Perisynti kalskahtaa monen korvaan pahalta. Tulee mieleen helvetin saarnaaminen, pikkuvauvojen syyllisyydestä puhuminen, voimattomuus synnin edessä ja pahan korostaminen ihmisessä. Augustinuksen perisyntioppi on kuitenkin muutakin kuin nuo ikävät mielleyhtymät.

Perisynti yhdistää ihmisiä. Augustinus opetta, että me kaikki sosiaalisista, kulttuurisista tai taloudellisista lähtökohdistamme riippumatta olemme samaa sakkia. Ihmisinä meillä on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia seikkoja. Ei ole meitä ja heitä, vaan pelkästään me, yhtä arvokkaat, Jumalan luomat ihmiset. Luotuisuudessamme olemme hyviä, mutta perisynnissämme pahoja. Koska tämä on yhteistä, jaettua pahuutta, ei meillä ole oikeutta asettaa itseämme toisten yläpuolelle kuin olisimme parempia. Emme nimittäin ole. Olemme luonnostamme ihan yhtä tietämättömiä, heikkoja ja vääriin asioihin kiintyneitä kuin lähimmäisemme, joita niin tekisi mieli tuomita. Kaikenlaisten erojen, riitojen ja raja-aitojen rakentelu on täysin synnin seurausta.

Perisynti on osa jaettua kokemusta ihmisyydestä. Augustinus tiedostaa, miten vaikeaa on taistella huonoja tapoja vastaan, valita aina oikea vaihtoehto ja elää Jumalan tahdon mukaan. Monissa sarjakuvissa ja muutenkin populaarikulttuurissa toistuva ilmiö hyvästä ja pahasta minästä olkapäällä istumassa valintatilanteen osuessa kohdalle on hyvin augustinolainen. Hänestä kastetussa kristityssä on menossa jatkuva sotatila vanhan, pahan ihmisen ja uuden, hyvän ihmisen välillä. Ihminen ei suinkaan muutu kasteen myötä hyväksi kuin napista painamalla. Jokainen päivä on taistelua kohti parempaa kristillistä elämää, jossa ei tule täydelliseksi ennen kuin taivaassa.

Perisyntioppi muistuttaa siitä, ettemme elä tyhjiössä. Augustinus opettaa, että teoillamme ja valinnoillamme on seurauksia sekä itsellemme että ihmisille ympärillämme. Ihmiset on tarkoitettu elämään yhteisöissä, minkä seurauksena jopa täällä epäsosiaalisessa pohjolassa monet kaipaavat ympärilleen lähimmäisiä. Augustinuksen mukaan yhteisöt rakentuvat jaettujen arvojen pohjalta ja elävät niiden mukaan – olivat ne hyviä tai huonoja. Yhteisön valinnat heijastavat noita arvoja, sillä rakkaus rajoittaa vaihtoehtoja.

Perisyntioppi kutsuu tarkastelemaan elämän arvojärjestystä. Augustinus opettaa, että Jumalaa tulisi rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Perisynnin tähden tässä mennään helposti metsään ja omasta navasta tulee elämän keskipiste, jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Voi käydä myös niin, että tekee olevinaan hyvää, mutta tarkoituksenaan näyttää hyvältä ulospäin. Myös tuolloin menee pieleen. Augustinus alleviivaa, että hurskaalta näyttävä tekokaan ei ole hyvä, ellei se ole tulosta oikein järjestetystä rakkaudesta.

Perisynti osoittaa ihmisen armon tarpeen. Augustinuksen mielessä juuri ihmisen auttamaton syntisyys ja kyvyttömyys itsensä pelastamiseen takaa sen, ettei Kristus kuollut turhaan. Jokainen ihminen tarvitsee pelastuakseen Jumalan armollista rakkautta, jonka hän osoitti Pojassaan. Armo auttaa ihmisen Jumalan luo ja yhdistää hänet Kristuksen ruumiiseen, kirkkoon. Siellä, syntisten sairaalassa, Pyhä Henki parantaa kristittyjä vähitellen. Kirkossa ovat tarjolla armoa välittävät sakramentit ja siellä rukoillaan yhdessä anteeksiantamusta ja voimaa.

Perisyntioppi kehottaa pitämään mielessä kristittyjen yhteisen päämäärän, taivaan. Augustinus uskoo vahvasti, että siellä ei ole kärsimystä, surua tai tietämättömyyttä. Siellä nähdään Jumala kasvoista kasvoihin ja eletään ikuisesti täydellisen onnellisina hänen kanssaan.

---

Tämä kirjoitus päättää sarjani Augustinuksen perisyntiä koskevista teksteistä, joilla olen pyrkinyt avaamaan väitöskirjani sisältöä. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat tekstejäni lukeneet.