f(Betlehemin tähti)

Tänään on vuoden pimein päivä ja kaikki lisävalaistus on tervetullutta. Yksi kaikkein tunnetuimmista jouluun liittyvistä valaisijoista on Betlehemin tähtenä tunnettu ilmiö, jolle on aikojen kuluessa kehitelty selitystä jos toistakin.

Katsoin vähän Raamatusta, mistä tuossa tähdeksi kutsutussa voisi olla kyse. Näin siellä erikoisesta tähti-ilmiöstä kerrotaan Matteuksen evankeliumin 2. luvussa(korjattu27.12.):

”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä (magos). He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”(jakeet 1,2)

Tähti siis johdatti ensin nuo idän miehet kuningas Herodeksen luo. Tämä ei yhtään innostunut saamastaan tiedosta: toinenkin kuningas on siis tullut markkinoille. Raamattu käyttää jälleen kerran hiukan hyperbolaa kertoen, että Herodeksen pelko levisi ”koko Jerusalemiin”.(jae3)

Herodes ei ollut mikään tyhmä mies vaan laati oivallisen taktiikan. Hän puhutteli tuota idästä saapunutta miesjoukkoa varsin ovelasti ja ”lähetti heidät Betlehemiin. ’Menkää sinne’, hän sanoi, ’ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.’”(jae8)

Miehet noudattivat kuninkaan antamia ohjeita. Raamattu kertoo, että

”Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.”(jakeet9-11)

Tässä tilanteessa Jeesuksen taivaallinen Isä puuttui Betlehemin tähden johdatukseen ja kielsi idän miehiä palaamasta Herodeksen luo. Nyt toteltiin sitten Kaikkivaltiasta ja Herodeksen verenpaine tavoitti mittarin punaisen alueen:

”Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville.”(jae16)

Kokonaisuutena tähden funktio Raamatussa on mielenkiintoinen. Vastoin kaikkia taivaan kiertolaisten lainalaisuuksia se kulkien ja pysähtyen ilmoitti talon tarkkuudella, minkä talon seimestä Jeesus-lapsi oli sisälle taloon tuotu. Ja tähden antamasta informaatiosta hyötyi oikeastaan vain Herodes, joka kauhutekonaan sitten tapatti melkoisen joukon pieniä, viattomia lapsia.

Itse asiassa mitään ei olisi menetetty, jos tuota taivaalla omalaatuisesti liikkunutta valoa ei olisi koskaan ollutkaan. No, Jeesus ja hänen vanhempansa olisivat menettäneet kyllä nuo arvokkaat tuliaiset. Ja eihän meillä silloin olisi noita kauniita tähtiä ikkunoissa valaisemassa tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa.

Joku voi ihmetellä tuota otsikkoani. Selitys tulee tässä.

f(x) tarkoittaa funktion antamaa ”kuvaa” muuttujasta x. Se minun funktioni on tässä ”Mitä Raamattu sanoo?” Tällöin f(Betlehemin tähti) = ”mitä Raamattu sanoo Betlehemin tähdestä?”.

Voipi olla niin, etteivät kaikki pidä käyttämääni otsikointitapaa järin fiksuna. Mutta toivon, että kommentit keskittyvät Betlehemin tähteen ja sen perässä kulkeneisiin ”viisaisiin miehiin” sitäkin fiksummin. Peruskysymyksenä olkoon vaikka: Mitä sinulle Betlehemin tähti merkitsee?

 

  1. Rauli, ” Kokonaiskuvaan sopii mielestäni erinomaisesti se, että Saatana sitten omille palvelijoilleen astrologeille asiasta kertoi, jotta yhteistyökumppani Herodes Suuri panisi mustasukkaisuuksissaan töpinäksi ja yrittäisi ensimmäisen kerran kampittaa Jeesuksen työtehtävät? Kenenkään uskollisen juutalaisen mieleenkään ei olisi voinut tulla Raamatussa ankarasti kielletty ”tähtien tähyileminen”.(Jes47:13)”

