Tanska on merkittävä sikatalousmaa, jossa on yli 4500 sikalaa. Yhteensä Tanskassa on noin 19 miljoonaa sikaa. Tanska, joka on hieno luterilainen maa, on merkittävä sianlihan viejämää. Tanskalainen kinkku on maailmankuulu. Tanska on sianlihan tuottajamaista maailmasta samanveroinen kuin Uusi-Seelanti lammasmaana. Sikaa viedään yli 4,5 miljardin euron edestä vuosittain.
Eniten tanskalaiset vievät sikaa Saksaan, Englantiin, Puolaan ja Italiaan, mutta myös hirveitä määriä Kiinaan ja Japaniin ja Venäjälle.
Sikaa viedään enemmän kuin kasvatetaan: toisin sanoen sitä myös tuodaan rajusti. Joka vuosi Tanskassa teurastetaan sikoja sama määrä ja vähän enemmän kuin niitä itse asiassa on sikaloissa.
Tanska on yksi maailman edistyneimpiä sikatuotantomaita. Se on kehittänyt erilaisia robottijärjestelmiä, jotka helpottavat sikafarmareita, jotka pitävät yllä tuhansien sikojen sikaloita. Sikatalous työllistää Tanskassa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Alku- ja lopputuotannon työntekijöitä kohden Tanskassa on yli 1200 sikaa.
Sikopaimenilla riittää puuhaa. Viitisen vuotta sitten oikeutta eläimille -aktivistit nostivat esiin – vähän niin kuin Suomessakin – Tanskan sikaloitten ongelmia. Eläimet olivat ruhjoutuneita ahtaissa oloissa, poikivia emakkoja liian ahtaissa karsinoissa. Tehotuotannolla on hinta, jota maksavat kuluttaja ja sika ja kaikki siltä väliltä. Tanska on kuitenkin tiedostanut ongelman, ja epäkohtiin on puututtu.
Nyt Tanska kielsi halal- ja kosher-teurastukset. Sikoihin näitä teurastusmuotoja ei nähdäkseni ole sovellettu. Suhteutettuna tanskalaiseen sikatuotantoon olisin ihan ite mielessä arvellut, ettei halal ja kosher voi olla niin suuren haloon ja jeesustelun väärti.
Timo Junkkaalan rirjasta ”Oikein väärin ymmärretty Luther”:
” Lutherin oman kertoman mukaan tämä murros tapahtui siis vuonna 1518 tai 1519. Kuten edellä on todettu, merkkejä uudesta näkemyksestä on kuitenkin havaittavissa Lutherin luennoissa ja teksteissä jo paljon aikaisemminkin, jo ensimmäisistä raamattuluennoista alkaen.
Onkin vahvat perusteen päätyä siihen, että vanhurskauttamisopin murros on ollut pitempiaikainen prosessi, joka vahvistui Lutherille hänen tutkiessaan ja opettaessaan Raamattua. Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että jonain hetkenä kaikki se, mikä oli ollut tulollaan jo kauan, sitten ilmestyksen lailla valtasi mielen tuota Roomalaiskirjeen kohtaa miettiessä. Evankeliumin murros on tapahatunut sekä pikku hiljaa vuosien 1513 ja 1518 välillä että tiivistynyt oivallukseen lain ja evankeliumin erosta ja lahjaksi saatavasta vanhurskaudesta. Vanhurskas saa elää uskosta.”
korj. kirjasta
Sami, olet aiemmin kirjoittanut näin: ”Ihminen pelastuu armosta, mutta ei ilman tekoja. Kristus on kaiken tehnyt valmiiksi huolimatta siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä.”
Olen tämän kirjoittanut ylös kerran jostain blogista, jossa kommentoit.
Tässä vain herää kysymys, että jos ihminen on kerran pohjimmiltaan hyvä niin, ei Kristuksen olisi tarvinnut kärsiä häpeällistä kuolemaa (Jumala teki hänen synniksi) ja sovittaa syntejämme. Ja Jumalan ei olisi tarvinnut herättää Jeesusta kuolleista eikä hänen olisi tarvinnut nousta taivaaseen Isän oikealle puolelle.
Vaan ihminen voisi vain oman hyvyytensä voimin ponnistella taivaaseen. Ja näinhän monet uskovatkin. Minä en usko. Ja pidän tätä Kristuksen pilkkana.
