Tähti

Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista. (4. Moos. 24:17)

 Tähti

Betlehemin tähti oli ihme, miksi se on (tai ei ole) tärkeä; minkälainen on Jumalan kirkkaus?

Miten on mahdollista, että tähti johdatti tietäjät Betlehemiin?

Miten voi löytää tähden, joka johdattaa etsivän sielun Jeesuksen luo?

Kumpi on sinusta suurempi ihme Jumalan syntyminen ihmiseksi vai syntymän merkkinä ollut tähti ja millä perusteella?

Miten on mahdollista (tai ei ole mahdollista) uskoa Jumalan lupauksiin, vaikka emme tiedä milloin lupaukset täyttyvät?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

. . . . .

Seuraavat blogit:

Jumalan iankaikkinen valinta (6.8.2015)

Iankaikkinen liitto (20.8.2015)

  1. Vanha kirkollinen perinne neljän ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana piti itämaan tietäjiä muiden kansojen edustajina. Näin epifaniajuhlan eli loppiaisen sanoma sai kuudennen aiheensa: kaikkien kansojen voittamisen kirkon yhteyteen.

    Jo Jeesuksen vauvana Beetlehemissä Pelastajan yhteyteen kuuluvat kaikki kansat. Evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille.

    Yhä edelleen monissa kirkoissa loppiaista vietetään lähetyksen sanoman esillä pitämiseen.

  2. Johannes Kastaja sanoi: ”Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.”
    Toisaalla Jeesus sanoi:
    ”Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus.”
    Sitten sanotaan: ”Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” Uudempi v.92 käännös sanoo, että ”pimeys ei saa sitä valtaansa”

    Kun ajattelee ihmiskunnan historiaa, niin on havahduttavaa ymmärtää, miten Kristuksen tulo maailmaan mullisti ihmiskunnan.
    Vastustajat tietenkin vähättelevät, Kristuksen merkitystä, mutta se vain vahvistaa, edellä olevat Raamatun tekstit.
    Nyt kun on selvästi havaittavissa, kuinka sekulaari yhteiskunta on kääntämässä kasvonsa pois Jumalan Valkeudesta, takaisin pimeyteen palvomaan itseään Jumalan sijaan, niin pimeys näyttää heti voimansa. On tosiaan niin, että yhteiskunta on tekijöidensä summa.
    Kirkko on Kristuksen ruumis, mutta surullista on nähdä kuinka postkristillinen Suomi kompuroi nyt ihmisyyden perusasioissa, samanaikaisesti kun Kristillinen perusta häviää uusien sukupolvien ns. ”ihmisviisauden” mukana. Jokaisen sukupolven täytyy löytää aina uudelleen Elämän Valkeus Jeesuksen kautta.

    Jumalan Viisaus on tosiaan ihmeellinen. Samaan aikaan vihollinen kiljuu ja herjaa Kristusta kuin viimeisillä voimillaan ja pyrkii eksyttämään kaikki, jos mahdollista. Onneksi Jumalan valinta pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti: ”Jumala tuntee omansa, eikä Hän kadota yhtäkään.”

    • Hyvä kommentti, kiitos Ismo. Jumalan rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan on suuri, koska Jumalan Poika Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi ja kärsi sen rangaistuksen, jonka meidän olisi pitänyt kärsiä. Jeesus sovitti koko maailman synnit Golgatalla, jotta me saamme elää.

