Siitä on kauan kun Benny Hinn tai kumppanit kävivät Suomessa. Tietääkseni. En ole istunut enää vuosikausiin Helsingissä kuuntelemassa tällaisia puhujia. Itse olen taustaltani herätysliikkeestä, mutta en niistä suomalaisista. Kävin lapsena uuskarismaattisessa seurakunnassa. Mutta koen, että sieltä olen lähtöisin ja se vaikuttaa tänä päivänä siihen, millainen uskova olen.
Karismaattisen liikkeen kannattajia tai helluntailaisia on nykyään ainakin neljännes maailman reilusta kahdesta miljardista kristitystä. Tällaisia kristittyjä on erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yliopistolla kuvattiin, että karismaattinen liike ”kasvaa räjähdyksenomaisesti”, etenkin etelässä. Muistaakseni luin jonkun lehtijutun hiljattain ihan täältä Suomestakin, missä sanottiin, että iso osa kristityistä nuorista aikuisista käy sekä helluntai- että ev.lut. kirkossa. Varmaan tottakin?
Suomessa vaikuttaa myös tietysti luterilainen karismaattisuus. Itselleni se on jäänyt vieraammaksi… Olisiko luterilaisen kirkonkin aika tehdä enemmän yhteistyötä myös karismaattisen liikkeen kanssa? Vai onko luterilainen karismaattisuus jo tarpeeksi pinnalla?
Mielestäni maailmassa on tilaa monenlaisille kristityille ja ekumeniaa tulisi harjoittaa enemmän. Seurakunnat voisivat järjestää enemmän yhteisprojekteja ja tilaisuuksia ja esim. laulaa lauluja, joita perinteisesti lauletaan vain toisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen piirissä. Harmittaa myös, jos sitä karsastetaan, että kuuluu useampaan seurakuntaan tai kirkkokuntaan. Sehän on vain rikkautta, vähän niin kuin kaksoiskansalaisuus. Itse kuulun sekä helluntaiseurakuntaan että luterilaiseen kirkkoon.
Huonojakin puolia karismaattisuudessa esiintynee: menestysteologiaa, turhia lupauksia sairauksista parantumisista ja liiallista meuhkaamista (aina kaatuileminen ei mielestäni ole sitä, mutta jos lattialla kieriskellään tuntikausia, voi sen järkevyyden kyseenalaistaa). Ja kuten sanottu monesti karismaattiset seurakunnat Suomessa ainakin ovat pieniä ”yrityksiä”, joissa vaikuttaa yksi tai kaksi johtajaa ja heidän seuraajansa. Uudestisyntymisen painottaminen voi tuottaa omia ponnisteluja saavuttaa armo jne. Se ei ole mielestäni tervettä kristillisyyttä enää. Silti näissä paikoissa tapahtuu varmasti paljon hyvääkin työtä.
Karismaattiseen liikkeeseen liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja stereotypioita. Eivät kaikki ”karismaatikot” ole ulospäinsuuntautuneita karsimaattisia puhujia ja kieriskele lattioilla arvostellen teologista koulutusta Helsingissä. Eivät kaikki heistä puhu edes kielillä. Se ei ole kai edes niin trendikästä enää kaikkialla niissäkään piireissä.
Mitä mieltä olet itse karismaattisesta liikkeestä ulkomailla ja Suomessa?
Niin en ole pappi vaan teologian maisteri. Teologisesta tiedekunnasta ei valmistuta suoraan papeiksi.
