Suvivirsi2020 – erikoisen talven ja koronan suvivirsi

Tässä edellisen blogini työstämisen tulos suvivirren sävelmään tehtyinä säkeistöinä:

Voi talvi olla lauha, tai kylmä, tuiskuinen,

vaan kevään tullen loistaa jo valo kesäinen.

Se lintujemme ääneen tuo riemun keväisen,

me niiden kanssa jälleen yhdessä laulamme.

 

Nyt Herran lahjaa meille on koti maallinen

ja matkallamme onni ja terveys läheisten.

Me tänään kanssa toisten kiitämme iloiten,

kun jaamme rauhan, onnen keskellä puutteiden. (TL, muokannut Katariina Kokkonen)

 

Martti Pentti 29.4.20 kaupunkimiljööseen liittyvä säkeistö:

On kaupunkiinkin valo ja lämpö saapunut.

Sen osakseen saa talo myös harmaa, halkeillut.

Myös julkisivu loistaa lähiöasunnon.

Näin, Herra, kuuran poistaa asfalttividakon! (Martti Pentti)

 

Nyt vastuu, Herra, meille oi jälleen kirkasta,

ja meidät kaikki yhteen tiellesi opasta.

Niin kiittää luomakunta ja luodut yhdessä,

on tiemme avoin, hyvä, eteesi käydessä. (TL)

Toivo Loikkanen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.