Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Sam Paajanen: ”Pekka Veli, juuri näin asia ei ole, että teoilla ei olisi vaikutusta vanhurskauttamiseen. Myös luterilaisuudessa puhumme effektiivisestä vanhurskauttamisesta. Tunnustuskirjojen jako vanhuskautus ja sitten teot on sielunhoidollinen ratkaisuyritys, koko siihen tematiikkaan jonka kohtaamme uskonpuhdistuksen aikaan.
Se vanhurskaus käsitys mistä puhut, siinä on paljon oikeita jälkiä, yhtenäinen kirkko ei kuitenkaan tunne tälläistä 1500 luvulla lanseerattua vanhuskauttamisoppia. Todennäköisesti lutherin luostari kokemus on tämän onnettoman opin takana.”
Mikä tässä on nyt on se ongelma? Onneton oppi? Lutherin luostarikokemus?
Olen kokenut itse juuri saman tyyppisen kokemuksen, näin rohkenen sanoa. Ymmärrän ja olen kokenut jotain samaa kuin Luther, kun paratiisin portit avautuvat. Usko Kristukseen on Jumalan lahjaa, kaikki tulee ansiotta uskon kautta Kristukseen, ei tekojen kautta. Mutta kun tästä kokemuksesta puhuu, niin saa kovan vastustuksen seurakunnassa ja ihmisiltä, joiden aiemmin luuli olevan tässä samassa uskossa. Mutta ei, he eivät ymmärrä tätä ollenkaan. Ja se tekee surulliseksi ja yksinäiseksi. Mutta onneksi Jumala johdattaa elämään myös samoin uskovia veljiä ja sisaria.
Kristityn on menetettävä kaikki usko omiin mahdollisuuksiinsa ansaita Jumalan mielisuosio, ennen kuin hänelle avautuvat paratiisin portit. Tämä tapahtuu niin, että Jumala näyttää hänelle, että hän edelleen uskovanakin tekee syntiä ja huomaa, että kaikki itsensä paranteluyritykset eivät olekaan tuottaneet tulosta. Hän tulee toivottomaksi itsestään. Miksi en pysty muuttumaan paremmaksi? Ihminen yrittää näet viimeiseen asti löytää pelastuksen perustaa itsestään, omasta uskostaan ja teoistaan.
Itselleni avautui Jumalan armo Kristuksessa Olav Valen-Sendstadin kirjojen (”Unelma vapaasta tahdosta” ja ”Pistin lihassa”) ja vanhempien rovastien kanssa käymäni sähköpostikirjeenvaihdon kautta. Ja kaiken lisäksi, kaiken kruununa, Jumala antoi hengellisen kokemuksen, joka avasi nuo paratiisin portit. Kristityn tulee ymmärtää lain ja evankeliumin ero. Luther sanoo jotenkin näin, että se, joka tämän eron ymmärtää, on teologi. Lisäksi tähän liittyy ratkaisevan tärkeä kysymys ihmisen vapaasta tahdosta.
Paavali kirjoittaa: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta VOIMAA hyvän toteuttamiseen ei.; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen”. Room. 7: 18-19
Jumalan vastaus Paavalin lihan pistimeen on: ” Minun ARMOSSANI on sinulle kyllin, sillä MINUN VOIMANI tulee täydelliseksi heikkoudessa”. 2 Kor. 12:9. Tämä on juuri sitä omavoimaisuudesta luopumista, täydellistä heikkoutta pyhän Jumalan vaatimusten edessä. Jeesus sanoo: ” Olkaa siis te täydelliset (pyhät), niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen (pyhä) on”. Matt. 5:48. Rima on asetettu niin korkealle, että eihän siihen kukaan ihminen pysty.
Paavali oli käynyt läpi samanlaisia taisteluja kuin Luther. Ja moni yhtyy näihin taistelukokemuksiin tänäkin päivänä. Tämä on sitä Jeesuksen sanomaa ”ahtaasta portista sisälle menemistä”.
Kun ymmärtää ja uskoo, että Kristus on täyttänyt kaiken puolestani ja saan päivittäin viedä hänen ristinsä juureen itseni synteineni, niin omatunto puhdistuu, ja on taas vapaa jatkamaan matkaa. Tekojen on kummuttava tästä Jumalan lapsen vapaudesta. Niiden tulee olla tehty uskossa Kristukseen. Mutta ne eivät lisää mitään pelastukseemme, sillä se on täydellinen Kristuksen sovitustyön ansiosta. Olen 100 % syntinen itsessäni, mutta 100 % vanhurskas ja pyhä Kristuksessa.
