Tarvitsemme muutoskykyä, resilienssiä
Tänään uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja reformaation (= uudistaminen) 500-juhlavuoden aattona on hyvä todeta, että muutos on pysyvää, kaikki muuttuu. Muutos voidaan kokea uhkana tai mahdollisuutena, mutta se on väistämätön elämään kuuluva asia.
Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan yliopistolehtori Jenni Airaksinen kirjoittaa Kuntalehden kolumnissaan (10/2016) resilienssistä, muutoskyvystä. Sillä hän kuvaa, miten on kautta aikojen selviydytty, muuttuneena, mutta kuitenkin selviydytty.
Resilienssiä, muutoskykyä tarvitsevat sekä yksilöt että yhteisöt, kirjoittaa Airaksinen. Se edellyttää kimmoisaa yhteistyötä ja sinnikkyyttä sekä yhteistä päämäärää. Se edellyttää myös luottamusta tulevaisuuteen. ”Käytännössä resilienssi perustuu vuorovaikutussuhteisiin.”
Historia osoittaa, että ”vain se mikä muuttuu, säilyy.” Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä uhkaavat eniten kaikkia muutoksia vastustavat.
”Hyväksyn, mutta en vielä”
Minua kosketti ruotsinsuomalaispappi Juhani Rekolan toteamus, että kirkko ja kristityt ovat rakkaudettomia. Kuulostaa väärältä, mutta taitaa siinä olla kuitenkin perää. Rakkaudettomuus puetaan usein lauseeseen ”kyllä, mutta”.
Oma ei-teologinen käsitykseni on, että kristinuskon ideana ei ole muuttumattomuus tai jonkin aikaisemman yhteiskunnan ja elämänmuodon tavoitteleminen. Mieluummin kyse on siitä, mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa kunakin aikana.
Jeesus oli muutoksen tekijä, samoin monet hänen seuraajistaan. Kirkkoa ovat kuitenkin rakentaneet ihmiset usein muistakin lähtökohdista. Mallia otettiin maallisista malleista säätyvaltioista alkaen. Kirkosta tuli säilyttäjä ja peräpään valvoja hierarkkisine valtarakennelmineen. Lähtökohtaisesti kirkon tulisi olla mieluummin edelläkävijä kuin perässä kulkija.
On tultu varsin kauas käskyistä suurimmasta: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioliittoon ei varmasti ole kristinuskon ydinkysymyksiä, mutta se saattaa heijastella sitä, minä kirkkoa pidetään.
Moni on sanonut, että sitä (tasa-arvoisen avioliiton hyväksymistä) kohden mennään, mutta sen aika ei ole vielä. Miksi odottaa, jos sitä kohden kuitenkin mennään? Ajatus sisältää ajastetun kannanoton; hyväksyn sen, mutta en vielä.
17 kommenttia
”Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioliittoon ei varmasti ole kristinuskon ydinkysymyksiä, mutta se saattaa heijastella sitä, minä kirkkoa pidetään.” blogisti
Tuo on terävästi havaittu. Heijastuksia on kahdenlaisia. Kirkkoa pidetään instituutiona, joka mukautuu koko ajan enemmän ja enemmän yhteiskunnallisten poliittisten virtauksien mukaan ja samalla menettää kristinuskolle tärkeitä ja ominaisia perustoja.
Toiset näkevät mukautumisen olevan tervetullutta. Heidän mielestään kristinusko on aikansa elänyt paimentolaiskulttuuri, mikä ei sovi nykyajan kaupungilaistuneelle ihmiselle.
Blogisti toteaa ”On tultu varsin kauas käskyistä suurimmasta: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Hyvin kauas on poikettu nimenomaan ko. käskyn ensimmäisestä osasta. Toista osaa, lähimmäisen rakastamista, toistetaan sopivissa ja sopimattomissa yhteyksissä ja sillä yritetään perustella kaikki aiemmin voimassa olleiden Raamatun ohjeiden uudelleen muokkaukset.
” Tähän turvalliseen mukavuuteenko Jeesus meitä kutsuu?” Heikki Leppä
Jeesus sanoi, että jos te rakastatte minua, niin te pidätte minun käskyni. Rakkauden kaksoiskäskyyn sisältyy kaikki kymmenen käskyä, mitkä ovat edelleenkin voimassa. Raamattu varoittaa mukautumasta maailman mukaan.
