Säännöllisesti papin työssä tulee vastaan tilanteita, joissa tietyistä asioista papille kertominen koetaan vaikeaksi. Osa ihmisistä jännittää, tuomitseeko pappi tai arvosteleeko jotenkin heidän elämäntapaansa. Ehkä kirkon työntekijän ei aina edes ajatella ymmärtävän kaikkea ”nykymaailman menosta” tai ihmisten elämästä. Menneisyyden mielikuvat papeista tuntuvat joskus painolastina nuoren papin hartioilla. Toisinaan saa muistuttaa, että ihan samanlaisia ihmisiä me papit ollaan kuin muutkin. Painiskelemme samanlaisten tunteiden ja elämän kipujen kanssa. Papin edessä ei tarvitse esittää tai piilotella mitään, vaan voi puhua asioista sellaisina kuin ne ovat.
Yksi papilta piiloteltava aihe liittyy pariskuntien yhteiseen taipaleeseen. Tapaan paljon pariskuntia ja toisinaan kysymystäni ”mitenkäs olette tutustuneet?” seuraa vaivaantunut hiljaisuus. Monet pariskunnat arastelevat kertoa papille tavanneensa Tinder-treffeillä, netin deittipalstalla tai baarissa. Mielestäni nämä ovat nykyaikana luonnollisia paikkoja tavata toisia ihmisiä eikä asian kertomista tarvitsisi turhaan arastella. Esimerkiksi monet iäkkäät pariskunnat tai jo leskeksi jääneet muistelevat avoimesti ensi kohtaamisen tapahtuneen aikoinaan tansseissa. Ajattelen, että nämä tapaamispaikat kuvaavat sen ajan kulttuuria, jossa ihmiset ovat kulloinkin eläneet. Ehkä 2070-luvulla iäkkäät pariskunnat muistelevat netin kautta tapahtunutta ensitapaamistaan yhtä luontevasti kuin nykyisin muistellaan tansseissa tutustumista.
Parisuhteen alkutaipaleen lisäksi monet arkailevat joistakin ihmiselämän kivuista kertomista. Läheisen itsemurhasta papille kertominen on yhä monelle kova paikka. Vielä 2010-luvulla tunnutaan toisinaan pelkäävän kirkon työntekijän tuomitsevaa asennetta. Ajattelen, ettei ole minun tehtäväni pappina tuomita itsemurhan tehnyttä. Kukaan toinen ihminen ei voi koskaan täysin tietää, miten kipeitä asioita toinen on voinut sisimmässään kantaa. Vaikka läheistään kuinka rakastaisi, ei kukaan voi elää toisen puolesta. Tilanteessa, jossa läheisellä ei ole ollut voimavaroja elää, ei kukaan kaipaa tuomitsemista tai syyllistämistä. Tällaisten kipeiden kokemusten keskellä on tärkeää, että itsemurhasta voisi puhua papille avoimesti. Vain silloin voin olla pappina mahdollisimman hyvin tukena, kun tiedän mistä tilanteessa on kyse.
Toisinaan papille arastellaan myös sen kertomista, jos edesmenneen kanssa on ollut vaikeat välit hänen eläessään. Toivon, ettei tätä salattaisi, sillä maailmaan mahtuu monenlaisia ihmissuhteita. On ihan normaalia, etteivät kaikki ihmissuhteet ole helppoja, lämpimiä ja läheisiä. Surutyön kannalta on tärkeää, että kaikenlaisista tunteista ja muistoista voisi puhua suoraan. Joskus surun lomassa risteilee kipeä menetyksen kokemus kaikesta siitä, mikä tämän läheisen kanssa jäi kokematta ja sanomatta. Korrektisti käyttäytyvän papin ei tarvitse siunauspuheessa ääneen avata vaikeita välejä, riitoja ja pettymyksiä. Pappina minun on kuitenkin hyvä olla tietoinen tilanteesta, etten kuvailisi edesmenneen elämää siunauspuheessa väärin. Siunauspuheen ei tarvitse olla arvio ihmisen elämästä, vaan pysähtymistä eletyn elämän äärelle. Me papit emme ole täällä toisten ihmisten arvioimista ja tuomitsemista varten, vaan kulkemassa rinnalla. Sitä kirkon arjen tulisi olla – evankeliumin todeksi elämistä tavallisen arjen keskellä.
