Syöpä ja minä

”Hyvä kun tehtiin se tutkimus. Sinulla on agressiivinen syöpä kategoriassa 9. Laitoin lähetteen keskussairaalaan”. Jotenkin näillä sanoilla sain puhelimessa kuulla sairastuneeni vakavasti. Kiittelin tiedosta iloisesti ja sanoin jopa ”hyvä juttu”. Vaimo , joka kuuli sen luuli, että sain oikein hyviä uutisia.

Ihmettelen vieläkin sitä iloa, joka sinä päivänä oli siitä, että pian pääsisin perille. Loppuisi tämä matka ja saisin päästä kohtaamaan Vapahtajani kasvoista kasvoihin. Iloa ja taivasikävää kesti kolmisen viikkoa. Sinä aikana oli paljon tekemistä ja miettimisaikaa vähän. Olin juuri saanut seurakunnasta mieluisan projektin hoidettavaksi ja siinä oli työtä ja tekemistä.

Yhtenä aamuna tosin itkin sitä, että vain viikon sain iloita siitä tehtävästä ja nytkö se näin otetaan sitten heti pois? Kyselin : miksi sinä hyvä taivaallinen isä annoit tuon tehtävän ja nyt otat sen pois. Ymmärsin, että minut siirretään nyt syrjään. Lisäkysymykseni oli: ”miten sinulla on varaa laittaa minut pois pelilaudalta, niin kuin kunigatar voidaan siirtää sakkipelin alussa”. Aloin jo tajuta, että Hänellä on minulle hyvät suunnitelmat kuitenkin. Omat suunnitelmat oli pyyhkäisty pois. Nyt piti vain luottaa siihen, että nämä taivaan Isän suunnitelmat on omiani paremmat.

Poika toi Aki Hintsan kirjan Akin omasta kamppailustaan syövän kanssa. Aluksi koin sen lukemisen hyvänä. Samankaltaiset ajatukset näyttää pyörivän monen päässä tässä tilanteessa. Sitten luin hoidoista ja laitoin kirjan sivuun. En halunnut tietää mitä hoidot voivat tuoda tullessaan. Samaan aikaan tekemiset ja kohtaamiset väheni ja loppui kokonaan.Oli jäätävä karanteeniin. Nyt jäin kahden monien synkeiden ajatusten kanssa. Taas lisää kolme viikkoa kovaa painia ja toivon näköalojen katoamista. Sitten olisi ollut miesten leiri, jonka toteutuksessa minunkin olisi pitänyt olla mukana. Nyt tartuntavaaran takia oli jäätävä pois. Siellä miehet rukoili puolestani ja silloin tuli selkeä käänne mielialassa. Leikkaukseenkin menin rennolla meiningillä.

Nyt on viikko kulunut leikkauksesta ja olen saanut vastaukset kaikkiin Taivaan iskälle esittämiini kysymyksiin. Lisäksi paljon muutakin hyvää opetusta elämästä.

Samalla sain uuden asenteen koko loppu elämääni, rakkaisiini, seurakuntaan ja ties mihin.

Sisin on täynnä kiitosta tästä hyvästä suunnitelmasta, joka pienintä yksityiskohtaa myöten on ollut paljon parempi kuin olisin osannut edes toivoa.

Nyt näen sen miten tärkeä minun on pyrkiä siirtymään syrjään ja näin tekemään muille tilaa. Nostamaan muita omille paikoileen ja tukemaan heitä tehtävissään.

Jatkosta en tiedä, mutta toivo on elpynyt. Pian pääsen kohtaamaan yllättävän rakkaaksi tullutta seurakuntaa ja jatkamaan kesken jäänyttä projektia, joka sekin muutti nyt muotoaan.

17 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Sari. Kolmeksi viikoksi putosin epätoivoon ja huoleen, niin opin sen ettei tässä omin voimin ja positiivisuuksin pärjätä. Ei edes uskovaisuudella. Olen saanut paljon esirukoilijoita, kun olen kertonut tilanteeni. Siinä on minun positiivisuuteni ja rohkea toivon näkökulmani, että rukousten kautta olen saanut paljon siunausta. Minua on siunattu nyt myös hengellisesti. Olen äärettömän kiitollinen kaikille esirukoilijoille, jotka minua jaksavat kantaa. Koen olevani turvallisissa käsissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Olet oikeassa. Toivo ja voima vaikeisiin elämäntilanteisiin tulee Jumalalta. Itse toivon että voisin luottaa omassa elämässä tarkoitukseen ja johdatukseen. Siihen että elämäni ja sen tapahtumat eivät ole sattumanvaraisia ja merkityksettömiä.

      Mutta ”lähetän sinulle jotain”. Näin sen ilmaisen kun rukoilen toisten puolesta. Jumala tietää mitä se ”jotain” on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.