  3. Paras selitys ns. Betlechem-tähdelle on mielestäni Jupiter-Venus konjunktioissa. Jupiter ja Saturnus jäävät liian etäälle toisistan konjunktioissaankin ja eivät sulaudu yhdeksi tähdeksi. Lisäksi Saturnus liitetään pahuuteen ja ei niin ollen edusta kuninkaan syntymää. Mutta etsimättä tulee vastaan Jupiterin käyttäytyminen vuosien 3 ja 2 eKr välisenä talvena 10 kk aikana. Tuolloin Jupiter ensin nousi aamutähtenä yhdessä Venuksen kanssa. Sen jälkeen se ohitti talven aikana Leijonan tähtikuvion kirkkaimman tähden, Reguluksen, tehden silmukan sen yläpuolelle. Kesäkuussa 2 eKr. Jupiter kohtasi Venuksen ja peittyi sen taakse. Tähti muuttui yhdeksiElokuussa Jupiter erosi muista planeetoista ja siirtyi aamutaivaalla tähtien joukossa kohti länttä. Vihdoin se oli tarkalleen Beetlehemin yläpuolella. 25 joulukuuta v. 2 eKr. Jupiterin liike taivaalla pysähtyi muihin tähtiin nähden, ja se pysyi paikallaan kuuden päivän ajan.
    Jupiter siis kohtasi kymmenen kuukauden aikan kahdesti Venuksen ja ohitti kolme kertaa Reguluksen, kulki taivaalla kohti länttä ja näytti suuntaa tietäjille sekä pysähtyi Beetlehemin ylle. Tähti oli lisäksi odotettu. Se merkitsi tähtientutkijoille uuden, lopunaikaisen hallitsijakuninkaan syntymää. (Pohjalainen, 8.1.2001 )

    • Kiitos kommentista, Seppo. Noista planeettojen paikoista ja ajankohdasta on varmaan ”viisaat” paljon tutkimuksia tehneet. Ihan vapaasti saa tutkia, mutta minulle riittää Raamatun sana. Tähti, joka ilmestyi merkkinä Kristuksen syntymästä, Betlehem ja Jeesus.

    • Seppo Heinolalla on tapansa mukaan ihan asiatekstiä. Voi olla, että Jupiter-Venus konjunktiossa olisi parasta luonnontieteellistä selvitystä Betlehemin tähden mysteerioon. Muistakin vaihtoehtodoista toki on tietysti tieteellisiä spekulaatioita esitetty. Oma asiantuntemukseni riittää vain näiden sujuvaan läpilukemiseen.

      Näissä astronomisissa selitysmalleissa jää kuitenkin huomiotta se seikka, että nuo idästä tulleet tähtien tähyilijät Raamatun käyttämän termin mukaan olivat astrologeja. Ja Iso Kirjahan kirjahan nyt ei oikein tähtien antamasta ohjauksesta innostu.(2.Kun 17:16;Sef1:5) Babyloniassa sen sijaan oli paljon muitakin ”taivaan jaottelijoita ja tähtien tähyäjiä” kuin nuo Betlehemin tähden perässä kulkeneet.(Jes47:12;Dan2:27) Harva kaldealaisten astrologien ammattikunnasta kuitenkaan sai tähtien tähyilyllä aikaan sellaista verilöylyä, jonka matka Herodeksen luokse aiheutti.

      Raamattu kertoo, että kun ilkeän Herodeksen luona oli saatu selville se, että juutalaisten usko kohdistui Betlehemissä syntyvään kuninkaaseen, niin sinne sitten. Tähden opastuksesta Raamattu kertoo seuraavaa: ”Ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.”(Mat2:9)

      Mitäs Seppa tähän sanot, tai muut? Ei tarvitse olla mikään suuri avaruuskappaleiden asiantuntija tietääkseen, ettei mikään astronominen konjuktio opasta ketään kulkijaa talon tarkkuudella. Taivaalla liikkuva ”tähti” oli siksi mitä ilmeisimmin Jumalan arkkivastustajan aikaansaama valoilmiö, jonka yksinomainen tarkoitus oli saada Jeesus-vauva hengiltä.

      Se, että uskonnollinen traditio on hetimiten tarttunut opastavaan tähteen ja tehnyt siitä pyhän ilmiön ja lähes palvonnan kohteen ei tietenkään syrjäytä Raamatun negatiivista informaatiota asiasta.

