Tässä blogissa on ollut usein nimimerkillä ja nimellä kriittisiä kirjoituksia vl-liikettä, sen oppia ja SRK:n johtohenkilöitä kohtaan. On vaadittu opin muuttamista, varsinkin seurakuntaopin, SRK:n johdon vaihtamista, virheiden myöntämistä, anteeksipyytämistä 70-luvun henkiopista, naisten aseman korjaamista, naispappeuden avaamista jne. Lista on pitkä ja tässä oli vain osa. On ihmetelty vl-uskovien elämää ja varsinkin vl-äitien jaksamista ’synnytyspakon’ alaisessa liikkessä. Vl-uskovia on verrattu Pohjois-Korean ja muiden diktatuurien alaisuudessa eläviin ihmisiin. Äänessä ovat enimmäkseen olleet ns. vakiokommentoijat, vl-liikkeestä eronneet tai eroamassa olevat tai muuten vl-liikkeeseen loukkaantuneet henkilöt.
Jotkut vl-uskovaiset ovat yrittäneet tällä palstalla kertoa omaa näkemystään, mutta tyrmäys on ollut takuuvarma. Niin tulee olemaan tämänkin kirjoituksen kommentit, jos tämä julkaistaan. Yritänkin tässä nyt vain omalta osaltani kertoa, miksi minä haluan edelleen ’kulkea’ tämän lauman mukana ja uskoa niin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan.
Olen n. 40-vuotias mies, yrittäjä, työnantaja ja suuren lapsiperheen isä.
Ensimmäinen ja tärkein syy on se, että täällä saa joka päivä kaikki synnit anteeksi. Tämä on se liima, mikä minut pitää tässä uskossa. Olen ns. lapsuudenuskovainen, eli lapsesta saakka vl uskoa tunnustanut. On minullakin ollut ja tulee edelleenkin olemaan kaikki houkutukset syntielämään ja sitä kautta uskonkieltämiseen, mutta minä haluan päivä kerrallaan uskoa ja ’laittaa syntini pois’. Se tuntuu aivan sydämessä asti hyvältä ja tulee rauhallinen vapaa olo, kun on saanut uskoa syntinsä anteeksi. Voi aloittaa aivan kuin alusta. Menneet ovat menneitä, nyt on nyt ja olen uskomassa! Heti näkyy päämäärä, minne olen matkalla. Ei se ole tässä ajassa, se on Kunnian taivaassa. Se onkin se toinen asia ja varmasti yhtä tärkeä, kuin ensimmäinen.
En ole uskomassa tätä aikaa varten. En odota uskoni takia saavani ajallista menestymistä tai kunniaa. Ajallista menestymistäkin tulee, jos Jumala niin hyväksi näkee. Voi tulla myös vastoinkäymisiä. Isojakin. Kaikki on Jumalan käsissä. Hän johtaa kuten parhaakseni näkee. Siihen tarvitaan uskoa, että jaksaa luottaa Jumalaan vastoinkäymistenkin kohdatessa. Mutta uskon, että niilläkin on minun uskonelämän kannalta hyvät tarkoitukset.
Miksi sitten alistua kaikkiin ’sääntöihin ja kieltoihin’? Minulle ne eivät ole sääntöjä ja kieltoja. Ne ovat armoneuvoja. Niitä annettiin jo opetuslasten aikaan. Yhteisesti on nähty asioita, jotka vievät pois uskomisesta. Omista kokemuksistani olen myös huomannut, miten helposti synti vie mukanaan. Ensin pieni synti, ’höpösynti’ monen kriitikon mielestä, sitten isompi ja lopulta uskon kieltäminen. Päämäärä jää saavuttamatta.