Tubessa listaan yhteensä 7 asiaa, joita papilta ei tarvitse salata.
Videolla ei viitata kehenkään yksittäiseen ihmiseen ja hänen kanssaan käytyihin keskusteluihin, vaan käydään yleisellä tasolla läpi pappien kohtaamia asioita.
Juuri näin. Jos pappiin on syntynyt muuten luottamusta vahvistava suhde, on ihmisen helpompi kertoa myös vaikeista ja kipeistä asioista. Jos tavataan ensi kertaa, voi olla tuollaista aristelua.
Samoilla linjoilla olen itsekin, Toivo. Lämmöllä seuraan kollegoja, jotka ovat pitkään töissä samassa seurakunnassa ja seurakuntalaiset tulevat aivan toisella tavalla tutuiksi kuin pätkätöissä olevalle. Mukava, kun ihmiset luottavat tuttuun pappiin. Hyvät ja luottamukselliset välit välittyvät myös ulospäin.
Ripittäytyminen tai muu luottamuksellinen keskustelu ei ole seurakuntalaisille pieni asia. Isoissa asioissa avautuminen ei onnistu, jos ei voi täysin luottaa työntekijään tai maallikkoon. Mitä sinä ajattelet rippisalaisuudesta?
Rippisalaisuus on minusta tärkeä asia, josta kirkossa on syytä pitää kiinni. Nykyisin monet ovat etäällä kirkon elämästä eivätkä välttämättä tiedä, että esimerkiksi papin kanssa voi puhua luottamuksellisesti. Luottamuksen syntyminen vaatii kuitenkin monesti aikaa.
Kiitos vastauksesta, Emilia. Rippisalaisuutta ei koskaan saa rikkoa, vaikka kuulisi mitä asioita.
Mielestäni olisi hyvä, jos rippi-isä tai muu joka vastaanottaa ripin unohtaa tilaisuuden jälkeen mitä ripittäytyjä on sanonut. Toki koko rippihetken pitää olla läsnä ja olla tietoinen kaikesta mitä kuulee. Oikeastaan ripittäytyjä ripittäytyy Jumalalle ja Jumala antaa anteeksi. Ripin vastaanottaja on vain välikappale, mutta varovasti hän voi ohjata oikeaan suuntaan ripittäytyjää.
Tuottaa itsellekin suurta iloa, kun saa kuulla tarinoita ensikohtaamisista. Parin silmät kirkastuu ja tarinaa alkaa tulle. Joskus tosin tavallinen tallaajakin saa kokea tuon hiljaisen hankalan hetken, jossa tajuaa, että pari haluaakin pitää kohtaamispaikan omana tietonaan. Oivalsin nyt miten voin jatkossa välttää tuon hankalan tilanteen. Kysyn jatkossa näin: ” haluaisitteko kertoa jotakin tuosta, ensi kohtaamisestanne.”
Jospa kysynkin pareilta jatkossa: ” haluaisitteko kertoa jotakin ensikohtaamisesta. ” Yleensä parit katsovat toisiinsa merkitsevästi ja alkavat silmät kirkkaina kertoa. Joskus käy kuitenkin samoin kuin papeille, että syntyy tuo hankala hiljaisuus.
Olen samaa mieltä kanssasi Pekka, että parien ensikohtaamisista on ilo kuulla. On ihana nähdä ihmisten silmissä loiste, kun he puhuvat heille merkityksellisistä asioista. Senkin ymmärrän, jos joku pari haluaa pitää ensikohtaamisensa omana tietonaan. Aina myös sanon. että mikä tahansa arkinenkin kaste/vihki/siunauskeskustelussa esille tuleva asia voi jäädä myös vain meidän väliseksi. Kaikkea ei papin tarvitse esimerkiksi toimituspuheissa kertoa, jos se ei tunnu asianosaisista luontevalta.