Missä järjestyksessä potilaat hoidetaan? Kysymys on suuronnettomuuksissa ja kenttälääkinnässä keskeinen. Paikalle tullut lääkintähenkilökunta lajittelee uhrit välittömästi ryhmiin: kiireellisesti hoidettavat, pian hoidettavat, myöhemmin hoidettavat, ne jotka eivät tarvitse lääkinnällistä apua – sekä ne, joita ei enää voida auttaa.
Pahiten loukkaantuneiden elintoiminnot palautetaan elvytyksellä, suuret vuodot tyrehdyttämällä, hengitystiet avaamalla. Muita autetaan kiireellisyysjärjestyksessä.
_ _ _
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on ratkaissut, että naispareilla ja yksinäisillä naisilla on oikeus saada hedelmöityshoitoja julkisessa terveydenhuollossa. Tähän asti yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit ovat katsoneet, ettei v. 2007 säädetty hedelmöityshoitolaki velvoita antamaan hoitoja samaa sukupuolta oleville pareille. Nyt Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ”kielsi lääkäreitä jatkamasta syrjintää ja määräsi kullekin johtajaylilääkärille 30 000 euron suuruisen uhkasakon”. Ylilääkärien perustelu hoitoresurssien rajallisuudesta tai miesten sukusolujen saatavuudesta ei kelvannut: ”taloudellisia resursseja ei voida pitää perusteena ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien rajaamiselle” (HS 21.12.2016).
_ _ _
Ratkaisu herättää minussa muutamia kysymyksiä. Merkitseekö Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisu sitä, että lapsen saaminen on jokaiselle subjektiivinen oikeus, joka on taattava yhteiskunnan varoin? Kaikki eivät voi saada hoidoista huolimatta lapsia. Kuinka pitkään hoitoja on jatkettava, entä milloin niiden lopettaminen on syrjintää?
Tällä hetkellä yksinäisten naisten hedelmöityshoidoilla on syntynyt viitisenkymmentä lasta vuodessa, mikä on vain promille kaikista syntyneistä lapsista. Entä jos yhä useampi nainen haluaa lapsen ilman miestä – vaikkapa ideologisista syistä. Tasa-arvoajattelu saattaisi johtaa yksinäisten naisten hedelmöityshoitojen määrän kasvuun.
Edellisestä ratkaisusta seuraa, että julkinen terveydenhuolto joutuu hankkimaan miesten spermaa ja toimimaan kuten yksityiset klinikatkin. Tapahtuuko se kaupallisesti vai vapaaehtoiselta pohjalta? Mikä on julkisen terveydenhuollon vastuu miessukusolujen laadusta, kuten siittiöiden hedelmällisyydestä, perinnöllisistä sairauksista – tai perimän muusta laadusta? Onko julkinen terveydenhuolto velvollinen ilmoittamaan, mitä etnistä alkuperää tai muita ominaisuuksia edustavaa spermaa se tarjoaa? Tähän asti julkinen terveydenhuolto lienee kohdannut harvemmin näitä kysymyksiä, jotka yksityisillä klinikoilla ovat tavanomaisia.
Tasa-arvo koskee varmaankin myös miespareja. Onko jatkossa myös miehillä subjektiivinen oikeus lapsen saamiseen julkisen erikoissairaanhoidon toimenpitein? Mitä se merkitsisi? Hankkivatko yliopistosairaalat esimerkiksi ”vuokrakohtuja” Kauko-Idästä Suomeen tätä tarkoitusta varten? Ja onko ylilääkärien hoidettava tämä uhkasakon nojalla?
_ _ _
Ylilääkärien puhe talouden resursseista ei ole varmaankaan pelkkä veruke. He joutuvat toimimaan sairaaloille uskotun talousarvion puitteissa ja tekemään ratkaisuja hoidon kiireellisyyden mukaan. Kyse ei välttämättä ole syrjinnästä, jos he asettavat esimerkiksi elintärkeät leikkaukset tärkeysjärjestyksessä kärkeen ja joutuvat rajaamaan muiden hoitojen antamista.
_ _ _
Kuntien verotulot ovat rajalliset. Pienen kunnan talous voi mennä sekaisin, jos vuoden aikana joudutaan lähettämään kuntalaisia yliopistollisiin tai keskussairaaloihin kalliisiin leikkauksiin tai jos muutaman perheen lapset joudutaan ottamaan huostaan ja sijoittamaan perhekoteihin. Molemmissa edellisissä tapauksissa lasku kunnalle voi olla puoli miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoidon menot ovat viimeisten vuosien aikana tavallisesti kasvaneet usean prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan valtion talouden kasvu on ollut negatiivista.
