Raamatun joulukertomukset ja peruskoulun uskonnonopetus
Peruskoulun uskonnonopetuksessa "syvennetään ja rikastetaan tietoa opiskeltavan uskonnon juurista, lähteistä, opista ja opetuksista". Joulu on erinomainen ajankohta toteuttaa mainittua uskonnon opetussuunnitelman ajatusta. Joulussa yhdistyy kristinuskon juuret ja ydinhenkilö, Raamattu lähteenä, opilliset ydinkysymykset ja opetukset. Lisäksi "keskeisiä sisältöjä ovat opiskeltavan uskonnon kulttuurivaikutuksiin liittyvät aiheet." Joulu on oman kulttuuripiirimme väkevimpiä kristinuskon kulttuurivaikutuksia. Opetussuunnitelma ohjaa myös uskontokritiikkiin, jonka itse ymmärrän erityisesti kehotuksena omien aivojen kehittämiseen ja käyttöön. Kehotuksena arvioivaan ajatteluun.
Niinpä yhdeksännellä luokalla tutustumme Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksiin joulun alla ennen loman alkamista. Aluksi oppilaat saavat kertoa sen, mitä muistavat Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista. Yleensä opetuskeskustelussa nousevat esiin tähti, tietäjät, talli, seimi, paimenet, enkelit, Betlehem... kaikki sulautuneena yhdeksi, hieman epäselväksi kertomukseksi.
Seuraavaksi luemme Luukkaan kertomuksen riisuttuna jaemerkinnöistä, niin kuin kertomus alun perin on kirjoitettukin. Jaan tarinan tavallisesti monisteena. Oppilaat saavat poimia siitä keskeiset tapahtumat otsikoiksi ja yhdessä pohditaan hieman myös ajankulua, paljonko mahdollisesti aikaa meni koko kierrokseen (eli alkupiste Nasaret -> Betlehem -> Jerusalem -> takaisin Nasaretiin). Kilometreinä kierrokseen menee +-jotain 250 kilometriä. Aikalinjaa hahmottaessa tarkistetaan myös VT:sta laki lapsensynnyttäjästä (3 Moos. 12). Kertomus on kuitenkin helppo todeta eheäksi kokonaisuudeksi ja tarinaksi.
Rinnalle otetaan seuraavaksi Matteuksen evankeliumin joulukertomus samoin riisuttuna jaemerkinnöistä. Tehtävä on yksinkertainen: oppilaat tekevät jaettuun monisteeseen merkinnän aina, kun huomaavat jonkun samankaltaisuuden tai eroavuuden verrattuna Luukkaan kertomukseen. Tehtävän tulos on selvä: tarinat ovat todella erilaisia, yhdistäviä tekijöitä ovat lähinnä henkilöiden ja paikkojen nimiä. Luukkaan kertomuksen tavoin Matteuksen versio näyttäytyy omana, eheänä kokonaisuutena. Myös Matteuksen versiossa kuljetaan matka, mutta reitti on Betlehem (tarinan alkupiste) -> Egypti -> Galilean Nasaret (tarinan loppupiste, joka mainitaan vasta nyt ensimmäisen kerran Matteuksen tarinassa).
Sitten mietitään, miten tarinat suhtautuvat toisiinsa: esimerkiksi miten Matteuksen tapahtumat ja tarinan käänteet sopivat Luukkaan kertomukseen ja siitä hahmottuvaan ajan kulumiseen. Tarinoiden yhteen sovittaminen todetaan ongelmalliseksi. Miksi Luukkaan versiossa ei näy Matteuksen tähti, tietäjät, lasten surmat, Egyptiin meno ja miksi ylipäänsä tarina on niin erilainen ja rakentunut selvästi omaksi kokonaisuudekseen? Ja sama toisin päin, miksi Luukkaan ikään kuin karumpi kertomus ei heijastu Matteuksen versiossa ja miksi keskeiset paikat näyttäytyvät juonessa eri tavoin? Luukas vielä nimen omaan tähdentää evankeliuminsa alussa ottaneensa alusta asti kaikesta tarkan selon. Kertomukset eivät äkkiältään näytä täydentävän toisiaan. Ne näyttävät ennemminkin olevan eri maailmoista.
Miten vastuullisen uskonnonopettajan pitäisi jatkaa tästä?
Pari aihepiiriin liittyvää linkkiä:
Wikipedian antia 1
46 kommenttia
Muistan vain omassa nuoruudessani meidän seurakuntanuorten porukka pohti kovasti noita ihmetapahtumia eikä koskaan saanut vedenpitäviä vastauksia, ei koluopettajalta eikä srk-työntekijöiltä.
Kuitenkin auktoriteetit, jotka olivat halukkaita keskustelemaan, vaikka eivät suorasanaisia vastauksia antaneetkaan , loivat myönteisen ilmapiirin , joka oli tärkeämpää kuin rationaaliset selitykset.
Opettajan persoona ja kyky kohdata oppillat oli jopa suurempi ja tärkeämpi sanoma kun teksi.