Riitta, en näe tuossa mitään ongelmaa. Riitta kerrotko mikä kristillinen kirkko opettaa kuten kirjoitat:” Vaan ihminen voisi vain oman hyvyytensä voimin ponnistella taivaaseen”. Mikä on tämä kristillinen kirkko joka opettaa näin.
En ole Sami puhunut mistään kristillisestä kirkosta, vaan kirjoitin että ihmiset uskovat näin.
Se, ettet näe mitään ongelmaa siinä, mitä kirjoitin sinun sanoneen, ymmärrän kyllä kaiken sen perusteella mitä olet kirjoittanut.
Että Jeesuksen sovitustyön suuruus ja merkitys avautuisi tarvitaan henkilökohtainen kohtaaminen Ristin Herran kanssa.
Riitta, ihmiset uskovat mitä milloinkin. Kristitty ihminen ei voi uskoa kuten haluaa. Tämä ajattelu on tyypillistä luterilaisten keskuudessa jossa ihminen itse määrittelee mitä uskoo. Hän voi hylätä kirkon uskon tulkinnan ja sitten taas hyväksyä toisen. Luterilainen itse määrittelee kukin oman tulkintansa. Kirkossa ei ole ajateltu kuitenkaan ikinä näin.
Riitta, sinä ajat teksteihin sisälle sellaista mitä niissä ei ole. Sinulle Jeesuksen sovitustyö täytyy edellyttää ihmisen totaalista turmelusta. Luterilaiset tunnustuskirjat eivät edes opeta näin radikaalisti. Kirkko ei ole ikinä opettanut, että ihmisen ydin olisi turmeltunut, vaan se on vaurioitunut. Sinä määrittelet Jeesuksen sovitustyön ehdoksi sellaista mitä Raamatusta ei löydy. Tämä johtuu siitä, että olet omaksunut luterilaisen kansanhurskaudessa ilmenevän tulkinnan. Tästä teet sitten johtopäätöksiä.
Toiseksi, et kai kiellä kilvoitusta kristityiltä joihin sinä itse osallistut, etkä ole vain passiivinen sivusta seuraaja. Kristityt ovat aina aktiivisesti kilvoitelleet se kuuluu uskon analogiaan. Ota teot irti uskosta päädyt uskon fantasiaan, kuplaan jonka olet itse luonut. Jeesus sanoo: ota ristisi ja seuraa minua. Jeesus ei sano, älä ota ristiäsi, vaan ota itse ristisi, minun armon avulla.
On kaksi eri näkokulmaa. toinen teologinen ja toinen sielunhoidollinen. saman asian kaksi eri puolta. Teologisella katsantokannalla olemme ihmisten edessä ja puhumme toisillemme siitä miten asiat on.Kuva muuttuu kun olemme pyhän Jumalan kasvojen edessä. Siinä emme voi puolustatua teologialla. Sillä Jumala näkee sen mitä itse emme näe. Meidän telogialla ei silloin ole suurta arvoa. Silloin vain on mahdollista tukeutua Jumaln omaan sanaan ja lupaukseen syntisen vanhurskauttamisesta ilman ehtoja.
Pekka Veli, tämä on tuulesta temmattu jako. Ei tälläistä jakoa ole. Tämä jako on keinotekoinen yritys päästä kuin koira veräjästä. Selittää pois itselle vaikeat asiat. Teologia on aina yhteydessä, liturgiaan ja ihmisen rukous elämään, jos näin ei ole, ei ole kysymys mistään teologiasta.
Kyse on teorian ja käytännön erosta. Ei mistään sen kummemmasta, Sami. Teoria ohjaa käytäntöä, mutta ei ole käytäntö. Joten tuulesta temmattu jako tässä ei ole kyseessä.
Kuolevan vuoteen äärellä ei voi vedota teologisiin näkökohtiin. Kuoleva ei edes jaksa muutamaa lausetta enempää.
Tai sitten kun itse koen etten ole riittävä hengellisillä mittapuilla, enkä teologialla en osaa itseäni auttaa. Yksi hyvä sana silloin riittää. Vaikkapa tuo ”kevollinen”. Siihen tarttumalla voin löytää uudelleen sen kadottamani ilon ja rauhan.
Pekka Veli kirjoittaa; ”Kyse on teorian ja käytännön erosta. Ei mistään sen kummemmasta, Sami. Teoria ohjaa käytäntöä, mutta ei ole käytäntö.” Näin se ei juuri oli. Teoria ja käytäntö eivät ole jotenkin erillinen osa, osa-alue. Se joka näin toimii sekoittaa uskon elämänsä ihan sekaisin.