Ehkäisyn käyttäminen on niin suuri synti Jumalan sanaa vastaan ja täydellinen epäluottamus Jumalaa vastaan, etten halua siihen ryhtyä. Toki ymmärrän sen, ettei oman tai puolison hengen uhalla tarvitse synnyttää. Jotkut arvostelevat tätä ’ehkäisykieltoa’ sen takia, että siinä äidin voimavarat ajetaan ihan loppuun ja äidinrakkautta ei voi riittää kaikille lapsille. Omasta kokemuksestamme voin sanoa, että kyllä voimavarat olivat aika vähissä, kun oli viisi pientä lasta. Se olikin raskainta aikaa. Sen jälkeen saimme vielä useita lapsia, mutta raskain aika oli meillä silloin aiemmin. Se aika oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ja saimme siihen tukea hyvin omasta kunnastamme ja ystävien kautta. Nyt lapset auttavat tasapuolisesti eri kodin töissä ja nuoria käy iltakylässä. Elämä on mukavaa, ei tarvitse hiljaisuudessa kuunnella kelon tikitystä ja toivoa jotakin tapahtuvan. Koko ajan tapahtuu.
Vielä tuosta SRK:n johdon vaihtamisvaatimuksista. En ’usko’ SRK:een. Se ei ole uskoni kohde. Niinkuin se ei ole muillekaan vl-ihmisille. Niin SRK:n johtajat kuin me kaikki teemme virheitä, kaikki tekevät virheitä. Kuka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Me uskovaiset emme ole kivien heittäjiä. Käteen olen kiven monta kertaa ottanut, monessakin asiassa, mutta yleensä olen vähän puristeltuani pudottanut maahan. Emme jaksa jauhaa vanhoja virheitä, katsomme eteenpäin, päämäärää kohti, kohti kunnian taivasta. Oppi on raamatunmukaista. Se vastaa henkeen. Tunnistan kyllä ja muutkin ’armosta uskomassa olevat’ tunnistavat Jumalan valtakunnalle vieraat puheet ja kirjoitukset. Meidän paikkakunnallakin niitä on kuulunut, jopa puhujanpöntöstä. Ei ole jäänyt hyvä mieli, jos syntejä ei ole saarnattu anteeksi ja on keskitytty puheessa ajallisten asioiden parantamiseen ’maailman mielen’ mukaiseksi.
Kirjoitin tämän nimimerkillä oman uskonelämäni takia. En halua kuormittaa itseäni julkisuudella. Varsinkaan, kun tästä ei positiivista julkisuutta saa. Toivon kuitenkin tässä suvaitsevaisuuden nimeen vannovassa ajassa, että mekin saamme rauhassa uskoa ja elää niin kuin uskomme.
Nimimerkki ”vl-uskovainen”
Nyt ollaan sen salatun äärellä, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus. Risti on se, joka erottaa kristityt muista. Kuten Pekka Veli sanot, usko ja kärsimys kuuluvat yhteen. ”Usko vie tilanteisiin, jossa kärsimys tulee vastaan varmasti.” Me emme luonnostamme halua kärsiä. Mutta risti on se tie, salattu viisaus, pimeä yö, jonka monet haluavat työntää luotaan. Sillä monen ahdistuksen kautta pitää meidän menemän Jumalan valtakuntaan. Auttakoon Jumala pysymään meidät sillä tiellä.
Kiitos Kosti rohkaisun ja lohdutuksen sanoista.
Viime päivinä olen pohtinut sitä miten sokea olen ollut monien lähellä olevien kärsimyksestä.
Omatkin haluan työntää pois. En haluaisi niitä kohdata, mutta uskon kanssa se tuleekin mahdolliseksi. Sitä tässä ihmettelen itse. Äsken sain jakaa omaa kärsimystäni veljien kanssa ja oivalsin jotain kärsimyksen syvästä salaisuudesta. Se oivallus lämmitti sydäntä ja siksi kirjoitin tuon blogin.
Jumalahan ei ainoastaan salli kärsimystä, vaan aiheuttaa sen. Tämä ei useimmille uskoville avaudu, koska se tarkoittaisi sen hyväksymistä, että Jumala edustaa puhdasta pahuutta.
Ihmisten keksimä Jumala? 🙂
Raamatussa on kohtia, joita en itse voi pitää autenttisina kuvauksina Jumalan olemuksesta. Vaan ihmisten näkemyksinä Jumalasta. Mielestäni on järkeenkäypää että Raamatussa on myös sellaista, kuten esim. psalminteksteissä, joissa kirjoittaja toivoo Jumalan kostavan kirjoittajan vihollisille ja näiden omaisillekin.