Tämän yhden asian hyväksymisestä seuraa suoraan se, että samalla on pakko hyväksyä monta muutakin. Mikäli oli kyse ainoastaan homouden hyväksymisestä, niin asia olisi paljon helpompi hyväksyä. Jatkossa moni muukin seksuaalinen toiminta tulee hyväksyä. Olkoonpa mitä hyvänsä. Mitään siitä ei voida sanoa synniksi. Näin kenenkään ei enää tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään. Mihin silloin enää syntien sovittajaa tarvitaan, kun kaikki on muutoinkin hyväksyttyä?
On varmasti selvää, että kirkko tulee lopulta hyväksymään tämän ja monta muutakin. Se ei hetkauta tavallista kirkossakävijää, jollei itse ala hyväksymään tuota kaikkea.
Painin omien syntieni kanssa varmasti häviän. Ei kannata yrittää. Jumalalla on siihen parempi ratkaisu. Harmittaa miten vähälle käytölle tuo ratkaisu on kirkossa jätetty. Jatkossa sitä vain vähennetään. Tilalle tulee nuo omatekoiset painiskelut, joista puuttuu voittovoima.
”Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä uhkaavat eniten kaikkia muutoksia vastustavat.”
Höh. Riippuu kai siitä, kenen latelemia muutoksia kenties vastustaa ja miksi? Eli ei se ihan noin simppelisti kai mene. Ja mitä nyt hyvinvointiyhteiskuntaan tulee, niin sehän rapautuu hyvää vauhtia ihan puoluepoliittisista syistä. Niitä tuskin tarvis tässä pohtia.
”Mieluummin kyse on siitä, mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa kunakin aikana.” Siis kukin aika voi tulkita ydinsanomaa ihan miten tahansa ja kukin mielensä mukaan? Eiköhän se ydinsanoma ole sama ikuisesti.
Tietty muutoskykyä tässä maallisessa vaelluksessa tarvitaan. Mutta ei kai nyt kukaan lähde sanomaan kiva, kiva ihan mille tahansa muutokselle, mitä joku sattuu tarjoamaan :)?
Mitä nyt tuohon näköjään ylettömän tärkeään, pienen ryhmän ajamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon tulee, niin vieläkin pohdin, josko ev.lut. kirkon olisi syytä luopua koko oikeudesta. Eihän se ole monessakaan maassa edes käytössä vaan maistraatti tai vastaava tarvitaan ja sitten kirkko voisi mielensä mukaan siunata tai olla siunaamatta pappien näkemysten mukaan kenet haluaa. Sakramenttihan avioliitto ei ole.
Kristinuskon syntyaskelista on parituhatta vuotta, Uuden testamentin tekstien kirjoittamisesta ja kokoamisesta yhteen vähän vähemmän. Paljon ihmisten elämässä on muuttunut sen jälkeen. Tieto lisääntynyt, maailmakuva muuttunut ja elämänpiiri toisenlainen, toki paljon on samaa, ihmisluonto ei ole niin paljon muuttunut. Mutta jo pelkästää kieli (kielistä riipppumatta) on erilainen. Mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa meidän aikamme ihmiselle? Ei se tarkoita, että tulkitaan miten vain, vaan yritetään tulkita niin, että sanoma tarkoittaisi nykytilanteessa samaa kuin 2000 vuotta sitten. Tulkintatraditiot ovat erilaisia, eikä niiden välillä taida kovin paljon siirtymisiä tapahtua, joten siinä mielessä tällainen keskustelu ei mihinkään johda. Kaikki etsimme kuitenkin samaa, me keskenämme ja me niiden 2000 vuotta sitten eläneiden kanssa.
Kimmo: Minun uskoni mukaan Hän päivittää sitä joka päivä keskellämme.
Kirjoittaja
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.
Tuohon ajatukseen, ’hyväksyn sen, mutta en vielä,’ sisältyy yksi vähemmän arvostettava puoli: pelkuruus. Nyt kun vielä harvat kannattavat, en halua erottua joukosta. En halua kohdata niiden kysymyksiä, jotka eivät vielä hyväksy. Toisaalta en myöskään nosta jarrumiehen tai -naisen lippua, koska silloin pitäisi kohdata toiset kysymykset.
Mukavinta ja turvallisinta on lipua massa mukana, vastustaa päätökseen asia ja kannattaa sen jälkeen. Tähän turvalliseen mukavuuteenko Jeesus meitä kutsuu?
Ilmoita asiaton kommentti