori ja PS:n kansanedustaja Jari Koskelalla ei ole epäselvyyttä läpimenosta, Laura Huhtasaaren vanavedessä. Uuden vaalikauden ensimmäinen saarna lienee jo kirjoitettu.
Mikäli lasketaan erilaisissa kirkollisissa tehtävissä toimivien kansanedustaja-ehdokkaiden määrä, on Kristillisdemokraatit ylivoimainen ykkönen, uskonnollinen suurpuolue vailla vertaa. Puolueen listoilla on useita pastoreita, joiden hengellinen viitekehys on muu kuin evl kirkko eikä heistä nyt enempää. KD on Helsingissä vaaliliitossa muun muassa Keskustan kanssa ja keskittää äänet kansanlähetysläiselle pastori Mika Ebelingille. Ebeling käynee kovan kilvan Keskustan sometykin Mikko Kärnän kanssa. Oma mutu-arvaukseni on, että Helsingin kunnallispolitiikassa kohta 30-vuotta vaikuttanut Ebeling vie voiton. Kärnä tunnettavuudestaan huolimatta – tai juuri sen vuoksi – miellettäneen edelleen ennen muuta ”Lapin mieheksi.” Ei käy edes junantuomalle uustadilaiselle, ei!
Kirkollisesti tunnettu, mutta poliittisesti vielä vihreä Sansan ex-toiminnanjohtaja Arto Antturi jäänee nyt enemmänkin statistiksi, koska vaaliliitto ja äänten keskitys determinoi asetelmaa. Arkkipiispan vaaleissa muinoin hyvin pärjännyt evankelinen pastori Ville Auvinen Turusta on myös KD:n ehdokkaana, mutta pienpuolueesta äänikynnys läpimenolle sen verran korkea, että rima jäänee eksegetiikan tohtorilta ylittämättä.
RKP:ltä en pappis- tai teologiehdokkaita löytänyt. Liike Nyt-listoilta sen sijaan löytyi kolme, joista tunnetuimmat ovat seurakuntapastorit Kristiina Kartano ja Mertsi Saarela. Kumpikaan tuskin parlamenttiin asti yltää.
Kirkon yhteiskunnallinen vaikutusvalta oli suurimmillaan ns. ensimmäisen tasavallan aikana. Siitä se on pikkuhiljaa hiipunut. Samalla, kun kirkon ”sanoma” on muuttunut luonteeltaan yhä enemmän eettiseksi ja sosiaalipoliittiseksi, on kirkon vaikutusvalta yhteiskunnassa paradoksaalisesti supistunut lähes olemattomiin.
Täysin epätieteellinen proknoosini on, että seuraavassa eduskunnassa istuu kolme evankelis-luterilaisen kirkon pappia ja yksi teologi. Se on vähän, kun muistaa, että joskus kansanedustajista yli 10% ollut pappeja ja puolueena vain keskisuurella IKL:llä oli yhtaikaa eduskunnassa parhaimmillaan jopa seitsemän pappia.
Lopuksi sanottava, että minua häiritsee tavattomasti se nykyisin tavaksi tullut toisen puheenvuoron päälle puhuminen/huutaminen/kirkuminen. Ns. pienpuolueiden vaalitenttia oli nimenomaan tässä suhteessa ilo seurata. Kaikille ehdokkaille on jokatapauksessa tasapuolisesti nostettava hattua. Kaikki todellisia kansanvallan ritareita!
Kiitos, Kari-Matti, kiinnostavasta – ja arvattavasti vaivaa vaatineesta – blogitekstistä. Pari kommenttia.
Helsingissä on kolmiliitto: Kepu, KD ja Korjausliike (ent. siniset). Luvassa ei ole varmaa paikkaa Arkadianmäelle. Vastoin arviotasi Kärnä voi yllättää, jos hän, kuten jopa jokut kepulaiset uumoilevat, nappaa meuhkamisellaan kannattajia Purran puolueelta.
En sanoisi sinimustia kansanvallan ritareiksi.
