Takaisin Raamattuun

Kun kärräsin kirjalaatikoita autooni, sain henkeeni kaksi sanaa:Takaisin Raamattuun! Aloin miettiä mitä tämä sana mrkitsee ja miten sitä on mahdollista noudattaa. Jos katselemme asioita alkuseurakunnasta alkaen, niin pienelläkin historiantiedolla nähdään, että kirjoja on kirjoitettu tavattoman paljon Jokainen herätysjohtaja tai sellaisena itseään pitänyt on kirjoittanut kitrjoja tallentaakseen omaa oivallustaan jälkipolvien tutkittavaksi.

Nyt on siis mahdollista, että ihmisten omat kokemukset ja ympäröinyt yhteiskunta on muokannut ajattelua ajassa ja tilanteessa. Jotenkin tulee sellainen ajatus, että Raamatun sanan suhteen on tapahtunut liennytystä ja sanaa on alettu tulkita ja soveltaa osin yleisen mielipiteen pohjalta. Viisisataavuotta sitten ei tarvinnut ottaa kantaa virkakysymykseen, koska se oli kuin kallioon hakattu järjestys. Ei myöskään neutraali avioliittolaki työllistänyt yhtään teologia. Tietenkin tapainturmelusta on ollut kaikkina aikoina. Uskonpuhdistuksen tärkein anti monen mielestä on Jumalan sanan eli Raamatun kääntäminen ja painaminen kansojen kielille. Ehkä yksi menestyksen salaisuus on kin siinä, että suuri yleisö innostui asiasta. Luther kavereineen oli kuitenkin vähemnmistönä pappis-säädyssä ja suurten voittojen saavuttaminen olisi ollut mahdotonta. Rahvaan viha on ainoa, jota vallanpitäjä pelkää.

Kun aikaa kuluu ja asioita kirjataan ja tutkitaan ja kirjataan, niin siitä tuleekuin hämähäkin verkko, joka sitoo seuraajansa johonkin oppisuuntaan, jota täytyy hengästyneenä puolustaa. Tulee selityksiä, selityksen tutkielmia, tutkielmien vertailua ja lopulta jokainen valikoi itselleen sopivat lähteet ja muodostaa niistä itselleen sopivan bunkkerin.

Ikuisuuskysymykseksi saattaa muodostua Raamatun luotettavuus ja kenellä on siihen tekijänoikeudet. Jos uskomme Pyään Henkeen niin me tiedämme, että Hänellä on tekijänoikeudet Raamatun tekstiin. Jos ajattelemme tavallista kirjailijaa, niin kirjan ilmestyttyä kirjailijalta itseltään kysellään asioita kirjaa koskien. Ei kysellä kirjapainon faktorilta eikä autokuskilta. Siksi sanat: Takaisin Raamattuun, ovat tärkeät. Meillä on lupa pyytää rukoillen Pyhää Henkeä avaamaan lukijalle mitä Hän tarkoittaa ja mitä näkee hyväksi avata. Meillä on siis ainutlaatuinen mahdollisuus kokoontua pienissä tai suuremmissa ryhmissä lukemaan ja tutkimaan sanaa, jonka Hän avaa aina tarpeellisin osin,kun vain olemme avoimia ottamaan sanan sydämeen sellaisena kuinka se on kirjoitettu. Uskon, että tänä sekavana aikana tarvitaan sellaista nöyryyttä Jumalan edessä, että kyselemme Häneltä, joka on kaikkeenriittävä avaamaan kirjan sinetit.

  1. ”Jos ajattelemme tavallista kirjailijaa, niin kirjan ilmestyttyä kirjailijalta itseltään kysellään asioita kirjaa koskien.” Mika Waltarilta kysyttiin, mitä han halusi sanoa kirjallaan Sinuhe egyptiläinen. Kirjailija vastasi: – Se on kirjoitettu siihen kirjaan, lukekaa se.

    Tekijänoikeus on Raamattua ajatellen liian nykyaikainen asia. Useimpien kirjojen kirjoittajia ja toimittajia voi vain arvailla. Vaikka uskoisikin Henkeen Raamatun innoittajana ja ohjaajana, ei tarvitse ajatella Henkeä sen kirjoittajaksi. Olisikohan ’kustannustoimittaja’ se nykyajan termi, joka olisi lähellä totuutta? Mene ja tiedä.