Lehtien uutiset ja THL:n raportit kertovat erikoissairaanhoidon talouspaineesta ja kuntien maksuosuuksien lisääntymisestä. ”Erikoissairaanhoitomenot ovat jatkaneet kasvuaan kaikissa sairaanhoitopiireissä säästötavoitteista huolimatta. Kasvua edellisestä vuodesta 4%.” (HS 13.11.2000). – ”Erikoissairaanhoidon kustannukset nousivat viime vuonna (2012) 6,3 miljardiin euroon. Kasvua edellisvuodesta on yli 5%.” (HS 26.11.2013)
Vuonna 2013 erikoissairaanhoidon menot olivat yhteensä 6,8 miljardia euroa. Reaalisesti erikoissairaanhoidon menoissa oli kasvua edellisvuodesta 3,7% (THL 2015).
_ _ _
Kunnat ovat erityisen vaikeassa tilanteessa. Ylen uutisen mukaan (10.3.2015) erikoissairaanhoidon menot ylittävät kuntien kipukynnyksen – ”Peruspalveluissa ollaan jo kriittisessä tilassa”.
Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri laskutti jäsenkunniltaan vuonna 2014 yli 5 % enemmän kuin oli alun perin sovittu. Nokiaa laskutettiin 8 % enemmän kuin oli sovittu. Nokian kaupungin perusturvajohtaja Halmeen mukaan kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteistyö rahanmenon hillitsemiseksi ei ole onnistunut. ”Pitäisi ymmärtää, että olemme samojen eurojen äärellä. Peruspalveluissa ollaan jo kriittisessä tilassa” Halme sanoo.
Kuluja on yritetty hillitä muun muassa lähetekäytäntöjä muuttamalla. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaita ei pitäisi ottaa erikoissairaanhoitoon, jos he eivät sinne kuulu. Kuntien pitäisi nykyistä tarkemmin tietää, mistä oikeastaan maksetaan. Myös sairaanhoitopiirit vaativat avoimuutta: ”Rahoittajilla [veronmaksajilla] on oikeus tietää, mihin varat käytetään.”
_ _ _
Tilanne näkyy myös Lahden seudulla. Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä esittää erikoissairaanhoitoon 10,7 miljoonan euron lisäystä. Ylityksen takia kuntien maksuosuuksia on kasvatettava 7,3 miljoonalla eurolla (ESS 16.10.2016). Tilanne kunnissa on jo valmiiksi tiukka ja siksi jatkuvasti lisääntyvät erikoissairaanhoidon maksuvelvoitteet uhkaavat suistaa kuntien talouden ahdinkoon. Edessä on kuntaliitoksia ja entisten kuntien vuodeosastojen lakkauttamisia – kuten nyt Padasjoella. Vanhukset voivat joutua viettämään viimeiset vuotensa 100 km päässä iäkkäistä puolisoistaan tai lapsistaan.
_ _ _
SOTEn on tarkoitus tulla pelastajaksi ja siirtää kuntien sosiaali- ja terveysmenot leveämmille harteille. SOTEn tie ei ole ollut kuopaton. Järjestelmään liittyy edelleen kysymyksiä. Onko yksityisten palvelun tarjoajien antama hoito yli- vai alimitoitettua? Miten taataan, etteivät kustannukset nouse entisestään?
Valtion kassan pohja paistaa ja lisävelan määrä on noussut ensi vuodelle jo 6 miljardiin. Väestön ikääntyessä sairastavuus ja hoidon tarve kasvavat edelleen vääjäämättä. Myös hoitokeinot kehittyvät ja tulevat samalla kalliimmiksi.
Ensi kertaa ollaan tilanteessa, jossa on olemassa – kalliita – hoitokeinoja sairauden parantamiseen, mutta oikeudenmukaisuuden vuoksi niitä ei voida ottaa yleiseen käyttöön julkisessa terveydenhoidossa, koska niiden käyttö rajaisi muuta hoitoa: esimerkiksi joku syöpä on mahdollista hoitaa tai tehdä erityisen kallis leikkaus. Niiden hinta vastaisi kuitenkin esimerkiksi sataa lonkkaleikkausta tai tuhatta kaihileikkausta. Onko oikein antaa lonkka- tai kaihileikkausjonon kasvaa, jotta voidaan hoitaa yksi kallista hoitoa vaativa potilas?
Eri potilaiden hoitoja on myös alettu asettaa kiireellisyysjärjestykseen hoitoeettisistä syistä, koska resurssit ovat rajallisia. Hoidon aloittamiselle voidaan asettaa myös ehtoja: painoa on pudotettava ennen lonkkaleikkausta, hampaat on hoidettava tulehdusvaaran vuoksi tai alkoholin käyttö lopetettava ennen sydänleikkausta. Joku leikkaus voidaan jättää tekemättä potilaan korkean iän vuoksi. Onko kyse potilaiden eriarvoistamisesta tai syrjinnästä? Joku voi kokea sen näin. Hoidon näkökulmasta näillä ehdoilla pyritään takaamaan hoidon tuloksellisuus.