Kiitos Jorma! Professori (onkohan jo emeritus?) Risto Saarinen tutki muutama vuosi sitten ns. oikeistopopulismin ja kristillisten konservatiivien yhteyttä. Saarinen oli lukenut tarkkaan asiaan liittyvän eurooppalaisen historian 1980-luvulta lähtien. Saarisen ongelma mielestäni oli – varsin yleinen sivumennen sanoen – ettei hän tuntenut eikä ymmärtänyt Perussuomalaista puoluetta, sen luonnetta ja kenttää lainkaan.
Poliittisesti suomalaiset ”ääri”konservatiiviset kristilliset sijoittuvat suurelta osiin Kristillisdemokraatteihin, mutta myös sellaisiin pienpuolueisiin kuin Valta Kuuluu Kansalle, Suomen Kansa Ensin, Sinimustat, Vapauden Liitto ja (yllätys yllätys) Liike Nyt. Keskustassa, Kokoomuksessa ja PS:ssa mainittuja tahoja on suurin piirtein saman verran.
Perussuomalaisissa tehty vähän ruotsidemokraattien tapaan jyrkkä rajanveto etnonationalisteihin jne. Sinimustista olen hiukan samaa mieltä – liikkeen kannattajia ja keskushenkilöitä löytyy jonkin verran LHPK:sta, mistä ainakin fiksummat lähetyshiippakuntalaiset vähintään hämmentyneitä. Mitä tehdä? Toisaalta en näe erityisen suurta eroa Sinimustien ja SKP:n välillä. Jälkimmäinen nojaa edelleen satasella sellaiseen massamurhaajaan kuin Leniniin, jos asian sanoo suoraan. Surullista.
Kärnä olisi asettunut Lapista ehdolle, mutta ei voinut, koska Väyrynen. Vaaliliiton ansiosta Kärnä voi todella tehdä tempun ja päästä Helsingistä eduskuntaan.
Nettisivusto Oikea Media yhdistää kristillistä ”ääri”konservatiivisuutta ja oikeistopopulismia. Oikea Media -sivustolla on blogisteina sekä perussuomalaisia (Henna Kajava, Laura Luhtasaari, Marko Hamilo, Arto Luukkanen, Mika Niikko) ja kristillissdemokraatteja (mm. Tapio Puolimatka). Puoluesihteeri Luukkasella, europarlamentaarikko Luhtasaarella ja kunnallispoliitikko Kajavalla sekä tri Puolimatkalla on sivustolla aivan tuoreita tekstejä. Uutisissa – joita tosin ilmestyy harvakseen – kerrotaan PS:n ja KD:n toimista mm. eduskunnassa. Oikealla Medialla on kytkös myös Patmokseen, jonka tutkimusjohtaja Juha Ahvio on ahkera blogisti.
Kiinnostavaa on, että näkyvät PS:n hahmot ovat aktiivisia sivustolla, jonka keskeistä antia ovat valtamerentakaiset salaliittovideot ja rokotevastaisuus sekä yhdysvaltalainen kristillinen ”ääri”oikeisto.
anteeksi kirjoitusvirhe: ei Luhtasaari, vaan Huhtasaari, siis Laura Huhtasaari
Joo, olet oikeassa. Oikea Media on sitä itseään, täyttä roskaa. Kuinka moni niistä yli puolesta miljoonasta suomalaisesta, jotka tasaisesti vuodesta 2011 ovat äänestäneet perussuomalaisia, on ikinä edes kuullut ”Oikeasta Mediasta”? Tuskin edes prosentti.
Pointti on se, että PS ei hajonnut vuonna 2017, kun Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi. PS:n eduskuntaryhmä sen sijaan hajosi. Puolue äänestäjineen pysyi samana. Tuntuu jotenkin absurdilta, että Tasavallan Presidenttiä ja Kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa myöten Halla-ahon perussuomalaisia ei hyväksytty jatkamaan hallituksessa, kun sen sijaan Soinin PS nieltiin mukisematta ja tyytyväisenä. Poliittista peliä?
Syytä muistaa, että ylivoimaisesti kaikkein törkeimmät ja rasistisimmat lausunnot ikinä Suomen eduskunnassa on lausunut henkilö, jonka – mielellään kristillisen moraalin esikuvana poseeraava – Timo Soini suurinpiirtein kantoi eduskuntaan, siis Tony Halmeen.
