Suvivirttä suurempi koulukysymys

Suomessa pidetään varmana kesän merkkinä kevätlintujen saapumista  – viime vuosina myös keskustelua Suvivirrestä. Tienvarret ovat keltaisena Leskenlehtiä ja Ruissaloa koristaa jo kukkien kuningatar, Sinivuokko.

Turussa talvi jäi tulematta, mutta valtakunnallinen keskustelu Suvivirrestä aikaistui apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kannanoton tähden. Puumalaisen yksityisen kantelun pohjalta laatima  selvitys ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” on  perusteellinen ja kiinnostava dokumentti.   Keskustelussa on Vapaa-ajattelijoiden liitto kehoittanut perehtymään kymmenen liuskan selvitykseen huolellisesti. He ovat myös huomauttaneet, ettei selvitys käsittele Suvivirttä, vaan uskonnottomien oikeuksia koulussa.

Totta onkin, että Suvivirsi pitkässä selvityksessä mainitaan vain muutaman kerran. Mutta lähes pitkin matkaa puhutaan  ”yksittäisestä virrestä”. Mihin muuhun se viittaa?  Tämän nimenomaisen virren säkeistötkin on  viranomaisten toimesta punnittu: kaksi ensimmäistä säkeistöä saa laulaa, kolmatta enää ei.

Oikeuskansleri ja oikeusasiamies

Lainsäätäjä on Suomessa määrännyt toiminnan lainmukaisuuden valvojaksi kaksi virkamiestä, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin. ”Eduskunnan oikeusasiamies on oikeuskanslerin ohella ylin laillisuusvalvoja Suomessa.” Ja sama toisinpäin, kumpikaan ei ole toisen yläpuolella. Tehtäväjakoa on. Oikeuskanslerin oman informaation perusteella hänelle  ei kuulu yksityishenkilöt. ”Valvontatoimivallan  rinnakkaisuuden vuoksi  oikeuskansleri ei tutki eduskunnan oikeusasiamiehen jo käsittelemaää kantelua.”

Tämä tuo erikoisen lisäpiirteen käynnissä olevaan erimielisyyteen. Sekä eduskunnan oikeusasiamies että eduskunnan  perustuslakivaliokunta ovat vuonna 2002 säädetyn uuden  uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen lausuneet, ettei Suviviren laulaminen koulun kevätjuhlissä ole uskonnon harjoitusta, vaan kansallinen kulttuuriperinne. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen kolme oikeupäätöstä aiheuttavat tarpeen harkita asiaa uudelleen.

Kaksi kantelua uskonnonharjoituksesta koulussa ja apulaisoikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin vastakkaiset päätökset. Kotimaa24 haastatteli asiasta Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professoria Olli Mäenpäätä kysyen, kumpi asian ratkaisee. Mäenpää vastasi: ”Kun vastakkain on yhtäläinen toimivalta, kumpikin voi tällaisen asian ratkaista. Ei ole ehdotonta estettä sille, etteikö näillä kahdella instanssilla voisi olla toisistaan poikkeavat kannanotot. Se on äärimmäisen harvinaista, mutta mahdollista.”

Mäenpää kertoi, ettei hänen käy kateeksi opetushallitusta. Todennäköisempi ratkaisija kiistalle on kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunta ja oikein onkin, ettei kysymystä ratkaise kumpikaan virkamies, vaan parlamentaarinen päätöksenteko.

Koulu ja yhteiskunta

Kärryillä pysyminen  Puumalaisen selvityksessä ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” tuottaa jo  maallikolle ongelmaa. Sen huolellinen läpilukeminen kertoo,  ettei  kyse ole vain uskonnon harjoittamisesta, vaan se on on niin koulun kuin koko yhteiskunnan kannalta todella iso kysymys.

Loppuyhteenvedossaan Puumalainen viittaa ensin positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen,  Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisiin oikeusjuttuihin, julkisen vallan neutraalisuuden ja  uskonnonvapauden yhteensovittamiseen.  Sitten hän jättää juridiikan ja tulee yllättävään johtopäätöseen, jonka suoraan lainaan: ”perustellumpaa olisi se,  että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän järjestämiä tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaomuksen mukaista sisältöä.”

