Suvivirttä suurempi koulukysymys

Suomessa pidetään varmana kesän merkkinä kevätlintujen saapumista  - viime vuosina myös keskustelua Suvivirrestä. Tienvarret ovat keltaisena Leskenlehtiä ja Ruissaloa koristaa jo kukkien kuningatar, Sinivuokko.

 

Turussa talvi jäi tulematta, mutta valtakunnallinen keskustelu Suvivirrestä aikaistui apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kannanoton tähden. Puumalaisen yksityisen kantelun pohjalta laatima  selvitys ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” on  perusteellinen ja kiinnostava dokumentti.   Keskustelussa on Vapaa-ajattelijoiden liitto kehoittanut perehtymään kymmenen liuskan selvitykseen huolellisesti. He ovat myös huomauttaneet, ettei selvitys käsittele Suvivirttä, vaan uskonnottomien oikeuksia koulussa.

 

Totta onkin, että Suvivirsi pitkässä selvityksessä mainitaan vain muutaman kerran. Mutta lähes pitkin matkaa puhutaan  ”yksittäisestä virrestä”. Mihin muuhun se viittaa?  Tämän nimenomaisen virren säkeistötkin on  viranomaisten toimesta punnittu: kaksi ensimmäistä säkeistöä saa laulaa, kolmatta enää ei.

 

Oikeuskansleri ja oikeusasiamies

 

Lainsäätäjä on Suomessa määrännyt toiminnan lainmukaisuuden valvojaksi kaksi virkamiestä, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin. ”Eduskunnan oikeusasiamies on oikeuskanslerin ohella ylin laillisuusvalvoja Suomessa.” Ja sama toisinpäin, kumpikaan ei ole toisen yläpuolella. Tehtäväjakoa on. Oikeuskanslerin oman informaation perusteella hänelle  ei kuulu yksityishenkilöt. ”Valvontatoimivallan  rinnakkaisuuden vuoksi  oikeuskansleri ei tutki eduskunnan oikeusasiamiehen jo käsittelemaää kantelua.”

 

Tämä tuo erikoisen lisäpiirteen käynnissä olevaan erimielisyyteen. Sekä eduskunnan oikeusasiamies että eduskunnan  perustuslakivaliokunta ovat vuonna 2002 säädetyn uuden  uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen lausuneet, ettei Suviviren laulaminen koulun kevätjuhlissä ole uskonnon harjoitusta, vaan kansallinen kulttuuriperinne. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen kolme oikeupäätöstä aiheuttavat tarpeen harkita asiaa uudelleen.

 

Kaksi kantelua uskonnonharjoituksesta koulussa ja apulaisoikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin vastakkaiset päätökset. Kotimaa24 haastatteli asiasta Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professoria Olli Mäenpäätä kysyen, kumpi asian ratkaisee. Mäenpää vastasi: ”Kun vastakkain on yhtäläinen toimivalta, kumpikin voi tällaisen asian ratkaista. Ei ole ehdotonta estettä sille, etteikö näillä kahdella instanssilla voisi olla toisistaan poikkeavat kannanotot. Se on äärimmäisen harvinaista, mutta mahdollista.”

 

Mäenpää kertoi, ettei hänen käy kateeksi opetushallitusta. Todennäköisempi ratkaisija kiistalle on kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunta ja oikein onkin, ettei kysymystä ratkaise kumpikaan virkamies, vaan parlamentaarinen päätöksenteko.

 

 

 

Koulu ja yhteiskunta

 

Kärryillä pysyminen  Puumalaisen selvityksessä ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” tuottaa jo  maallikolle ongelmaa. Sen huolellinen läpilukeminen kertoo,  ettei  kyse ole vain uskonnon harjoittamisesta, vaan se on on niin koulun kuin koko yhteiskunnan kannalta todella iso kysymys.

 

Loppuyhteenvedossaan Puumalainen viittaa ensin positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen,  Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisiin oikeusjuttuihin, julkisen vallan neutraalisuuden ja  uskonnonvapauden yhteensovittamiseen.  Sitten hän jättää juridiikan ja tulee yllättävään johtopäätöseen, jonka suoraan lainaan: ”perustellumpaa olisi se,  että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän järjestämiä tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaomuksen mukaista sisältöä.”

 

Oma ideaalini tämän päivän ja huomisen koulusta on, että se tutustuttaisi oppilaan yhteiskuntamme todellisuuteen, sen monikulttuurisuuteen, uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen. Jos Mikko Puumalaisen visio koulusta toteutuisi, koulu ei olisi ainoastaan hajuton ja mauton, vaan se olisi arvotyhjiössä elävä oppilaitos.  Jos siinä ei saisi  olla ”tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä” ei se olisi ainoastaan uskonnoton, vaan samalla historiaton ja arvoton koulu, jossa ei saisi järjestää esimerkiksi itsenäisyyspäiväjuhlaa.

