KHO:n päätökset ovat lopullisia, mutta eivät välttämättä oikeita. Näin kerrotaan setänivainajani Jaakko Voipion - aikoinaan KHO:n hallintoneuvoksen ja sittemmin kirkolliskokouksen jäsenen - joskus tokaisseen kollegoilleen. Ja saaneen kollegansa ärtymään.

Jos joku olisi ehdottanut vedonlyöntiä, olisin lyönyt vetoa sen puolesta, että KHO ei vahvistaisi Arpad Kovacsin varoitusta. Onneksi en lyönyt. Nyt olisi sitten  pakko opetella huopahatun syömistä lounaaksi.

KHO:n päätökseen liittyy yhden jäsenen eriävä mielipide. Hänestä varoitusta ei olisi tullut voida antaa. Minusta tämä yksi jäsen oli oikeassa. Yhdyn täysin hänen lausumaansa.

KHO:n jaoston enemmistö katsoi, että tuomiokapitulilla oli laillinen oikeus antaa Kovacsille varoitus niissä oloissa, joissa se oli annettu. KHO:n päätöksen mukaan siis varoitus oli laillista antaa. KHO ei ottanut kantaa siihen, olisiko se voitu myös olla antamatta. Tuomiokapituli käytti harkintavaltaansa tavalla, johon sillä oli kirkon perustuslain osoittaman autonomisen aseman oloissa laillinen oikeus. Varoituksen antaminen oli Oulun tuomiokapitulin annettavissa ja kun se oli annettu, KHO:n ei tarvinnut asiaa enemmälti pohtia. KHO ei siis lausunut siitä, oliko varoituksen antaminen viisasta ja kaikin puolin paikallaan.

KHO:n päätöksen tärkeintä antia on se, että sen mukaan kirkolla on avioliittokäsitys, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen ja että tämä kanta on riittävän selkeästi artikuloitu ja se ilmenee kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa ja kirkon kannanotoissa riittävän selkeästi. Tässäkin kohtaa olen vähemmistöön jääneen hallintoneuvoksen kanssa eri mieltä KHO:n enemmistön kanssa, mutta en kovin ponnekkaasti. Päätöksen tehnyt enemmistö katsoo tilanteen yksiselitteiseksi. Kirkkokäsikirja on kuitenkin epäselvempi normilähteenä, niin väitän edelleen.

Koko tämän prosessin aikana olen ihmetellyt sitä, että jo kirkkohallituksen aikoinaan laatimassa selonteossa pappisvirkaa ja sen velvoitteitta koskeva KL 5 luku katsottiin ensisijaiseksi arviointipohjaksi, kun näitä vihkimyksiä arvioidaan. Minusta asiaa olisi pitänyt ensin arvioida KL 6 luvun varassa. Siis ensisijaisesti arvioida papin asemaa hänen papinvirassaan  (eikä pappisvirassa) tekemien virheiden näkökulmasta. Tässäkin vähemmistöön jäänyt hallintoneuvos Aer on mielestäni oikeassa. Enemmistö on niellyt sellaisenaan tuomiokapitulin esittämän kannan. Pappisvirka – siis kelpoisuus pappina toimimiseen ylipäänsä - ja siihen puuttuminen on paljon isompi ja merkittävämpi taso kuin papinvirka eli palvelussuhde seurakunnassa. Jos pappi toimii väärin, pitäisi ensin katsoa, onko niin tapahtunut hänen hoitamassaan ”palkkatyössä”. Nyt tämä taso hypättiin tuomiokapitulissa ilman hipaisuakaan yli ja mentiin heti pappisviran hoidon arviointiin. Kun olin kirjoittamassa Kirkkohallituksessa valmistelusta vastaavana virkamiehenä nyt sovellettuja KL:n pykäliä, pidin itsestään selvänä, että tässä on eri tasojen välinen asetelma, jossa ensisijaisesti arvioidaan palvelussuhteessa tapahtunutta toimintaa ja vasta seuraavaksi, jos teko antaa aiheen arvioida myös virkakelpoisuutta, arvioidaan, mitä asiasta on pappisviran osalta ajateltava.

Siinäkin olen vähemmistöön jääneen Aerin kannalla, että Kovacs on heikentänyt omaa asemaansa vihkiessään vastoin selvää kieltoa ja tietoisena, että toimii eri tavalla kuin on piispan ohjeilla ohjeistettu. Hän lähti oikeustaisteluun, jonka perusteen KHO:n enemmistö katsoi virheelliseksi.

Mutta kirkkoparka, mitä seuraavaksi? Nyt kirkko on taas lähtöruudussa, jo kuudetta vuotta. Nyt on KHO:n lopullinen kanta, että kirkko voi perustellusti katsoa, että kun se ei ole muuttanut mitään omassa normistossaan, pappi ei voi vihkiä ja sitten väittää, että oikeudellinen pohja on niin epäselvä, että hän voi vihkiä. MUTTA. Edelleenkin papin toimittama samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on laillinen ja pätevä vihkiminen, vaikka vihkijä voi saada rangaistuksen siitä. Kymmenet – kenties sadat -ovat vihkineet ilman seuraamuksia. Nytkö ruvetaan heille jakamaan jäkikäteen varoituksia? Vai annetaanko heidän olla ja pannaan jalkapuuhun vasta seuraavat rikkojat? Entä, jos papit ryhtyvät ”pappislaistottelemattomiksi” ja ottavat pystypäin varoituksensa yhteisen kansan hurratessa?

KHO lausui, että kirkon ei tarvinnut eikä sen tarvitse muuttaa mitään kannanottoaan torjuakseen vihkimykset. Vääntö alkaa siis nyt siitä, pitääkö siis nyt muuttaa. Kirkko piispoineen ei voi jäädä tuleen makaamaan.

Onneksi ostin 10 vuotta sitten Wahlmanin loppuunmyynnistä useita pehmeitä, hyviä ja laadukkaita huopahattuja. Nyt käyn yhtä niistä hauduttamaan ajan kanssa syömäkelpoiseksi samalla kuin jään odottamaan, että kirkko tekee jotain.

KHO on osoittanut missä muutoksen tai sen tekemättömyyden paikka on.