Taistelua käydään uskovan sydämessä vanhan turmeltuneen luonnon (lihan) takia tämän uskon säilyttämiseksi. ”Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan; ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla”. Gal. 5:17-18
Paavali kirjoittaa elämänsä loppupuolella: ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainostaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat”. 2 Tim. 4:7-8.
Riitta, olen pahoillani, että sinun kokemusta ei ymmärretty, mielestäni se on ihan kristillinen kokemus ja aito sellainen. Täällä on ollut mielestäni paljon hyviä kirjoituksia, Ismolta, Pekka Veliltä, Jormalta ja monilta muilta. Nyt myös sinulta.
Muutama ajatus kirjoitukseesi;
Olav Valen-Sendstadin kirjojen (“Unelma vapaasta tahdosta” ja “Pistin lihassa”)unelma vapaasta tahdosta on ihan karmea kirja, samaa sarjaa kuin Lutherin sidottu ratkaisuvalta, tai sanoisinko kirja pakkovallasta. Näissähän käsitellään vapaata tahtoa ja predestinaatiota joka on luterilaisuudessa johtavia prinsiippejä. Sinänsä marginaalinen oppi kristikunnassa.
Riitta, kirjoituksesi pohjalta, saa sellaisen käsityksen, että itse osallistut muutosprosesiin omassa kilvoituksessasi. Näin pyrit muuttumaan Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Miksi muuten kilvoittelisit. Näin täytät alkuperäistä lain täyttymisen prosessia josta Aadam ja Eeva luopuivat. Olet palannut omassa elämässäni paratiisin kaltaiseen tilaan. Katumuksesi osoittaa, että kilvoittelet evankeliumin lain käskyjen mukaan. Olet siis muuttumassa paremmaksi, ihminen todella voi muuttua. Muutosprosessi ei kuitenkaan poista turmeluksen siementä joka meissä on, sen sijaan himottomuuden tilaan voidaan päästä Jumalan armon avulla.
Milestäni jatkat kilvoittelua, Jumalan armon avulla. Kaikki hyvin.
Kiitos Riitta! On ihmeen vapauttavaa saada lukea tällaista tekstiä, johon oma sydän täysin yhtyy!
Amen. Kiitos Riitta!
Sami, olet ymmärtänyt minut täysin väärin.
Kirjoitin, että kilvoitusta käydään (evankeliumin) uskon säilyttämiseksi, ei minkään muutoksen vuoksi omassa itsessä.
Mielenkiintoista olisi tietää mihin kirkkoon tai yhteisöön kuulut? Kirjoitat esimerkiksi: ”Näin täytät alkuperäistä lain täyttymisen prosessia josta Aadam ja Eeva luopuivat.” Enpä ole moista ennen kuullutkaan. Vaikuttaa tosi oudota opilta. Ei ainakaan nouse Raamatusta tällainen oppi.
”Mielenkiintoista olisi tietää mihin kirkkoon tai yhteisöön kuulut? Kirjoitat esimerkiksi: “Näin täytät alkuperäistä lain täyttymisen prosessia josta Aadam ja Eeva luopuivat.” Enpä ole moista ennen kuullutkaan. Vaikuttaa tosi oudota opilta. Ei ainakaan nouse Raamatusta tällainen oppi.”
Tämä ajatus löytyy itse lutherilta muistaaksen Mooseksen kirjojen kommentaarista. Ei se ole muutenkaan kirkon historiassa outo, ehkä et ole vain kuulut siitä. Ihan normi settiä.
”Kirjoitin, että kilvoitusta käydään (evankeliumin) uskon säilyttämiseksi, ei minkään muutoksen vuoksi omassa itsessä.”
Nyt vain muutos tapahtuu, et voi näitä irroittaa uskon analogiasta. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa;
” Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” ( 2 Kr. 3:18) .
Sami, kuten Riitta Sistonen kirjoittaa, kilvoitus on kilvoitusta uskossa ja sen säilyttämiseksi. Sitä se oli Aabrahamilla, sitä se oli Paavalilla ja sitä se oli itse Kristuksellakin ristin alla, vaikka hän olikin synnitön. Ei vanha aatami miksikään muutu, se on perisynnin alainen loppuun asti, kuten itse Paavali sanoo itsestään: ”mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut huom. v a n g i t t u n a synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.” Se on eri asia, että uskosta vanhurskaaksi tulleina me palvelemme Jumalaa hengen uudessa tilassa emme kirjaimen vanhassa (Ro7:6). Siten pelastus ei ole mikään synerginen prosessi, että meissä itsessämme olisi 1% hyvettä, jolla suostumme yhteistyöhön Jumalan kanssa. Jumalattomina pysymme lopuun asti.