Sami, et vain ymmärrä. Kilvoituksesta olemme keskustelleet. En enää palaa siihen sen enempää muuta kuin: Kristitty kilvoittelee uskon säilyttämiseksi. Teot ovat hedelmää.
Sami kirjoittaa: ”Sinulle Jeesuksen sovitustyö täytyy edellyttää ihmisen totaalista turmelusta. Luterilaiset tunnustuskirjat eivät edes opeta näin radikaalisti.”
Kyllä. Juuri näin. Ihminen on täydellisesti turmeltunut syntiinlankeemuksessa ja perisynti asuu hänessä. Vai mitä ajattelet kun Paavali kirjoittaa: ”Onhan kirjoitettu: ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan…” Room. 3:10-12
Sinä vetoat teologiaan. Minä vetoan ennen kaikkea Raamattuun ja henkilökohtaiseen kokemukseen Pyhän Jumalan edessä. Vaikka en ole mikään kokemususkovainen siinä mielessä kuin ehkä saatat luulla. Minä olen vain varma, että yksin Jeesus Kristus on pystynyt minut herättämään ja nostamaan synnin unesta ja kadotuksesta. Ja niin tuntui Paavalikin olevan tästä varma.
Riitta; Room. 3:10-12, ei kerro mitään siitä, että ihminen on täydellisesti turmeltunut ytimeltään. Ei mitään. Se kertoo enemmänkin lankeemuksen seurauksista ei periturmeluksesta joka on teologinen termi, ja jota terminäkään ei löydy Raamatusta.
Riitta myönnät kilvoittelevasi, siis sinä itse kilvoittelet ja sinun tahtosi osallistuu siihen. Tämä on hyvä asia ja ok.
Jouko N. Nartikainen Perusta-lehdessä: ”Lutherin mukaan ihminen menetti syntiinlankeemuksessa Jumalan kuvan. Sen tilalle hänestä tuli Saatanan kuva. Alkutilassa ihminen kuvautui Jumalassa. Toteltuaan käärmettä enemmän kuin Jumalaa hän kuvautui Saatanaan. Saatana taas peittää Jumalan naamarilla ja vääristää Jumalan kuvan siten, että esittäytyy itse ihmiselle isäksi ja ystäväksi sekä kutsuu ihmistä maistamaan kielletystä puusta. Silloin ihminen kadottaa itsestään Jumalan kuvan ja kuvautuu Saatanan kuvaksi.
Oman aikamme luterilaisuus ei ole kyennyt seuramaan tätä reformaattorin tulkintaa. Se on usein liittynyt useiden muiden tunnustuskuntien opilliseen näkemykseen, jonka mukaan Jumalan kuva on turmeltunut muttei kokonaan menetetty. ”
https://www.perustalehti.fi/2021/09/perusta-4-2021/
Riitta olen tietoinen tuosta Martikaisen luennosta ja olen sen kuunnellut. Martikainen sanoo, että tässä artikkelissa seurataan Augustinuksen perintöä. Pyhä kanonisoitu Augustinus edustaa sellaista käsitystä joka oli kristikunnassa marginaalissa. Luther hylkäsi yhtenäisen kirkon antropologian. Jos ajattelee positiivisesti, ” ihminen saatanan kuvana”, voisi se tarkoittaa ei absoluuttista, sillä jos ihminen olisi absoluuttisesti saatanan kuva ( mikä on mahdotonta) ihminen ei voisi pelastua. Ja sitä paitsi saatanassakin on jotakin Jumalan kuvan kaltaisuutta, vaikka hän onkin henkiolento. Luther muistaakseni kasteteologiassaan sanoo, että helvetissäkin on Jumalan kuvia, ei siis saatanan kuvia.
Joka tapauksessa Augustinus, luther ja Martikainen ovat väärässä.
Olisihan se hyvä, jos keksustelu pysyy hyvällä ja toinen toistaan arvostavalla tasolla. Pahoin pelkään ettei niin lopulta käy. Toisen puhuessa aidasta ja toisen aidan seipäästä, niin yhteisymmärrystä tuskin kovin syvällisesti on odotettavissa. Toivoisin ettei keskustelunne mene ihan saman kaavan mukaan kuin aiemmin, joissa lopuksi alatte nokitella toinen toisianne.