En tiedä, olenko mikään karismaattisuuden asiantuntija varsinaisesti. 😉
Mutta varmaan siinä pitäisi olla jotain Raamatullista pohjaa kumminkin. Siis kyllähän armolahjat esimerkiksi löytyvät Raamatusta jne. ja Pyhästä Hengestä puhutaan paljon. Mutta mielestäni joku järki siinä pitäisi pitää mukana, siis ettei mene ihan älyttömäksi kieriskelemiseksi ja huutamiseksi tai nauruherätysmäiseksi hohottamiseksi kesken saarnan. Järjen käyttö on mielestäni ihan sallittua karismaattisissakin piireissä. Ja keskiössä pitäisi pitää Jeesus kumminkin, eikä pelkästään Pyhä Henki, vaikka Jumala kolminaisuus onkin. 🙂
Ja uudestisyntymisen liika painottaminen saattaa myös mielestäni tuottaa paljon haittaa ihmisille. Vaikka uskon kyllä, että pelastua voi, vaikka ei olisi ollut mahdollisuutta kasteeseen, jos uskoo. Itseänikään ei kastettu vauvana, koska vanhempani eivät kuuluneet kirkkoon… ”Uskoontulo” voi myös silti mieelstäni olla prosessi, eikä välttämättä tapahdu missään kokouksessa.
En tiedä alfa-kursseista sen laajemmin, mutta en ole itse ainakaan tavannut siellä erityisen omituisia ilmiöitä. En usko henkilökohtaisesti, että alfakursseilla opetetaan kauheita karismaattisia omituisuuksia, mutta tietysti alfa-materiaalit ovat aika konservatiivisia ja ”tietyn tyyppisiä”, en ainakaan itse pysty mitenkään kaikkeen niiden opetukseen sitoutumaan, enkä haluaisikaan. Harmillista mielestäni, jos kaikilta alfakurssien ohjaajilta esimerkiksi vaaditaan sitoutumista tiettyihin alfa-arvoihin.
Kiitos Milla vastauksesta.
Yksi mahdollisuus tutustua terveeseen luterilaiseen karismaattisuuteen on Hengen uudistus-kirkossamme r-y:n kautta. Heidän pappejaan voi kutsua omaan seurakuntaan opettamaan.
http://www.hengenuudistus.fi/hengen_uudistus_kirkossamme/
Ps. Itse en ole törmännyt kertaakaan sellaiseen, että ”kaikilta alfakurssien ohjaajilta esimerkiksi vaaditaan sitoutumista tiettyihin alfa-arvoihin.” Mitähän mahdat tarkoittaa ”alfa-arvoilla”?
Kiitos Salme vinkistä! 😉
Oonkin tainnut jo jostain huomata ton Hengen uudistuksen.
Voiskin olla ihan virkistävää….
En ihan osaa hahmottaa, mikä kaikki on luterilaista karismaattisuutta, kun lapsena/teininä on tottunut tollaiseen kaatumismenoon yms yms. niin luterilainen meininki tuntuu niin ”maltilliselta”.
Lukeutuukohan Tuomasmessukin mahdollisesti luterilaiseen karismaattisuuteen?
Alfa-kurssit perustuvat kumminkin kai aika paljon alfa-materiaaliin. Ei siellä ihan mitä vaan ainakaan mun kokemuksen mukaan opeteta… saatetaan jopa vaatia ohjaajilta sitoutumista tiettyihin alfa-materiaalien arvoihin, vaikka mielestäni se menee liioitteluksi. Luterilaisuuden pitäisi riittää?