”Olav Valen-Sendstadin kirjojen (“Unelma vapaasta tahdosta” ja “Pistin lihassa”)unelma vapaasta tahdosta on ihan karmea kirja, samaa sarjaa kuin Lutherin sidottu ratkaisuvalta, tai sanoisinko kirja pakkovallasta.” Sami
Kaikella kunnioituksella Sami, oletko tosiaan tuota mieltä? Ja juurikin noista kirjoista löytyy se autuaallinen Evankeliumin sanoma, joka vapauttaa ihmisen Kristuksen Vanhurskauteen pois omasta vanhurskaudesta. Näin olen itse kokenut noista kirjoista. (On kummatkin hyllyssä ja luettu huolella.) Sinulla tosin saa olla eri kokemus…
Katsomalla me muutumme, se on totta ja autuaallisen vapauttavaa, ei tarvitse enää itse taistella lihassa voitettua vihollista vastaan. Paavali kirjoittaa:
”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kol.3:1-4
Ei siis kannata tuijottaa enää omaa napaansa, se kun ei paremmaksi tule, sen sijaan katsoa yksin Kristukseen ja voi iloita vapaasti Kristuksessa, jossa elämämme on kätkettynä.
Ismo, amen! Samaa mieltä.
Ismo Malinen:””Kaikella kunnioituksella Sami, oletko tosiaan tuota mieltä? Ja juurikin noista kirjoista löytyy se autuaallinen Evankeliumin sanoma, joka vapauttaa ihmisen Kristuksen Vanhurskauteen pois omasta vanhurskaudesta. Näin olen itse kokenut noista kirjoista. ””
Tämä kuvastaa selkeästi ettet tunne evankeliumia, siis ainoa oikea evankeliumi on Raamatussa ja siellä ainoat oikeat iankaikkisen elämän Sanat ovat Jeesuksen.
Ihan kuin olisit rakastunut naishenkilöön ja ihannoisit häntä toisen ihmisen kautta, et haluaisi tutustua tähän rakkautesi kohteeseen. Ymmärrän että lihalle on helpompaa yhtyä Lutherin jaarituksiin, kun evankeliumi loukkaa lihaa eikä sitä voi ottaa.
Pekka Veli Pesonen kiitos blogista ja kiitos Riitta Sistonen kommentistasi.
Kyllä Raamattu lupaa, kun ihminen sydämentasolla otta henkilökohtaisesti Jeesuksen vastaan, syntien anteeksi saannin kautta Herrakseen Vapahtajakseen, niin ihmisestä tule vanhurskas, ilman tekoja.
Uskoontullut ihminen Pyhän Hengen vaikutuksesta tekee rakkauden tekoja, jotka ovat luonnollinen tapa toimia kirkastaessa Jeesusta. Jumalan kehotuksesta, uskoon tullut ihminen tekee läteystyötä joko lähiympäristössä tai ulomailla riippuen siitä mitä Jumala kehottaa. Jumala kehotti minua kertomaan
(julistamaan) kotiympäristössä, jonka pidän luonnollisena asiana omalla kohdallani
Kiitos, kun olette pitäneet keskustelusta huolta tänään. Oma aikani on vierähtänyt lastenlasten kanssa puuhailuun. Eikä siinä ole paljon muuta jaksanut.
Samin tekstistä nousee mieleen ajatus, että joku voi osata vaikka ulkoa Lutherin tekstit ja tunnustuskirjat, mutta ei silti osaa kulkea paratiisin portista sisään. Tämä blogini aihe kun ei avaudu pelkän lukemisen kautta, vaan siihen täytyy sisältyä myös oikea hengellinen kilvoitus.
On taisteltava ensin verille asti syntiä vastaan ja vasta sen jälkeen, kun omassa sisimmässään, joutuu tunnustamaan sen kaiken riittämättömyyden, niin paratiisin portti yllättäen avautuu.
Pekka nythän vasta ”vaatimuksen” lykkäsit, siis on aivan verille asti taisteltava syntiä vastaan, ymmärrätkö nyt kuinka lahjan saakaan?
