Suomen vaiettu herätysliike: karismaatikot

Siitä on kauan kun Benny Hinn tai kumppanit kävivät Suomessa. Tietääkseni. En ole istunut enää vuosikausiin Helsingissä kuuntelemassa tällaisia puhujia. Itse olen taustaltani herätysliikkeestä, mutta en niistä suomalaisista. Kävin lapsena uuskarismaattisessa seurakunnassa. Mutta koen, että sieltä olen lähtöisin ja se vaikuttaa tänä päivänä siihen, millainen uskova olen.

Karismaattisen liikkeen kannattajia tai helluntailaisia on nykyään ainakin neljännes maailman reilusta kahdesta miljardista kristitystä. Tällaisia kristittyjä on erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yliopistolla kuvattiin, että karismaattinen liike ”kasvaa räjähdyksenomaisesti”, etenkin etelässä. Muistaakseni luin jonkun lehtijutun hiljattain ihan täältä Suomestakin, missä sanottiin, että iso osa kristityistä nuorista aikuisista käy sekä helluntai- että ev.lut. kirkossa. Varmaan tottakin?

Suomessa vaikuttaa myös tietysti luterilainen karismaattisuus. Itselleni se on jäänyt vieraammaksi… Olisiko luterilaisen kirkonkin aika tehdä enemmän yhteistyötä myös karismaattisen liikkeen kanssa? Vai onko luterilainen karismaattisuus jo tarpeeksi pinnalla?

Mielestäni maailmassa on tilaa monenlaisille kristityille ja ekumeniaa tulisi harjoittaa enemmän. Seurakunnat voisivat järjestää enemmän yhteisprojekteja ja tilaisuuksia ja esim. laulaa lauluja, joita perinteisesti lauletaan vain toisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen piirissä. Harmittaa myös, jos sitä karsastetaan, että kuuluu useampaan seurakuntaan tai kirkkokuntaan. Sehän on vain rikkautta, vähän niin kuin kaksoiskansalaisuus. Itse kuulun sekä helluntaiseurakuntaan että luterilaiseen kirkkoon.

Huonojakin puolia karismaattisuudessa esiintynee: menestysteologiaa, turhia lupauksia sairauksista parantumisista ja liiallista meuhkaamista (aina kaatuileminen ei mielestäni ole sitä, mutta jos lattialla kieriskellään tuntikausia, voi sen järkevyyden kyseenalaistaa). Ja kuten sanottu monesti karismaattiset seurakunnat Suomessa ainakin ovat pieniä ”yrityksiä”, joissa vaikuttaa yksi tai kaksi johtajaa ja heidän seuraajansa. Uudestisyntymisen painottaminen voi tuottaa omia ponnisteluja saavuttaa armo jne. Se ei ole mielestäni tervettä kristillisyyttä enää. Silti näissä paikoissa tapahtuu varmasti paljon hyvääkin työtä.

Karismaattiseen liikkeeseen liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja stereotypioita. Eivät kaikki ”karismaatikot” ole ulospäinsuuntautuneita karsimaattisia puhujia ja kieriskele lattioilla arvostellen teologista koulutusta Helsingissä. Eivät kaikki heistä puhu edes kielillä. Se ei ole kai edes niin trendikästä enää kaikkialla niissäkään piireissä.

Mitä mieltä olet itse karismaattisesta liikkeestä ulkomailla ja Suomessa?

 

  1. Milla: Olen kertonut näillä sivuilla kuinka olen ollut työtön pappi yli neljä kuukautta. Se pitää paikkansa siinä mielessä, että olen OAJ:n ansiosidonnaisella päivärahalla. Kuitenkin olen 1.9.2014 alkaen ollut virallinen osa-aikainen vankilapappi ja saan siitä pientä palkkaa. Olen tehnyt myös vankilatyötä talkoomielessä useissa maamme vankiloissa kun on ollut tosi tarvetta.

    Kaiken tämän kerroin pohjustukseksi sille mitä nyt aion sanoa. Blokin aiheesi on hyvä ja ajankohtainen. Meidän täytyy pystyä harjoittamaan ekumeniaa tarpeen mukaan eri kolmiyhteiseen Jumalaan uskovien kanssa. Niin kuin tiedämme, että kaikki ne jotka kuuluvat ns. protestanttiseen kristikuntaan ja tunnustavat kolmiyhteisen Jumalan luetaan kristittyjen joukkoon. Lyhyesti määriteltynä on ”Yksi Jumala kolmessa eri Persoonassa, Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala”, eli kolme eri persoonaa mutta yksi Jumala. Tämä avautuu vain uskon kautta, niin kuin sekin, että maailma on luotu Jumalan Sanalla.

