Jos tuplamaisteri kelpaa kommentoimaan: Ajatus siitä, että Jeesus ja apostolit olisivat olleet jotenkin oppimattomia ja oppimattomuus jotenkin ihanteellista ja hyödyllistä, on näköharha. Silloin Uuden testamentin sanoihin luetaan helposti sisään sellaista, mitä niissä ei ole. Ensiksikin nykyisen kaltainen koulutussysteemi alkoi – alalla kuin alalla – oikeastaan vasta 1800-luvulla. Toiseksi apostolit eivät olleet niin oppimattomia kuin ajattelemme. Ainakin Matteus oli verovirkailija, jossa työssä tarvittiin erilaisia valmiuksia. Gennesaretin järven kalastajat olivat aikamoisia osuustoiminta- ja bisnesmiehiä. Paavali oli teologisesti koulutettu. Kolmanneksi Herramme oli ja on ihan omassa osaamistasossaan: Jumalan Poika. Sitten voidaan toki pohtia sitä, onko kaikki se, mitä vaikkapa Suomessa teologien yliopistokoulutukseen kuuluu, hengellisesti rakentavaa tai kirkolle hyödyllistä. Mutta tarpeetonta se ei ole. Vaikka monet vaikkapa lestadiolaisen herätysliikkeen vanhoista ja yhä arvostetuista hengellisistä suunnannäyttäjistä oli saanut kovin heikon koulupohjan. Jumala voi käyttää kumpiakin työnsä välikappaleina: tohtoreita, kiertokoulun käyneitä, lukutaidottomia ja jopa kehitysvammaisia.

Ari. Nuo Paavalin sanat, joita lainaat, puhuvat siitä, kuinka Jumalan pelastussuunnitelma, ristin evankeliumi, on meidän ihmisten mielen vastainen ja meidän kykyjemme saavuttamattomissa. Eivät siitä, että oppimattomuus olisi jotenkin toivottavaa.

Olen surullinen siitä, että luulet meidän teologien yrittävän työksemme vääristellä Raamattua.

Ari. Päätin vielä vastata. Huomaatko, että siirrät taas kerran keskustelun omiin merkillisiin lempiaiheisiisi? Annat ymmärtää, että me muut emme ole tehneet oikeaa parannusta, Luther vainosi uudestikastajia, mikä osoittaa hänen olleen hengellisesti sokea ja Uuden testamentin kirjanoppineiden kaltainen. Ja tästä teet loikan siihen, että me teologit olemmekin kirjanoppineita ja sellaisina Kristuksen vihollisia, vaikkakin ehkä vilpittömiä. Yhdistelet raamatunlauseita ja asioita aika villisti toisiinsa.

Kehotan Sinua miettimään, mikä saa Sinun ajatuksesi koko ajan kiertämään tuollaisessa kehässä? Minusta se kuulostaa kovin katkeralta ja vimmaiselta sekä yksipuoliselta. Ja se on rankkaa.

Minä ajattelen, että Luther – ja monet muut tuon ajan teologit – erehtyivät oikeuttaessaan 1500-luvun rauhallisten uudestikastajien vainoamisen. Mutta se ei mielestäni tee tyhjäksi sitä hyvää ja raamatullista, mitä hänen opetuksensa sisältää runsain määrin.

Luther – ja vanhat luterilaiset – opettavat paljonkin parannuksen tekemisestä. Ne, jotka lankeavat synteihin kasteensa jälkeen, tarvitsevat jokapäiväistä parannusta: synnin katumista ja tunnustamista. Ja ennen kaikkea synninpäästön kuulemista. Pointti on se, että emme opeta ”tee-se-itse-parannusta”. Vaan sitä, että Jumala synnyttää meissä katumuksen ja turvautumisen Kristuksen armoon. Totta kai on myös tilanteita, joissa ihminen on langennut tosi isoihin synteihin, tekee parannuksen (”tulee uskoon”) ja elämä muuttuu paljon ihan näkyvällä tavalla. Mutta me tiedämme sekä kokemuksesta että Raamatusta, että me emme muutu synnittömiksi tämän elämän aikana. Siunattua pyhäpäivää.