Oma ideaalini tämän päivän ja huomisen koulusta on, että se tutustuttaisi oppilaan yhteiskuntamme todellisuuteen, sen monikulttuurisuuteen, uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen. Jos Mikko Puumalaisen visio koulusta toteutuisi, koulu ei olisi ainoastaan hajuton ja mauton, vaan se olisi arvotyhjiössä elävä oppilaitos.  Jos siinä ei saisi  olla ”tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä” ei se olisi ainoastaan uskonnoton, vaan samalla historiaton ja arvoton koulu, jossa ei saisi järjestää esimerkiksi itsenäisyyspäiväjuhlaa.

(TS, Mielipide  3.4.14)

JÄLKIKIRJOITUS:
Prosessi suomalaisten koululaisten irroittamiseksi suomalaisen historian  ja kulttuurin kristillisistä ainesosista etenee. Jo kaksi juristia, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja  kv. oikeuden professori  Martin Schein ovat sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen (EIT:n) oikeuspäätökset merkitsevät voittoa negatiiviselle uskonnonvapaudelle, ts. tulkinnalle, joka merkitsee uskonnollisen aineksen syrjäytymistä koulusta.

Kolme oikeustapausta lyhyesti: (Suomalainen!) Lautsi kanteli siitä, että luokkahuoneitten seinillä Italiassa oli krusifiksi. EIT käsitteli asian ja teki 2011 jaon aktiivisiin ja passiivisiin uskonnollisiin symboleihin. Krusifiksi passiivisena symbolina sai VIELÄ jäädä. Schein tulkitsee, että Suvivirsi on aktiivinen symboli ja siksi poistettava koulusta.

Kantelupäätös Norjasta 2007. Schein:”Kaventaa valtion harkintamarginaalia sisällyttää kaikille yhteisen kulttuuriperinnön opettamisen NIMISSÄ koulun ohjelmaan VALTAUSKONNON  aineksia.”

Grenzlak, Puola 2011: Uskonnon opetukselle vaihtoehtoinen etiikan opetus ei käytännössä ollut tarjolla kaikissa kouluissa.

Mitä näistä kolmesta tapauksesta voi sanoa. Etiikan opetus on meillä järjestetty. Kirkko tms. tilaisuuksien ajaksi on järjestetty vaihtoehtoista ohjelmaa. Kirkkoon meno on vapaaehtoista myös kirkkoon kuuluville, joten sitä on vaikea pitää syrjivänä.

Iso kysymys on, ovatko EIT:n   jollekin maalle osoitetut päätökset myös kaikkia muita sitovia? Ensimmäinen ajatus: Näin toimien kaikki uskontoon viittaava vähitellen poistetaan joka maan koulusta. Mutta hetkinen! Eikö Lautsin oikeuspäätös silloin merkitsisi, että myös kaikkiin Suomen luokkahuoneisiin olisi ripustettava krusifiksi?

Ehkä järkeä asian hoitoon ei saada ilman eduskuntaa. On täysin järjetön ajatus, että yksi tai kaksi virkamiestä voisi ratkaista koko maan uskontokasvatuksen linjan. Ja mahdottomuuksiin / järjettömyyksiin johtaisi jo tämän yhden apulaisoikeuskanslerin  suosituksen täytäntöönpano. Kun hän kieltäisi tilaisuudet ”joissa on tietyn vakaumuksen    mukaista sisältöä”, koulusta ei poistuisi ainoastaan  uskonto, vaan myös historia ja yhteiskuntaoppi. Miten sellaisessa koulussa opetettaisi monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta?

Uskontoa koulussa eivät Suomessa vastusta maahanmuuttajat tai muiden uskontojen edustajat. Sitä vastustaa ”uskonnottomien” joukko, vedoten 1.2 miljoonan suomalaisen suureen ryhmään. Valtakirjaa sen enempää Vapaa-ajattelijoilla kuin muullakaan organisaatiolla ei ole. He puhuvat suulla suuremmalla ja haluavat tukkia toisten suut. Uutta on, että  Vapaa-ajattelijat ovat saaneet arvovaltaisia tukijoita. Kumpi siis olisi demokraattista: että koulujen uskontopolitiikasta päättäisi kansanedustuslaitos, vai että siitä päättäisi yksi virkamies? Jotakin kertoo, että kun virkamiehiä on useampi, he tällä hetkellä ovat asiasta keskenään  eri mieltä.