En osaa sanoa varmaksi Tuomasmeesusta, että mihin se lukeutuu. Sen alkuajat taitavat sijoittua aikaan, kun luterilaisuudessa etsittiin uusia ja vapaampia tuulia. Itse muistan sen, kun olimme ensi kertoja rakentamassa messua ja mietimme sen kulkua ja pappi sanoi, että meidän täytyy vain sisäistää sen kaava. Tuohon minä vastasin, että eikös tämä messu syntynyt juuri kaavoista eroon pääsemiseksi. Sådant är livet 🙂
Niin niin. No hyvä juttu, kun rakensitte Tuomasmessun, oli kaavoja tai ei. 😉
Mulla ei nyt ihan vielä ole ”omaa” seurakuntaa, mutta josko ehdottaisin tuolle lähiseurakunnalle vaikka tuota Hengen uudistusta. Voishan ne sieltä varmaan jonkun papin tilatakin. Sais vähän virkistystä sunnuntai-aamun messuun… 😉
(Ei sillä, että niissä jotain vikaa olisi, mutta vaihtelu virkistää…)
Kysyt, lukeutuuko Tuomasmessu luterilaiseen karismaattisuuteen. Osaltaan kyllä. Tuomasmessun nettisivulla kerrotaan rakenteesta:
”– Taizélaiset toivat messuun musiikin, hiljaisuuden ja mysteerin, evankelikaalit halusivat paikan, johon he voisivat kutsua uusia ihmisiä. Karismaatikot halusivat rukoilla sairaiden puolesta ja kokea, että Pyhä Henki on vahvasti läsnä. Ortodokseilta mukaan adoptoitiin pyhä kaaos rukousalttareineen, tulemisineen ja menemisineen.”
http://www.tuomasmessu.fi/mika-tuomasmessu-on/tuomasmessun-synty/
Lisäksi Verkosto – luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava hengellinen yhteisö, joka painottaa kristillistä elämäntapaa, on nähdäkseni osa luterilaista karismaattisuutta.
http://www.verkosto.net/
Vielä kaatumisesta. Esimerkiksi kun Raamattu puhuu Jeesuksen toisesta tulemisesta niin Paavali opettaa 1.Tessalonikalaiskirje 4: 17 ”Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.”
Tämä jae puhuu tempaamisesta. Tämä tempaus tapahtuu todellisuudessa sekunnin muro-osassa, (atomisekunnissa) eli niin nopeasti ettei sitä enää voida osiin jakaa. No mitä sillä on tekemistä varsinaisen kysymyksen kaatumisen kanssa? Mielestäni aika paljon ja oleellisesti koska on kyse samasta ja jakamattomasta Pyhästä Hengestä Jumaluuden kolmannesta Persoonasta joka toimii monella eri tavalla. Eli kaatuminen voi tapahtua ilman, että sitä rukouksssa pyytäjä odottaa, pyytä tai edes aina haluaa. Kyllä niitä on kaatunut isoja jurrikoita jotka eivät ole uskoneet koko kaatumiseen Pyhän Hengen voimasta.
Et kyllä oikein avannut noita mainitsemiasi ”alfa-arvoja”? Määrittelisitkö hieman.
Ne kun kovin minua hämmästyttivät, en ole itsekään sellaisiin törmännyt, en kursseilla, enkä Gumbellin kirjoissa. Oma kokemukseni Alfa-materiaalista ja -kursseista on sellainen, että kyllä ne ihan kymmenen käskyn ja muun Raamatusta otetun mukaan menee. En ole mihinkään Raamatusta poikkeaviin, saati tiukempiin arvoihin Alfassa törmännyt?
Kummastuttaa myös Alfa-kurssin ja karismaattisuuden yhteenkytkeminen? Kokemani kurssit ovat olleet ihan evl-seurakuntien järkkäämiä, luterilaista peruskauraa. Toki enemmän Raamatun mukaista kuin kirkon nykymenon mediaulostulot.
Juu no ei niitä kirjoja tai materiaaleja nyt kumminkaan ihan Jeesus kai ole kirjoittanut, eikä Pyhä Henkikään, että jotkut arvothan siellä taustalla on. 😉
Ja eiks Holy Trinity Brompton sitä paitsi ole anglikaanikirkko? Missä siis Nicky Gumbel vaikuttaa… vai oonko nyt ihan hakoteillä? Kuulostaa aina vähän epäilyttävältä, jos joku yksi tyyppi tekee kasan materiaaleja jne. ja sitten niiden perässä aletaan tehdä juttuja kauheen tiukasti. (Kuulostaa vähän karismaattiseltakin meiningiltä? 😉
Niitä alfa-kurssejahan järjestää kai esim. Vapaakirkkokin, että en tiedä sitten kuinka luterilaista peruskauraa siellä sitten on.
