Suomen pohjoisen ja etelän ev.lut. kirkko?
Kirkolliskokouksen asettama tulevaisuuskomitea esittää yhtenä vaihtoehtona tulevaisuuden kirkolle, että Suomen ev.lut. kirkko jaettaisiin kolmeen hiippakuntaan: pohjoiseen ja eteläiseen sekä ruotsinkieliseen hiippakuntaan. Siihen, kuinka monta piispaa näissä hiippakunnissa olisi, jää tarkemmin määrittelemättä. Mutta muuten viesti on selvä: kirkko on jo jakautunut pohjoisen ja etelän todellisuuteen, että niiden hallintokin olisi syytä järjestää erikseen.
Missä kulkisi noiden kahden hiippakunnan raja? Se onkin mielenkiintoinen kysymys. Tulevaisuuskomitea ehdottaa, että raja kulkisi maantieteellisesti seuraavasti: "Pohjoisen hiippakunnan muodostaisivat nykyiset Mikkelin, Kuopion, Lapuan ja Oulun hiippakunta, kun taas eteläinen hiippakunta koostuisi Turun arkkihiippakunnasta sekä Helsingin, Espoon ja Tampereen hiippakunnista". Ruotsinkielinen hiippakunta muodostuisi nykyisen Porvoon hiippakunnan mukaisesti. Tämä esitys kertoo oleellisen: ruuhka-Suomen todellisuus eroaa periferia-Suomen todellisuudesta.
Kirkon jakautuminen pohjoisen ja etelän todellisuuksiin ei ole kuitenkaan ensisijaisesti maantieteellinen kysymys. Pohjoisen ja etelän todellisuuksien raja ei kulje Kehä kolmosella eikä Jyväskylän eteläpuolella. Se kulkee ihmismielissä. Kuten kielellinen identiteettikin. Rajanveto tässä todellisuudessa on objektiivisesti mahdotonta. Sen tekisi kukin jäsen subjektiivisesti omassa mielessään.
Olisiko tässä pohjoinen-etelä -hiippakuntajaossa ratkaisu kirkkoamme repiviin teologisiin ja eettisiin kysymyksiin? Pitäisikö kirkon sisälle perustaa kaksi suomenkielistä teologisin ja eettisin painotuksin toimivaa ev.lut. (arkki)hiippakuntaa, joissa seurakunnat olisivat itsenäisiä henkilöseurakuntia? Jokainen kirkon jäsen voisi valita oman (arkki)hiippakuntansa ja henkilöseurakuntansa sen mukaan, kuinka hiippakunnassa tulkitaan Raamattua ja luterilaista tunnustusta. Unohdetaan maantiede ja keskitytään identiteettiin - kuten ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa on tehty.
Entä hiippakuntien rahoitus? Mikäli ev.lut. kirkolla säilyy vielä muutaman vuosikymmenen ajan verotusoikeus, sen voisi järjestää niin, että koko kirkossa olisi yksi ja sama veroprosentti. Rahat jaettaisiin (arkki)hiippakuntien ja niiden seurakuntien jäsenmäärän mukaisessa suhteessa.
Erikseen tulisi vielä ratkaista monia kokonaiskirkon kannalta tärkeitä toiminnallisia haasteita ja esim. kiinteistöjen omistukseen ja hoitamiseen liittyviä kysymyksiä. Mutta ne eivät olisi etusijalla, kun ratkaistaan kirkon tulevaisuutta. Sinne tulee mennä seurakunnat ja jäsenyys edellä, jolloin ratkaisevaa on identiteetti - ei maantiede.
Sanon vielä selvyyden vuoksi: en ole esittämässä tulevaisuuskomitean pohdintojen perusteella tällaista ratkaisua. Kysyn silti: eikö tällainen jakautuneen luterilaisen identiteetin tulevaisuus ole kirkossamme joka tapauksessa ratkottavana, mikäli emme löydä riittävää yksimielisyyttä raamatuntulkinnan linjoista erityisesti avioliittoa ja elämän kunnioittamista koskeviin kirkkoamme repiviin kysymyksiin?
10 kommenttia
Kirkossa olisi hyvä alkaa varautua tilanteeseen, jossa verotusoikeutta ei enää ole ja jäsenmäärä on kutistunut. Ehkä jäljellä olevan ajan voi laskea jo sormin. Varpaitakaan ei tarvita mukaan.
laskelmissa ei otetaan huomioon yleensä vain vuosittainen poistuma. Ei oteta huomioon sitä millainen eroamisbuumi voi syntyä, kun tietty raja alitetaan. Romahdus voi tulla paljon ennakoitua nopeammin.
Hiippakunta uudistus saattaisi aikaansaada juuri tämän kaltaisen tapahtumaketjun. Jotainhan pitäisi toki asialle tehdä. Parokiaalisesta systeemistäkään kun kirkko ei ole ollut halukas luopumaan. Ni aika vähän on tehtävissä.
Saattaapi olla ettei kirkko lähde tekemään mitää suuria uudistuksia ajoissa. Muutokset tehdään vasta sitten , kun on jo myöhäistä ja on pakko. Näyttää siltä että kirkko vain ajautuu virran mukana. ilman omaa päätösvaltaa.