Hamilo, vanha talousoikeistolainen kokoomuslainen, tuli perussuomalaisiin, kun paikka aukesi. Huhtasaari, joka oikeisto- vasemmisto-janalla sijoittuu hyvin lähelle demareita, on muistaakseni seitsemännen päivän adventisti. Mika Niikko ei puolestaan koskaan ole ollut varsinaisesti ns. halla-aholainen, on oman (kadun)tien kulkija. Maantieteen maisteri Kajava ratsastaa aika ajoin arveluttavin äänenpainoin. Pastori Luukkaselle jopa Eino Poutiainen olisi jäänyt kakkoseksi.
PS on tällä hetkellä suurin puolue perusduunareiden, yrittäjien ja ensi kertaa äänestävien parissa. On jotenkin hämmentävää, miten antagonistinen sen ja kirkon suhde on.
Tarkempi analyysi: https://www.is.fi/politiikka/art-2000009465433.html
Jos tulos olisi Jukka Mannisen laskema: ps 48, kok 40, sdp 40, kesk 23, vas 18, vihr 15, sfp 10, kd 5, liik 1, hallitus tuskin syntyisi ennen Juhannusta. (viittaan IS:n juttuun linkin takana)
Marin vaalikampanjan alussa oli sitä mieltä, että rasistien, siis PS:n kanssa mahdoton mennä samaan hallitukseen. Päivitetty näkemys kuuluu, että vaikea kuvitella, että löytyisi yhteistä pohjaa. Purra puolestaan totesi Talouselämän haastattelussa, että PS ei leikkaa pienituloisilta eikä sos. ja terv. palveluista.
Tilanne elää.
Mielenkiintoinen tuo vaalipiirien tilanne. Viimeiset paikat ratkaisevat. PS:llä huima nousu, toisaalta kuten jo jonkin aikaa näyttänyt, niin Vasemmistoliitto menossa Vihreiden ohi ja Kokoomus hyytyy. Uudenmaan vaalipiirin ja liberaalien suhteen olit oikeassa taannoisessa kommentissasi.
Vähän epäilen säilyykö PS:n nousukiito vaalipäivään saakka. Tähän asti ajoitus osunut, nyt saattoi jalka osua lankulle liian aikaisin.
Syy siihen, että teologien ja pastorien osuus kansanedustajista on laskenut, on kai hyvin yksinkertainen: kristinusko ja kirkko ovat menettäneet aikaisemman yhteiskunnallisen painoarvonsa (merkityksensä).
KD:n aatteellinen tausta on käsittääkseni refofmoidussa kristillisen yhteiskunnan ja erilaisten ”raamatullisten periaatteiden” teologiassa, ei regimenttioppiin tai kolmisäätyoppiin nojaavassa luterilaisessa, teologiassa. Joku KD:n aikaisempia nokkamiehiä julkaisi kirjankin, jonka otsikko oli ”Kristilliseen yhteiskuntaan”.
Olisiko samalla niin, että ns. tunnustavien kristittyjen jakautuminen puolueittain palautuu kahteen tai kolmeen tekijään, jotka löytyvät pietistis-luterilaisesta traditiosta: yhteinen vastuu, arvokonservatismi ja suomalaiskansallinen kristillinen nationalismi. Lisäksi on yksi uudempi ainesosa: angloamerikkalainen uuskonservatismi. Sen kannatus taitaa muuten olla suhteellisesti kasvussa aktiivikristittyjen keskuudessa (jotka eivät ole mikään iso äänestäjien joukko).
Marko, aika hyvä luonehdinta. Ainakin minun on helppo sijoittaa lähimmät kristityt ystäväni tuohon kolmi- tai nelijakoon ja löytää siitä itsenikin.
Vaalitentistä toiseen Sari Essayah on yksi vakuuttavimmista puheenjohtajista: maltillinen, asiallisesti argumentoiva, asioihin perehtynyt ja miellyttävä. Puolueen kannatus sen sijaan promille kerrallaan valuu alaspäin. Tällä kertaa näyttäisi siltä, että KD:n viidesläisen siiven näkyvin edustaja Päivi Räsänen ei välttämättä tule valituksi, mikä voi olla puolueen kannatukselle pelkästään hyvä asia.
