Tarvitaan ihmisen mittaista johtamista

Veikko Huovisen sattuvan sanonnan mukaan ”ihmisellä on maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuuvvet”. Veikko Lavi puolestaan riimitteli aikoinaan, että ”jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Ensimmäisen Veikon toteamus opettaa suhteellisuuden tajua ja elämän kunnioitus näkyy toisen Veikon sanoista. Olemme siis samalla kertaa mitättömiä ja arvokkaita. Tämän tulisi opettaa meille sekä nöyryyttä että tervettä itsetuntoa. Noiden ominaisuuksien soisi näkyvän myös johtamisessa, jossa tarvitaan aitoa ihmisten kohtaamista sekä luottavaista dialogia. Kohtaamisen kirkkoon, jos mihin, sopii tällainen johtamiskulttuuri.

Viime vuosina on työyhteisöissä ryhdytty puhumaan ja soveltamaan käytäntöön ”viidennen tason johtajuutta”. Termi on peräisin Jim Collinsilta, joka useita vuosia tutki jatkuvasti erinomaisiin tuloksiin yltävien yritysten johtajien toimintaa. Tutkimustulokset hän julkaisi ”Hyvästä parhaaksi”–nimisessä ammattikirjassa, josta on muodostunut yksi johtamisen perusteos. Kaksi piirrettä nousi ylitse muiden näissä tutkituissa johtajissa: nöyryys ja kurinalaisuus. Ei jälkeäkään isosta egosta tai narsismista. Ei ns. huomiotalouden muka edellyttämää glooriaa ja näyttämisen halua. Ei suuria eleitä ja julistuksia. Nämä esikuvista käyvät johtajat vaikuttivat jopa turhan vaatimattomilta ulkoisesti. Mutta sisällä paloi voimakas tahto. Heitä innosti näky organisaation ja sen työntekijöiden paremmasta tulevaisuudesta.

He toimivat, kuten Laotse sanoo viisaista johtajista ….” joitakin johtajia ihmiset pelkäävät…. joitakin he kunnioittavat ja seuraavat ja kun nämä johtajat saavat työnsä päätökseen, ihmiset sanovat, me sen teimme”. Johtaja on taka-alalla ja ihmiset pelikentän keskiössä.

Maailman tunnetuimman ja yli 60 vuotta vaikuttaneen liikkeenjohdon gurun Peter Druckerin mukaan johtajien tulisi pitää ” henkilöstöä kumppaninaan eikä alaisenaan”. Alainen- termin saisi mielestäni poistaa kokonaan – puhuttakoon ihmisistä tai työntekijöistä.

Aikamme ihmistä ja oman työnsä parasta asiantuntijaa ei johdeta kaukaa kirjallisilla ohjeilla, vaan läheltä omalla persoonalla. Tämä onnistuu sitä paremmin, mitä enemmän johtaja on ”sinut” itsensä kanssa. Luottamus ja aito vuorovaikutus syntyy vain rehellisessä kohtaamisessa. Aito johtaja tuntee ja hyväksyy itsensä sekä kuuntelee muita. Hän ei pyri antamaan oikeita vastauksia, vaan tekee kysymyksiä ja saa työntekijät ajattelemaan.  Johtajan tekemä hyvä kysymys onkin mielestäni yksi johtamisen tärkeimpiä työkaluja.

Johtamista ei voi näytellä, vaan se tapahtuu lähes luonnostaan tai sitten ei. Tämän tietää jokainen esimies, mutta arkitodellisuus on paljolti muuta. Usein ”vedetään johtajan roolia” ja ollaan piilossa naamion takana. Työelämä ei kuitenkaan saisi olla naamiaista, jossa tosi ja taru sekoittuu. Asioiden tulisi olla siten, miltä ne näyttävätkin.

