Jokioisten seurakunnassa on naisoletettu kirkkoherran vaalin hävinnyt valittanut syrjinnästään, jonka hän epäilee johtuvan lesboudestaan. Hänen puolisonsa on nainen.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ei tee meistä kaikessa tasa-arvoisia tai yhdenvertaisia eikä tälle voida mitään lainsäädännöllä.
On niin, että olemme kaikki hyvin erilaisia ja yksilöitä. Meidän arvostuksemme määrittää hyvin moni osapuoli ja hyvin eri tavoin tilanteen mukaan. Kun ihminen palkataan mihin tahansa työhön, palkkaaja päättää, mitä hän odottaa valittavalta.
Työhön palkataan useimmiten sopivin eikä automaattisesti muodollisesti pätevin.
Kirkko on uskonnollinen yhteisö eikä valtion virasto. Kirkolla on oikeus jättää palkkaamatta henkilö, joka ei täytä seurakunnan arvostuksia ja uskonnon edellytyksiä.
Samaa sukupuolta olevan pariskunnan liittoa ei uskontomme hyväksy. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä eikä samaa sukupuolta olevien seksistä. Moni seurakunnan jäsen ei myöskään halua, että uskontomme ja oman käsityksen vastaisesti toimivia valitaan mm pastoreiksi tai kirkon esihenkilöiksi.
Tilannehan on yhtä absurdi kuin jos julkisesti Pride- ja LGBTQI+! vastainen henkilö valittaisi, kun häntä ei valittu Seta ryn puheenjohtajaksi, vaikka hän oli pätevin.
Osoittaa halveksuntaa uskontoa ja seurakuntaa kohtaan yrittää ns tuomioistuimen ja poliisivoimin saada kukon paikan uskonnollisessa yhteisössä vastoin sen tahtoa.
Mm näiden ilmiöiden takia jätin kirkon kauan sitten enkä palaa. Kirkosta on tullut poliittisesti ohjattu virasto kymmenien muiden joukkoon.
Kirkko noudattaa julkisoikeudellista säätelyä virantäytöissä ja siinä ratkaisee nimenomaan pätevyys. Kun kirkkoherra valittiin aiemmin vain kansanvaalilla, oli silloin seurakuntalaisilla vielä mahdollisuus valita itselle mieluisin ehdokas kirkkoherraksi. Tilanne on toinen, kun valitsijana on kirkkovaltuusto, jolloin virantäytössä tulee noudattaa laissa määriteltyjä valintakriteereitä, eli kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa.
Juuri tämä on suuri virhe, joka tuhoaa evlut kirkon. Sääli sinällään. Maallinen laki ei tule toimeen hengellisen yhteisön lakien kanssa. Ehkä on hyvä, että evlut kirkko katoaa kestämättömiin lyhytjänteisiin valintoihinsa. Kyllä valtiokirkollemme löytyy korvaajat.
Edelleen on hyvä muistaa, että kirkon avioliittokanta on ratkaistu ja se on edelleen voimassa kirkolliskokouksen määräenemmistöllä. Tämän laillisen päätöksen ohittaminen alkaa olla kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Tässä todellisuudessa me elämme. Mutta voidaanko laillisuus noin vain ohittaa vastoin kirkolliskokousta. Ehkä sitä on myös mietitty Jokioisten seurakunnan kirkkovaltuustossa.
Niin, spn-vihkiminen on mahdollista maistraatissa, mutta kirkolliskokouksen kanta avioliittoon on selvä ja sitä yritetään tavalla jos toisellakin murtaa ja laillisuus ohitetaan. Se pitänee paikkansa mitä Mikko Nieminen toteaa työlainsäädännöstä. En ole mikään juridiikan asiantuntija. Tämä työlainsäädäntö on kuitenkin mielestäni vain yksi ns. laillinen portti, jolla pyritään murtamaan kirkon oppiperustaa.
Kirkkolain mukaan jokainen seurakunta päättä omien tilojensa käyttämisestä. Se, että seurakunnat tekevät päätöksiä luovuttaa kirkkoja ja muita tilojaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä varten, ei sinänsä ole laitonta.
Papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja ilman kirkolliskokouksen päätöstä. Enemmistö kirkon jäsenistä ja papeista kannattaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, mutta kirkolliskokous ei onnistu kompromissin tekemisessä. Käytännössä asia on ratkaistu siten, että piispainkokous on linjannut, että rangaistusten antamisesta tulisi pidättäytyä.