Varmaan vähän vaihtelee noi painotukset, mitä noissa opetetaan senkin mukaan kuka tai mikä yhteisö on opettamassa… Tiedä sitten onko niillä kanssa samat alfa-materiaalit…?
MUOKS: Luin että viitattiin luterilaisuuteen, eikä ”protestantteihin”. Tietokoneisiin vois asentaa jonkun näppäinlukon väsyneille ihmisille.
Et vieläkään kerro, mitkä ovat ne ”Alfan arvot”, mitkä ovat sinusta epäilyttäviä? Kuulisin mielelläni.
Vai onko sinulla ainoastaan epäilys, ennakkoluulo, että Alfassa on jotakin väärää opetusta, tai jotakin pahaa? Joku motiivi sinulla kai on Alfan demonisoimisessasi, toivoisin kuulevani myös argumenttisi? Jos sinulla on kokemuksia Alfasta, on sinun kai helppo luetella oudoilta tuntuvat kohdat opetuksessa. Ellei ole, miksi lietsot epäluuloja?
Jossakinhan se Alfa-materiaali on toki kirjoitettu, ja jonkin kristillisen kirkkokunnan jäsen on Alfa-materiaalin laatinut Nicky Gumbellkin, toki. Mutta onko sillä mitään väliä, mihin kirkkokuntaan laatija(t) kuuluvat, jos materiaali keskittyy kristinuskon perusasioihin? Ihan Raamatusta poimittuihin perusasioihin. Koska Alfa-opetus ei poimi minkään kirkkokunnan traditiosta mitään Raamatun opetuksen ulkopuolista, sama Alfa-materiaali sopii niin luterilaisille, helluntailaisille kuin vapaakirkollisille jne. Eräänlaista ekumeenista tasa-arvoa, kristinuskon niitä perusasioita, mitkä ovat yhteisiä kaikille kristityille.
Enpä ala vääntämään rautalangasta. Oon huomannut, ettei täällä oo kovin moni muukaan naisihminen ole vääntämässä näiden kommenttien kanssa… 😉
Raamatusta saa poimittua vaikka mitä perusasioita.
Toivon palaamista topiciin.
Kiva kun kirjoitat tärkeiksi kokemistasi asiosta täällä blogimaassa. Taidat olla aika nuori vielä, mutta se vaiva paranee iän myötä. Tämä liittyy toiveisiisi yhteydenpidosta karismaattisen liikkeen kanssa. Sitä on ollut niin kauan kuin minä muistan, ja minä muistan seurakuntaelämää yli neljänkymmenen vuoden ajalta. 1970-luvulla oli karismaattista toimintaa ja herätystä paljonkin luterilaisissa seurakunnissa. Osassa niitä se on kuollut pois, osassa sulautunut osaksi seurakunnan aikuistyötä ja jossakin siihen on kyllästytty silmiä ja korvia myöten.
Karismaattisuuskin on samassa ajassa muuttunut paljon. Osaksi se on maltillistunut ja löytänyt paikkansa seurakuntaelämässä. Osaksi se on riehaantunut yhä uusien aaltojen myötä ja osaksi vieraantunut klassisesta kristinuskosta omaksi uskonnokseen, jolla on enää hyvin vähän tekemistä kristinuskon kanssa.
Luterilaisuudessa opetetaan Pyhän Hengen työstä hieman laajemmin. Sitä ei ole vain jokin elämys tai tapahtuma. Pyhä Henki on kaiken kristillisen uskon synnyttäjä. Ilman Häntä ei ole uskoa. Hän vaikuttaa Sanassa ja sakramenteissä. Kaatumisen tai jonkin muun hengellisen kokemuksen yhteydessä saattaa saada Pyhän Hengen kosketuksen, mutta emme halua typistää Häntä nimenomaisesti noihin kokemuksiin. Kaatumistilanteissa ei ”saada Pyhää Henkeä”, vaan Hän on jo niissä kristityissä, jotka kokemuksia ovat hakemassa ja jonottamassa.
