Taisteluista rauhantekoon
Eri puolilla maailmaa taistellaan enemmän tai vähemmän verisesti. Myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä taistellaan kiivaasti, joskaan ei yhtä verisesti. Kaikki eivät ole voineet hyväksyä yli 30 vuotta sitten tehtyä päätöstä naispappeudesta, ja vähintään yhtä suuri skisma on syntymässä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon. Uskossaan kiivaat eivät anna periksi tuumaakaan.
Itsenäisyyspäivänä puhuttiin sovinnosta. Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi itsenäisyyspäivän saarnassaan, että rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää oikeudenmukaisuutta ja jatkuvaa valmiutta etsiä sovintoa monenlaisten jännitteiden puristuksessa. Tässä kaikessa tarvitaan viisautta. Luoman saarna sopii hyvin sovinnon etsimiseen kirkonkin piirissä.
Sovinnon etsiminen oli tavoitteena niillä 28 kirkolliskokousedustajalla, jotka lokakuulla jättivät kirkkomme piispoille kirjeen. Kirjeellä haluttiin antaa kirkossamme tilaa niille perinteistä pappeuskäsitystä edustaville seurakuntalaisille, jotka tuntevat kärsivänsä vääryyttä kirkkomme ja monien seurakuntien tavassa kohdella heitä. He eivät ole harhaoppisia, mutta heitä kohdellaan kuin harhaoppisia. Emme sanallakaan halunneet mitätöidä tai loukata asiattomasta kohtelusta kärsineitä naispappeja. Viimeisten 30 vuoden aikana on tapahtunut sellaista, josta naispappeuden vastustajillakin olisi anteeksipyydettävää.
Olin itsekin tuon kirjeen allekirjoittaja. Ymmärrän kyllä, miten se on herättänyt suuria tunteita. Moni on purkanut omaa sisintään sosiaalisessa mediassa. Olen pahoillani, jos tuo piispoille osoitettu kirje on jotakuta loukannut. Se ei kuitenkaan ollut kirjeen tarkoitus.
Sovinto ei ole välttämättä kompromissi, jossa jokainen antaa periksi laskien, mitä minä voitan ja mitä minä häviän. Sovinto voi olla myös rauha, jossa lopetetaan taistelutoimet, perääntymättä itse tuumaakaan. Yhteiskuntarauha sallii sen, että sen jäsenet ajattelevat monista asioista eri tavalla. Kirkon yhteistä oppia ja järjestystä on kuitenkin kaikkien pappien noudatettava.
Kirkon yhteinen oppi on kiteytettävissä Apostoliseen uskontunnustukseen tai Jeesuksen antama rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Siinä on laki ja evankeliumi, tänäkin jouluna.
Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa kaikille Kotimaa24-palstan lukijoille!
20 kommenttia
Kiitos rakentavasta kommentista. Minä näen kirkon ykseyden niin tärkeänä asiana, että sen eteen kannattaa ponnistella
Risto Tuorin blogissa yksi asia jäi mietityttämään; ” He eivät ole harhaoppisia, mutta heitä kohdellaan kuin harhaoppisia. ”
Jos katsoo kirkon historiasta käsin tätä väittämää niin se ei pidä paikkaansa. Mitä tarkalleen ottaen tällä tarkoitetaan, se jää epäselväksi.
Kirkossa on aina ollut tilaa erilaisuudelle. On ollut tilaa hyvin erilaisille tavoille elää omaa uskoaan todeksi. Suomessa on se erityislaatuisuus, että herätysliikkeet eivät ole eriytyneen omiksi hengellisiksi saarekkeiksi, vaan ovat jääneet rikastuttamaan kirkon suurta perhettä. Hyvinkin tiukkaa erimielisyyttä on aina ollut ja tulee olemaan. Kirkon vahvuus on siinä, että tänne on helppo tulla. Samalla se on kirkon suuri heikkous. Sillä täysin vastakkaisetkin näkemykset joutuvat täällä tekemään yhteistyötä . Risto Tuori varmaankin kaipaa juuri sitä tilaa, jota kirkossa on tähän asti löytynyt. Onkohan niin, että jos Ristolle ja hänen ystävilleen ei kirkossa ole tilaa, niin samoin tulee lopulta käymään kaikelle oppositiolle. Tämä pieni joukko nyt vain sattuu olemaan ensimmäinen, jolle tarjotaan ovea.
Herätysliikkeille ei kirkon taholta ole kukaan tarjonnut ovea. Sen sijaan huoli liian suuresta eriytyneisyydestä ollaan huolissaan. >Tässä myös herätysliikejohtajat voivat miettiä toimenpiteitä.
Jos ei kirkko anna heille tiloja, niin pakkohan silloin on mennä muille oville. Mitä muuta se on kuin oven tarjoamista. Kirkkoon saa kuulua, mutta ei voi käydä messussa.Aika outo tilanne
Marrti Pentti kirjoittaa: “Nyt näyttää, että ainakin SLEY toimii allekirjoittamaansa sopimusta vastaan.”
Mitä sopimusta ja mitä sen kohtaa SLEY näyttää mielestäsi rikkovan?
Kirjoittaja
Risto Tuori
Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.
Kiitos Risto Tuorille asiallisesta kirjoituksesta. Keskustelua on hyvä käydä ja etsiä jos vielä mahdollista yhteistä tietä.
Muutama ajatus;
1. Naispappeuden ja homoseksuaalisuuden rinnastaminen eivät mielestäni ole yhteismitallisia, eivätkä ne aina kulje loogisesti yhdessä. Voidaan hyväksyä naispappeus, mutta torjua homoseksuaalisuus. Toisesta ei seuraa toista. Tästä on esimerkkejä myös luterilaisessa maailmassa.
2. Naispappeuden vastustajat näkevät naispappeuden suurena harhana. Tämä myös näkyy heidän toiminnassaan ja suhteessa kirkkoon. Luodaan omat messuyhteisöt, palkataa pappi joka on vihitty ulkomailla ja aloitetaan toiminta. Tässä ei nähdä mitään teologista ongelmaa. Näin yhteys paikallis-seurakuntaa kapenee. Messu on kuin oma seurakunta.
3. Herätysliikeet myös varmistavat, että naispappien kanssa toimivia työntekijöitä ei palkata.
4. Samaan aikaan kirkolta halutaan rahaa rahoittamaan tätä toimintaa, sekä koti, että ulkomailla.
Voisiko herätysliikkeet ajatella, että he tulisivat vastaan kirkkoa ja loisivat uusia malleja miten paremmin tuetaan kirkon työtä ja lopettaa voimakkaan vastakkain asettelun. Mielestäni pallo on tässä herätysliikkeillä ja lähetysjärjestöillä. Vai onko niin, että tämä ei ole mahdollista vaan herätysliikkeet ovat jo sisäisesti loitontuneet kirkosta. Olisiko parempi myös jakaa uudelleen lähetysmäärärahat ja uudelleen kohdentaa seurakuntien rahat. Tämä voisi auttaa myös niitä, jotka ovat riippuvaisia kirkon rahoista, mutta sisäisesti ovat jo loitontuneet ja irtautuneet omaksi herätysliike- messuyhteisöksi.
Ilmoita asiaton kommentti