Asiassa on muodostunut ”de facto” toimintatapa, joka jatkunee niin pitkään kunnes kirkolliskokous pystyy asian ratkaisemaan. Itse näen tämän osoituksena siitä, että määrävähemmistö ei voi loputtomiin pitää kirkkoa panttivankina ja yrittää estää vihkimisiä. Veto-oikeuden käyttäminen on yhtä arvotonta kuin Turkin presidentin toiminta Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen yhteydessä. Saahan sillä meteliä aikaiseksi.
Ei kahta sanaa – on juuri ja yksiselitteisesti kuten kirjoitat. Mutta mitä jäsenet voimme. Olin yhden vuoden eronneena kirkosta joskus 2010-luvun puolivälissä. Palasin jo tammikuussa takain jäseneksi.
Minua oli pyydetty lukkarin tehtäviin Ylitorniolle. Kun olimme kirkon sakastissa ns. tekemässä muodollista hiljentymistä, kirkkoherra kajautti ympärillä olevan väen kuullen kovalla äänellä ’sie olet Paavo eronut kirkosta’ . Tietysti hämmästyin ja kerroin uudesta tilanteesta/käänteestä. Häpesin tuon viranhoitajan yörkeyttä ja rikkomusta.
Tuo julkinen nolaaminen – sehän oli viralta häpeällinen teko ja sen tarkoitus ei jäänyt epäselväksi. Se ei koskaan unohdu.
Tallessa on kuitenkin vielä järkyttävämpiäkin muistoja virkatallin toimista, jotka olisivat voineet olla jopa pappusoikeuksien perumisen peruste. En jaksanut. Odotan nyt taas vuodenvaihdetta. Katsotaan.
”määrävähemmistö ei voi loputtomiin pitää kirkkoa panttivankina ja yrittää estää vihkimisiä.”
-tuo ”pitää panttivankina” -ilmaisu tuntuu olevan nykypäivänä kovin suosittu, milloin missäkin yhteydessä.
Kristityillä on täysi oikeus omaan vakaumukseensa ja sen mukaiseen avioliittokäsitykseen. Niin konservatiiveilla kuin liberaaleilla. Määräenemmistö tai -vähemmistö ja sen vaikutus vallitsevaan käytäntöön ei ole itsessään millään lailla väärin tai epäeettistä.
Mutta jos kirkolla ei ylipäätään ole oppia, se muuttuu pelkäksi virastoksi. Mikä sen asema ja paikka yhteiskunnassa tällöin on?
Nieminen. Niinhän tuo lienee, että seurakunta päätää omien tilojensa käytöstä. Siinä on vain tuo sana, jota myös käytit – sinänsä – se ei ole laitonta. Eihän myöskään Turun seurakuntaneuvoston päätös 9.3.22 ollut – sinänsä – laiton. Ei ollut laitonta ja ei ollut – sinänsä – laitonta ovat kaksi eri asiaa. Se, että enemmistö kirkon jäsenistä ja papeista kannattaa jotakin asiaa yleisesti, ei ole laillinen peruste ennenkuin se on asianmukaisesti käsitelty. Totuus on siten se, että käytännössä tätä asiaa katsotaan läpi sormien. Nähdään, mutta ei olla näkevinään. Totta kyllä, tämä ”de facto” toimintatapa” jatkuu niinkauan, kunnes kirkon oppiperusta saadaan murrettua tässä asiassa. Sehän tässä on ollut ja on koko asian pointti.
Kristityillä on täysi oikeus omaan vakaumukseensa ja sen mukaiseen avioliittokäsitykseen.
Kukaan ei ole kieltänyt kristityiltä oikeuksia minkälaisiin vakaumuksiin ja käsityksiin hyvänsä, meillä on sanan- ja ajatuksenvapaus. Ja kristityllä on oikeus mennä ihan minkälaiseen lailliseen avioliittoon hyvänsä.
Toinen asia on sitten se, miten kukin yrittää soveltaa näkemyksiään koskemaan käytännössä muitakin kuin itseään.
Et ymmärrä mitä oppi tarkoittaa.
Kirkossakin on noudatettava Suomen ei-tahdonvaltaisia työlakeja, kirkonkaan siivoojalla ei saa teettää esim. työtä 24/7 ilmanvuosilomia…
Jos kirkko katsoo tunnustavansa kristinuskoa niin se nimenomaan noudattaa uskonnon moraalikäsityksiä sekä saarnaa ohjeita ihmisen elämään. Se tarkoittaa tasan tarkalleen mm siveyssääntöjä. Rakkauden julistaminen ei tarkoita sen kaiken hyväksymistä ja vaikenemista mitä ihmiset kulloinkin sattuvat tekemään tai mistä he pitävät.