    • Rauli, kiitos pohdinnasta ja kysymyksistä. En usko, että Saatana olisi tähden takana. Ei hänellä ole sellaista voimaa. Toisaalta Saatana yritti monella lailla estää Jumalan ainosyntyisen Pojan tehtävää täällä maanpäällä. Kuten tiedämme Jeesus hoito hommansa täydellisesti. Jeesus on Kristus, Jumala ja meidän Herramme.

    • ”Harva kaldealaisten astrologien ammattikunnasta kuitenkaan sai tähtien tähyilyllä aikaan sellaista verilöylyä, jonka matka Herodeksen luokse aiheutti.” Lastenmurha on saanut perimätiedossa turhan valtavat mittasuhteet. Raamatun kertomuksen surullisuus perustuu surmattujen nuoreen ikään ja äitien lohduttomuuteen. Alle kaksivuotiaita poikia ei tainnut tuon ajan Betlehemissä kuitenkaan olla määrällisesti aivan niin paljon kuin myöhemmin on sepitetty.

    • Martti Pentti, hyvä kommentti. On hyvä pitäytyä Jumalan sanaan, joka sanoo ainoastaan, että surmattiin kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset. Joten, määrä on juuri sen mukainen.

  4. Astrologia/astronomian alkukotina voidaan pitää yhtä hyvin muinaista Intiaa kuin muinaista Sumeriakin, molemmat ovat olleet yhteydessä toisiinsa ja kun maapallo on pyöreä, ei pyöreästä tilasta voi alkupistettä varmasti löytää. Jeesuksen, ensimmäiset syntymäpäivävieraat, kolme lahjoja tuovaa miestä olivatkin kotoisin muinaisen Sumerin, nyt Kaksoisvirtojen maasta ; Kaldeasta, he olivat siis kaldealaisia maagikkoja, eli tähtitieteilijöitä tai noitia, kuinka vaan halutaan kääntää. Heidät oli Jeesuksen syntymäpaikkaan Beth-lechem´iin eli Leivän taloon, johdattanut juuri ko. tähti, koska Sillä olihan ennustettu, että Kalojen tähtimerkin maassa, Israelissa, tietyn konjunktion ollessa Kalojen – aikakauden hallitsijan – kuviossa, syntyisi kansalle uusi kuningas, Messias, voittamaton aurinko! Ja sijaitsihan luvatun maan kansa, heprealasten heimo, Sumerista katsoen juuri Kalojen suunnassa.

    Betlechem mainitaan evankeliumeissa 39 kertaa. Luku on monella tavoin merkityksellinen. Se on 3 x 13 ja 13 on sama kuin rakkaus ahabah. Mutta ahabah on sama kuin ahacd eli yksi. Edelleen 39 on sanan gul arvo ja gul merkitsee ympyrä ja loppuosa sanassa gilgul joka tarkoittaa ympyrää ympyrässä ja siitä johdetusti jälleensyntymää. Luku on myös sama kuin Vanhan testamentin kirjojen määrä. Tällöinkin se viittaa ympyrään, sillä V Mooseksen kirjaa saa nimen Torah joka monikkona on Torat, joka anagrammina on Tarot, joka viittaa heprean 22 kirjaimiseen Tarot ympyrään.

    Betlechem sijaitsi tuolloin 31,68 astella pohjoista leveyttä:

    (https://books.google.fi/books?id=6jT2g4ojDF4C&pg=PA44&lpg=PA44&dq=31,68+north+Bethlehem&source=bl&ots=t9pZeijSUk&sig=NckHt71pY57rsjRqfItDBk_O3fI&hl=fi&sa=X&ved=0CCEQ6AEwAGoVChMI65y19fnixgIVzJMsCh2UlAHN#v=onepage&q=31%2C68%20north%20Bethlehem&f=false)

    Näyttää siis o-lleen niin , että Herraa Jeesusta Kristusta vastaava luku 3168 on ollut antiikin muinaisille matemaatikoille ja tähtitieteilijöille tavattoman tärkeä, sillä luku vastaa brittiläisinä mittoina mm. maapallon kehän ympäri piirretyn neliön sivujen pituutta ja vielä mm. Stonehengen uloimman sarseen kivikehän 3168 jalkaa.
    Edelleen juutalaisten sideerinen kuukausi eroaa kuun 29,5 vrk:n synodisesta eli kierrosta 2, 2 päivää, jotka sisältävät 52,8 tuntia, jotka puolestaan vastaavat 3168 minuuttia. (Jatkuu…)

    • Kiitos perusteellisesta aiheen käsittelystä, Seppo Heinola.