Silti on pakko sanoa, että kärsimyksen aiheuttaminen ihmisille ei itsessään ja itsestäänselvästi ole pahuutta.
Kärsimystä on toki monenlaista, esim. syvää henkistä tuskaa. Joka ei mielestäni ole yhtään sen helpompaa kuin fyysinen kipu.
Tällaisen aiheuttamista voi pitää pahuutena vain, jos katsoo kärsimyksen tuottamisen olevan itsetarkoituksellista. Sadismia, josta sen aiheuttaja saa nautintoa.
Hyppäsit tämän kohdan yli. Sen että mikä on syy sille että Jumala antaa ihmisen kärsiä, ja itse aiheuttaa sen. Menit suoraan siihen, että se on pelkkää ilkeyttä.
(Siis Jumalalta, joka on mielestäsi ihmisten keksimä 🙂 Sori, mutta tämä on minusta aina hyvä muistaa. Voin ymmärtää miksi psalminkirjoittaja toivoi Jumalan olevan tuhoamiseen halukas, eli kostamaan kaltoin kohdellun ihmisen puolesta pahoille ihmisille. Mutta tuota että ihminen olisi keksinyt itsetarkoituksellista kärsimystä aiheuttavan Jumalan, joka on vain yksinkertaisesti PAHA, en ymmärrä.)
Mutta jos ajatellaan teologiselta kannalta, ja siltä pohjalta, että Jumala EI ole ihmisen keksimä vaan todellinen. Niin miksi Jumala aiheuttaa kärsimystä? Yksi syy on saada ihminen pysähtymään, nöyrtymään tai tekemään parannus. Tämän kysymyksen voi myös panna vastatusten sen kysymyksen kanssa että miksi Jumala ei tee mitään vaikka maailmassa tapahtuu pahoja asioita.
Mitä Jumalan siis pitäisi tehdä, jos hän ei voi puuttua pahaa tekevän ihmisen elämään mitenkään?
Puhdasta pahuutta ei voisi olla, jollei ole vertailukohtana myös puhdasta hyvyyttä. Tämän päätelmään tuli yksi hirveään kidutukseen joutunut ja se oivallus johti hänet uskon omistamiseen.
Tietenkin on juuri noin, kuin Antero kirjoittaa. Ilman uskoa ei kerta kaikkiaan kykene näkemään kärsimyksen läpi rakastavaa Jumalaa. Se on täysin mahdotonta. Sen sijaan käsittää Jumalan olemuksen täydellisenä pahuutena. Tämä on täysin luonnollinen käsitys, jollei tunne Jumalaa.
Eräs Afganistanilainen kertoi, miten siellä hänelle opetettiin , että kristityt täällä ovat erityisen pahoja ja heistä pitää pysyä erossa.
Pekka: ”Tämä on täysin luonnollinen käsitys, jollei tunne Jumalaa.”
Juu, tuosta olemme samaa mieltä. Mutta eihän Jumalaa kukaan tunne. Eikös hän ole salattu henkiolento?
Toisaalta, eikös sitä sanota, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, siis että kun katsoo peiliin, niin sieltähän se Jumala kurkistelee takaisin. Vai olisiko kuitenkin niin, että se oli ihminen, joka loi Jumalan omaksi kuvakseen?
Kiitos Pekka Veli. Vastauksesi lohdutti myös minua. Olet puuttunut blogissasi Raamatun ytimeen. Kuten toteat, kärsimyksissä johon kristityt viedään tavalla tai toisella Jumalan hyvyys tulee todelliseksi vaeltaessamme uskossa. Vaan tähän kätkeytyy Jumalan viisaus. Uskoa seuraa välttämättä risti. Kuten tiedämme joutuessamme ristin alle me samalla astumme opetuslasten kanssa yrttitarhaan. Raamatusta tiedämme, kuinka vaikea heidän oli siellä olla. He vaipuivat uneen.