Rakkaus sitä paitsi on aivan eri asia kuin seksuaalisten halujen tyydyttämistä. Älä ihmeessä sotke seksihaluja sen eri muodoissa rakkauteen.
Kun kirkko lakkaa toimimasta sen omien alkuperäisten oppien mukaan ja suorastaan täysin niiden vastaisesti, se tekee lopun itsestään. Oppi nyllä säilyy, muttei kirkko uskontoa edustavana laitoksena.
Olet hakoteillä, jos luulet kysymyksen ratkeavan lainsäädännöllä. Niin ei käy.
Ottamatta asiaan muutoin kantaa niin seuraava tarkennus. Valitsematta jäänyttä ehdokasta esitti perusteellisten selvitysten, soveltuvuuskokeiden ynnä muiden sellaisten jälkeen sekä valintaryhmä että kirkkoneuvosto yksimielisesti Jokioisten kirkkoherraksi.
Viikko myöhemmin oli kirkkovaltuuston kokous, jossa valtuusto äänin 16-3 valitsi kirkkoherraksi toisen ehdokkaan. Mikä sai tämän käänteen aikaan? Mikä käänsi myös valtuustossa olleiden kirkkoneuvoston jäsenien pään, niiden, jotka viikkoa aiemmin olivat erimieltä?
Jospa se oli Jumalan sana? Tai kenties jokin muu seikka.
Harvemmin olen yhtä innokkaasti nähnyt kirkollisten konservatiivien kannattavan äärimmäisen liberaalia, puoluekannaltaan Vihreää ehdokasta kuten nyt Jokioisten khran vaalin voittanutta.
En tiedä, kannattaako tätä debattia jatkaa. Totean vain kolme kriittistä pointtia Martti Pentille. Ensiksikin dikotomia laki/evankeliumi pätee seurakunnan julistuksessa: se on uskon ja tekojen välistä suhdetta jäsentävä raamatuntulkinta- ja sananjulistusperiaate. Kommentti 20:34 on siten harhaanjohtava tässä yhteydessä.
Toiseksi. Uskonyhteisönä kirkko seuraa tietenkin uskonoppiaan. Sen mukaan avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen välinen liitto. Tämän opettaminen, opettaminen ja tunnustaminen – sekä tarpeen vaatiessa toisten näkemysten hylkääminen – ei ole jotain seksuaalipoliittisen oikean ja väärän määrittelemistä tai siveyssääntöjen ajamista maailmassa. Kommentti 20:32 on siksi myös tältä osin harhaanjohtava. Se on sitten eri asia, että erilaiset poliittis-yhteiskunnalliset toimijat kuten puolueet, yhdistykset ja yksityiset niissä vaikuttavat henkilöt pyrkivät useinkin vaikuttamaan kirkon toimintaan. Jopa keskenään vastakkaisiin suuntiin.
Kolmanneksi voidaan sitten kyllä pohtia sitä, mitä seurauksia sillä on, että kirkkoamme ja sen seurakuntia koskevat erilaiset julkisoikeudelliset säädökset. Ja mikä on näiden oikeusnormien keskinäinen hierarkia ristiriitatilanteissa.
Pitkäaikaista toiminnan kehittämistä on seurakunnissa hankala luoda, johtuen
Työntekijöiden suuresta vaihtuvuudesta, Seurakuntaan tullessaan, kukin heistäkin muokkaa toimintaa omista lähtökohdistaan käsin.
Nuorisotyöntekijät esim. vaihtuvat , parin – kolmen vuoden välein. Mestyvän nuoristyön luomiseen menee vähintään se kolme vuotta. Jos juuri silloin vanha lähtee ja uusi tulee, niin kasvu alkaa taas alusta. Kirkkoherran vaihtuminen voi seurakunnissa saada aikaan vielä paljon dramaattisempia muutoksia. Hänellä kun on valta muokata seurakuntaasa mieleisekseen. Siihen valtaan kuuluu mahdollisuus lopettaa mikä tahansa seurakuntalaisten toiminta. Eikä seurakuntalaisilla itsellään ole siihen mitään sanomista. Se kuinka suosittu ja monia aktivoivaa toiminta on ollut, ei siinä tilanteessa paina mitään. Nyt kun neuvostot saavat valita kirkkoherrat, niin pitkäaikaisen toimintakuttuurin luominen ja sen säilyttäminen voi olla entistä hankalampaa.