Kyse mahdottomasta on juuri avain, jota Sami ei käytä. Kyse kun on juuri mahdottomasta, joka kuitenkin pelastetaan. Tähän paradoksiin suostuminen on koko jutun avain. Jollei siihen suostu, niin koko asia pysyy tiukasti lukossa.
Pekka etkö huomaa ristiriitaa kirjoituksiesi välillä, etkö totea että ihmisen on mahdotonta pelastaa itseään, siis tehdä pelastuksensa eteen mitään, no nyt toteat että tulee suostua ettei koko asia pysy tiukasti lukossa? Vai olenko käsittänyt kirjoituksiasi väärin?
Näin se on. En viitsi enää jatkaa keskustelua.
Se on tyyliin ”halki, poikki ja pinoon”, kun ei jää mitään sijaa keskustelulle, kun jo lähtökohtaisesti Luther on Samille aina väärässä.
Sinulle Pekka Veli toivon toipumista leikkauksesta ja parantumista!
Riitta Sistonen sovitappa nyt Lutherin teot Jeesuksen sanoihin, kuinka voit sanoa että hän olisi oikea opettaja ja kristitty?
Tuot toisessa blogissa esille Vähäkatekismusta, oletko lukenut sieltä kuinka Luther ohjeistaa pappeja opettamaan nuoria ja kuinka tulee kohdella niitä jotka eivät halua opetella ulkoa joitakin määrättyjä kohtia? Siis voitko pitää tuota Pyhän Hengen hedelmänä, jos et niin älä ota Lutherilta yhtään mitään eli älä etsi hänen sanoistaa iankaikkisen elämän sanoja, jos taas hyväksyt sen mitä Luther opettaa tuossa niin… omapa on elämäsi.
Tuo munkki, josta puhtaan, joka löysi Paavalin kirjeet ja nousi niiden kautta ylös pimeydestä, johon aikansa kirkko oli paljolti eksynyt… Hän pani myös oman henkensä alttiiksi, koska ei voinut kieltää sitä Kristusta johon oli Paavalin kirjeitä tutkimalla tutustunut.
Kun Paavi lopulta vaati Lutheria luopumaan ”Yksin Armosta” teologiasta, niin Luther sanoi: ”Tässä seison, enkä muuta voi.” Tavallaan Paavalin sanat saivat aikaan kaiken Luther oli vain aikansa airut.
Luther ei taipunut Paavin edessä ylpeyttään, vaan hän oli löytänyt Jumalan täyden Armon Kristuksessa, eikä voinut enää siitä luopua, vaikka henki olisi mennyt…
Näin on jokaisen laita, joka on päässyt tuntemaan, mitä tarkoittaa, kun sanotaan:
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” Room 3:23-26
…Saavat lahjaksi vanhurskauden, armosta, sen lunastuksen kautta joka on Jeesuksessa Kristuksessa… Tuohon on vaikea sovittaa mitään ihmisen operointia, ja koska usko on Jumalan teko ihmisessä, niin meille ei jää mitään osaa myöskään Pelastuksen asiassa.
Tuossa edellä tuli esiin tyypillinen virhe vanhurskaus-keskustelussa. Tähän keskusteluun ei pyhitystä pidä sotkea. Mikäli pyhitys tähän sotketaan, niin syntisen vanhurskauttaminen pekästään uskon kautta ei ole enää mahdollista. Virhe on hyvin tyypillinen aina kun vanhurskaus käsite nostetaan esiin. Aina joku on hyökkäämässä sitä vastaan, juuri noin, eli ottamalla pyhityksen keskusteluun mukaan.
Pyhitys kun on kuitenkin keskeinen asia kristityn elämässä, niin se kyseistä asiaa sotkevaa vaikutusta ei ole helppo havaita.
Pekka Veli, luterilaiset tunnustuskirjat tekevät kuvaamasi jaon. Lutherin omista teksteistä taas löytyy myös vanhurskauttaminen prosessina, elämän mittaisena.
No luterilainen uskonoppi on juuri sitä, että ihminen väkisin pelastetaan, vastoin hänen omaa tahtoa. Vanhurskaus lahjoitetaan valikoidulle porukalle. Tämä porukka on valittu kadotuksen massasta iankaikkisuudessa, vain he pelastuvat.
Luterilainen vanhurskauden takana on juuri predestinaation metsämörkö.
Juuri näin on Pekka Veli, mitä kirjoitat pyhityksestä! Ne on pidettävä erillään. Vanhurskauttaminen on hyväksi lukemista. Pyhitys on sitten seurausta tästä.