    Palatakseni varsinaiseen pointtini niin vankilatyössä on etuoikeus katsella laajemmin kristillistä kenttää. Vankilatyössä todellisuudessa ns. vapaakirkolliset (helluntailaiset ym.) seurakunnat tekevät suurimman osan siitä työstä joka kantaa todellista hedelmää. Me luterilaiset olemme vankilatyössä ikävä kyllä aika pieni marginaali siihen nähden kun puhutaan todellisista vankilatyön tuloksista ja hedelmistä. Vankilatyössä joutuu työskentelemään myös eri, ei kristillisiin kirkkoon kuuluvien ihmisten kanssa. Yhä enempi maahanmuuttotaustaiset omaavat jonkin muun uskonnollisen identiteetin ja taustan kuin protestanttisen. Itselläni on auttanut tässä erilaisten ihmisten ja uskonnollisten taustojen omaavien ihmisten kohtaamisessa monipuolinen uskonnon ja psykologian aineen opettajan koulutus ja työkokemus.

    Vielä kaikkea hyvää sinulle ja toivotaan, että meidän kirkkomme avautuisi yhä enempi omistamaan Jumalan Sanan mukaiset kaikki armolahjat sen kaikessa kirjavuudessa. Kun saa täyttyä Pyhällä Hengellä alkaa myös avautua laajempi yhteyden näky eri kristillisten kirkkojen ja seurakuntain kesken.

  2. Blogisti: ”Olisiko luterilaisen kirkonkin aika tehdä enemmän yhteistyötä myös karismaattisen liikkeen kanssa?”

    Eikö Nokia Missio kerro mitään siitä, mihin karismaattisuus johtaa?

    Vauhdissa Benny Hinn, jonka blogisti mainitsee:

    http://www.youtube.com/watch?v=a54iqEr1flQ

    Healing Rooms järjestön (joka on jo päässyt luterilaisuuteen) oppi-isältä Bill Johnsonilta muutama näyte:

    http://www.youtube.com/watch?v=ns2ISpAaixo

    Todd Bentley, Bill Johnson, Che Ahn, John Arnott, Rich Joyner samassa paketissa:

    http://www.youtube.com/watch?v=gkrtac7IgXs

    http://www.youtube.com/watch?v=xCeVZ6e2T0E&feature=fvwrel

    http://www.youtube.com/watch?v=0jD79YzWhnw&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=eYmSoAWgQ44&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=FOOpRr4O7DE&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=KNyJqycUlK4

    Lapsen rääkkäämistä:

    http://www.youtube.com/watch?v=2pMfLbk7bkg&feature=related

    Kannattaa muistaa, että Alfa on saanut paljon jalansijaa luterilaisissa kirkoissa. Alfa edustaa samaa torontolaisuutta kuin mitä videoissa esiintyvät markkinoivat.

  3. Tää ei vättämättä ollut mulle henkilökotaisesti suunnattu kommentti, mutta vastaanpahan nyt kumminkin. 🙂

    Joo, no en oo oikein itse henkilökohtaisesti ikinä perustanut Benny Hinnistä. Vähän tuollaista teatteria toi kaatamishomma hänellä. Ja rahankeruuta sun muuta…

    Kaataminenhan parhaimmillaan perustuu siihen, että ihminen omasta vapaasta tahdostaan kaatuu ja se auttaa häntä vastaanottamaan Pyhän Hengen. Itselläni tämä ei ole toiminut. Enkä kyllä ole enää kokeillutkaan moista aikuisiällä…

    Toi lapsivideo oli sen sijaan ihan koskettavakin. Tietysti kun noin vahvoja tunteita on ilmassa, niin siinä on vaara, että kaikki perustuu tunteille jne. Pyhä Henki voi toimia muutenkin. Mutta uskon, että tuollaisissa kokouksissa varmaan oikeastikin Pyhä Henki toimii….

    En jaksanut katsoa noita kaikkia muita videoita.
    Healing Rooms-video näytti aika sekavalta, en tiennyt, että siellä on ihan noin sekava meno….

    Alfa-kurssilla on kokemukseni mukaan Helsingissä ollut aika rauhallista meno…
    Ei ole sen kummemmin näkynyt kaatumisia tai muuta. 😉

    Mutta on se kyllä totta, että paljon on tuolla kaikenlaista vaarallistakin kristillisyyttä… Uudestisyntymisen painottaminen voi tuottaa omia ponnisteluja saavuttaa armo jne. Se ei ole mielestäni tervettä kristillisyyttä enää.

  4. Milla Hillberg: ”Kaataminenhan parhaimmillaan perustuu siihen, että ihminen omasta vapaasta tahdostaan kaatuu ja se auttaa häntä vastaanottamaan Pyhän Hengen.”

    Millä kohdalla Raamatusta perustelet, että Jumalan Henki on kaatamisten takana?

    Jumalan viholliset kaatuvat, kuten Saulus Tarsolainen.

    Blogisti: ”Itselläni tämä ei ole toiminut.”

    Voi siis sanoa, että Jumala piti pystyssä.