Olen vakuuttunut, että tulevaisuudessa nuoret eivät kauan viihdy työpaikoissa käskytettävänä, vaan äänestävät jaloillaan. He haluavat käyttää koko kapasiteettiaan ja odottavat, että työssä koko ajan kehittyy. Tällaista työelämää tarjoavat työpaikat ovat haluttavia ja vetävät hyviä ihmisiä puoleensa. Johdon tehtävänä on luoda tähän edellytykset. Johtaminen onkin parhaimmillaan mahdollistamista – siis palveluammatti

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tamperelaiset ovat törkeitä, kun ovat kaupungin vapauttajan karkottaneet sinne metsään. Olen käynyt katsomassa, mutta vaikea oli löytää. En ymmärrä, miten nykyinen oikeistolainen hieno kulttuurikaupunki ei korjaa asiaa. Samoin ihmettelen sitä, että kaupungin perustajan, aurinkokuningas Kustaa III:n patsasta ei ole pystytetty Tampereelle. Pankaa nyt vaikka rapparit toimeksi, olihan hän (siis Kustaa III) vapamuurari.

    • Ruusunen. Punaisella puolella oli ”sotarikollisia” yhtä paljon ellei enemmänkin kuin laillista hallitusta puolustavalla puolella. Kannattaa lukea puolueetonta historiankirjoitusta. Sitäkin on jo nykyaikana saatavilla. Haluatko Tampereelle O.V. Kuusisen patsaan?

    • Osmo Kauppinen :”Punaisella puolella oli “sotarikollisia” yhtä paljon ellei enemmänkin kuin laillista hallitusta puolustavalla puolella.”

      Vuoden 1918 sotarikokset sovittiin jo Tarton rauhansopimuksessa 14.10.1920, mutta porvariviha noiden tapahtumien vuoksi vain jatkuu. ”Maanpaossaan Neuvostoliitossa suomalaisten kommunistien johto piti yhteyttä Suomen vasemmistovoimiin sekä kehitteli selkeää taktiikkaa niiden toimille poliittisessa taistelussa. Päätavoitteena oli entiseen tapaan kansan vastaisen – niin kuin siihen aikaan sanottiin – lahtarihallituksen kukistaminen proletariaatin vallankumouksella.

      Eräässä viestissään Suomen työtätekeville kuusi vuotta ennen talvisodan alkamista kommunistinen puolue esitti varsin selkeän kehotuksen: Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta! Näin tulee vuoden 1918 vallankumouksen tappiosta se voiton porras, jolta Suomen työväenluokka SKP:n johdolla nousee valtaan.”(Barysnikov & Barysnikov: Terijoen hallitus, Helsinki-Pietari 2001)

      Tarton rauhansopimus, 35.artikla 4. pykälä:
      ”Suomen tai Venäjän kansalainen, joka on tuomittu rangaistukseen ennen tämän rauhansopimuksen allekirjoittamista toisen sopimusvaltion eduksi tekemästään valtiollisesta rikoksesta tai siitä, että hän on ollut yhteydessä toisen sopimusvaltion sotajoukkojen tai hallituselinten kanssa tai siitä, että hän on tehnyt rangaistuksenalaisen teon tarkoituksessa toteuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä ja lasketaan heti vapaaksi.

      Jos hän on sellaisesta rikoksesta syytteessä tai vangittuna, mutta ei vielä tuomittu tai jos syytettä häntä vastaan ei ole vielä nostettu, raukeaa syytösoikeus, olkoonpa hän maan rajojen sisä- tai ulkopuolella, eikä sellaista syytettä enää saa panna vireille.

      Jos hän joko samalla tai yksistään on tehnyt itsensä syypääksi muunlaiseen rikokseen maansa voimassaolevaa valtiollista tai yhteiskunnallista järjestystä vastaan, ja sen jälkeen paennut toisen sopimusvaltion alueelle, nauttikoon sellaisesta rikoksesta kotimaassaan annettua armahdusta samalla tavalla kuin kotimaahan jääneet syytetyt tai tuomitut sitä nauttivat.”