_ _ _
Miltä näyttää erikoissairaanhoidon tulevaisuus? Vaikka SOTE on ottanut hoitaakseen erikoissairaanhoidon, karkaavat kustannukset silti käsistä. Kaihi- , lonkka- ja muut leikkausjonot pitenevät, 200 000 muistisairasta odottaa hoitoa, vanhuksille ei välttämättä enää anneta kaikkia leikkaushoitoja. Hoitojen priorisointi lisääntyy.
Pekka Särkiö nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä joita nykyinen tasa-arvolinjaus aiheuttaa.
Kommentoin tätä uutista aiemmin toisaalla.
Minä olen aina luullut että hedelmöityshoitoja, hoitoina, annetaan pareille jotka eivät syystä tai toisesta voi saada biologisia lapsia. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että vastakkaisen sukupuolen puute hedelmöitymisen takaamiseksi olisi hoitoa vaativa tila.
Minusta tällaisiin hedelmöityksiin ei ole hoidollisia perusteita, en ymmärrä miksi asiasta on tehty jotenkin seksuaali-identiteettiin liittyvä kysymys, jota se ei ole koskaan käsittääkseni ollut myöskään yksinäisten naisten hedelmöityshoidoissa.
Mutta jos puhutaan julkisuudesta, julkisesta terveydenhoidosta ja tasa-arvosta, niin aidosti, miten miespareille taataan sama mahdollisuus? Jos tämän päätöksen perusteella hoitoja on annettava julkisessa terveydenhuollossa naispareille, niin miten taataan tasa-arvo miesparien yhteydessä? Kyse on kuitenkin kansalaisten tasa-arvoisuudesta? Naispareilla näyttäisi olevan subjektiivinen, yhteiskunnan tukema oikeus lapseen. Miehillä ei.
Kiitos Markku kommentista: ”Minä olen aina luullut että hedelmöityshoitoja, hoitoina, annetaan pareille jotka eivät syystä tai toisesta voi saada biologisia lapsia. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että vastakkaisen sukupuolen puute hedelmöitymisen takaamiseksi olisi hoitoa vaativa tila.” Luulen, että tämä on mahdollisesti ollut osaltaan myös syynä siihen, miksi julkinen terveydenhuolto ei ole tähän saakka pitänyt esimerkiksi yksinäisten – terveiden ja lisääntymiskykyisten – naisten lapsettomuutta sellaisena tilana, jota olisi hoidettava erikoissairaanhoidossa julkisin varoin. Suomessa on suuri määrä yksinäisiä miehiä ilman parisuhdetta, joilla saattaa olla naisten tavoin kaipaus saada omilla sukusoluilla hedelmöitettyjä lapsia. En pidä kuitenkaan järkevänä tämänkaltaisen ajatuksen läpiviemistä, vaikka sillä olisikin tasa-arvoperusteet yksinäisten naisten jo saatua tämän oikeuden. Mielestäni lapselle kuuluu lähtökohtaisesti äiti ja isä, vaikka kaikilla ei ole siihen käytännössä ollut mahdollisuutta leskeytymisen, eron tai yksinhuoltajuuden vuoksi. Yhteiskunnan voimavarat vain loppuvat kesken, jos lasten saaminenkin siiretään suuremmassa määrin yhteiskunnan vastuulle.
MInun on hankala nähdä miten miespareille voitaisiin taata samanlaiset mahdollisuudet. Edes julkisilla varoilla.
Tämä on tasa-arvon näkökulmasta omituinen tilanne ja asettaa mies- ja naisparit eriarvoiseen asemaan. Ihmettelen vain sitä logiikkaa, jolla esim. twitterissä tästä päätöksestä on tykätty, vaikka minusta tässä on aika yksipuolinen, ei-tasa-arvoinen päätös, joka asettaa miehet ja naiset eri asemaan.
Olen samaa mieltä siitä, että lapsella kuuluisi olla isä ja äiti.
Kyllä ’tasa-arvo’vaatimusten edetessä kohdunvuokraus nousee jossain vaiheessa varmnasti agendalle, vaikka se nykyisen lainsäädännön mukaan ei ole sallittua. Joissakin maissa on – ja seurauksista voi lukea surullisia tarinoita.
