Sanotaan, että ”joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta; joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä”. Hetkelliseenkin sananvaihtoon ajautuva eurooppalainen sivuaa kuka enemmän kuka vähemmän käytävää sotatilaa uutisten, kohoavien hintojen tai epätietoisen tulevaisuuden kannalta. Epätietoisuus nykyisyydestä ei näytä luovan varmuutta tulevaisuudesta.

Hallitsemmeko menneisyyttä, joka valitun aforismin mukaan auttaa hallitsemaan tulevaisuutta? Historia menneisyyden kuvaajana koostuu sotien ja rauhan vuorottelusta sekä sen ohessa tieteen ja taiteen kuvauksista. Sotienkin - Ukrainan kriisihän aiheuttaa hämmennyksemme - tärkeimmät tapahtumat ovat roomalaisen valtiomiehen mukaan enimmäkseen ”mitättömien syiden aiheuttamia”.

Viisastelua sanot. Ehkä. Tarkastelkaamme tilannetta maailmaa tai Eurooppaa pienemmästä näkökulmasta esimerkiksi Ruotsista käsin. Tiedämme sen pysytelleen runsaan 200 vuotta sotien ulkopuolella. Ruotsi on kyennyt luomaan yhteisön, jonka avarakatseisuus on tullut maailmalla käsitteeksi. Ruotsalaiset ovat siis hallinneet menneisyytensä, vai ovatko? Viimeisten vuosien aikana sen sisäinen yhteiskuntarauha on epäonnistuneen kotouttamisen johdosta järkkynyt siinä määrin, että se heijastuu Ruotsin rajojen ulkopuolelle, Suomeenkin. Tosiasia - Ruotsin hakiessa yhdessä Suomen kanssa turvallisuutta Natosta - osoittaa, ettei Ruotsin yli 200-vuotinen rauhanaika sittenkään ole perustunut menneisyyden hallintaan. Geopolitiikka ja diplomatia ovat taanneet Ruotsille rauhan nykyisyyteen asti. Tulevaisuuden määrittelee niin Ruotsin kuin Suomenkin osalta pelko, ei menneisyyden lukutaito (lue historian hallinta).

Jos supistamme näkökulmaa maailman, Euroopan ja yleensä kansakuntien sijasta yksittäiseen ihmiseen, jonka arkitodellisuus poikkeuksetta määräytyy nykyisyydessä, saatamme hahmottaa tekemisemme menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus-akselilla aikaisempaa realistisemmin. Todellisen elämän hallinnassa tyydymme usein siihen, miltä asiat näyttävät, ei siihen, miten asiat ovat. Vanhuspalveluiden hoitajamitoituksen lopullinen tavoite on lain mukaan määritelty 0,7:ään. Käytännössä Jyväskylän kaupunki on vähentänyt paikkamääriä, koska vanhuspalvelulain kirjausta ei voi rikkoa ainakaan tarpeen mukaan (HS 10.6.). Ylpeilemme maailman kunnianhimoisimmalla ilmastotavoitteellamme. Se on jäänyt jälkeen niin yksittäisten yritysten kuin EU:nkin tavoitteista. Uudistettua avioliittolakia pidettiin ”historiallisena”, raiskauksen ”kahden kauppana” jäädessä kuten ennenkin näytön varaan. Naisten sukupuolielinten silpominen jatkuu ikään kuin maan rikoslaki ei soveltuisi vähäisempiinkin ruumiillista koskemattomuutta koskeviin rikoksiin. Pelkkä harkinta asian korjaamiseksi on johtanut vain työryhmän perustamiseen. Vasta tehdyllä koulu-uudistuksella laajennettiin oppivelvollisuutta. Sen tuli nostaa mm. koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja sekä nostaa työllisyysastetta. Kuin vastauksena digimaailman tarpeisiin todetaan maamme kärsivän koodaripulasta. Heitä toki koulutettuinakin ”on pilvin pimein” kelpaamatta kuitenkaan yrityksille. Rekrytointi suuntautuu maahanmuuttajiin (HS 6.6.2022). Samanaikaisesti 53 % nuorista kantaa huolta henkisestä hyvinvoinnistaan todeten, että ”Suomea rakennetaan vanhempien sukupolvien sekä valta- ja talouseliitin ehdoilla”(HA 31.5.2022). Mielenterveyspalvelutkaan eivät riitä heidän ongelmiensa hoitoon.

Meille ei riitä, miltä asiat näyttävät, vaan ainoastaan se, mitä ne ovat. Onko ihmiskunnalla olemassa jokin lähtökohta, jonka kaikki hyväksyvät ja jonka jokainen tuntee? Jos on, niin mikä? Vastaako tuon lähtö-kohdan totuus sekä yksittäisen ihmisen että sitä ympäröivän yhteisön tarpeita? Lopuksi arvioitakoon tuon lähtökohdan totuutta valitsemamme aforismin sanomaan.

Totuus on kaikkialla sama. Se toistuu kultaisena sääntönä kaikissa uskonnoissa, juutalaisuudessa, hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa ja jainalaisuudessa. Konfutselaisuudessa se saa muodon ”Mitä et toivo itsellesi, älä tee myöskään toiselle”, minkä ajatuksen jokainen tunnistaa osana vuorisaarnaa. Irrallisena uskonnoista se soveltuu oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta korostavana kaikkeen: kauppaan, oikeuteen, koulutukseen, omistukseen. Sen hylkääminen puolestaan supisti Hitlerin tuhatvuotisen valtakunnan 12:een, kommunismin kokeilun 70:een ja Ruotsin vastaavan toteutuksen 200:aan vuoteen, muista imperiumeista puhumattakaan.