  5. Milla hyviä pointteja mikä on tervettä karismaattisuutta ja mikä ei.
    Toisaalta kyllä Jumalan Pyhä Henki toimii yliluonnollisella tavalla. Saihan jo apostolien teossa evankelista Filippus ilmaisen avaruuskyydin kun temmattiin pois Hoviherran luota ja tavattiin asdodissa, (Apt. 8:40). Itsekin olen kokenut kuinka Jumala on eri tilanteissa toiminut. Esimerkiksi erään kerran vajaat neljäkymmentä vuotta sitten Herran Henki heitti puuliiteristä erään Mauno nimisen miehen ulos. Hän tuli häijyssä mielessä katsomaan onko se Eero todella tullut uskoon niin kuin kylillä kohistaan. Hän saapui TVH:n parakkialueella olevaan puuliiteriin jossa pienin polttopuita. Hän saapui luokseni mutta ei päässyt lähelleni koska Pyhä Henki heitti hänet pitkän matkan liiteristä ulos. Hänellä tuskin jalat otti maahan, (varaus kun aikaa kulunut lähes 40-vuotta….jalat otti maahan… tuskin otti). Sillä aikansa käpristeltyään hän tuli kyydyssä nöyränä kuin piesty kananpoika eteeni, ja silloin Herra salli sen hänen tehdä. Hän alkoi nöyränä kysellä uskoon tulostani ja nyt Herra antoi hänen olla siinä edessäni Tämän jälkeen koskaan tämä Mauno tavattaessa kaupungilla tai muualla ei enää suhtautunut minuun ja uskoontulooni pilkallisesti vaan oli aina hyvin nöyrä kun tavattiin. Että tätä Herra tekee myös tänään ja paljon väkevämpiäkin tekoja. Herra voi ”tehdä paljon enemmän kuin me edes ymärrämme, osaamme anoa ja rukoilla”.

  6. Niin, nimenomaan tarkoitin, että ihminen itse kaatuu. Jokainenhan osaa kaatua. Kukaan ei kaada varsinaisesti.

    Ja se auttaa vastaanottamaan Pyhän Hengen. Näin minulle on opetettu. Joillakin se kai ihan on toiminutkin. En osaa sitä paremmin perustella Raamatulla. Tuskin ihan kaikkia kristillisiä nykypäivän tapoja yms. löytyy Raamatusta kuitenkaan. 🙂

    Useimmiten sitä kai ajatellaan, että noissa kaadutaan ns. pakonomaisesti, koska Pyhä Henki tempaa mukanaan. Mutta siitä on varmaan erilaisia teorioita ”miten kaadutaan”.

    Mutta en nyt ekumenialla ihan tarkoittanut, että luterilaisessa kirkossa pitäisi alkaa pitää varsinaisia kaatumiskokouksia. Tuollainen kaatuileminen on monen mielestä varmasti kovin ahdistavaa… ja kaatuminen tuskin on mikään itsetarkoitus. Siis että eiköhän sitä sitten mummona tai pappana ehdi kaatuilla tarpeeksi, jos sitä halajaa….

    • Tuota,, minä en pidä kaatumista mitenkään merkkinä karismaattisuudesta. Kyllä karismaattisuus löytyy kristinuskon sisällöstä, ei ulkoisista merkeistä. Jos joku kaatuu niin kaatuu ja jos joku ei niin se on ihan yhtä ok.

  7. Paavali kirjoittaa Korinttolaiselle kuinka voimavaikutukset ovat monia mutta Henki on sama. On olemassa myös voimallisten tekojen armolahja. Löytyy 1 Kor 12:10 joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.”

    Tapio kysyi Millalta ei minulta mutta vastasin lkun kiinnostava kysymys: ”Millä kohdalla Raamatusta perustelet, että Jumalan Henki on kaatamisten takana?”

  8. Kyllä kaatuu ilman, että itse haluaa kaatua ja auttaa kaatumista. Olen kaatunut itsekin vaikka ei ole kaadettu, vaan päinvastoin olen yrittänyt estaa väärät kaatamisyritykset. Ei esimerkissäni puuliiterissä Herra kysellyt Maunolta haluatko lentää ulos liiteristä, vaan Herra heitti hänet vaikka varmaan olisi estanyt jos olisi kerinnyt ja arvannut.. Ei Filippus itse lentoon lähtenyt sanoen lennänpähän nyt kun pittää joutu Asdodiin……

  9. Milla, kerrot ” Valmistuin teologisesta tiedekunnasta vuonna 2013.” eli olet siis pappi.

    Kysynkin, millaista terve karismaattisuus on sinun mielestäsi? Täällä on useinkin intouduttu selittämään millaista epäterve karismaattisuus on itsekunkin mielestä ja usein siinä on mennyt lapsi pesuveden mukana. Kuten esim. Tapio jaksaa aina liittää Alfa-kurssit tuohon huuhaiden-joukkoon. Itse useilla Alfa-kursseilla mukan olleena voin sanoa, että ne ovat oikein hyviä kristinuskon peruskursseja sekä luterilaisille että vapaiden suuntien jäsenille.
    Siellä toteutuu sekä opetus että yhteisöllisyys. Monesti syntyy pitkäaikaisia ystävyyssuhteita etenkin yhteiskristillisillä kursseilla ja se edistää suvaitsevaisuutta ja kristittyjen yhteenkuulumisen tietoutta. Olemme saman Isän lapsia.

Hillberg Milla
Hillberg Milla
Teologian maisteri, jonka kiinnostuksenkohteita ovat kulttuurintutkimus, lähetystyö, hermeneutiikka ja uskontodialogi.