Vaikka en kannata isättömien lasten tarkoituksellista saattamista maailmaan, pystyn sen jollain tasolla ymmärtämään. Biologinen kaipaus omaan lapsen saamiseen voi olla niin voimakas, ettei sitä tajua ennen omaa kokemusta. Moni nainen toivoo perhettä ja lapsia, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt: lyhytaikaisen huvin etsijöitä sitäkin enemmän.. Uskovat kristityt miehet tavoittelevat usein nykyään lähinnä rahaa ja uraa, ja perhe/parisuhde/seksuaalisuus on tavoitelistan viimeisellä sijalla. Eipä ihme, jos ihmissuhteita ja perheitä ei synny.
Entistä enemmän tulee mieleen Alfred Huxleyn aikoinaan visioima ’Uljas Uusi Maailma’, jossa seksi oli viihdettä, ihmissuhteet väliaikaisia ja lapset valmistettiin keinotekoisesti koeputkessa.
Kiitos Lea kommentista. Ymmärrän hyvin sen kaipuun, joka ihmisellä on lasten saamiseen. Itsellenikin lapset ovat tärkeitä. Tästä on kuitenkin aika iso periaatteellinen ja käytännöllinen hyppäys siihen, että ihmisellä on elämäntilanteestaan riippumatta subjektiivinen oikeus lapsen tai lasten saamiseen.
Höh. Hedelmöityshoidot nyt ainakin ovat jotain, mikä parantaa tulevaisuuden huoltosuhdetta.
Kiitos Jori kommentista. On totta, että huoltosuhdetta on parannettava. Yhtä työssä käyvää kohti taitaa olla ja ainakin kaksi työelämän ulkpuolella olevaa elätettävää. Väestön vanhetessa tilanne heikkenee. Naisparien ja itsellisten naisten keinohedelmöityksellä aikaansaatujen lasten määrä jäänee melko pieneksi, joten tällä keinolla ei huoltosuhdetta merkittävästi korjata. Maahanmuutto esimerkiksi on siinä suhteessa tehokkaampi keino, edellyttäen että tulijat kotoutuvat eivätkä päädy huoltosuhteen kannalta sosiaali-terveyspalvelujen nettokäyttäjiksi. Sama tosin voi olla tilanne kantasuomalaisten lasten ja nuorten kohdalla. Yksinhuoltajaperheiden lasten riski päätyä köyhyyteen ja syrjäytyä on muistaakseni viisinkertainen verrattuna kahden huoltajan ydinperheen lapsiin. Tämä riksi koskettaa siis myös hedelmöityshoidoilla synnyttävien yksinäisten äitien lapsia. Tämä riski ei tietenkään toteudu kaikkien kohdalla.
Jos naisparien ja yksinäisten naisten lapsia tulee vähän, on kulujakin tietysti vähän.
Onkohan tutkittu millainen syrjäytymisriski on, jos nainen nimenomaan hankki hedelmöityshoidon eikä ”hoidon”.
Suomessa kansalaiset eivät saa kaikilla paikkakunnilla terveydenhoidollista apua edes suomenkielellä. Vastikään oli netissä uutinen, että huonosti suomea puhuva lääkäri oli lähettänyt naispotilaan kotiin ja potilas kuoli kotona veritulppaan. Jos lääkäri ei ymmärrä potilaan kertomia oireita huonon suomenkielen taitonsa vuoksi, on potilas melkein heitteillä.
Tunnen tapauksia, joissa kunnallisessa mielenterveystyössä erikoistumassa olleet ulkomaalaistaustaiset lääkärit eivät ole ymmärtäneet potilaan kuvauksia voinnistaan ja hoito on ollut sen mukaista.
Rannikolla ruotsinkieliset pelkäävät hoitonsa puolesta. Sisämaassa hoidon taso on voinut kärsiä jo pitemmän aikaa siksi, että lääkäri ei ole osannut kunnolla tai edes auttavasti suomen kieltä. Etenkin päivystyksessä saattaa tapahtua kuolemaan johtavia hoitovirheitä pelkästään siksi, että lääkärillä ei ole suomen kieli hallussaan.
Salme, tämä kysymyshän nousi esille hiljan, kun Pohjanmaan aluesairaala päätettiin siirtää Vaasasta Seinäjoelle. Minusta on kuitenkin pääasia, että koulutettuja lääkäreitä on riittävästi saatavilla. Ilman ulkomaalaistaustaisia lääkäreitä taitaisi olla pulaa lääkäreistä vaikkapa terveyskeskuksissa. Toki kielitaito on tärkeä edellytys onnistuneelle ja turvalliselle hoidolle.
Aivan. Tarkoitukseni oli kertoa, että ruotsinkieliset eivät ole ainoita Suomessa, jotka pelkäävät joutuvansa ongelmiin kielivaikeuksien vuoksi, kun suomenkielisilläkin on ongelmia siksi, että lääkäri ei osaa kunnolla suomen kieltä.