      Ei-suomalaisen kansainväliseen oikeuteen perehtyneen asianajajan mielestä Tarton rauhansopimus on Suomen ainoa kansainvälisen oikeuden mukainen rauhansopimus, koska se ei rikkonut Suomen kansalaisten oikeuksia.

  2. Mika Ruusunen :”…kenraali Mannerheim pysyköön johtamassa Tampereen tuhoamista metsikössä.”

    Noin minäkin luulen ”määrättyjen piirien” toivovan.

    Kun ”määrätyissä piireissä” Mannerheimia sanotaan yhäkin Murha-Kustaaksi, niin ehkä Tampereelle v.1918 punaisten pääesikuntakaupunkina pitäisi jo olemassa olevan Lenin-museon lisäksi saada muutama patsas esim. punaisten ylipäällikkö Haapalaiselle ja Pietarin kansankomissaarien neuvoston tammikuun 1918 alusta koko Suomessa olevan venäläisen varuskunnan ylipäälliköksi ja vallankumouksen alkamisen jälkeen myös Haapalaisen apulaispäälliköksi nimeämälle divisioonankomentaja, eversti Svetsnikoville.

    Svetsnikovin apulaispäällikkyys selittynee sillä, että Koko Suomessa toimivan venäläisen 42. AK:n komitea oli 24.1. antanut käskyn, jonka mukaan ”on ryhdyttävä taisteluun Suomen porvarikaartia vastaan ja sitä varten perustettava 42. AK:n vallankumousneuvosto…Vallankumouksen kaikki käskyt on pantava toimeen heti ja viivyttelemättä tästä lähtien, ilman keskusteluja. Porvarikaartille annetaan uhkavaatimus, että sen on luovutettava aseensa 36 tunnin kuluessa. Ellei uhkavaatimusta noudateta, AK:n joukkojen julistetaan olevan sotatilassa valkokaartin kanssa.”

    Kuten tunnettua, ”porvarikaarti” ei luovuttanut aseitaan. Mannerheimin toimeksiannosta kuvernööreille lähetettiin 25.1. kirje, jossa kerrottiin, että suojeluskunnat ovat muodostuneet hallituksen kehoituksesta ja noudattavat hallituksen määräyksiä. Asiasta tiedotettiin venäläiselle 42. AK:lle, minkä jälkeen venäläisten hyökkäykset valkokaartia vastaan tulkittaisiin hyökkäyksiksi Suomen valtion sotavoimien kimppuun ja punakaartin hyökkäykset aseelliseksi kapinaksi.

    Venäläiset peruuttivat uhkavaatimuksensa niin myöhään illalla 26.1., että Svinhufvud sai asiasta tiedon vasta aamulla 27.1. jolloin venäläisten määräämä takaraja sotatilan alkamiselle oli jo ylittynyt.

  3. En väittänyt, etteikö punaisten puolella olisi tehty sotarikoksia tai että kukaan sen aikaisista punaisten johtajista olisi ansainnut patsaita Tampereelle Sisällissodan tekojensa vuoksi.

    Oikeastaan puhuminen puolista on hiukan harhaanjohtavaa, sillä vain n. 10 % väestöstä halusi koko konfliktia. Se huomattiin seuraavan kerran vuonna 1932 Mäntsälässä, kun laillisuusperiaatteista kiinnipitävät eivät halunneet sotilasvallankaappausta.

  4. Kari Virtanen :”Valkoisen armeijan univormussa patsastelevan Marskin rinnalle sopisivat hyvin vastapuolen Hugo Salmela ja Eino Rahja. Siinä kokoonpanossa kolmikon voisi viedä vaikka kaupungin keskustaan.”

    Mannerheim ei kuulu diktatuurimiesten joukkoon edes patsaana. 1918-sodan jälkeen Mannerheim olisi halunnut, että ainoastaan kapinajohtajat ja rikoksiin syyllistyneet vangitaan. Hän ei hyväksynyt sitä, että Svinhufvud halusi saksalaisten jäävän maahan vielä sodan päätyttyä, eikä hän hyväksynyt Wilhelm Thesleffin nimittämistä sotaministeriksi, kun katsoi sen merkitsevän antautumista saksalaisille.