Kun SKL (Suomen Kristillinen Liitto) perustettiin 1958 esikuvana vähän oli Norjan Kristillinen Kansanpuolue, jonka senkin kannatus on laskenut huippuajoista (lähes 13%) hiukan päälle 3% tuntumaan. Tunnetusti viidesläisyyden teologisessa ytimessä Norjan suuntaan katsottu muutoinkin tiiviisti.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, mitä ns. ”tunnustava kristitty” tarkoittaa. Markon muutoin hyvässä kolmijaottelussa taitaa suomalaiskansallinen kristillinen nationalismi jäänyt enemmänkin historiallinen lehdille. Kristillisyys, siinä määrin, kun sitä esim PS:ssa esiintyy, on enemmänkin yleistä arvokonservatiivisuutta eikä esimerkiksi KD:lle niin elintärkeät seksuaalieettiset kysymykset ole poliittisen agendan keskiössä. Nuorten keskuudessa äärimmäisen suosittu puolueen kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen esimerkiksi asuu liitossa tummaihoisen miehen kanssa ja lienee lähiaikoina adoptoimassa lasta.
Kari-Matti. Tarkoitin nimenomaan tuon suomalaiskansallisen (fennomania/nationalismi+kristillisyys) kristillisyyden kaukovaikutusta. Yleensähän tämän hetken poliittiset näkemykset ovat sekoitus jotakin vanhempaa materiaalia ja uutta. Kristittykin voi edustaa sekä ”joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” -tyyppistä tiukempaa sosiaalipolitiikkaa että toivottaa köyhät ja paperittomat tervetulleiksi.
”Tunnustava kristitty” on tosiaan vähän ongelmallinen ilmaisu. Mutta minusta parempi kuin ”uskova kristitty”, ”uskovainen”, ”uudestisyntynyt” tai ”kristitty” erotuksena ns. kirkon tavallisista jäsenistä. Tunnustavalla kristityllä tarkoitan ainakin itse heitä, jotka avoimesti mainitsevat kysyttäessä olevansa kristittyjä tai uskovansa Jeesukseen vaikka eivät tee siitä numeroa.
Täällä päin on muuten ollut esillä Svenska YLEn juttu, jossa pohdittiin sitä, onko RKP liian arvoliberaali puolue äänestettäväksi ”kristityille”. Myöhemmin YLE muutti otsikointia, mutta alkuperäisessä jutussa lainattiin luotolaista, jonka mielestä ”RKP:ta äänestävää pidetään pakanana”. Raflaava otsikko, mutta tosiasia on, että KD on Luodon valtapuolue, vaikka Luoto on kai maailman ruotsinkielisin kunta (!).
Marko. Luoto lienee samalla myös maailman lestadiolaisin kunta, mutta tuskin LFF on teologisoinut KD:n äänestämistä. Larsmo on monella tavoin ainutlaatuinen kunta, eikä vähiten maisemien suhteen.
Juu, paikkansa pitää. Luoto on maailman ruotsinkielisin ja lestadiolaisin kunta, mutta myös Suomen matalimman työttömyysasteen kunta. Bosundin äänestysalue oli viime presidentinvaaleissa Sauli Niinistöä eniten äänestänyt. Luoto on useita kertoja ollut myös yksi Suomen onnellisimmista kunnista. Varjopuolelta voi mainita, että koulutusaste on muistaakseni Pohjanmaan toiseksi matalin ja rokotuskattavuus Suomen matalin. Myös kotihoidon tukea nostetaan reilusti.
KD:n kannatus alkoi muuten nousta siinä vaiheessa, kun RKP alkoi kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja Peter Östman lähti valtakunnanpolitiikkaan. Joten arvokonservatismikin on voimissaan. Papin näkökulmasta Luoto on Suomen ehdotonta raamattuvyöhykettä hyvässä ja pahassa.
”Uudellamaalla Keskustalla on ehdolla kaksi tunnettua pappia: Timo Laaninen ja veteraani ex-kansanedustaja Lauri Oinonen.”
Yhdyn ilolla arvioosi heidän menestyksestään – ja lisään kysymyksen, että olikohan esim. emerituspuoluesihteerillä oikeaa kutsumusta todellisuudessa kovinkaan paljon olemassa.
Papiksi Laanisella taatusti kutsumusta. Ehdokkaana nyt sen sijaan varmaankin enemmän velvollisuudentunnosta.