      Ymmärsin kyllä nuo numerot, tai ainakin laskutoimitukset olivat ok. Yksi pieni detalji jäi mietityttämään.

      Tradiotion mukaan astrologeja oli kolme, Raamattu ei lukumäärää kerro. Vai? Oletko Seppo ottanut tuon lukumäärään ns ”joukon mukana” vai onko sinulla ltähän numeroosi jokin pätevämpikin syy?

  5. Seppo, hienoa, että jaksat kertoa näitä meille, sillä kaiken takaa, löytyy Kristus, johin kaikki viisaus ja tiedon aarteet on kätkettynä, kuten Raamattu kertoo.
    Jumala on asettanut kaiken sekunnin murto-osalleen kohdilleen. On oletettavaa, että jokainen ihminen syntyy tänne tietyn kaavan mukaan ja yhtälö on on aina sama. Kun kaksi ihmistä yhtyy, niin se ei ole koskaan sattumaa, vaan tarkoitus täyttyy. Onko sattumaa olemassa? En usko siihen, eikä myöskään Raamattu sitä tue.

    Jos meille on jo alkumetreillä kerrottu, että Jumala lähettää siemenensä Pelastamaan meidät, niin miten Hän sen tekee, niin, että me uskomme Hänen kaikkivoipaan valtaansa.

    Joko me uskomme, että kaikki on Hänen kädessään ja Hän tietää ja tuntee Luotunsa, tai me olemme ilman ilmoitusta, jolloin olemme kuin pöly universumin kehällä.

    Tieto ei pelasta ketään, vaan usko, sen tähden lapsikaan ei eksy Tieltä, vaan löytää kotiin. Isä on meitä viisaampi.

    • Tieto ei pelasta ketään, vaan usko, sen tähden lapsikaan ei eksy Tieltä, vaan löytää kotiin. Isä on meitä viisaampi.

      Ismo, kiitos hyvistä kommenteista. Usko on yksinkertainen asia. Kun Jumala on lahjoittanut meille uskon, niin silloin se on meillä. Raamatusta itse kukin ymmärtää juuri oikeat asiat oikealla hetkellä. On hienoa, kun Pyhä Henki tietää mitä tarvitsemme ja avaa sen mukaisesti Jumalan sanaa. Turhaa tietoa emme tarvitse vaan ainoastaan sitä mikä tulee Isältä Jumalalta.

  6. Minkälainen on Jumalan kirkkaus ?

    Me emme voi oikein määritellä minkälainen Jumala on? Mutta Hän sanoo itse näin: ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” ( Jes. 57: 15 ) Jumala on meistä kaukana, äärettömässä kirkkaudessa, mutta samalla niin lähellä Kristuksessa niitä, jotka tarvitsevat ja janoavat hänen armoaan apuaan, sentähden Hän tuli tarvittavan alhaalle jokaiselle syntiselle ja heikolle.
    Itsevarmat omasta mielestään viisaat sotkeutuvat omaan mahdottomuuteensa, eivätkä tunne Jumalaa, eikä Hänen Sanaansa
    josta löydämme Jumalan, joka ei ole enää pelottava kirkas valo, joka sokaisee syntisen ihmisen.

    Jeesus Kristus on ainoa oikea valo avamaan hengellisesti sokeat silmämme näkemään mitä Jumala Sanassaan lahjoittaa. Jumala ja Hänen armonsa ja läsnäolonsa on jatkuva ihmettelyn aihe.