 

(TS, Mielipide  3.4.14)

 

JÄLKIKIRJOITUS:
Prosessi suomalaisten koululaisten irroittamiseksi suomalaisen historian  ja kulttuurin kristillisistä ainesosista etenee. Jo kaksi juristia, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja  kv. oikeuden professori  Martin Schein ovat sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen (EIT:n) oikeuspäätökset merkitsevät voittoa negatiiviselle uskonnonvapaudelle, ts. tulkinnalle, joka merkitsee uskonnollisen aineksen syrjäytymistä koulusta.

 

Kolme oikeustapausta lyhyesti: (Suomalainen!) Lautsi kanteli siitä, että luokkahuoneitten seinillä Italiassa oli krusifiksi. EIT käsitteli asian ja teki 2011 jaon aktiivisiin ja passiivisiin uskonnollisiin symboleihin. Krusifiksi passiivisena symbolina sai VIELÄ jäädä. Schein tulkitsee, että Suvivirsi on aktiivinen symboli ja siksi poistettava koulusta.

 

Kantelupäätös Norjasta 2007. Schein:”Kaventaa valtion harkintamarginaalia sisällyttää kaikille yhteisen kulttuuriperinnön opettamisen NIMISSÄ koulun ohjelmaan VALTAUSKONNON  aineksia.”

 

Grenzlak, Puola 2011: Uskonnon opetukselle vaihtoehtoinen etiikan opetus ei käytännössä ollut tarjolla kaikissa kouluissa.

 

Mitä näistä kolmesta tapauksesta voi sanoa. Etiikan opetus on meillä järjestetty. Kirkko tms. tilaisuuksien ajaksi on järjestetty vaihtoehtoista ohjelmaa. Kirkkoon meno on vapaaehtoista myös kirkkoon kuuluville, joten sitä on vaikea pitää syrjivänä.

 

Iso kysymys on, ovatko EIT:n   jollekin maalle osoitetut päätökset myös kaikkia muita sitovia? Ensimmäinen ajatus: Näin toimien kaikki uskontoon viittaava vähitellen poistetaan joka maan koulusta. Mutta hetkinen! Eikö Lautsin oikeuspäätös silloin merkitsisi, että myös kaikkiin Suomen luokkahuoneisiin olisi ripustettava krusifiksi?

 

Ehkä järkeä asian hoitoon ei saada ilman eduskuntaa. On täysin järjetön ajatus, että yksi tai kaksi virkamiestä voisi ratkaista koko maan uskontokasvatuksen linjan. Ja mahdottomuuksiin / järjettömyyksiin johtaisi jo tämän yhden apulaisoikeuskanslerin  suosituksen täytäntöönpano. Kun hän kieltäisi tilaisuudet ”joissa on tietyn vakaumuksen    mukaista sisältöä”, koulusta ei poistuisi ainoastaan  uskonto, vaan myös historia ja yhteiskuntaoppi. Miten sellaisessa koulussa opetettaisi monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta?

 

Uskontoa koulussa eivät Suomessa vastusta maahanmuuttajat tai muiden uskontojen edustajat. Sitä vastustaa ”uskonnottomien” joukko, vedoten 1.2 miljoonan suomalaisen suureen ryhmään. Valtakirjaa sen enempää Vapaa-ajattelijoilla kuin muullakaan organisaatiolla ei ole. He puhuvat suulla suuremmalla ja haluavat tukkia toisten suut. Uutta on, että  Vapaa-ajattelijat ovat saaneet arvovaltaisia tukijoita. Kumpi siis olisi demokraattista: että koulujen uskontopolitiikasta päättäisi kansanedustuslaitos, vai että siitä päättäisi yksi virkamies? Jotakin kertoo, että kun virkamiehiä on useampi, he tällä hetkellä ovat asiasta keskenään  eri mieltä.

 

 

 

39 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Reino Suni. Kyllä löytyy mm Johanneksen evankeliumista Jeesuksen itsensä sanomana “Isä ja minä olemme yhtä”. Ei se Nikean jengi sitä lipasta temmannut. Mutta se siitä. Olen ajat sitten lakannut äittelemästä näistä jutuista ateistien/vapaa-ajattelijoiden/uskonnottomien kanssa, joita ystäväpiirissänikin löytyy runsaasti.

    Mutta Kari Virtasen jutussa on ideaa. “Jos julkisen vallan ylläpitämä koululaitos ei kansainvälisten sitoumusten vuoksi pystyisi toteuttamaan lasten kasvatusta ihmisten toivomalla tavalla, yksityiset koulut ovat erinomainen vaihtoehto tilanteen korjaamiseen.” Kristillisiä koulujahan jo on. Mikseivät ateistit/vapaa-ajattelijat ja vastaavat perustaisia omiansa? Muut jatkaisivat nykymuotoisessa. Ehkä loppuisi tämä pienen ryhmän jatkuva metelöinti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Tarja Aarnio.

      Arvostettujen tutkijoiden mukaan Johanneksen evankeliumissa on realistisesti totuuspohjaisia Jeesuksen sanomia noin prosentin verran. Esim. Lontoon Jeesus seminaari 1985. Viittaamasi sanomaa ei kukaan tutkija ole tietääkseni hyväksynyt. Jos et usko minuun niin käänny ystävällisesti teologien puoleen tai vaikkapa oman seurakuntasi kirkkoherra voi kertoa sinulle totuuden.