  2. Lauri Lahtinen olet sanonut minun ”tyyliäni” tuoda evankeliumia esille kovaksi ja ettei se ketään lähennä Jumalaan vaan karkoittaa pois, no koetan nyt tuoda evankeliumin omakohtaisesti esille ja sen kautta kysyä josko olen ymmärtänyt jotain väärin?

    Siis olen luterilaisuuteen syntynyt ja sen mukaan kasvatettu eli kaikki ”tarvittavat” on suoritettu.

    Se mihin elämä johti liki 40 vuoden aikana oli totaalinen pysähdys eli ei ollut enää mistä pitää kiinni tai oikeastaan edes mihin tarttua (edelsi taloudellisen konkurssin ja avoeron), siis täydellinen voimattomuus jatkaa elämää eteenpäin, silloin HUUSIN Jumalalta apua ja voimia, Hän vastasi näyttäen etten MINÄ ollut kuullut Häntä ja olin elänyt täydellisesti erossa Hänestä, täyttäen vain omia haluja ja himoja omassa viisaudessani, siinä kun tunnustin tämän niin jokin tuli sydämeeni ja aloin janota Jumalan tuntemista ja ostin Raamatun ja luin sitä.

    Monta vaihetta sen tien varrella oli, mutta kuitenkin avautui Jeesuksen Sanat hyvästä hedelmästä ja kuka sitä tuottaa, siis se on mahdollista vain Jeesuksen avulla ja Pyhän Hengen voimassa, siis se kaikki mitä olin ennen tuottanut oli mätää ja ymmärsin että sieltä ei voi löytää MITÄÄN HYVÄÄ, siis tuli aloittaa täydellisesti alusta, uudestisyntyä Jumalan hengestä. Siis vaikka kuvittelin eläneeni ns ”hyvää elämää” ja etten ollut läheisiäni vastaan tieten rikkonut niin kun Jumala paljasti karun totuuden MINUN elämästä niin se oli karua saastaisuutta. Nyt minulle on avautunut juuri se sokeus ja pimeys jossa ennen elin, en ymmärtänyt mitään Jumalan Sanasta ja elin myös sen mukaan ympäröivän yhteiskunnan hengen mukaan ja siinä sivussa kirkon hiljaisen hyväksynnänkin, siis ei tuottanut mitään omantunnon tuskaa olla mukana esim abortissa ja heilua eri naisten kanssa ja eläen avoliitossa jne…. TÄLLAISESTAKO elämästä olisin voinut ottaa jotain hyvää kun uudestisynnyin, siis kun Jeesus selkeästi Sanoo että tulee luopua KAIKESTA kun lähtee Häntä seuraamaan.

    • Jos olet käsittänyt, että aiempi luterilaisuutesi oli jotenkin hylättävää, olet väärässä. Jumala antoi sinulle oikean osoitteen. Oikeat vanhemmat ja oikean kasvualustan. Jos Pyhä Henki on sitten sinut johdattanut jotain määrättyä tietä, et saa markkinoida sitä ainoana oikeana, kopska jokaisen lähtökohdat ovat erilaiset ja tie Jeesuksen luo on erilainen. Anna kasvulle aikaa äläkä tuomitse summia.

  3. Lauri Lahtinen esität seuraavan lauseen:” koska jokaisen lähtökohdat ovat erilaiset ja tie Jeesuksen luo on erilainen.””

    Antaako evankeliumi erilaisia lähtökohtia, eikö KAIKKI ole ulkopuolella ennen kuin kuulevat evankeliumin?

    Kuinka tie voi olla erilainen Jeesuksen luo, ei evankeliumissa ole kuin yksi TIE ja se on Jeesus, siis vain Jeesuksen Sanan kautta.

    Blogissa kirjoitat seuraavasti:”Uskon, että tänä sekavana aikana tarvitaan sellaista nöyryyttä Jumalan edessä, että kyselemme Häneltä, joka on kaikkeenriittävä avaamaan kirjan sinetit.”

    Mitä on mainitsemasi ”sellaista nöyryyttä”, siis nyt kun tuon esille Jumalan tahdon evankeliumin kautta niin otatko sen nöyryydellä vastaan, siis varsinkin kun rukoilet sitä että Jumala avaisi?

    • Olet väärässä! Ihmisiä syntyy uskomattomiin perheisiin. Lapsia syntyy helluntaiperheisiin, Lapsia syntyy luterilaisiin perheisiin ja näiden kaikkien pitäisi löytää se yksi tie. Sinulla on asiat väärässä jäjestyksessä sikäli, että Jeesuksen luokse tultua on yksi tie! Hän sanoo minä ole tie, totuus ja elämä.