    • Kiitos Martti. Hyvä kommentti.

      Daavid veisasi: ”Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” (Ps. 51:18-19)

  7. Tuota ”kirkkaus” sanaa paljon joskus tutkin ja pohdin ja sen takaa löytyy ajatus täydellisestä ja puhtaasta. Virheettön.

    Olen joskus käyttänyt esimerkkinä ”kirkkaudesta” ajatusta, puhtaasta vedestä, joka kuvaa ”täysin puhdasta”, jos meillä on astia, joka on täynnä puhdasta vettä, niin sinne ei tarvitse pudottaa kuin tippa likavettä, niin koko puhtaus muuttuu saataiseksi.

    Jumala on siis (Täydellisen puhdas = kirkas) Jumalassa ei ole syntiä, kuten meissä on ja jotta meidät kirkastettaisiin kerran täydellisesti, niin pitää, tämä syntiin puettu ruumis riisua kokonaan pois. Nyt uskon kautta, mutta kerran näemme Jumalan kirkkauden, silmästä silmään.

    Kristuksessa, me olemme jo puhtaat ja synnittömät, siis kirkastetut, mutta lihamme puolelta vielä vääryydestä osalliset.

    Kuka tämän oikein ymmärtää, on saanut, maistaa Jumalan hyvyttää ja kirkkautta. Nyt me uskomme kaiken, kuten Hän on meille Luvannut ja kerran saamme olla hänen kanssaan Hänen kirkkaudestaan osalliset.
    Odottakaamme siis kärsivällisyydellä ja uskollisena lunastuksen päivää. Pitäkää se usko, joka on pyhille kertakaikiaan ja täydellisesti annettu. Olkoon mielenne siihen, mikä on ylhäällä, se on Kristus, meidän elämämme. Hänessä me elämme ja olemme.

    • Kiitos erinomaisesta kommentista, Ismo. Näin on. Jumala on Pyhä. Taivaisiin emme saa syntejä mukaamme. Taivaissa kaikki on täydellistä. Ihmisen tekoja Taivaissa ei ole nähtävissä kuin Jeesuksen haavat.

  8. ”Seppo, minulle riittää Jumalan sana. Horoskoopit tai Kabbala-numeroleikit ovat saman arvoisia, joista molemmista saadaan aina haluttu lopputulos.”

    Kabbalan aritmeettis/geometrinen astronominen informaatio ei ole mitään ’numeroleikkiä’. Vai onko Joh. Ilm. 13 18 asettama gematrinen tehtävä ’leikkiä’? Ja väitteesi että ensin on haluttu lopputulos on puhdasta ..no jääköön sanomatta.

    • Sinulla van sitä tunnistamiskompetenssia- ihan kunnioitavasti sanottuna- tuksin on. Kun kokonainen totuus on paljon paljon suurempi kuin se maailma mikä näköjään perin perin pienisilmäisestä luupistasi näkyy.

  9. Maagikkoja voi olettaa ollen kolme sen vuoksi,etä koko Jeesus-narraatiossa tärkeitä ihmisiä ja tapahtumapaikkoja ja ilmiöitä on erittäin usein juuri kolme:
    3 ristiä Gogalalla, 3 naista haudalla, 3 sisäpiiriläistä opetuslapsissa Pietari, Jaakob, Johannes (ainoat joille Jeesus antoi lisiänimet), 3 kertaa lauloi kukko, 3 kertaa Pietari kielsi Jeesuksen, 3 kirjaimella 3 (Gimel) alkavaa paikkaa Getsemane, Gabbata, Golgataha jne. 3 aijoitusta ristillä 3:s 6:s ja 9:s hetki, kaikki jaolisia luvulla 3.
    Maagit toivat 3:a lajia lahjoja kultaa, mirhaa, ja suitsuketta, voisi kuvitella kunkin antaneen niistä yhtä.
    (Ps. Orionin vyössä on 3 tähteä…http://www.stellarhousepublishing.com/star-east-three-kings.html)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.