Kiitos kommentista. 🙂
Vanha kääkkä mä alan jo olla, huomenna saatan olla vielä vanhempi… 🙂
Ihan totta, että Pyhää Henkeä ei kannata typistää mihinkään. Vaikeaa kuitenkaan karismaattisen tilaisuuteen astuessa uskoa, että Pyhää Henkeä yritettäisiin typistää mihinkään. Luterilaisuudessa taas joskus unohdetaan Pyhä Henki kokonaan. Tai vaikka armolahjat. Tai ei edes tiedetä tai opeteta mitä eroa on Hengen hedelmillä tai armolahjoilla.
Miksi tulisi kuulua kahteen eri kirkkokuntaan/kristilliseen ryhmään samaan aikaan? Itse muistan ristiriitaisena sen ajan kun minulla oli kahden eri kirkkokunnan jäsenyys. Oli hyvin helpottava ja selkeyttävä kokemus kun erosin toisesta, tässä tapauksessa luterilaisesta kirkosta.
On mahdoton ajatus, että samalla kristityllä olisi esimerkiksi luterilainen ja helluntailainen identiteetti yhtäaikaa, sen verran noiden(kin) kristillisten ryhmien välillä on opissa, toimintatavoissa ja identiteetissä eroja. Ei ole mielestäni oikein ja rehellistä kuulua enempään kuin yhteen hengelliseen ryhmään. Ja se, että ylipäänsä kuuluu yhteen seurakuntaan, jossa palvelee ja on palveltavana, on taas ihan kristillisyyden peruskauraa.
Seurakunta on koti. On elintärkeääja ihan peruskauraa, että syö kotonaan ja viettää aikaa muiden perheenjäsenten kanssa. Silloin kun oppii arvostamaaan kotiaan, pystyy arvostamaan muidenkin kristittyjen koteja, joissa voi vieraillakin silloin tällöin. Kyläluuta ei kuitenkaan pidä olla. Sellaisista ei ole iloa kellekään. Kristinusko, ja siihen liittyen oppi seurakunnasta, ei ole irrallisuuden ja siellä täällä huseeraavien ihmisten uskonto.
No en ole kokenut vielä olevani kyläluuta, mutta kyllä muuta. 😉
Varmaan on ihan hyvä tiedostaa, jos tällainen kasoisjäsenyys on, että mihin uskoo ja mihin ei. En tiedä muista yhdistelmäjäsenyys- kristityistä, mutta itse uskon luterilaiseen oppiin, mutta käyn helluntaiseurakunnassa hengailemassa, kun siellä on kivempia lauluja. Ja lauletaan muutenkin enemmän. Ja pysyy yleensä paremmin hereillä. Olen sen verran usein siellä käynyt, että olen nähnyt parhaaksi liittyä ihan jäseneksi. Tietysti se on vähän arveluttavaa, jos en usko kaikkeen helluntailaiseen oppiin, mutta eipä ne mua vielä ole uloskaan heittäneet. Päinvastoin, yritin erota muutama vuosi sitten, mutta eivät päästäneet eroamaan, kun en viittinyt lähteä ”keskustelemaan asiasta” toimistolle. 😉 Katsos kun ei kannata perustaa semmoisia eroakirkosta.fi-sivustoja… Jäsenkato vähäisempää. Kasteella käymisen hellariseurakunnassa koin liittymisenä sen seurakunnan jäsenyyteen, ei se ”lapsikastetta” 15-vuotiaana uskovana ihmisenä epäpätevöittänyt. Toivon kumminkin, ettei tämä blogi menisi henkilökohtaisten asioideni vatvomiseksi. (Ihme kun se jotakuta ylipäätään kiinnostaa…)
Gud night, sleep tight. <3
Hmm. Uskot koko luterilaiseen oppiin, mutta silti on kivempi käydä hengailemassa helluntaiseurakunnassa, koska siellä on kivempia lauluja, ja pysyy paremmin vielä hereilläkin, ja siksi olet myöskin päättänyt liittyä helluntaiseurakuntaan… Tämän logiikan edessä olen mykistynyt, kaikella ystävyydellä.
Hetken ilmaa haukottuani kuitenkin saan viimeisillä voimillani jotenkin kysyttyä, että jos kerran uskot luterilaiseen oppiin, sen mukana lapsikasteen raamatullisuuteen ja autuuttavuuteen, kuinka olet mennyt uskovien kasteelle sellaisessa seurakunnassa, jossa lapsikastetta ei pidetä kristillisenä kasteena? Eikö Sinua kiusaa, että luterilaisen kirkon ja helluntailaisuuden käsitykset useista kristillisyyden perusasioista ovat hyvin erilaiset?
Jotta karismaattisuus saataisiin laajempiin yhteyksiinsä on aihetta katsoa miten maailmlan suurimmat kirkot opettavat siitä.
Ortodoksisessa kirkossa armolahja on luonnollisesti mukana koko kirkon toimiinnassa. Opetuksen perusta nimittäin on että kirkko on Jumalan armolahja. Mielestäni tässä on perustavaa laatua oleva terve käsitys siitä mitä Jumalan työ on myös vanhan kirkon opetuksen mukaan. Siinähän ensiksi kerrotaan Isän, Jumalan, teoista maailman Luojana. Sitten kerrotaan Pojan, Jumalan, teoista syntymisestä kärsimyksen ja ylösnousemuksen kautta aina takaisin tuloon asti. Lopuksi kerrotaan mitä Pyhä Henki, Jumala, tekee käyttäen työnään kirkkoa, pyhää kastetta syntien anteeksiantamiseksi ja lopulta tulevaisen maailman elämään viemiseksi. Huomattakoon että kaiken tämän Pyhä Henki tekee kirkon välityksellä, kirkkoa työvälineenään käyttäen. Kirkko on siis yhden Jumalan, kolmiyhteisen Jumalan antaman armon väline.
Katolisessa kirkossa karismaattisuus esiintyy luonnollisena osana kirkon toimintaa. Koska muutamissa piireissä asiasta on keskusteltu, niin jo yli puolen vuosisadan aikana jokainen uusi paavi on varta vasten aivan toimintansa alkupäivinä painottanut tämän todellisuuden luonnetta.
Kun ”protestanttinen karismaattisuus” on useinkin ollut julkishakuista ja melkeimpä mainostemppuihin päin suuntautunut, niin harvemmin tullaan ajatelleeksi että katolisen kirkon erityisesti karismoja korostava suuntaus eli heidän sisällään oleva ”karismaattinen liike” on noin viisi kertaa suurempi kuin ”protestanttinen karismaattisuus”.
Nämä katoliset karismaatikot ovat oppiperusteiltaan aidosti katolisia. Pyhä messu on heidän työssään vähintäänkin yhtä korostettu kuin muussakin kirkon toiminnassa. Samoin selkeään kirkon järjestykseen sitoutuminen on vähintäänkin yhtä selkeää kuin muissakin katolisen kirkon liikkeissä.
Kun nämä ”karismaattisen katoliseet” ovat pitäneet erityisiä evankeliointitilaisuuksia niin tapahtumat ovat aina järjestetty paikallisen kirkon järjestyksen mukaisesti niin että tilaisuuksien tulokset eivät huippupuhujien jälkeen haihdu taivaan tuuliin vaan oleellisesti kokoavat paikallisia seurakuntia uuden innostuksen vallassa jokapäiväisiä messuja aktivoiden.
