Rukoile toimittajien puolesta!

Paavi Franciscus on julistanut journalistit erityiseksi rukouskohteeksi lokakuussa. Hän toivoo, että toimittajien työtä motivoisi aina vahva etiikka sekä totuuden kunnioittaminen.

Toimittajana suhtaudun kaksijakoisesti tähän paavin teemavalintaan. On hienoa, jos rukous kohdistuu nyt erityisellä tavalla omaan ammattikuntaani. Toisaalta teemavalinnasta voi vetää johtopäätöksen, että paavin mielestä journalisteilla on totuudessa pysymisessä erityisiä ongelmia.

Tässä(kin) asiassa yleistäminen tekee vääryyttä totuudelle. Valtaosa medioista ja niiden palveluksessa olevista toimittajista pyrkii totuuteen. Valitettavasti on myös niitä medioita, joissa tarkoitushakuisuus määrittelee totuuden rajat. Jos tahtoo pysyä totuudessa, niin ei määrittele mediaa yhdellä adjektiivilla. Sitä kuulee kuitenkin usein.

Tässä ajassa toinen oleellinen kysymys on  se, miten saada lukijoita etenkin verkossa niin sanotuille merkittäville aiheille, eikä vain tunteita herättäville kohuaiheille. Tämä pätee myös Kotimaa24:n uutisoinnissa.

Paavin noin kahden minuutin mittainen video rukouksesta journalistien puolesta kannattaa kuunnella. Siinä hän kertoo usein pohdiskelevansa sitä, miten media voisi palvella kohtaamisen kulttuuria.

Paavi muistutti myös siitä, ettei journalismi saisi koskaan olla lietsomassa pelkoa esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kohtaan kuin sodan tai nälän aiheuttama pakolaisuus.

  1. ”Tässä ajassa toinen oleellinen kysymys on se, miten saada lukijoita etenkin verkossa niin sanotuille merkittäville aiheille, eikä vain tunteita herättäville kohuaiheille. Tämä pätee myös Kotimaa24:n uutisoinnissa.”

    Sympatiaa teille toimittajille. Arvoinvalidiksi opetetussa yhteiskunnassa on varmasti vaikeaa saada lukijoita muille kuin ”lööpeille ja skuupeille” tlanteessa, jossa vallankäyttäjät tukevat muista Pohjoismaista poiketen vain ”omaa ääntään” mm. Yle-veron ja puoluetukien muodossa.

  2. Tomittajilla on oma ideologinen taustansa, joka kovin usein näkyy heidän työnsä jäljessä. Vastuuntuntoisen toimittajan tulisi tämä tiedostaa, hyvä olisi myös julkistaa oma taustansa eikä kuvitella pystyvänsä esittämään objektiivisia totuuksia. Tehtäessä juttuja itselle vieraasta ja ehkä vastenmielisestäkin ilmiöstä tulisi tietoisesti pyrkiä irti omasta taustaideologiastaan, niin vaikeaa kuin se onkin. Nämä ongelmat näkyvät selvästi sekä poliittisessa että uskontojournalismissa. Kriittinen lukija toki osaa myös lukea rivien välistä, varsinkin jos tiedostaa toimittajan tausta-ajattelun.

Mari Teinilä
Mari Teinilä
Intohimoni uskontojournalismiin on työllistänyt minua jo neljättä vuosikymmentä. Olen asunut eri puolilla Suomea ja Namibiaa. Käytän vapaa-aikaani lukemiseen ja metsissä kävelyyn.