Neuvosto voi käyttää valtaansa ja kävellä seurakunnan toimintaan osallistuvien toiveiden yli.
Uusi tilanne pakottaa yhä voimakkaammin seurakuntia käpristymään pelkkien lakisääteisten toimintojensa ympärille, kuin höylän lastu.
Sen sijaan että kirkko kykenisi suuntautumaan ulospäin ja käyttämään voimavarojaan tehokkaasti ja pitkäjännitteisesti.
Ristiriitaisten lakien prioriteetit on pääasiassa määritelty, kiistanalaisiksi jäävissä ratkaisee työtuomioistuin.
Tähän on tultu ja tullaan. Juttuja nostetaan aivan varmasti, sehän on ajan henki ja vääntö. Tarkoituksellisesti myös, koska on pride viikot on ja kuukaudet jne. Uskaltaako sitten kirkko olla kirkkona maailmassa, vastavirtaan kuten Jeesus itse, niin se on se isoin kysymys tässä.
Vakaumus tarkoittaa sitä, että joutuu välillä uimaan vastavirtaan. On asioita, joita ei ratkaista äänestämällä tai lainsäädnnöllä.
Valitsematta jääneellä on yhtensä 14 vuoden kokemus kirkkoherrana Kosken ja Humppilan seurakunnissa. Jokioisten seurakunta on kooltaan kutakuinkin samaa luokkaa, arveluni mukaan vähän suurempi, joten siihenastisesta kokemuksesta on välitöntä hyötyä. Koski Tl., Humppila ja Jokioinen ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, joten myös alueen tuntemus puhuu valitsematta jääneen puolesta.
Kävin moniaita vuosia sitten – Ypäjältä käsin – Kosken kirkossa messsussa, jonka silloinen kirkkoherra toimitti ja hyvin toimittikin.
Kari-Matti Laaksosen kysymykset käyvät ytimeen. En ole nähnyt Forssan Lehdessä uutista, joka toisi valaistusta.
Tästä voitaneen joka tapauksessa tehdä se yleinen johtopäätös, että nykyinen kirkkoherranvaalin vaalitapa ja kirkkoherrojen johtamiskoulutus on epäonnistunut. Myös kirkollisten luottamushenkilöiden valintamenettely ja päätöksentekokulttuuri seurakunnissa ovat ilmeisesti kriisiytymässä. Todelliset syyt kun voivat tällaisissa tilanteissa olla ihan jotain muuta kuin muodolliset lailliset syyt tai ne, joista lehdissä kerrotaan. Naapuriseurakunnassa oli kirkkoherranvaali, jossa seurakuntalaiset valitsivat suurella ääntenenemmistöllä mieleisensä miehen. Tämä erosi virasta muutaman kuukauden jälkeen ja vaihtoi alaa. Toisessa naapuriseurakunnassa ei ensimmäisellä hakukierroksella ollut yhtään hakijaa. Toisella tuli kaksi joista nainen, pari vuotta kirkkoherrana muualla toiminut, valittiin suurella ääntenenemmistöllä (kirkko)poliittisesti masinoidun kampanjan jälkeen. Nyt hän on alle vuoden virassa olon jälkeen hakemassa jälleen uutta virkaa. Seurakunnan jumalanpalveluksissa ja rippikoulussa väki on vähentynyt, kirkosta eroaminen lisääntynyt selvästi. Puskaradio kertoo kovista konflikteista sekä tahtojen taistelusta kulisseissa. Ja niiden huhujen todenperäisyydestä ei kukaan voi olla varma. Sääliksi käy niin kirkkoherraa kuin luottamushenkilöitä ja työntekijöitä (aktiivi)seurakuntalaisista puhumattakaan.
”Jos kirkko katsoo tunnustavansa kristinuskoa niin se nimenomaan noudattaa uskonnon moraalikäsityksiä sekä saarnaa ohjeita ihmisen elämään.” Kirkon tulee saarnata kristillistä etiikkaa, jonka ydin on rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä. Kirkon tulee nostaa vuorisaarnan ihanteet tavoitteiksemme. Se on muuta ja enemmän kuin moraalisaarna, joka johtaa helposti moralismiin, kaksinaismoraaliinkin.