    Hän pyysi eroa tehtävästään jo 20.5.1918, ja kun Svinhufvud oli 22.5. esittänyt Saksan päämajalle vetoomuksen saksalaisten joukkojen jäämisestä Suomeen, Mannerheim uudisti eronpyyntönsä ja se hyväksyttiin senaatissa 29.5., jonka jälkeen hän poistui Suomesta.

    Omaa diktatuuriaan tavoitellut äärioikeisto oli järjestänyt mm. puolustusvoimien puhdistuksen ”ryssäläisistä kenraaleista ja sotamiehistä”, joihin he aiemmin lukivat kuuluvaksi myös Mannerheimin.

    Ääriliikkeet sekä oikealla että vasemmalla lietsoivat levottomuuksia ja esim. F.E Sillanpää kirjoitti v. 1926 Työväen kalenterissa : ”Unohdetaan, että luokkataistelua ei käydä yksinomaan vaaliuurnilla ja lakkotiloissa. Sitä käydään kautta elämän, joka päivä, ei yksilöinä joitain muita yksilöitä vastaan, vaan kokonaisuuden osana kokonaisuuden puolesta. Unohdetaan, että taistelukuntoon kuuluu muutakin kuin se, että joukot toimivat puoluekurille uskollisina automaatteina, puoluekarjana, unohdetaan, että työväenluokalla on sisäisiä vihollisia, jotka voivat käydä sille paljon vaarallisemmaksi kuin julkiset vastustajat.
    – –
    Hulikanismi on Suomessa nykyään yltyvä kansansairaus. Kun se tuhoisimmin jäytää työväenluokkaa, on työväen oman elämänsä ja tulevaisuutensa nimessä herättävä ja noustava harkitsemaan parannuskeinoja.
    – –
    Valistus on voimaa – alas hulikanismi!”

  5. Tampereen taistelun Marski sopii hyvin vastustajiensa johdon kanssa samaan ryhmään. Puhe diktatuurimiehistä ei liene kohtuutonta Rahjan osalta, mutta hänen sen aikaiset ajatuksensa suhtautumisesta demokratiaan tuskin poikkesivat paljon Marskin vastaavista. Salmelan asenteesta ei paljon tiedetä kansallisbiografian alkutekstiä enempää: ”Sotapäällikköinä ansioituneiden suomalaisten joukossa Hugo Salmela on varsin poikkeuksellinen hahmo: hän toimi komentajana Suomen punakaartissa ja oli joukkojensa tavoin jäänyt vaille sotilaallista koulutusta. Salmela johti punaisen Tampereen puolustusta vastuuntuntoisesti ja ansaitsi niin omien kuin vastapuolenkin kunnioituksen.”

    • Kari Virtanen :”Puhe diktatuurimiehistä ei liene kohtuutonta Rahjan osalta, mutta hänen sen aikaiset ajatuksensa suhtautumisesta demokratiaan tuskin poikkesivat paljon Marskin vastaavista.”

      Mannerheim pyysi punaisia antautumaan ennen taistelun aloittamista, mutta punaiset kieltäytyivät.

      Tässä pieni näyte siitä, mitä Mannerheim vahvisti demokratian saralla. Tuskinpa väkivaltaista vallankumousta ajaneet Rahjan veljekset ajattelivat samoin:

      ”Kesäkuun 21 päivänä tänä vuonna [1919] eduskunta hyväksyi Suomelle uuden hallitusmuodon ja heinäkuun 17 päivänä waltionhoitaja Mannerheim sen wahwisti. Tämä on wiimeaikaisen lainsäädäntömme alalla tärkein tapaus; mitä erityisesti julkiseen oikeuteen tulee, on se merkitykseltään werrattawissa w. 1906 tapahtuneeseen eduskuntalaitoksemme uudistukseen.
      – –
      Nykyaikaiselle waltiolle on ominaista, että waltiowallan tunnustetaan olevan kansasta lähtöisin eli perustuvan kansaan. Aiwan erityisesti tämä soweltuu tasawaltaiseen kansanwaltioon, sen rakenteessa kun ei ole ketään, joka itsenäisen ja synnynnäisen oikeuden nojalla käyttelisi julkista valtaa. HM:n 2 §:ssä tämä ajatus lausutaan julki siinä muodossa, että waltiowalta kuuluu kansalle.

