Tahrateologiaa

Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:

"Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä."


Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:

 

Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25

----"Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen." ----T.M.

----"Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.

Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen."

----"-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi. 
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja. 
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti. 
-Vähän kuin tupakanpolttoon. 
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä. 

Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin."----


Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen. 

Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia

Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.

Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön. 

Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. 

Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.

Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.

Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.

Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.

Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.

En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen. 

Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla. 

 

166 kommenttia

  • Joona Korteniemi sanoo:

    Vuokko, mitä uutta siinä on, että Kristuksen seurakunta on sydämen yhteys uskossa? Niinhän sitä seuroissakin tuon tuosta saarnataan: “Jumalan valtakunnan rajat kulkevat sydämestä sydämeen.”

    Jostain syystä haluat asetella uskon ja evankeliumin kuulemisen vastakkain tavalla, joka on vieras niin vanhoillislestadiolaisuudelle kuin luterilaisellekin teologialle.

    Pertille:

    Kristillisen kirkko-opin kehityksestä voi karkeasti hahmotella seuraavanlaisen kehityslinjan:

    Varhaiskirkossa ilmeisesti kannatettiin ennen Augustinusta varsin yleisesti ajatusta, jonka mukaan sakramenttien teho on riippuvainen niiden toimittajan tilasta. Tähän suuntaan vaikuttaa ilmeisesti vetävän esimerkiksi kirkkoisä Kyprianus teoksessaan De unitate ecclesiae (Kirkon ykseydestä).

    Siinä hän katsoo, että on vain yksi Kristuksen kirkko, joka on kristittyjen hengellinen äiti maan päällä. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Harhaoppisten kastamat ihmiset tulee kastaa uudelleen, koska Pyhä Henki vaikuttaa vain Kristuksen yhden ja ainoan kirkon piirissä.

    Donatolaiskiistan aikana Augustinus systematisoi opetuksensa, jonka mukaan kirkollisten toimitusten teho on niiden jumalallisessa asetuksessa eikä riipu niiden toimittajan tilasta. Tämä näkemys tulikin nopeasti vallitsevaksi ainakin lännen kirkossa.

    Augustinuksen ajatusta kehiteltiin edelleen keskiajan läntisessä kristikunnassa. Sen pohjalta sakramenttien ymmärrettiin pian vaikuttavan ex opere operato eli tehtyinä tekoina, riippumatta toimittavan papin tilasta ja aika pitkälle riippumatta myös vastaanottajan sisäisestä tilasta.

    Ylipäätään kirkko ymmärrettiin tuolloin enemmän virkahierarkian varaan rakentuvaksi juridis-byrokraattiseksi instituutioksi kuin uskovien yhteydeksi. Lopulta teologia uhkasi muuttua pelkäksi kirkkojuridiikaksi: Kaikki totuuskysymykset katsottiin voitavan ratkaista tarkistamalla, mitä laillisesti valittu paavi kuurioineen tai laillisesti kokoontunut konsiili oli asiasta opettanut.

    Tätä vastaan nousi luterilainen reformaatio, jonka voi katsoa nimenomaan pyrkineen vapauttamaan teologian kirkkojuridiikan kuristusotteesta. Tähän reformaattorit pyrkivät esimerkiksi opettamalla, että kirkko on uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä, ei paavin ja kirkolliskokouksen hallitsema hierarkkinen instituutio.

    Luterilaiseen ekklesiologiaan jäi kuitenkin sisäinen jännite, kun toisaalta todellisen kirkon opetettiin olevan näkymätön pyhien yhteys uskossa, toisaalta armonvälineiden eli sanan ja sakramenttien opetettiin olevan päteviä riippumatta niiden jakajan sisäisestä tilasta.

    Eli toisaalta siis kirkon nähtiin uudella tavalla rakentuvan uskon ja Hengen yhteyden varaan, toisaalta sen katsottiin vanhalla tavalla rakentuvan viran ja sakramenttien ympärille.

    Voi kysyä: Jos todellinen kirkko on pyhien yhteys ja jos Kristuksen löytää hänen kirkostaan, kuten kristinuskossa oli vanhastaan opetettu, niin eikö Kristus silloin löydy nimenomaan tästä pyhien yhteydestä eikä muualta?

    Pietismi ja herrnhutilaisuus jatkoivat reformaation aloittamaa kehitystä opettamalla, ettei ulkokohtainen kirkon sakramenttiyhteydessä eläminen riitä – Kristus on tunnettava omana Vapahtajana sisäisesti ja elävästi. Pietismi ja herrnhutilaisuus vaativat niin ikään elävää sananjulistusta vaikkeivat Spener, Francke ja Zinzendorff ilmeisesti ainakaan suoranaisesti ottaneet kantaa “Hengen viran” puolesta. Heillä jaottelu elävään ja kuolleeseen julistukseen jäi vielä enemmän sielunhoidolliselle kuin dogmaatiselle tasolle.

    Vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen opetuksen Hengen virasta voi nähdä tämän pitkän dogmihistoriallisen kehityksen päätepisteenä: Se ajatus, joka oli sisäänrakennettu jo reformaatioon ja pietismiin sekä herrnhutilaisuuteen on vanhoillislestadiolaisuudessa sanoitettu ja dogmatisoitu.

    Vaikkeivat Luther, Spener, Zinzendorff ja Laestadius ehkä opettaneet täysin samalla tavoin kuin me nykyään opetamme, voi mielestäni perustellusti sanoa, että implisiittisesti tämän opin siemenet piilivät jo heidän teologiassaaan. Kestihän kolminaisuusopinkin muotoilemisessa ja sanoittamisessa monta vuosisataa ja käsitteet olivat pitkään epäselviä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Jorman linkki ei tuntunut toimivan, joten tässä uudet rautalankaohjeet. Kaikki Laestadiuksen postillat löytyvät Lauri Koistisen sivustolta yhtenä pdf-tiedostona:

    Klikkaa ensin TÄSTÄ. Postillakokoelma avautuu (siinä on 2332 sivua). Saarna N:o 116 TARKASTUSSAARNA SORSELESSA 1844 löytyy sivulta 617 (Page 2238 of 2332). Sinne pääset vierittämällä tai helpoimmin kirjoittamalla pdf:n hakukenttään 617. Toivottavasti löytyi.

    Mielenkiintoista on, että saarna on pidetty noin pari viikkoa sen jälkeen, kun rovasti oli tavannut Lapin Marian Åselessa uudenvuodenpäivänä vuonna 1844.

    Lainaan aiheeseen liittyen vielä Jouko Talosen artikkelia:

    “Elävän” ja “kuolleen” uskon ero merkitsi myös sekä soteriologista että sosiologista erottelua herätyksen kokeneiden uskovien ryhmän ja vain kastettujen paikallisen luterilaisen seurakunnan jäsenten kesken. Laestadiusen ecdesiola in ecclesia -ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt sitä eksklusivismia, jota alkoi esiintyä myöhemmän lestadiolaisuuden eräissä osaryhmissä suuren hajaannuksen jälkeen 1900-luvulla.

    Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus. Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän “eläviä” kristittyjä kuin Ruotsin evankelisluterilaisessa valtiokirkossa.

    Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen “karsinoinnin”. Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suuntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin “veljellistä” yhteyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Kiitos erittäin hyvästä viestistäsi, Joona.

    Ajattelin jo ettei tätä keskustelua enää kannata jatkaa, mutta nyt tuntuisi löytyvän yhteistä pohjaa. Toivottavasti tämä ei ole vain väsymyksen aiheuttamaa houretta.

    Jatketaan huomenna. Hyvää yötä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Joona, viestini oli täsmäviesti Markulle.

    Lutherin käsitys näkyväisestä seurakunnasta oli paljon väljempi ja epämääräisempi, mitä vl-liikkeessä. Se oli sellainen, että seurakunta on kaikkialla maailmassa siellä, missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan.

    Ja tämä onkin oikeastaan se, mikä asiassa itseäni eniten ihmetyttää. Miksi joku ihminen tai porukka haluaa tehdä tarkat raja-aidat “Jumalan valtakunnan ympärille”? Mikä on homman tarkoitus? Miksi pitää kaiken aikaa todistella itselle ja muille, että vain tämä on oikea Kristukseen uskovien joukko?

    Tärkeintä ei olekaan Kristus, jota julistetaan, vaan Kristuksen joukko, joka julistaa. Tässä mättää ja pahasti mättääkin ja tätä ei ollut julistus lestadiolaisuuden alkuaikoinakaan, sen voi hyvin havaita sen ajan kirjeistä ja saarnoista.

    Pitää pysyä oikeassa porukassa, ei Kristuksessa. Minusta tässä on takana valta, kunnia ja omahyväisyys.

    “Tätä porukkaa seuraamalla pääset VARMASTI taivaaseen!” sanoi eräs puhuja kerran Jämsän opistolla isolle porukalle. Huom, ei Kristusta, vaan vanhoillislestadiolaisia seuraamalla.

