Säännöllisesti papin työssä tulee vastaan tilanteita, joissa tietyistä asioista papille kertominen koetaan vaikeaksi. Osa ihmisistä jännittää, tuomitseeko pappi tai arvosteleeko jotenkin heidän elämäntapaansa. Ehkä kirkon työntekijän ei aina edes ajatella ymmärtävän kaikkea ”nykymaailman menosta” tai ihmisten elämästä. Menneisyyden mielikuvat papeista tuntuvat joskus painolastina nuoren papin hartioilla. Toisinaan saa muistuttaa, että ihan samanlaisia ihmisiä me papit ollaan kuin muutkin. Painiskelemme samanlaisten tunteiden ja elämän kipujen kanssa. Papin edessä ei tarvitse esittää tai piilotella mitään, vaan voi puhua asioista sellaisina kuin ne ovat.

Yksi papilta piiloteltava aihe liittyy pariskuntien yhteiseen taipaleeseen. Tapaan paljon pariskuntia ja toisinaan kysymystäni ”mitenkäs olette tutustuneet?” seuraa vaivaantunut hiljaisuus. Monet pariskunnat arastelevat kertoa papille tavanneensa Tinder-treffeillä, netin deittipalstalla tai baarissa. Mielestäni nämä ovat nykyaikana luonnollisia paikkoja tavata toisia ihmisiä eikä asian kertomista tarvitsisi turhaan arastella. Esimerkiksi monet iäkkäät pariskunnat tai jo leskeksi jääneet muistelevat avoimesti ensi kohtaamisen tapahtuneen aikoinaan tansseissa. Ajattelen, että nämä tapaamispaikat kuvaavat sen ajan kulttuuria, jossa ihmiset ovat kulloinkin eläneet. Ehkä 2070-luvulla iäkkäät pariskunnat muistelevat netin kautta tapahtunutta ensitapaamistaan yhtä luontevasti kuin nykyisin muistellaan tansseissa tutustumista.

Parisuhteen alkutaipaleen lisäksi monet arkailevat joistakin ihmiselämän kivuista kertomista. Läheisen itsemurhasta papille kertominen on yhä monelle kova paikka. Vielä 2010-luvulla tunnutaan toisinaan pelkäävän kirkon työntekijän tuomitsevaa asennetta. Ajattelen, ettei ole minun tehtäväni pappina tuomita itsemurhan tehnyttä. Kukaan toinen ihminen ei voi koskaan täysin tietää, miten kipeitä asioita toinen on voinut sisimmässään kantaa. Vaikka läheistään kuinka rakastaisi, ei kukaan voi elää toisen puolesta. Tilanteessa, jossa läheisellä ei ole ollut voimavaroja elää, ei kukaan kaipaa tuomitsemista tai syyllistämistä. Tällaisten kipeiden kokemusten keskellä on tärkeää, että itsemurhasta voisi puhua papille avoimesti. Vain silloin voin olla pappina mahdollisimman hyvin tukena, kun tiedän mistä tilanteessa on kyse.

Toisinaan papille arastellaan myös sen kertomista, jos edesmenneen kanssa on ollut vaikeat välit hänen eläessään. Toivon, ettei tätä salattaisi, sillä maailmaan mahtuu monenlaisia ihmissuhteita. On ihan normaalia, etteivät kaikki ihmissuhteet ole helppoja, lämpimiä ja läheisiä. Surutyön kannalta on tärkeää, että kaikenlaisista tunteista ja muistoista voisi puhua suoraan. Joskus surun lomassa risteilee kipeä menetyksen kokemus kaikesta siitä, mikä tämän läheisen kanssa jäi kokematta ja sanomatta. Korrektisti käyttäytyvän papin ei tarvitse siunauspuheessa ääneen avata vaikeita välejä, riitoja ja pettymyksiä. Pappina minun on kuitenkin hyvä olla tietoinen tilanteesta, etten kuvailisi edesmenneen elämää siunauspuheessa väärin. Siunauspuheen ei tarvitse olla arvio ihmisen elämästä, vaan pysähtymistä eletyn elämän äärelle. Me papit emme ole täällä toisten ihmisten arvioimista ja tuomitsemista varten, vaan kulkemassa rinnalla. Sitä kirkon arjen tulisi olla - evankeliumin todeksi elämistä tavallisen arjen keskellä.

Tubessa listaan yhteensä 7 asiaa, joita papilta ei tarvitse salata.

Videolla ei viitata kehenkään yksittäiseen ihmiseen ja hänen kanssaan käytyihin keskusteluihin, vaan käydään yleisellä tasolla läpi pappien kohtaamia asioita.