Oman uskonnon opetus on tarkoitettu varmistamaan se, että koulu ei käännytä oppilaitaan, vaan kunnioittaa kodin katsomuksellisia valintoja. Siispä oppilaiden tulee saada oikea kuva nimenomaan sen uskonnollisen yhdyskunnan opista ja kultista, jonka jäseniä oppilaat ovat. Monikulttuurisessa ympäristössä on tosin syytä tuntea pääpiirteitä myös muista uskonnoista, mukaanlukien ateistiset ja agnostiset katsomusperinteet. Raamatun tekstien vertaileva tutkiminen kyllä sopii jo yhdeksäsluokkalaisille, mutta on tällöin on varottava astumasta käännytyksen puolelle, so. raamatun arvovallasta ja luotettavuudesta tulee opettaa luterilaisessa uskonnonopetuksessa voimassaolevan katkismuksen mukaisesti.
tutkimuksia arvioitaessa on aina otettava huomioon tutkijan oma konteksti. Se kun ei voi ainakaan sosiologiassa, tai teologiassa olla vaikuttamatta tutkimuksen tuloksiin. Sama tulisi huomioida myös uskonnonopetuksessa jo ala-asteella. Siellä sen opettaminen ei ole useinkaan opettajien suosiossa. Siellä luodaan kuitenkin asenteellinen perusta sille miten aineeseen jatkossa suhtaudutaan.
Yksi ala-asteen poika luki läpi kaikki evankeliumit ja sanoi sen jälkeen: ” nyt olen lukenut neljä eri näkökulmaa evankeliumeihin” Siinä harvinaisen kypsä näkökulma pieneltä pojalta. voisiko sen hienommin enää sanoa?
En oikein usko siihen ettei jokaisen uskonnonopettajan oma asenne vaikuttaisi siihen miten lapset asiat ottavat vastaan.
Peruskoulun uskonnonopetuksessa täytyy olla jotain vikaa. Rippikouluun tullessaan lapsilla ei ole juuri mitään käsitystä edes juhlapyhien syistä, tai merkityksestä. Saatikka mistään muustakaan kristillisen uskon sisällöstä. Mistähän se mahtaa johtua. Tosin rippikoulun jälkeen ei ole havaittavissa mitään muutosta asiaan.
Niinpä SEPPO.
Tein joskus jonkun lopputyön kiinnostuksen vähäisyydestä. havaitsin ettei se ole totta. Mikäli opetus tehdään mielekkäällä tavalla. Juuri ylikorostunut tunnustuksellisuuden pelko tekee opetuksesta tylsää. Koko uskonnon mielekkyys karsitaan pois. Jäljelle jää vain kuiva joulukuusen ranka.
Sitä saa mitä tilaa. Ei nuoret ole tyhmiä. Jos tarjoamme heille kuivaa ja tylsää oppiainesta, niin miksi heidän pitäisi siitä kiinnostua.
Buddhalainen tunnustaa olevansa Buddhalainen. Samoin muidenkin uskontojen kannattajat tekevät. Yleensä he tunnustautuvat ja tuo tunnustus on olennainen osa siinä miten he elämäänsä elävät. Uskonnon merkitys avautuu vain tunnustuksen kautta.
Ymmärtääkseen sitä, miten uskonnot vaikuttavat kunkin elämään, olisi tärkeä tietää miten se vaikuttaa omaan elämään. Sen näkökulman opettamista sanoisin vastuulliseksi. Kristillisen uskon tunnustamisen kieltäminen vie pohjan pois koko uskonnon oppimisen mielekkyydeltä.
Jollei lapsi voi kokea tunnustavansa uskoa, niin mitä hän tuolla tiedolla tekee? Joten EVK asenne on täysin oikea.
Poikkesin Lauri tänne sinun plogisi puolelle, koska sain tuossa Nils Petter Kilpeläisen kanssa keskustellessani ajatuksen tänne sinulle nakattavaksi.
Me olemme pohdiskelleet omassa plogissani tuota Betlehemin tähden roolia. Ja siitähän kerrotaan vain Matteuksen tapahtumainkuvauksessa. Olisiko sinun mielestäsi seuraavanlaisella osittaisanalyysillä sijaa sinun ”majatalossasi” eli yläkoulun oppitunneilla?
1) Lukas kuvaa Jeesuksen syntymän ja siihen liittyneen Jumalan johdatuksen paimenille ja muille.
2) Matteus kertoo sitten toisesnlaisesta johdatuksesta, sellaisesta, joka meinasi viedä vasta seimestä taloon kannetulta Jeesus-lapselta henegen?
3) Kokonaisuutena kertomukset osoittavat, kenellä on viimeinen sana silloin, kun Kaikkivaltiaan peruslinjauksiin yritetään puuttua.
Kirjoittaja
Lauri Frosti
Katsomusaineiden opettaja (UE/ET) Koulutus: Nuorisonohjaaja, TM, työnohjaaja. Harrastan lukemista ja katsomista.
Huvittaa suorastaan puheet kriittisestä asenteesta. Evankeliumit on kirjoitettu täysin päinvastaista tarkoitusta varten. Sitä varten, että lukija uskoisi, eikä epäilisi. Kriittinen asenne mitätöi koko asian.
Ilmoita asiaton kommentti