    Asia on keskeisintä vl-opetusta ja sitä tietaan tuhansilla muilla asioilla ja käsityksillä ja kun sen on saanut selkäytimeen, siitä on vaikea päästä irti. Lähes mahdotonta, tiedän sen omasta kokemuksesta. Lutherin kirjoitusten avulla asia selkeni minulle.

    Ja just tämän “vain me” -opin takia sitä pahoinvointia vl-liikkeessä niin paljon onkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tynkkynen sanoo:

    Joona Korteniemi:

    Vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen opetuksen Hengen virasta voi nähdä tämän pitkän dogmihistoriallisen kehityksen päätepisteenä: Se ajatus, joka oli sisäänrakennettu jo reformaatioon ja pietismiin sekä herrnhutilaisuuteen on vanhoillislestadiolaisuudessa sanoitettu ja dogmatisoitu.

    Ei minulla muuta kuin että tässä kappaleessa minua häiritsee Joonan käyttämä sanonta: “Vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen opetuksen…..”, koska sellaista ei enää ole olemassa. Olen sitä mieltä, että pitää puhua joko vanhoillislestadiolaisuudesta (v. 1900-1960) tai SRK -lestadiolaisuudesta (1960- ). Ne ovat eri uskontoja, eikä niitä pitäsi rinnastaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Lutherin käsitys näkyväisestä seurakunnasta oli paljon väljempi ja epämääräisempi, mitä vl-liikkeessä. Se oli sellainen, että seurakunta on kaikkialla maailmassa siellä, missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan.

    Tuota pitää vähän täsmentää. Lutherin laajassa tuotannossa oli paljon muutakin. Tuossa viittaat Augsburgin tunnustukseen, joka oli laajemman porukan kuin yksin Lutherin tekemä. Mutta tuollaisessa muodossa, kuinka se usein lainataan, on funktionalismia. Seurakunta on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Seurakunta muodostuu ihmisistä, ei toiminnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Pertti Niukkanen tekee hyvää työtä kopsaamalla tuon Talosen artikkelin.

    Laestadiuksesta on siis hajaannusten jälkeen ajauduttu eksklusiiviseen seurakuntaan, Siionin muuri on korotettu taivaaseen asti. Laestadiukselle – Lutheria seuraten, pietistinäkin – Jumalan valtakunta kulki sydämen tasolla. Hänen oma herätysryhmänsä oli “tämä kristillisyys”. Se EI kuitenkaan tarkoittanut, etteikö m u u t herätysryhmät olisi olleet osa tätä Jumalan valtakuntaa.

    Sorselessa LLL moitti sikäläisten eksklusiivisuutta ja äärimmäisyyttä, toisaalta hän kuitenkin puolusti näiden halua pitää kiinni vanh. virsikirjasta, katekismuksesta, käsikirjasta yms. uusien sijaan. Itse hän kuitenkin käytti uutta voimaan tullutta.

    Yhdistävä side sydänten/uskovien välillä oli sydämen usko ja yhteiset armonjärjestyksen kokemukset – ei se, mihin porukkaan kukin kuuluu. Kun hän toimitti lehteään Ens Ropandes Röst i Öknen, ei hänen kanssatoimittajansa ollut hänen omasta herätysryhmästään, vaan muuan toinen pietistipappi Norrlannista.

    Tämä “vain me Jumalan lapsia” syntyi vasta hajaannusten yhteydessä. Metodistipappi Scottin kirjoituksia hän kommentoi hyväksyttävästi vielä tämän muutettua Amerikkaan. Scottin kohtalo – tämän päänmenoksi järjestettiin Tukholmassa katurahvaan mellakka – oli Laestadiukselle todiste kirkon ja rationalistien ja Aftonbladetin ympärille kerääntyneiden liberaalien vihasta kaikkea elävää hengellisyyttä kohtaan. Sama hengellisen vihan rintama on olemassa tänäänkin, eikä SRK:lainen kristillisyys ole saanut olla rauhassa tämän ikuisen taistelun ulkopuolella.

    Minulla ei ole sinänsä mitään SRK:n sisaria ja veljiä vastaan. Toivon heille siunausta ja rauhaa “heidän kalleimmassa uskossansa”. Minä puhun vain tietyistä opinpainotuksista, jotka eivät ole raamatullisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Pietismi ja herrnhutilaisuus jatkoivat reformaation aloittamaa kehitystä opettamalla, ettei ulkokohtainen kirkon sakramenttiyhteydessä eläminen riitä – Kristus on tunnettava omana Vapahtajana sisäisesti ja elävästi. Pietismi ja herrnhutilaisuus vaativat niin ikään elävää sananjulistusta vaikkeivat Spener, Francke ja Zinzendorff ilmeisesti ainakaan suoranaisesti ottaneet kantaa “Hengen viran” puolesta.>>> Joona K.