      Se kansanwaltaisuus, joka ensiksi, mitä eduskunnan järjestysmuotoon tulee, toteutettiin v. 1906 ja joka Suomen itsenäistymisen johdosta saawutti wankemman pohjan ja perustuksen, kun wieraan, wenäläisen wallan waikutus suljettiin pois, pääsee uuden HM:n woimaan astuttua entistä tehokkaammin waikuttamaan – toiwottawasti kansalle ja valtiolle onneksi.” (Kansanvalistusseuran kalenteri 1920, M. Erich: Suomen uusi hallitusmuoto)

    • Mannerheim ei koskaan ollut demokratian kannalla, mutta taipui pakosta toimimaan demokratian puitteissa. Vielä muistelmissaan toisen maailmansodan jälkeen hän piti vuoden 1906 eduskuntauudistusta virheenä nimenomaan sen demokraattisuuden vuoksi. Hallitusmuodon vuonna 1919 hän allekirjoitti pitkin hampain vain, koska ei saanut riittävää tukea sotilasvallankaappaukselle (ks. Martti Ahti: Salaliiton ääriviivat ..). Samoin hänet on yhdistetty Mäntsälän kapinan taustalla olleeseen Anderssoniin. Vuoden 1918 keväällä hän oli vielä uskollinen tsaarin mies, Nikolaihan oli luopunut vallasta, mutta oli edelleen elossa.

      Kunnioitan Marskia monessa suhteessa, mutta diktatuurimiehistä puhuttaessa hän on samassa rivissä Rahjan kanssa.

  6. Kari Virtanen :”Mannerheim ei koskaan ollut demokratian kannalla, mutta taipui pakosta toimimaan demokratian puitteissa.”

    Olipa Mannerheim millä kannalla hyvänsä, niin historiallinen fakta on kuitenkin se, että diktatuurimiehiin lukeutuneet Rahjan veljekset ajoivat vallankumousta ja
    demareiden puolueneuvoston kokouksessa 19.-22.1.1918, Jukka Rahja saattoi todeta kokousedustajille kuinka ”Suomen työväki on onnellisemmassa asemassa kuin monen muun maan työväki, kun sillä ei ole vastassaan aseistettua porvaristoa.” Lenin nimittäin katsoi bolshevikkien velvollisuudeksi tähdätä kansalaissodan syttymiseen ja oli mm. syyskuussa 1916 sitä mieltä, että ”Ihmisen, joka hyväksyy luokkataistelun, on hyväksyttävä myös kansalaissota”. Ja niin demarit päättivät suorittaa Suomessa väkivaltaisen vallankaappauksen vain reilun kuukauden mittaisen itsenäisyyden jälkeen

    Mannerheim taas puolusti heitä:
    ”Maassamme on tapahtunut suunnaton väkivalta. Sosialidemokratisen puolueen johto on, antautuen kannattamaan rikollisten ainesten mielettömiä pyyteitä ja nojaten vieraan sotaväen apuun noussut kumoamaan Suomen laillisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen, pannakseen tilalle oman mielivaltansa. Se on rohjennut käskeä vangitsemaan maan laillisen hallituksen jäsenet ja koettaa saada haltuunsa määräämisvallan maassa.