      Sinä puhut minulle niinkuin olisin umpipakana, vaikka et varmaankaan ole edes nähnyt minua kertaakaan. Minä voisin laittaa sinun eteesi samat rätingit, jos haluaisin. Kyllä minäkin osaan Raamattua lukea valikoiden.

    • Ongelmaksi asiat muuttuvat silloin, kun aletaan tulkitsemaan esimerkiksi Lutherin käsityksiä. Toinen tekee toisenlaisen tukinnan ja kolmas vertailee niitä tulkintoja ja loppua ei näy. Lopulta koko Raamatun maku ja haju on jalostettu keskustelusta pois.

    • Kyllä meillä sama Raamattu voi olla, mutta luemme eri tavalla. Minä ajattelen niin, että nykyinen minä on geenien, kokemusten ja Jumalan johdatuksen summa. Eikä minun tule kieltää eikä pitää vääränä mitään vaiheita, koska ne ovat muodostaneet minut sellaiseksi kuin nyt olen. Jos tämä ei sinulle kelpaa, niin sanon soromnoo!

    • ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” Kastettahan tämä tarkoittaa.

  4. Lauri Lahtinen ei meillä ole sama Raamattu koska en minä löydä sieltä mainintoja luterilaisten helluntalaisten jne… eri teistä Jeesuksen luo.

    Ei minunlle ”kelpaaminen” mitään merkitse vaan kun viimeisellä tuomilla on Jeesuksen Sana vastassa niin se merkitsee kuinka olet täällä maan päällä siihen suhtautunut.

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    • Sinä sen sanoit, en m inä. Et nyt viittis kumminkaan yrittää lyödä minua Jeesuksen sanoilla, koska luulen, että et ole Jeesus. Me olemme saman tuomion alaiset. Ilman armoa menemme helvettiin niin, että barabbaan kahleet kolisevat.
      Ehkä meidän ei kannata jatkaa. Joskus sanoin, että seuraava kysymys johon vastaan, niin kuuluu näin: Miten pelastutaan?

    • Tekojemme ja laiminlyöntiemme perusteella olemme ansainneet tuomion. Jeesuksen sanat, joita ei saa ylenkatsoa ja torjua tarkoittavat tätä: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. [Eräissä käsikirjoituksissa on lisäys:”ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan.”] Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”

    • Paavali kirjoittaa korinttilaisille evankeliumin keskeisestä sisällöstä näin: ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: — Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.”

  5. Martti Pentti otat Paavalin sanoja irralleen siitä missä ne on puhuttu eli ne on tarkoitettu uudestisyntyneille joilla on Pyhä Henki joka voi kirkastaa Jeesusta ja näin antaa ymmärryksen myös Paavalin sanoihin.

    Kun ottaa todesta Jumalan tahdon niin se on selkeä evankeliumissa, kuulkaa Jeesusta, siis niinkuin Pietarikin hyvin lausuu:

    Joh. 6:68
    Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;

    • Paavali kirjoittaa siitä, minkä julistuksen seurauksena Korintin seurakunta aikanaan syntyi: ”Annoin teille tiedoksi tämän…” Nuoresta ja vaelluksessaan horjuvasta seurakunnastahan tässä oli kysymys.

  6. Jeesu sanoi: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta”.

    Evankeliumi on ilosanoma ja rauhan lähde niille, jotka ottavat Hänen sanansa vastaan. Sitä ovat julistaneet alusta asti Jeesus ja hänen valitsemansa apostolit ja kaikki jotka ovat kutsuttu julistamaan Hänen ilosanomaansa.

    • Lainaan Aimo T. Nikolaisen teosta Uuden estamentin tulkinta ja tutkimus: ”Yhteenvetona – – – Paavalille evankeliumi merkitsi Jumalan jatkuvaa, lopulliseen pelastukseen tähtäävää toimintaa Pyhän Hengen kautta (1 Tess, 1 Kor, Rm). Sen sisällyksenä eivät olleet opit, vaan Jumalan teot Jeesuksessa Kristuksessa, nimenomaan ristiinnaulitun Jeesuksen kuolleista herättämisessä, samoin kuin hänen tulemuksessaan (1 Kor 15, Rm 1). Evankeliumi on ’sana rististä’ (1 Kor 1). Tällaisena se on yksi ja jakamaton. Työ voitiin jakaa, itse evankeliumi on sama kaikille julistajilla (Gal, 2 Kor ja Fil).

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.