En minä mitään ole vaatimassa Ari. Rehelliset uskovat vain haluaisivat päästä synneistään kokonaan eroon. He uskovat että, kunhan taistelee kaikin voimin syntiä vastaan, niin voi pahan itsessään selättää. Sitten voi elää pyhää ja Jumalan tahdon mukaista elämää. Nämä rehelliset näkevät sydämensä tilan hyvin tarkasti. He eivät löydä sieltä mitään mikä riittäisi ja se kauhistuttaa heitä. Siksi heidän omatuntonsa vaatii heitä yhä kovempiin ponnistuksiin. Heidän on jouduttava ensin epätoivoon omista mahdollisuuksistaan, jotta he uskovat vanhurskauteen , joka tulee lahjana. Siinä vaiheessa on silti suuri vaara luovuttaa. Jopa luovutaan uskosta kokonaan, kun ei kyetä täyttämään mittaa. Siinä kuvitellaan ettei taivas ole heitä varten.
Toinen kuvittelee, että kun on tehnyt totisen parannuksen ja lopettanut kaiken sen pahan tekemisen, joka ennen oli elämän sisältönä. Nyt hän sen sijaan lukee päivittäin Raamattua ja rukoilee, sekä opettaa toisia oikealle tielle, niin ajattelee, että asiat on niin kuin pitääkin. Arvelee, ettei Jumala mitään enempää vaadi, kuin sen että ulkonaisesti elämä on synnitöntä ja oikeaa.
Jolloin ei ole enää kovin tarkka siitä mitä sydämessä on.
Kolmas oivaltaa, ettei ole tarkoituskaan tulla pyhäksi ja puhtaaksi oman yrityksen kautta. Jeesus ei tullut siksi, että Hänen opetustensa kautta ja niitä seuraamalla pelastumme. Hän tuli vapauttamaan meidät synnin tuomiosta, mutta ei syntisyydestä. Niinpä saamme uskoa aina synnit anteeksi ja omistaa siten Jeesuksen pyhyyden ja puhtauden omaksemme uskossa. Se ei ole mitään kuviteltua pyhyyttä ja vanhurskautta , vaan todellista. Sillä se tuo mukanaan rauhan ja valtavan ilon ja riemun. Sillä ne omat ponnistelut on loppuneet. Siitäkin huolimatta, ettei voi sitä pyhyyttä nähdä itsessään. Kaiken syntinsä ja koko syntisen olemuksensa saa viedä Jeesukselle ja kulkea sisään paratiisin portista.
Nyt se mikä ennen tuntui mahdottomalta saavuttaa omin ponnistuksin, onkin yllättäen saavutettu ja paratiisin portti on auki. Jeesuksen rakkaus taivaallisen isän tahtoa kohtaan tulee sisimpään asumaan. Siinä saa aivan paistatella päivää Jumalan rakkauden syleilyssä. Siinä omat teot, oma usko ja koko elämä ei Jeesuksen sovitustyön ja rakkauden rinnalla merkitse yhtään mitään.
Kosti olen kanssasi samaa mieltä, teot vaativat uskovaista sydäntä. Luulen, että sinäkin teet yhteistyötä Jumalan kanssa. Osallistut omalla tahdollasi Jumalan mielen mukaiseen elämään. Näin pyhityksen suhteen olet luterilainen synergisti ja laitat toivosi Jumalan armoon.
Ismo, unelma vapaasta tahdosta, on karmea kirja. En voi suositella sitä kuin harjaantuneille.
Pekka Veli, martyyriutta ei tule itse hankkia, koska sitä ihminen ei kestäisi. Sen sijaan kilvoittelu kuuluu kristinuskoon ja pelastukseen. Se ei ole vapaaehtoista. Sisäisessä maailmassa kilvoittelu on kuin karhunpaini, käymme sotaa kaikilla rintamilla pahan valtoja ja vaikutusta vastaan.
Palaan edelleen siihen, mitä Paavali sanoo itsestään: “mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut huom. vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”
Paavali näyttää tutkistelleen syvemmin omaa tahtoaan, mitä hän on itsessään perisynnin alaisena ja huomaa olevansa vangittuna synnin laissa. Mikäli Paavali on vangittuna synnin laissa, niin silloin hän on loogisesti sitä kokonaan eikä vain 99%:sti. Siksi hän sanoo myös itseään viheliäiseksi ihmiseksi, kysyen kuka pelastaa hänet tästä kuoleman ruumiista. Paavalia ei näinollen pelasta hänen oma tahtonsa, vaan yksin Jumalan armo. Paavalin katson olleen varsin harjaantunut uskon kilvoituksessa. Hän on siten esikuvana meille vähemmän ”harjaantuneille.”
Aivan, olen luterilainen, kun Jumalan armosta uskon Kristuksen yksin olevan vanhurskauteni ja myös puhdas pyhitykseni.