Tässä eräs uutinen, mikä liittyy siihen, että lääkäri ei osannut kunnolla suomea.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612172200041064_uu.shtml?_ga=1.262794383.2047858479.1482311368
Hoitoresurssien rajallisuus voi olla syy karsia hedelmöityshoitoja. Karsiminen ei saisi kuitenkaan kohdentua epä-tasa-arvoisesti määrättyihin ihmisryhmiin.
Kaikki heteroparit eivät voi saada lapsia tavanomaisella (”luonnollisella”) tavalla. Heitä autetaan hedelmöityshoidoilla, esimerkiksi luovutetuilla sukusoluilla (esimerkiksi spermalla, joka ei ole peräisin pariskunnan mieheltä). Naispari ei myöskään voi saada lapsia, ilman luovutettua spermaa. Nyt on tullut sellainen sääntö, että naispareja ei saa syrjiä hedelmöityshoitoja annettaessa.
Nyt voi tietysti pohdiskella (esim. perinteiseltä kristilliseltä pohjalta), että miksi julkisen terveydenhuollon rajallisia resursseja täytyisi käyttää sen enempää heteroparien kuin samaa sukupuolta olevien parienkaan hedelmöityshoitoihin? Klassisen/perinteisen kristinuskon pohjalta voidaan ajatella, että Jumala ei ole tarkoittanut, että yksinäiset naiset tai naisparit saisivat lapsia. Mutta eikö lapsettoman heteroparin tulisi myös tyytyä Jumalan tahtoon, jos he eivät voi saada lapsia? Vai voidaanko ajatella (klassisen/ perinteisen kristinuskon pohjalta), että Jumalan tarkoitus voisi olla se, että jos aviomies ei kykene siittämään lapsia vaimonsa kanssa niin hankitaan toinen mies (tai toisen miehen spermaa) hedelmöittämään vaimo?
Sari, nämä ovat hyviä kysymyksiä. Olet oikeassa, että tasa-arvon perusteella lapsettoman heteroparin tilanne voidaan rinnastaa naisparin tilanteeseen, jolloin naisparillekin kuuluisi oikeus hedelmöityshoitoon. Erojakin on. Yleensä ensin hedelmöitystä yritetään heteroparin omilla sukusoluilla. Jos hedelmöitys ei näin kuitenkaan onnistu ja tutkimuksissa tämä voidaan vahvistaa, on turvauduttava luovuttajan sukusoluihin. Silloin hoitojen perusteena on todennettu lääketieteellinen syy. Naisparin tai yksinäisen naisen kohdalla peruste hedemöityshoitoon ei useinkaan olisi asianomaisten lisääntymiskyvyttömissä sukusoluissa. Olet oikeassa siinä, ettei heteroparinkaan lapsettomuutta olisi tänä päivänä oikein hoitaa kutsumalla vieras mies tekemään se, mihin aviomies ei pysty – vaikka näin on saatettu joskus aiemmin menetellä. Siten naisparinkaan kohdalla ei olisi oikein näin toimia. Subjektiivista oikeutta lapsen saamiseen ei voida kuitenkaan taata. Kaikista yrityksistä ja hoidoista huolimatta osa heteropareista jää pysyvästi lapsettomiksi. Näin voi käydä myös naispareille. Ehkä lähinnä ihmettelyni kohdistuu yksinäisten naisten subjektiiviseen oikeuteen saada julkisesta terveydenhuollosta hedelmöityshoitoa, vaikka he mahdollisesti olisivat heteroita. Silloin päädytään ihmisyyden kannalta vieraaseen tilanteeseen: lapsen voi hankkia ilman toista sukupuolta. Miehen ja naisen tasa-arvon syvin peruste on siinä, että he molemmat ovat välttämättömiä elämän syntymiselle ja täydentävät siten toisiaan. Syvän epätasa-arvon perusta ihmisyhteisöjen tasolla voi olla siinä, että jompi kumpi sukupuoli tulee itseriittoiseksi ja alkaa lisääntyä ilman toista.
Minä olen ymmärtänyt e ttä klassisen kristinuskon perusteella päädytään siihen, että lapsi tarvitsee sekä isän että äidin ja siksi hedelmöityshoitoja on annettu pareille, jonka muodostavat mies ja nainen ja lapsella on siten mahdollisuus saada koti, jossa on sekä isä että äiti.
Kiitos Salme, käytännössä tämä linjaus onkin toteutunut julkisesssa terveydenhuollossa.
Luin päätöksen melko pikaisesti. Sen perusteella käsitin että tämä naispari nimenomaan ei voi saada lapsia muuta iuin keinohedelmöityksellä. Sen perusteella tälle äidiksi aiotulle pitäisi lautakunnan mielestä antaa hoitoa siinä missä vaikka heteropari naiselle.