Kyllä minä kuitenkin suosin sellaista ratkaisua, jossa yhdessä kirkossa olisi enemmän toleranssia erilaisille painotuksille. Olisi tilaa myös omalle muutokselle ajan oloon ja varttuessa. Tällainen epävakaa ja pohdiskeleva ihminen saisi olla viikon välein muuttamassa kirjojaan seurakunnasta ja hiippakunnasta toiseen. Saman perheen sisälläkin on jo melkoinen vaihtelu ja mielipiteiden kirjo. Jos raja kulkisi kartalla, olisi kurjaa jäädä väärälle puolelle.
*** Entäpä tuo verokertymien jakaminen? Se on hyvä ajatus, että kirkon tai edes hiippakunnan sisällä olisi sama veroprosentti. Jäsenmäärä ei olisi kuitenkaan hyvä jakoperuste. Toisissa seurakunnissa työ ja tarpeet ovat kalliimmat. Toisissa on investoinnit tehty ja maksettu eikä erityistarpeita ole. Ei esimerkiksi erityisdiakoniaa tai vaativaa nuorisotyötä. Toisiin kertyisi liikaa rahaa ja toisilla olisi jatkuva resurssipula.
Jouni ja Jukka: Hyviä pohdintoja. Mutta mihin unohtui uuskarismaattinen kristillisyys ja sen mahdollinen vaikutus yhteisönmuodostukseen? – Myös Porvoon hiippakunnan sisällä on yhä syvenevä kuilu etelän ja suurempien kaupunkien”liberaalien” ja Pohjanmaan”konservatiivisten” maaseurakuntien välillä. Tämä vain peittyy usein näkyvistä, koska kielivähemmistöllä on teologiasta riippumattomia yhteisiä etuja puolustettavana. Lisäksi seurakuntien sisällä on myös jakolinjoja. Koska ruotsalaisseuduilla on jo ennestään olemassa joukko vapaakirkkoja, on täysin realistista olettaa, että osa konservatiiveista irtautuu mallin mukaisesti kansankirkosta, joko työyhteyteen Lähetyshiippakunnan kanssa tai kokonaan omaksi ryhmittymäksi. Olennaista on pohtia myös sitä, mitä kerrannaisvaikutuksia on sillä, että seurakunnallisesti aktiivisia toimijoita jatkuvasti hakeutuu joko Lähetyshiippakunnan tai herätysliikejärjestöjen jumalanpalvelusyhteisöihin paikallisen kansankirkkoseurakunnan asemesta.
Yksi on kuitenkin varmaa, olemme Suomessa uuden edessä, sen todistaa jo tällaisten keskustelujen käyminen. Mitä tulee tapahtumaan?
Yksi huomiotava seikka ovat kirkon helmassa vaikuttavat herätysliikkeet ja hengellisesti niiden sisälle itsensä tuntevat ihmiset. Kirkon vapaaehtoistoimintaa vetää monesti juuri näiden ihmisten ryhmittymät. Voiko käydä niin, että näiden ns. Sisäisten liikkeiden väestö yhdistyy ja lopulta irrottautuu kirkosta omaksi ryhmäkseen? Kirkkolaivan pohjassa on jo reikä, revitään ö sitä vielä suuremmaksi vai paikataanko reikä?
Pahoin pelkään, että vahinko on jo tapahtunut, eikä ylin päällystö ole asian tasalla.
Kirjoittaja
Jouni Turtiainen
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.
Kiitoksia kirjoituksestasi Jouni. Itse olen puhtinut tulevaisuuden näkymää, jossa kirkon todellisuus jakaa kirkon kolmesta viiteen hengellisesti erilaiseen kirkkoon.
Viisijaossa liberaali suuntaus pyrkii uudistamaan kirkon arvomaailmaa entistä vapaamielisemmäksi, yrittäen kuitenkin pitäytyö kirkon kirjoitetussa tunnustuksessa. Käytännössä tämä merkitsee yritystä tulikita Raamattua ja tunnustuskirjoja jotenkin uudella tavalla. Ultraliberaalit puolestaa siirtävät Raamatun ja tunnustuskirjat kokonaan syrjään, kukin ihminen ja hänen henkilökohtainen kokemuksensa on kaiken mitta. Viimemainittua ei oikein hyvällä tahdollakaan voi enää kutsua luterilaisuudeksi.
Konservatiivisella puolella on esimerkiksi niitä joita kirkon virkakysymys edelleen kaihertaa. Kysymys jakaa konservatiiveja, sillä osan mielestä kaksi eri vikakantaa ei yksinkertaisesti sovi samaan kirkkoon. Lähetyshiippakunta on jo olemassa – aika näyttää syntyykö vastaavanlaisia rakenteita lisää. Konservatiivien valtavirta hakee edelleen yteyttä asioista toisin ajatteleviin.
Konservatiivien ja liberaalien välissä vaikuttaa kirkon hengellisen elämän varsinainen valtavirta. Tämä joukko häviää eniten siitä jos kirkko jakaantuu. Tälle joukolle kirkon nykyinen oppi ja järjestys ei tuota ongelmia, mutta esimerkiksi ajatus että kirkko kakisemattaa seurasi yhteiskunnallista avioliittokäsityksen muutosta tuntuu vieraalta, ellei peräti vastenmieliseltä. Tämä joukko on vahvasti edustettuna, kun kirkkomme paikallisseurakunnat kokoontuvat viikottaiseen päämessuunsa. Tällä joukolla on paljon ammennettavaa reformaation juhlavuodesta, mutta paljon on myös menetettävää, jos yhteinen sopu ei säily.
Ilmoita asiaton kommentti