Ortodoksinen kirkko suhtautuu varsin varauksellisesti ekstaattiseen karismaattisuuteen, glossolaliaan ja hurmioitumiseen, johon sisältyy tajunnan tason madaltuminen. Syynä on varmaankin, että samalaiset ilmiöt olivat antiikin pakanuuden uskonnoista tuttuja. Esimerkiksi Dionysoksen palvonnassa tavattiin tällaista parusian, jumalyhteyden tavoittelemistä. Myös filosofi Plotinos kuvasi mystistä ekstaasia esoteeriseksi yhteydeksi.
Siksi hurmoksellinen, ekstaattinen karismaattisuus ei kuulu ortodoksisen kirkon oppiin. Hurmoskokouksia esiintyy esimerkiksi Venäjällä, mutta ne eivät ole kovin hyvässä maineessa, koska niiden tiedetään päättyneen monesti seksiorgioihin.
Alfa -nimeä ei saa käyttää, ellei kurssia vedetä läpi Gumbelin kaavan mukaan.
Alfan tarkoitus on muuttaa kristillinen maailma Gumbelin opin mukaiseksi.
Nicky Gumbel, Meidän tiimi, s. 12: ”HTB:n näky on maailman uudelleen evankelioiminen ja yhteiskunnan muuttuminen.”
Alfa evankeliointi siten tarkoittaa Gumbelin opin levitystä.
Gumbel paljastaa myyräntyönsä, mm. luterilaisessa kirkossa, toteamalla: ”Meidän tiimin johtajia ja jäseniä voi rohkaista ”miinoittamaan” seurakuntaa sunnuntaisin: kysymään tapaamiltaan ihmisiltä, ovatko nämä meidän tiimissä, ja kutsumaan heitä omaansa.”
Healing Rooms mainostaa Alfaa alkuna amerikkalaistyyliselle kristiillisyydelle, josta laitoin video linkkejä.:
”Alfa -kurssit Oletko etsimässä elämän tarkoitusta tai haluatko tutustua paremmin kristinuskoon ja saada tietää siitä enemmän? Jos olet pohtimassa elämän syvimpiä asioita, niin rohkaisemme Sinua osallistumaan Alfa-kurssille!”
:”
Gumbel liittyy tiiviisti tornotlaisuuteen, mistä mainintoja (eivät minun, googlettamalla löytyy lähde):
”Gumbel vieraili vuonna 1982 John Wimberin kokouksessa. Hän kuvaa vierailuaan, ”…he rukoilivat henkeä saapuvaksi… tunsin jotakin, kuin 10000 volttia virtasi ruumiini läpi.. Hän (Wimber) sanoi vain ’lisää voimaa’ … se oli kaikki mitä hän rukoili… Sittemmin olemme nähneet monia näitä manifestaatioita Pyhän Hengen viikonloppuina… nämä kokemukset… eivät itsessään ole tärkeitä… hengen hedelmä on se mikä merkitsee, hengen hedelmä, joka tulee näiden kokemusten kautta.”
—
Gumbel painottaa… ”Kun ihmiset täyttyvät he vapisevat kuin lehti tuulessa. Toiset kokevat syvää hengitystä ikään kuin fyysisesti hengittävät Henkeä sisäänsä, jonkun kohdalla esiintyy kuumuuden tuntemista käsissä tai ruumiin muissa osissa. On Hengen lyömää, lattiaan liimaantumista, juopuneen oloista käytöstä ja hillitöntä naurua.”
—-
Nicky Gumbel kirjoittaa: ”…(ne jotka) tulevat mukaan new age liikkeestä pitävät rationaalista ja historiallista ajattelua kylmänä, mutta kun tulee Pyhän Hengen kokemisen viikonloppu he ovat enemmän kotoisella maaperällä”.
Jos Alfa onnistuu Gumbel evankelionnissaan, niin luterilaisuus on kuollut ja kuopattu.
”Alfa -nimeä ei saa käyttää, ellei kurssia vedetä läpi Gumbelin kaavan mukaan.”
Toisin sanoen Suomen luterilainen kirkko on käyttänyt nimeä väärin, kun seurakunnissa on järjestetty luterilaisille muokattuja Alfa-kursseja.