      Ihmisten suvereeni enenmistö katsoo kirkkohistorian opetuksen olevan merkityksellistä ihmisten keskinäisen rakkauden ( lähimmäisen ) ymmärtämisessä ja myös valtioiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Uskonnon opetus on jokaisen uskonsuuntauksen oma asia. Koulujärjestelmämme on realistisella pohjalla yhteiskunnassamme.

      Muuten ihmisten tekemät päätökset ovat aina ihmisten uusilla päätöksillä kumottavissa niin valtion kuin kirkonkin puitteissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Kun en pysty aina suoraan, ts reaaliajassa vastaamaan, kirjoitan nyt tähän pari riviä. Turhalta tuntuu vängätä, inttää, kinastella. Tämän viimeisen kerran sanon vielä, että Mikko Puumalainen itse on selvityksensä lopussa puhunut “tietystä vakaumuksesta”, määrittelemättä sitä uskonnolliseksi. Ja samassa loppukappaleessa kirjoittanut “mikään uskonto TAI vakaumus”. Hän on juristi, luulen, että juristit ovat kielenkäytössään tarkkoja. Jos nyt Jusu && tietävät, että Puumalainen TARKOITTAA ainoastaan uskonnollista vakaumusta, tyydyn siihen. Sehän samalla alleviivaa sitä, että negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa aina ja kaikessa tapauksessa vain uskonnon vaikutuksen eliminoimista, ei mitään muita vakaumuksia. Olkoon sekin sitten niin. Väsyttää tämä tapa keskustella, koetan jatkossa varoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Minun mielestäni positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että viranomaiset varmistavat sen, että kaikki yksilöt ja kaikki uskonnolliset yhteisöt saavat harjoittaa uskontoaan ilman, että kukaan sitä estää.

      Ja mielestäni negatiivinen uskonnonvapaus puolestaan tarkoittaa sitä, että viranomainen ei omassa toiminnassaan markkinoi mitään yksittäistä uskonnollista vakaumusta tai pakota ihmisiä osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

      Jos ja kun nämä kaksi halutaan yhdistää, mielestäni toimivin ratkaisu on se, että koulun toimintaan ei henkilökunnan toimesta tuoda minkään uskontokunnan tai uskonnollisen vakaumuksen mukaista toimintaa. Tarkoitan tällä siis muuta toimintaa kuin opetusohjelman mukaisia uskontotunteja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Lisäisin vielä tämän: uskonnonvapauteen kuuluu myös se, että viranomaisen (esim. koulun) toiminta ei saa pakottaa ihmisiä paljastamaan vakaumustaan.

      Esimerkiksi määräys “mene pois luokasta aamuhartauden ajaksi, jos et halua kuunnella” on ymmärtääkseni uskonnonvapauslain vastainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Koulussa kyllä näkyy, ketkä käy uskonnonopetuksessa, ketkä ET:ssä tai muualla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Jusu. Tuo voi olla oma näkemyksesi positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Yhteenveto vain on veto negatiivisen uskonnonvapauden puolesta eli sinun mielesi mukainen.

    33 kommentista nopeiden laskujen mukaan tälläkin palstalla on 23 näiden vapareiden/uskonnottomien/ateistien. Tuo ko. ryhmien mission yksioikonen, paatoksellinen levittäminen alkaa todella olla pitkästyttävää. Lähetyssaarnaajat ovat kevyttä joukkoa näiden rinnalla, heh!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Lohdutan sinua, Tarja Aarnio

    Arvostettu raamatuntutkijamme sanoi vuonna 1970 Teologisessa Aikakauskirjassa, ettei Raamattu ole Jumalan sanaa. Nyt eläkkeelle päästyään hän toteaa, että “kaikki on tässä”.

    Se Lontoon konferenssista ja sen merkityksestä uskovan kannalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kyllä on taas tässä sellainen hulapaloo, et oksat pois. Miten ihmeessä voi kukaan tehdä eroa uskonnollisen kulttuurin ja – uskon harjoittamisen väille. Jopa koululaitos ja lukutaitomme on uskonnollisen kulttuurin tulosta. No nythän on kai sovittu, ettei kulttuuria voi, eikä tarvitse poistaa. Mut miten ihmeessä nämä “siamilaiset” kaksoset voidaan saada toisistaa erotetuksi? Uskon elämän harjoittaminen tuottaa uskonnollista kulttuuria. Kulttuuria voidaan harrastaa kulttuurina. On kuitenkin aina olemassa se vaara, että se muuttuu hetkessä uskonnon harjoittamiseksi. Ero näiden kahden välillä on kuin “veteen piirretty viiva”. Ero on kuitenkin olemassa, mutta kukaan ei tiedä missä se milloinkin on. Suvivirttä voi aivan hyvin laulaa kummassa merkityksessä tahansa. Riippumatta edes siitä miten uskonnolliseksi laulaja itsensä kokee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.