Suvaitsevaisuus ei ole armoa.

Kummallista. Voin julkaista blogin sivulle, mutta sitä ei voi avata. Ainakin otsikon pääsin vielä muuttamaan. Toimisikohan nyt.

Suvaitsevaisuus ei ole armoa, sillä
Armo voidaan antaa vain sellaiselle, joka on tuomittu, tai jota sellainen uhkaa. Evankeliumin hienous nousee tässä esiin. Toinen on kärsinyt uhkaavan ja erittäin kovan rangaistuksen. Joten armo on mahdollista antaa ja saada. Tuomittu saa suuren ilon ja jopa riemun vapauttavasta tuomiosta. Siinä tulee esiin se ilon syy, josta jouluevankeliumi kertoo.” Ilmoitan suuren ilon, joka on tuleva kaikille”.
Ilman tuomion uhkaa ei iloonkaan olisi erityistä syytä.

Suvaitsevuuteen ei liity mitään tuomitsemista, tai tuomiota. Päin vastoi. Termi ennen kaikkea pyrkii estämään kaiken tuomitsemisen. Joten, koska ei ole tuomiota, niin ei tarvita myöskään sovitusta, eikä armoa. Tässä yhteydessä voidaan kyllä puhua paljon armosta, mutta mistä siinä ketään voi armahtaa, kun mitään syyllisisyyttä ei ole ?

84 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Jumalalle kaikki on mahdollista, siis uskoon tulo on mahdollista vain kun Jumala kutsuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    On monia asioita , joita Jumala ei voi tehdä. Jumala ei voi esimerkiksi tuomita kadotukseen yhtäkään joka turvaa armoon ja anteeksiantoon. Hänen poikansa sovitustyöhön vedoten. Hän ei voi myöskään avata väkisin kenenkään sisintä ottamaan pelastava armo vastaan. Jumala ei voi valehdella, eikä perua lupauksiaan. On monia muitakin asioita joita Jumala ei voi tehdä. Silti Hänellä on kaikki valta ja voima.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka tuosta voisi vetää johtopäätöksen että sulla on jotain millä voittaisit Jumalan oikeudenkäynnissä ja selviäisit tuomiosta sillä. Valitettavasti ei kuulosta kovinkaan nöyrältä.

    Onko maanpäällä ketään ihmistä joka voi vedota tuohon, siis sanoa minun usko riittää, Jumala ei voi minua kadotukseen laittaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.