He eivät halunneet juoda kärsimyksen maljasta. Mutta Jeesus palautti heidät todellisuuteen: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Vaikka henki olisikin altis, me emme luonnostamme halua kärsiä, vaan viettää hyviä päiviä. Tästä myös Paavali kirjoittaa (Fil3:17-18).
Osut Pekka Veli asian ytimeen todetessasi, ”vain usko voi nähdä kärsimyksen merkityksen.” Usko kasvaa ahdingossa mutta myös luottamus Jumalaan. Siinä vanha ihminen kuolee ja Kristus nostaa ylös uuden ihmisen päivä päivältä. Tätä mietin, kun olin lukenut vastauksesi minulle. Virressä 214b todetaan näin:
”Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra, elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen
elämään Luojallensa.”
On hienoa, että voit jakaa näitä kokemuksiasi ystäviesi kanssa. Tätä mahdollisuutta ei ole kaikilla ja vielä harvemmassa on niitä, jotka pitävät yllä tätä Jumalan salattua viisautta. Kärsivä Jumala on ollut kompastuksen kallio kautta kirkkohistorian.
Me emme uskossamme ole sellaisen vainon alla, kuten monesta maasta tiedämme. Mutta on paitsi risti Kristuksen nimen tähden myös elämän risti, joissa kivuissa me uskossa Jumalaan kilvoittelemme.
Suurimman osan kärsimyksestä aiheuttavat ihmiset toinen toisilleen. Ei siitä jumalaa voi syyttää. Se on vastuun pakoilua. Vaikka ihmiskunnan sivistystaso (toivottavasti) nousee vielä nykyisestä, kärsimys jatkuu. Ihminen voisi vihdoinkin käyttää aivojaan ja laskea, mitä kärsimys maksaa ihan rahassa. Maksamiseen osallistumme me kaikki verojen muodossa. Ei riitä, että uhri saa avun, maksamme myös rikollisen osuuden.
Jumalan lahjoittaessa meille uskon armosta, sitä seuraa Raamatun mukaan Kristuksen länsäolon todistus lapsenoikeudesta tavalla tai toisella. Hengen todistus siitä, että meille on synnit anteeksiannettu ja siksi meillä on rauha Jumalan kanssa. Tämän asian ilmaisee Paavali (Ro8:16) sanoilla: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.”
Tässä Jumalan Pojan uskossa vaeltaessamme toteamme kuitenkin, että usko tuo mukanaan ristin. Kärsimyksen astuessa elämäämme huomaamme myös miten se vaikuttaa uskoon. Vaikka olemme saaneet hengen todistuksen, tuo uskonvarmuus ei ole kuitenkaan pysyvä tila. Risti luonnostaan alkaa horjutaa meidän uskoamme, koska lankeemuksemme hedelmä epäusko alkaa taistella Jumalan meille lahjoittamaa uskoa vastaan.
Eihän nyt hyvä Jumala anna teidän kärsiä, kun kerran uskotte, kuiskaa epäuskon synnyttäjä. Näin uskonvarmuus pyrkii katoamaan, ristin jäädessä jäljelle. Jumalako minut jo hylkäsi, vaikka hän äsken läsnäolostaan henkeni kanssa todisti? Näin päättelee meidän järkemme, joka on epäuskon sokaisema hengellisissä asioissa.
Jumala on läsnä nimenomaan sanassa, eikä ns.”näkyvästi läsnä”, vaikka Hengen todistus onkin tosiasia. Lisäksi tuo ”koettavissa oleva armo” lienee niin altis väärinymmärrykselle, että se on vaikeasti sanoitettavissa. Tuo ”tunnettava armo” on lisäksi subjektiivinen, vaikka se tosi onkin, joka on sen kokenut. Se ei siten rajoitu pelkästään alkuseurakuntaan ja Paavaliin, vaan ulottuu myös tähän päivään.