    Pietismin historiaa tutkiessa huomaa, ettei ydin ole niinkään elävä j u l i s t u s, vaan julistuksen myötä elävä u s k o sydämessä. Suruttomien pappien ongelma pietistien mielestä ei ollut heidän julistamansa sataprosenttisen Jumalan sanan kelvottomuus, vaan heidän oma kokemusperäinen kelvottomuutensa. Tällä taas ei ollut mitään merkitystä absoluution pätevyydelle.

    Ilman muuta tavoittena ja ihanteena oli se, että kaikki papit olisivat uskossa. Siksi Laestadius esittää, että tiedekuntaan pyrkivältä ylioppilaalta tulisi ensimmäiseksi kysyä: “Oletteko elävässä uskossa”.

    Uskottiin näen Jumalan sanan sinänsä olevan aina elävää. Vasta nyt syntyi ajatus, ettei Jumalan sana olekaan elävää, ennenkuin tietyt kriteerit täyttävä ihminen sen sanoo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Varhaisen kirkon harhaopit ja niitä selvitelleet kirkkoisät on tosi mielenkiintoinen aihe. Valitettavasti tutustumiseni on vasta edessäpäin. Uskallan nyt kuitenkin heittää joitakin mutu-arvailuja.

    Kirkkoisä Kyprianus (n. 200 – 258) kirjoitti ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” (Extra ecclesiam nulla salus). Voin uskoa, että hän olisi myös ollut ”Hengen viran” kannalla, jos sitä olisi häneltä kysytty. Tuon ajan ”ekklesiologia” oli vielä ”viattoman naiiviuden” tilassa. Harhaopit olivat varsin selkeitä opista poikkeamia ja harhaoppiset oli helppo erotella ja heittää ulos kirkosta.

    Ehkäpä vasta Augustinus (354 – 430) oli ensimmäinen, joka kohtasi vastakkaiseen ääripäähän vetävän ryhmän, donatolaiset. Tällöin hän joutui määrittelemään kirkolle kestävän kannan tuohon ”Hengen viran” vaatimukseen. Hän ymmärsi (ihan talonpoikaisjärjellä), että tuota vaatimusta ei kirkolle voi asettaa. ”Näkyvässä kirkossa” ovat aina pyhät ja pahat sekoittuneena. Vain Jumala tietää ”näkymättömän kirkon” jäsenet. Näin siis kirkkoon liittyvä pakana voi huoletta turvata Sanaan ja sakramentteihin niiden toimittajasta riippumatta. (Olen tässä pannut Augustinuksen suuhun Lutherin ajatuksia, mutta ehkä ne lähellä toisiaan olivatkin.)

    Mielestäni siis Augustinuksen linjauksessa ei motiivina ollut puolustaa ”kirkon juridis-byrokraattista instituutiota” ohi uskovien yhteyden. Eikä sitä ollut Lutherillakaan hänen yhtyessään Augustinuksen kantaan. Silti on oikein sanoa, että ”reformaation voi katsoa nimenomaan pyrkineen vapauttamaan teologian kirkkojuridiikan kuristusotteesta.”

    Joona:

    Luterilaiseen ekklesiologiaan jäi kuitenkin sisäinen jännite, kun toisaalta todellisen kirkon opetettiin olevan näkymätön pyhien yhteys uskossa, toisaalta armonvälineiden eli sanan ja sakramenttien opetettiin olevan päteviä riippumatta niiden jakajan sisäisestä tilasta.

    Jos tässä jokin jännite on, niin se oli jo Augustinuksenkin opetuksessa. Itse en suurta jännitettä kuitenkaan näe. Armonvälineitähän käytetään ”näkyvässä kirkossa”. Näkymättömän ”todellisen Kristuksen kirkon” sijaintia ja rajoja emme tiedä, eikä tarvitsekaan tietää. Eikö juuri tämä ole Augustinuksen ja Lutherin lohduttava sanoma?

    Joona:

    Voi kysyä: Jos todellinen kirkko on pyhien yhteys ja jos Kristuksen löytää hänen kirkostaan, kuten kristinuskossa oli vanhastaan opetettu, niin eikö Kristus silloin löydy nimenomaan tästä pyhien yhteydestä eikä muualta?