    Tai sitten ei. Kokonaiskuva muodostuu koko Raamatusta ja Raamatussa ei mainita, että saatana olisi laittanut tähden merkiksi. Tälläine tulkinta on osoitus enemmänkin vilkaasta ja lyhyestä mielikuvituksesta. Olennaista Raamatun kuvauksissa tähdistä on, että ne kuuluvat Jlan, luomakuntaan ( 1 Ms. 1:14-18, Ps 8:4, 74:16, 136: 7-9, Job 9:9, Aam 5:8). Ne ovat täydellisesti hänen valvonnassaan ( Job 9:7, 38:31, 32, Ps 147: 3, Jes 40:26, Jer 31:35). Tähdet ovat luotu Herran, Luojan ylistykseksi, ( Ps 148:3). Beetlehemin tähti ei ole tästä poikkeus.

    Ei tähtien värinkäyttö poista niiden oikeata käyttöä. Samalla tavalla jos jehovan todistaja sanoo kuuta saatanan merkiksi josta vandali saa aiheen ja sytykkeen, se ei tee kuusta ( tähdestä) saatana merkkiä.

    Jeesus sanoo ihmisen sydämmestä lähtevät pahat ajatukset, harhaopit ja juonet. Ei tähdestä, ei varsinkaan Betelemin tähdestä, tässä tapauksessa.

    ” Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” ( Mt. 5:19).

    Raulin esittämä teoria on enemmänkin villi fantasia, mutta sille ei löydy tukea Raamatusta.

    • Runsain raamatunpaikoin sinä Sami osoitat aivan oikein, että tähdet ”kuuluvat Jlan luomakuntaan”. Siihen tosiasiaan minulla ei ole kerrassaan mitään lisättävää.

      Nykytieteen mukaan ”suurin osa tähdistä on noin 1–10 miljardin vuoden ikäisiä”(Wikipedia). Oletko sinä Sami sitä mieltä, että Betlehemin tähti oli tuollainen meidän aurinkoamme muistuttava taivaankappale? Joka sitten kulki itämaan miesten edellä ja näytti heille, missä talossa Jeesus-niminen vauva vanhempineen oleskeli? Oletko tavannut muita, jotka ajattelevat samoin?

      Sinun on ehkä tarpeen ottaa selvää hiukan tarkemmin noista Luojamme ihmeellisistä teoista tuolla meidän yläpuolelleamme. Tässä mainio osoite alkututustumiseen:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4hti

  2. Rauli, varmaan se näin meni kuten kirjoitit. Tähti johdatti Jeesus lapsen luokse.

    Tähtitiede on varmasti kiinnostavaa ja tärkeää.

  3. Tässä on aika kattava esitys ”Betlehemin tähdestä”:
    http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Matteus/Matt02ph.htm
    Lainaus tekstistä:
    ” _ _ Mutta on tärkeää huomata, että Herodes oli lopulta kiinnostuneempi syntyneestä Messiaasta, kuin juutalaisten uskonnolliset johtajat! Eivät he lähteneet Betlehemiin. Jaakob on oikeassa: usko ei ole vain tietoa, sen tulisi aina saada aikaan myös toimintaa, tekoja (Jaak 2:14-26). Pelkkä totenapitäminen ei riitä, tiedon täytyy myös muuttaa meitä (vertaa 5 Moos 29:28). Jeesus sanoikin lainopettajille myöhemmin, että kirjoitukset todistavat hänestä, mutta lainopettajat eivät halua ottaa tuota todistusta vastaan ja uskoa sitä (Joh 5:39-40)._ _ ”

    Huomionarvoista on että mikäli Jumala halusi todellakin kutsua tietäjät kumartamaan Jeesusta niin niin hän teki sen tämän ”tähden” avulla, se ajatus että Jumala on tietoisesti halunnut kutsua näitä tietäjiä jotka elivät ja edustivat käytännössä pakanoita antaa lisää ulottovuutta siihen millaisen eminenssin sekä paimenet että tietäjät käynnistään saivat; heistä tuli todistajia ns. esikristittyjä uskovia.

    • Betlehemin tähden selvitykset tuossa linkissäsi olivat asiallisuudessaankin tavanomaisen vauhdikkaat: kahden planeetan konjunktiosta pyrstötähden kautta supernovaan. Ja lopuksi paremman puuttuessa: ”Mutta voi olla, että Jumala sytytti aivan oman tähtensä taivaalle Jeesuksen syntymän merkiksi.”

      Siis Jumalan sytyttämän tähden vuoksi meinasi Hänen Pojaltaan mennä henki?

      Selostus oli sivumennen sanottuna myös vanhan tiedon varassa, kun puhuttiin Jeesuksen syntymävuodesta. Nykyisin Herodes Suuren kuolinvuodeksi on määritelty 1 eaa, mikä natsaa sitten Raamatun ajanlaskuun erinomaisen hyvin.(https://fi.wikipedia.org/wiki/Herodes vrt Dan9:24-27)

      Toki tuolla Jeesuksen syntymävuodella ei ole muuta tekemistä Betlehemin tähden kanssa kuin että se hautaa viimeisenkin hypoteesin siitä planeettojen konjuktiosta tietäjiä opastaneen valon selityksenä.

  4. Oikeassa olet suurella todennäköisyydellä tuon Herodes Suuren kuoleman ajoituksessa vuoteen 1 eaa.
    Oletko miettinyt sitä mahdollisutta että ” Betlehemin tähti” todellakin oli eri ilmiö minkä nämä ”tähdistäennustajat” ( UM ) näkivät alunperi idässä ?

    Tälle mallille nimittäin löytyy perusteita v.2014 julkaistusta artikkelista:
    ”” Jouluaattona 2014 yhden hyvän ratkaisun esitti HS:n tiedesivuilla fysiikan opettaja Timo Suvanto. Hän päätyi siihen, että Betlehemin tähti näkyi illalla 17.kesäkuuta kello 20.11 Jerusalemin aikaa.

    Silloin Venus ja Jupiter näkyivät taivaalla lähes päällekkäin. Tähtitieteilijät sanovat, että kyseessä oli planeettojen konjuktio.

    Planeetat olivat lähimmillään vain 34 kulmasekunnin päässä toisistaan. Tämä planeettojen kohtaaminen kirkkaana ja harvinaisena hyvä ehdokas Betlehemin tähdeksi, laski Suvanto.

    Mutta vain yhden illan. Venuksen ja Jupiterin välinen kulma muuttui nopeasti. Muutamassa tunnissa ne olivat kauempana toisistaan kuin Kuun halkaisija – Betlehemin tähti oli kadonnut.

    ASTROFYYSIKKO Grant Mathews on tuhansien tähtitieteilijöiden tavoin myös jäljittänyt Betlehemin tähden tarinaa. Mathews on professori Notre Damen katolisessa yliopistossa Indianan osavaltiossa.

    Mathews uskoo, että kirkas Betlehemin tähti oli myös joukko planeettoja konjuktiossa. Mutta hänen versiossaan ne osuivat lähekkäin vuonna 6 eaa. ””

    Jonkinlaiseen lopputulokseen päätyminen vaatii olemassaolevan tiedon perusteella päättelyä ja siihen raamatun tulkintaa mutta mielestäni Matteuksen kertomus idän ”tähdistäennustajien” käynnistä sopii hyvin yhteen sen kanssa että tulkitsisimme heidän ”ennusteen” Kuninkaan syntymästä tapahtuneen v.6 eaa ja tästä he olivat laskeneet aikaa profettojen ja kirjoitusten perusteella ( jonka ajanlaskun perustetta emme tiedä?) , saapuen sitten Jerusalemiin kesäkuussa v.2 eaa ja lopulta 17.6 klo 20.11 alkaen vaelsivat 8 km matkan Betlehemiin kunnes ”tähti pysähtyi” talon ylle ja konjuktio katosi, tämä tapahtui Timo Suvannon mukaan siis ”muutamassa tunnissa”.

    Näin Matteuksen kertomus saa tieteen tutkimuksista ja niiden soveltamisesta m
    järkevän selityksen ”Betlehemin tähdestä” ja siitä että sen taustalla olivat todelliset ilmiöt.

    Kun Martti Luther käyttää Saatanasta keskiajan tyyliin nimitystä ”Jumalan kahlekoira” niin se tarkoittaa käytännössä sitä rajaa mikä Saatanan vaikutusvallalla on. Historia osoittaa että Saatana oli turmellut Herodes Suuren mielen jo aikoja ennen Jeesuksen syntymää ja tämän johdosta Herodes toteutti Raamatun profetian mukaisesti Betlehemin alueen lasten murhat, alueen jolla kasvatettiin Herodeksen hyvin tunteman temppelin uhrilampaita, tässä on yksi metafora siitä kuinka Jeesus tulisi olemaan ”kuin lammas keritsijänsä edessä” muttei vielä synnyttyään vaan vasta tehtävän täytettyään.
    – Olisiko Saatana siksi olematta kuitenkaan täysin perillä Jumalan lunastustyön kaikista piirteistä halunnut ehdointahdoin toteuttaa itse tuota suunnitelmaa tarjoamalla Jumalan Pojan uhriksi heti tämän synnyttyä? Saatana kun varsin hyvin tietää tuosta uhrista alkavan lähtölaskennan hänen hallinnolleen. Tuntuisi paremminkin että Saatana olisi pyrkinyt enemmin pitämään Herodeksen pimennossa Messiaan syntymästä jossa hn nähtävästi jonkin aikaa onnistuikin kun papisto ja kirjanoppineet eivät välittäneet informoida Herodesta Messiaan syntymästä!
    Kaikesta huolimatta Saatana ei ”koiravartiostaan” voi lopulta muuta kuin myöntää Jeesuksen sanoja lainaten ”väkevän miehen murtautumisen” hänen taloonsa…

    • ”Oletko miettinyt sitä mahdollisutta että ” Betlehemin tähti” todellakin oli eri ilmiö minkä nämä “tähdistäennustajat” ( UM ) näkivät alunperi idässä ?”

      Onhan se tuokin yksi vaihtoehto, jota ei Raamatun teksti suoraan kumoa. Alkuperäinen taivaallinen valo ilmaisi vain ja ainoastaan kuninkaan syntymän näille idän miehille. Matka suuntautui Jerusalemiin, mikä saattoi olla päättelyäkin: tottakai pääkaupunki on riittävän arvokas paikka kuninkaan syntyä. Betlehem ei ilmeisesti ollut tietäjille tuttu, vaikka Raamatussa tuo paikka oli etukäteen mainittu(Miika5:2)

      Tuo matka Jerusalem-Betlehem meni sitten tähden opastuksella. Ja niin tarkkaan johdatukseen ei kyllä mikään planeettojen konjunktio pysty, jos Raamatun teksti ja tähtiteteelliset tosiasiat otetaan huomioon. Raamattuhan sanoo nimenomaan ”tähden pysähtyneen”, ei hävinneen.

      ”Kaikesta huolimatta Saatana ei “koiravartiostaan” voi lopulta muuta kuin myöntää Jeesuksen sanoja lainaten “väkevän miehen murtautumisen” hänen taloonsa…”

      Lutherilla oli paljon ideaa Raamattua tulkitessaan. Ja tuo hänen kielikuvastaan johdettu kertoo aika hyvin Saatanan mahdollisuuksista panna lopullisia kapuloita Kaikkivaltiaan rattaisiin. Ei se onnistunut siis tuolla kahden vuosituhannen takaisella kolmikollakaan: Betlehemin tähti, idän astrologit ja Herodes Suuri. Näin minä sen ajattelen.

  5. Hyviä kommentteja Kilpeläiseltä!

    Rauli, ” Siis Jumalan sytyttämän tähden vuoksi meinasi Hänen Pojaltaan mennä henki?”

    Näinkin sen voi sanoa. Parempi olisi kuitenkin sanoa: Jumalan tähden vuoksi Herodes päätti surmauttaa Jeesus lapsen.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com