Päätöksessä ei sen sijaan otettu kantaa siihen, pitäisikö hoitoa antaa sellaiselle naisparille jotka eivät halua käyttää jns muumimukimenetlmää tai yhdyntää lapsen saamiseksi. Tämä ei ollut millään lailla esillä mutta mainitseni sen tässä koska olen ollut havaitsevani vaadittavan että kuka tahansa naispari voisi vaatia keinohedelmöitystä tällä perustella.
Päätökseen joka liitetty myös eriävä mielipide jonka mukaan asia ei edes kuulu lautakunnan toimivaltaan. Ei sekään aivan perusteeton ole.
Pitäisikö hoitoa antaa myöskään sellaiselle heteropariskunnalle, joka voisi käyttää myös muumimukimenetelmää tai yhdyntää (jonkun muun miehen kuin aviomiehen kanssa)? Ja siis tilanteessa, jossa ongelma ei ole vaimossa vaan jossa aviomiehen sperma on hedelmöitykseen kelpaamatonta.
”Tällä hetkellä yksinäisten naisten hedelmytyshoidoilla on syntynyt viitisenkymmentä lasta vuodessa, mikä on vain promillen kymmenys kaikista syntyneistä lapsista.”
Prosenttilasku ei ole helppoa tai sotarovasti taitaa vaan tykätä enemmän ratsastuksesta kuin matematiikasta. Tai sitten sotarovasti on optimisti ja toivoisi, että suomessa syntyisi 500 000 lasta vuodessa. Mutta suomessa taitaa syntyä vaan poloiset noin 55 000 lasta vuodessa. Josta 50 on noin yksi promille. Niin se helposti tulee kymmenkertainen virhe prosenttilaskussa suuntaan jos toiseen.
Kiitos Werner, korjasin prosenttivirheen.
Werner Janhonen :”Prosenttilasku ei ole helppoa…”
Tuon prosenttilaskun perusteellakin näyttää siltä, että hengellisen regimentin vahvuus on enemmänkin vahvistaa tietoa siitä valtakunnasta, ”joka ei ole tästä maailmasta”.
Eduskunta jäädytti 9.12. kirkolle yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta maksettavan rahoituksen indeksikorotuksen, mikä vuosina 2017–2019 tarkoittaa arvioiden mukaan n. kolmea-neljää miljoonaa euroa. Kun avioliitto on yhteiskunnassa pelkkä yhteiskunnallinen sopimus, niin mielestäni kirkon kannattaa ehdottomasti luopua vihkioikeudesta, koska avioliitto on tälle yhteiskunnalle pelkkä yhteiskunnallinen sopimus, jonka maistraatit pystyvät myös pelkkänä virkamiestehtävänä hoitamaan.
Tuula – Raha ei ole niin kovin tärkeää. Isänmaalliselta kenraali Adolf Ehrnrootilta kysyttiin mielipidettä siitä, että mitä kun suomelta otetaan oma markka pois. Kenraali vain vastasi: ” Fyrrkka on fyrrkkaa.” Suomalaiselle sotilaalle on riittänyt (ihmisoikeudeksi), kun saa elää. Toki yhteiskunnallisia asioita ei voi hoitaa ilman fyrrkkaa.
Päivämies lehdessä oli juttu 75-vuotiaasta naisesta jonka avioliittoon oli tullut 129 lastenlasta.
Ei harkita luopua vihkioikeudesta. On perheitä jotka todella tarvitsevat kirkon avioliiton siunauksen toivotusta, koska tuntevat, että omin voimin eivät pärjää.
Jotkut vanhat kristityt ovat sanoneet, että fyrrkka on fyrrkka siinäkin mielessä, että ei kirkon taloutta haittaa vaikka kaikki naispariliiton siunausta vaativat eroaisivat kirkosta. Hehän vain kuulemma sitten auttavat punaisen ristin kautta tai perustavat uuden yhdistyksen.
Werner Janhonen :”Ei harkita luopua vihkioikeudesta. On perheitä jotka todella tarvitsevat kirkon avioliiton siunauksen toivotusta, koska tuntevat, että omin voimin eivät pärjää.”
Kyllä asia taitaa valitettavasti olla niin, että kirkkoa ja kirkon ”fyrkkaa” tarvitsisivat välttämättä muutkin ihmiset.
On todella harmillista, kun ajattelee mahdollista turhaa kirkollisveroina kustannettavaksi tulevaa työmäärää, joka kirkon työntekijöille tod.näk. aiheutuu kaikkien niiden valitusten käsittelystä, jotka lähtevät tuomiokapituleihin 1.3.17 sen jälkeen, kun uusi avioliittolaki on astunut voimaan.