    Voihan tätä kysyä. Lutherin ja Augustinuksen kanta oli kuitenkin ymmärtääkseni, että Kristuksen voi löytää (myös) ”näkyvästä kirkosta”. ”Näkymättömän kirkon” etsiminen voi olla näkevillekin mahdotonta.

    Augustinus ja Luther voivat tietenkin olla väärässä. En ota siihen kantaa. Lutherin mittava tuotanto antaa myös mahdollisuuden moniin tulkintoihin. Joku voi sieltä (oikeutetustikin) löytää siemeniä ”Hengen viran” perusteluun, vaikka minä en sellaisia löydä.

    Joona:

    Pietismi ja herrnhutilaisuus vaativat niin ikään elävää sananjulistusta vaikkeivat Spener, Francke ja Zinzendorff ilmeisesti ainakaan suoranaisesti ottaneet kantaa “Hengen viran” puolesta.

    Tästä olen yhtä mieltä. Kyllä pietistisestä ecclesiola in ecclesia -ajattelusta niitä siemeniä löytyy enemmän kuin Lutherilta.

    Joona jatkaa:

    Vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen opetuksen Hengen virasta voi nähdä tämän pitkän dogmihistoriallisen kehityksen päätepisteenä: Se ajatus, joka oli sisäänrakennettu jo reformaatioon ja pietismiin sekä herrnhutilaisuuteen on vanhoillislestadiolaisuudessa sanoitettu ja dogmatisoitu. – – – Vaikkeivat Luther, Spener, Zinzendorff ja Laestadius ehkä opettaneet täysin samalla tavoin kuin me nykyään opetamme, voi mielestäni perustellusti sanoa, että implisiittisesti tämän opin siemenet piilivät jo heidän teologiassaaan.

    Vakavin varauksin (esim. reformaation ja Lutherin suhteen) voinee tästäkin olla yhtä mieltä. Oleellista on kuitenkin, että nuo siemenet eivät itäneet täyteen kukkaan (eivät edes maan pinnalle asti). Jos joku tuota kukkaa yrittikin kasvattaa, hän varmaan huomasi Lutherin ja Augustinuksen opastamana mihin se johtaa – hän kauhistui ja perääntyi. Opetus jäi ”jännitteiseksi”.

    SRK-opetus ei näitä varoituksia kuullut, vaan julisti opin ”Hengen virasta” dogmiksi (kuten Joona asian ilmaisee). Seurauksia ei ehkä osattu heti arvata. Olivatko ne siunauksellisia? Jääköön pohdittavaksi…

    P.S. Tässäkään en halua väitellä siitä, onko oppi ”oikea”. Voihan se sitä olla, vaikkei olekaan luterilaista tai lestadiolaista. Onko se raamatullista? Varmaan sille sieltäkin jotakin tukea löytyy, vaikka ei minua vakuutakaan. Enemmän minua kiinnostaa mitä ”Hengen viran” dogmista seuraa teologisesti ja sosiologisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Vielä lainaus Joonalta:

    Vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen opetuksen Hengen virasta voi nähdä tämän pitkän dogmihistoriallisen kehityksen päätepisteenä. – – – Kestihän kolminaisuusopinkin muotoilemisessa ja sanoittamisessa monta vuosisataa ja käsitteet olivat pitkään epäselviä.

    Minusta näyttää enemmänkin, että on vain palattu (tiedostamatta) varhaisen kirkon ”viattoman naiiviin” ekklesiologiaan ja unohdettu mitä asiasta on satojen vuosien aikana kirjoitettu. Mikään teologisen erittelyn ja syvällisen pohdinnan synteesi se tuskin on.

    No ei tämäkään ehkä näytä siltä, että ”olemme löytäneet yhteisen pohjan”, Joona. Mutta kyllä tämä historiallinen pohdiskelu kuitenkin sellaisen antaa. Ymmärrämme, että opit ja tulkinnat kehittyvät. Voimme myöntää toisen tulkinnalle oikeutuksen, vaikka emme yhtä mieltä olisikaan.

    Teemu voinee kommentoida tätä kyökkikirkkohistoriaani. En ihmettele, jos on paljonkin pielessä. ========

    Vielä hiukan selkeämmät ohjeet Sorselen saarnaan. Linkki kyllä toimii, mutta sitten:

    Postillakokoelma avautuu (siinä on 2332 sivua). Saarna nro 116 TARKASTUSSAARNA SORSELESSA 1844 löytyy sivulta 2238 (Page 2238 of 2332).Postillan sisäinen oma sivunumero on tällöin 617. Pääset sivulle vierittämällä tai helpoimmin kirjoittamalla pdf:n hakukenttään 2238.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit