Ihmisen sinfonia
Olivatko ne kuusi luomispäivää pelkkiä työpäiviä ja vasta seitsemäs lepopäivä? Kun lukee Genesiksen runoelmaa Jumalan luomistöistä, uumoilee että kesken työnteon oli myös juhlahetkiä. Voi puhua myös taide-elämyksistä.
Meren luomisen jälkeen ”Jumala näki, että niin oli hyvä”, toteaa raamatullinen kirjuri. Samoin kaiken vihreyden versoamisen jälkeen ja suurten ja pienten valojen ilmestyessä taivaankanteen. Ja niin edelleen. Taidehetken huipentumisen muodosti kuitenkin ihmisen luominen Jumalan kuvaksi. ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme…” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen.
Minua on inspiroinut kreikkalaisen tekstin ilmaisu olla jonkin kaltainen. Olen huvikseni opiskellut nykykreikkaa ja jonkin kaltaisuus, yhtäläisyys jonkin kanssa, sitä kuvataan sanalla simfona josta nousee myös musiikkitermi sinfonia. Sitä kautta ihmisen luominen lähtee soimaan ajatuksissani luovana sinfoniana, vaikkapa näin…
Mikä soi tuoreiden luomistekojen lomasta,
mikä sävel helisee vihreiden mättäiden välistä?
Ihminen siinä rakentuu kokoon luojansa kuvan sinfoniaksi.
Viulut rummut huilut
balaikka basso ja busuki
oboe käyrätorvi cembalo
harppu ja lyyra ja luuttu
symbaalit ksylofoni ja kannel
kaikki soittimet ennen ja jälkeen.
Särö kitaran kaikukopassa –
kun tuuli käy duurissa koko puutarha helisee,
kun viima sattuu säröön pirunviulu vingahtaa.
Ihmisen sinfonia Jumalan kuvan kaltaiseksi–
jokin särö pitää olla että soi kun tuuli puhaltaa
meren rannalla puhaltaa ja soi.
Meren rannalle siis päädyn taas. Pitäisikö ostaa jo lippu ja lentää? Arjen keskelle juhlaa. Alussa esittämääni kysymykseen löydän vastauksen, luomispäivät eivät olleet pelkkiä työpäiviä. Luoja vietti taidehetkiä tuon tuosta.
Eivät ole tänäänkään. Kun katson aamulla ikkunasta kesän vihreyteen tai yöllä taivaanvalojen asuinsijoille, suuri taide-elämys koskettaa sisintäni. Kun jään miettimään ihmisen ihmettä itsessäni ja muissa, sävel helähtää soimaan. Sitä on kesä. Jokin särö pitää myös olla. Sitä on luomisen sinfonia.