Jos valtiovalta haluaa vähentää kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä saamaa korvausta, eikö ole oikein, että myös kirkko vähentää yhteiskunnallisia ”virkamiestehtäviään” resurssien vähetessä, eikä vihkioikeudesta luopuminen ole keneltäkään pois. Maistraatin vihkiminen on taatusti tasa-arvoista ja laillista ja viraston ovet ovat avoinna kaikille esteettömille avioliittoon haluaville ”valtion virastoissa virallisesti noudatettavana työaikana”.
NOU HÄTÄ T
1.3.17 Ei tapahdu mitään todellista muutosta maailmanhistoriassa. Suomen kansan itsetuhoisuus toki lisääntyy. (tämä säteilee pahoivointia muillekin)
Tämä naispari vihkiminen tulee olemaan ihan marginaalinen juttu. Muutama ehkä parikymmentä naisparia vaatii sitä.
Mutta ompa jännä nähdä suhtaudutaanko näihin uuden sakramentin keksineisiin pappeihin yhtä tiukasti kuin valelääkäreihin ja apteekkareihin.
Eihän se vaikuta kirkon jäseniin jos jotkut vihityttävät itsensä maistraatissa. Siinä on turha höpöttää tasa-avvosta. 50 vuoden päästä on kiva huomata, että vihkikuva omassa kirkossa onkin kaunis. Miten kaunis se onkaan. Sitä on kiva näyttää vaikka lastenlapsille.
Seuraavaksi voitaisiin lakkauttaa tällainen Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo lautakunta. Ja todeta, että sillä ei ole enää mitään toimivaltaa tässä asiassa. Kyllä näillä lääkäreillä on paineita ja tehtävää tarpeeksi muutenkin. Lautakunnan jäsenet voisivat korvata ylilääkäreille samansuuruisen kannustus rahan hyvästä työstä.
Tämä ihmisoikeus perustelu höpötys voitaisiin pudottaa keskustelun sanavarastosta pois.
Sari R-L, pitäisi antaa. En ole koskaan ennen edes kuullut että joku edellyttäisi vaimolta ässä tilanteessa s vieraissa käymistä. Rohkenen olettaa että on erittäin harvassa sellaisia pareja joiden liitto kestäisi tämän.
Mutta olen ymmärtävinäni mitä ajat takaa. Jos nainen kokee yhdynnän tai ns muumimukin vastenmielisenä, lähdet siitä että yhteiskunnan tulee heittäytyä rähmälleen hänen eteensä ja tarjota kaikki mahdolliset palvelut ettei hänen tarvitse alistua yhdyntään. Hänhän voisi vaikka voimakkaasti traumatisoitua tästä. Tähän saattaisi auttaa kuningatar Viktorian neuvo: Pane silmät kiinni ja ajattele isänmaata. Lisäksi hän voi hakeutua jälkeenpäin feministien vertaistukiryhmään. Hänellä voi olla vielä käsittelemättä sekin että hänen isänsä on mies ja että hän on todennäköisesti saanut alkunsa vanhempiensa yhdynnästä.
Juhani Ketomäki,
Minä olen tässä nimenomaisessa asiassa samaa mieltä kuin Pekka Särkiö (kommentissaan 21.12.2016 klo 23:16 hän kirjoittaa: ”Olet oikeassa siinä, ettei heteroparinkaan lapsettomuutta olisi tänä päivänä oikein hoitaa kutsumalla vieras mies tekemään se, mihin aviomies ei pysty – vaikka näin on saatettu joskus aiemmin menetellä. Siten naisparinkaan kohdalla ei olisi oikein näin toimia. ”).
Mitä tulee miesparien tasa-arvoiseen oikeuteen saada lapsia julkisin varoin hedelmöityshoidoilla, niin he törmäävät samanlaisiin ongelmiin/rajoituksiin kuin heteroparitkin. Jos heteroparin naispuoliso ei kykene kantamaan ja synnyttämään lasta (esim. hedelmöityshoidoista, luovutetusta spermasta jne. huolimatta) niin julkisin varoin ei käydä hankkimaan vaikkapa vuokrakohtua. Vuokrakohtu-hedelmöityshoitoihin ei lainsäädäntömme anna mahdollisuutta edes yksityisillä klinikoilla, olipa kyseessä hetero-tai muut parit. Tähän ongelmaan törmäävät myös miesparit. Ylipäätään vuokrakohtu-ilmiön ongelmat eivät suinkaan liity vain miespareihin; suurin osa vuokrakohtuja käyttävistä ovat käsitykseni mukaan heteropareja (esim. niin, että köyhissä oloissa eläville intialaisille naisille maksetaan siitä, että he synnyttävät rikkaiden länsimaalaisten lapsia).
Mitä tulee siihen, että yksinäisille naisille kustannetaan hedelmöityshoitoja julkisista varoista, niin en tiedä mitä ajattelisin siitä. En ole tutustunut argumentaatioon sen puolesta.