    Alla mainitut eduskuntaryhmät, jotka edustavat Suomen kansan enemmistöä, panevat jyrkän vastalauseen tätä vähemmistön julkeata vallankaappausyritystä vastaan. Valtiovalta Suomessa kuuluu yksinomaan Suomen lailliselle Eduskunnalle ja sille hallitukselle, jonka tämä eduskunta on asettanut, sekä maan laillisille viranomaisille. Ainoastaan mitä nämä kukin kohdastansa käskevät, tulee kaikkien noudattaa. Määräyksiä vastaan, joita omavaltaiset vallananastajat ja niiden käskyläiset voivat antaa, on jokainen velvollinen puolustamaan laillista yhteiskuntajärjestystä.

    Helsingissä 29.1.1918
    Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä
    Maalaisliiton eduskuntaryhmä
    Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä
    Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä
    Kansanpuolueen eduskuntaryhmä.”

    Keksikää joku parempi aihe ikuiselle porvarivihallenne kuin v. 1918 tapahtumat.

    • Minua kovempaa porvaria saat hakea enkä erityisesti vihaa itseäni. Nykyaikana vuoden 1918 tapahtumia ja silloisia toimijoita voisi jo alkaa tarkastella neutraalisti, asemoi itsensä nykypolitiikassa miten tahansa.

    • Lue vaikka Marko Tikan ”Terrorin aika” tai hänen väitöskirjansa Kenttäoikeuksien toiminnasta.

  7. Kari Virtanen :”Lue vaikka Marko Tikan “Terrorin aika” tai hänen väitöskirjansa Kenttäoikeuksien toiminnasta.”

    No en taatusti lue. Uusihistorioitsijoita on varsinkin 70-luvun jäljeen riittänyt, mutta kysymys on Mannerheimista ja minulle riittää riistoporvariksi leimatun Karjalasta sotaa paenneen punaorvon lapsenlapsena näistä asioista tämä:

    Punaisten aloittamaa aseellista vallankumousta Vaasaan paennut senaatti 1.2.1918: ”Kaikki aseistetut järjestöt , jotka eivät alistu Ylipäällikön käskyihin, kielletään. Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen alaisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maan puolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.”

    Ylipäällikkö Mannerheim piiri- ja toimivien joukkojen päälliköille 25.2.1918:
    ”Määrään täten, ettei minkään varjolla saada asettaa sota-oikeuksia eivätkä ne toimia. Ei myöskään sota-oikeuksien jo ehkä antamia kuolemantuomioita saada panna täytäntöön, vaan ovat vangit säilytettävät, kunnes asianomaiset tuomioistuimet ovat tutkineet heidän rikoksensa ja tuominneet ne.”

    Ylipäällikkö Mannerheim, julkisesta kuulutuksesta 25.2.1918:
    ”Henkilöt, jotka armeijan selän takana häiritsevät sotatoimia sekä suorittavat tai yrittävät suorittaa tihutöitä, on heti ammuttava, samoin kuin nekin, jotka tavataan aseistettuina kahdeksan päivää tämän kuulutuksen julkipanon jälkeen. Kuulutuksessa määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottava tuomion täytäntöönpanoksi vaan hätäpuolustukseksi. Persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.”

Kirjoittaja

Heinonen Upi
Heinonen Upi
Olen toiminut konsulttiyrittäjänä yli 30 vuotta johtamisen, liikkeenjohdon ja markkinoinnin saroilla. Naimisissa Eeva-vaimoni kanssa olen ollut 42 vuotta, meillä on kaksi täysi-ikäistä tytärtä. Tätä nykyä yritystoimintani on pikemminkin harrastus sekä mentorointia nuoremmille, sillä siirryin viitisen vuotta eläkkeen saajien sankkaan joukkoon. Aika kuluu mukavasti ukin roolissa sekä luottamushenkilönä Kuopion Alavan seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja sekä yhteisessä kirkkoneuvostossa ja - valtuustossa sekä henkilöstöasiain johtokunnassa. Ihminen ja rakentamansa organisaatiot ja yhteisöt kiinnostavat niin yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta, henkisestä kuin myös hengellisestä näkökulmasta. Johtaminen eri muodoissaan vilahtelee myös melko usein teksteissäni.