Entä mitä vaelluksemme tarkoittaa sitten ristin alla? Eikö se tarkoita syvimmiltään pitäytymistä Raamatun lujassa sanassa, koska siinä Jumala haluaa meidät kohdata ja myös sen kautta vahvistaa uskoamme. Mutta eikö asia ole myös niin, kun me kerran Jumalan tahdosta ristin alla vaellamme, niin me saamme myös uskossa odottaa Herran ”koettavaa tuntemista”, saadaksemme myös sisäisen varmuuden Herran armosta.
Tässä meillä on opettajana Paavali, sillä ristin syvimmässä yössä me saamme Jumalan ajalla ja hänen tavallaan varman vakuutuksen hänen läsnäolostaan, kun kerran Häneen ristin alla odottavassa uskossa turvaamme. Näin ristin pahennuksesta tuleekin meidän voimamme.
….ja Paavalin mukaan myös meidän ilomme.
Kärsimys on Raamatussa laaja käsite, mutta sen perustalla on pahuuden tuoma vääryys, joka maailmassa vallitsee. Jumalalle ei ole mieluisaa kun syytön kärsii pahuuden tähden, jonka valheen päämies on maailmaan saattanut.
Jumalan Poika on tullut maailmaan, että Häneen turvaava saisi levon ja rauhan.
Kuoleman ruumis meillä on kaikilla ja kivuilta ei voi välttyä kokonaan.
Kärsimys on sukua ahdistukselle ja vainolle, jotka Kristuksen tähden tulee jokaiselle Kristitylle maailman pahuuden tähden. Raskainta on nähdä tuo pahuus itsessään.
”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
Paavali muistuttaa meitä yhä ajankohtaisemmaksi käyvästä ahdistuksesta, joka alkaa näkymään myös Suomessa, jossa Evankeliumin julistamiselle hienotunteisesti etsitään rajoituksia. Kristuksen vaino tulee aina Hänen omiensa osaksi.
”Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.
Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte, samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä, ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he Juutalaisilta, jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti. 1.Tess.2:9-16
Malinen: ”Jumalalle ei ole mieluisaa kun syytön kärsii pahuuden tähden”
Aika ristiriitainen väite, kun sitten kuitenkin lähettää syytömän poikkansa Tellukselle ja tapattaa hänet ihan suunnitellusti ja vieläpä varsin verisellä tavalla. Ei nyt ihmisjärjellä ajateltuna ihan mikään malli-isä.
Kyllä kaikkivoipa kaikkivaltias ne ihmiskunnan synnit olisi halutessaan voinut kuitata varmaan vähän vähemmälläkin verenvuodatuksella .
Rististä, kärsimyksestä ja evankeliumin voimasta.
”Risti, joka sinulla on sairaassa ruumiissasi ja raskasmielisessä luonteessasi, on terveellinen ja kun tiedät kuka on sen sinulle antanut, niin tiedät myös hänen kantavan raskaimman osan kuormastasi. Näin opit, mitä risti ja kärsiminen on, ja miten välttämättömän tarpeellisia ne ovat syntisille, jotka pyrkivät löytämään elämän tien. Ja, että jokaisen Herran Kristuksen seuraajan täytyy ottaa joka päivä ristinsä kannettavakseen. Tämä on useimmille syvä salaisuus.
He heittävät ristin kauas luotaan ja tahtovat päästä Jumalan valtakuntaan viettäen lihalle ja verelle (omalle langenneelle luonnolleen) mukavia päiviä. Mutta se ei käy päinsä, niin kuin kaikkien pyhien esimerkki ja koko Raamattu opettaa. Omasta kokemuksestasi tämän tiedät ja voit opettaa ristin tarpeellisuutta muille, jotka tahtovat sen ottaa vastaan, mutta niitä on kaikkina aikoina vain harvoja.
Tie ei käy korkealla, ei kukkien ja ruusujen yli, vaan usein pimeän laakson läpi, jossa Herra valollaan ja Hengellään meitä johdattaa,vaikka emme aina ymmärrä hänen isällistä johdatustaan.” Hän on voimallinen viemään meidät kaiken pimeyden ja kaikkien vaikeuksien läpi taivaaseen.
(Jonas Lagus: Evankeliumin ääni ) – sen eräästä kirjeestä.