Werner Janhoselle vielä sellainen kommentti, että oletko ihan varma, että ”ihmisoikeushöpötys”” ja yhdenvertaisuus-ja tasa-arvoelinten lakkauttaminen olisi sinun omankaan etusi mukaista? Meistä jokainen voi joutua tilanteeseen, jossa meitä voidaan syrjiä jonkun ominaisuutemme takia (esim. ihonväri, etninen tausta, ikä, lukihäiriö jne. jne.).
Sari R-L, niinpä kuulut olevan. Mitään perusteluita et tietenkään esitä. Koska naispari nyt vaan ei kykene saamaan lasta kahdestaan missään oloissa, kyseessä ei ole sama asia.
En kyllä näe syytä sille että heidän pitäisi missään oloissa edes saada hedelmöityshoitoa, ei siis edes silloin kun lapsen saaminen muilla kuin hedelmöityshoidoilla on mahdotonta kuten tässä tapauksessa. Olen siis lautakunnan kanssa päinvastaista mieltä.
Naispari ei kykene saamaan missään oloissa yhdessä lasta (siten että sukusolut olisivat peräisin heiltä molemmilta). Myöskään monet lapsettomat heteropariskunnat eivät voi missään oloissa saada yhteistä biologista lasta, siten että sukusolut olisivat peräisin molemmilta vanhemmilta. Sperma voi olla hedelmöityskyvytöntä (ei eläviä siittiöitä yms.).
Jos hedelmöityshoitoja edellä mainituissa tapauksissa annetaan julkisin varoin heteropariskunnille mutta ei naispareille niin silloin on kyse syrjinnästä. Tässä perustelu.
Sari R – Ihmiselämä on niin lyhyt, että eihän sinunkaan tarvitse enää tätä kysymystä miettiä. Nyt on aika keskittyä lastenlasten hoitamiseen.
Onko sekin syrjintää jos jollekin lapselle pappa on ostanut jonkun lelun. Ja minä ite tahon semmoisen samanlaisen lelun. Ja jos minä, en saakkaan ite semmoista yhtä hienoa lelua julkisilla varoilla. Niin syrjitäänkö minua? Ja määrääkö lautakunta minulle sellaisen lelun.
Meidät on, kaikesta huolimatta, ohjelmoitu geneettisesti saamaan jälkeläisiä. Tasa-arvo argumentti on yksi, mutta ei ratkaisevin argumentti ,lasten saamiseen.
Tahattomasti lapsettomaksi jääminen on elämän yksiä suuria tragedioita. Normaalisti aikuisiksi kehittyneet ihmiset kokevat lapsettomuuden tyhjiönä, niinkuin elämän tarkoituksen kokeminen olisi tullut mahdottomaksi. Vastaavasti lapsen saaminen on ylivoimaisesti kaikkein muistorikkaimpia tapahtumia ihmisen elämässä.
Tottakai kaikkien yhteiskuntien keskeisimpiä tehtäviä on tukea perheenmuodostusta kaikissa sen muodoissa. Tottakai kansan taloudessa on otettava huomioon perheenmudostuksesta johtuvat kustannukset. Jokainen perheenmuodostus rikastuttaa yheiskuntaa ja siksi meidän tulee jakaa taloudellinen vastuu ja tehdä perheenmuodostus mahdolliseksi kaikille sitä haluaville. On pikkumaista evätä tällainen mahdollisuus ideologisilla perusteilla yhdeltä perhemuodolta. Eiköhän tällainen keskustelu paljasta sen, että yhteiskunta , edistyksestä huolimatta, ei vielä ole täysin kypsä hyväksymään poikkeavaa perhemallia.
En kehoittaisi vetoamaan siihen, että ei kaikki aikuiset halua saada lapsia. Yleensä heillä on siihen hyvin hyvät syynsä.Näitä syit ä on yleisesti ottaen kahdenlaisia. Häiriötapahtumat elämässä niinkuin erillaiset traumat, tekevät sen, että oman elämän korjaaminen vie kaikki voimat eikä siihen mahdu lisävastuuta. Toinen tekijä on se, että henkilö ei tunne itseään kypsäksi tulemaan vanhemmaksi.
Sari R-L perusteli suurin piirtein samoin kuin lautakuntakin. Jos tämä päätös on lopullinen niin siitä voi tulla ongelmia. Osa lääkäreistä saattaa tulkita sitä niinkin että hoitoa on annettava myös naiselle joka on allerginen miehelle siten kuin edellä selostan vaikkei siinä niin lue.
Jos kohdun vuokraus joskus sallitaan niin ei sitäkään pidä sallia miesparille joista jompi kumpi kykenisi siittämään naisen yhdynnässä eli jonka spermasa on riittävästi siittiöitä.