Suomen kirkon historian myllynkivi

Suomen kirkko? Tarkoitan evankelis-luterilaista kirkkoa, johon 1980-luvun alussa kuului vielä yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Nyt enää 65 prosenttia kansasta. Muutostahti on ollut kova. Ja toisaalta: Kirkko on yhä suurin kansalaisjärjestömme.

Mikä on se historian painolasti, josta kirkko ei ole vapautunut? Mielestäni kirkon sitoutuminen poliittiseen oikeistoon.

Historia itsenäisyyden ajalta lyhyesti, vuodesta 1917 tähän päivään. Itsenäistynyt kansa jakautui kahtia ja kävi sisällissodan. Kirkko liittyi valkoisiin, voittaneeseen puoleen. Itsenäisyyden alkuvuosina oli kirkon ja papiston vaikutusvalta huomattavan suuri. Sitä ei käytetty sovinnon rakentamiseen, vaan hävinneitten rankaisemisen koventamiseen. Arkkipiispa Johansson kirosi työväenliikkeen ja sen pyrkimykset. Kirkon rooli osana oikeistoa oli ehdoton ja se jatkui Talvisotaan asti, kärkinä AKS ja IKL. Vuonna 1918 kuuluivat kaikki vielä kirkkoon. Uskonnonvapauslain koittaessa 1923 odotettiin työväestön joukkoeroa kirkosta, mutta sitä ei tapahtunut.

Kirkon puolella muutosta alkoi tapahtua vasta sotien jälkeen. Sitä toivat nuoret sotilaspapit ja setlementtiliike. Kirkollista väriä nähtiin myös vasemmistossa ja vähitellen kaikissa puolueissa. Mutta vieläkin monen mielessä elää Karin karikatyyri: Kokoomus-rovasti kypärä päässään. Kuva ei ole hävinnyt, koska tämä vaihe on sivuutettu, siitä on vaiettu. Kirkon oikeistoon sitoutumisen pyykkiä ei ole pesty. Se on vain pitänyt unohtaa. Ja kypärä-rovasti on muuttunut puolueettomaksi porvariksi.’

Nähty on myös joitakin korjausyrityksiä. 70- ja 80-luvuilla kirkko kävi joitakin keskusteluja m.m. Kalevi Sorsan ja Kalevi Kivistön kanssa, toki poissa julkisuudesta. Anteeksipyynnöksi voitiin tulkita se, että muutama piispa siunasi joukon hiekkakuoppiin ja suonsilmiin kadonneita seurakuntalaisia. Ja vuoden 1918 satavuotismuisto sai aikaan myös kirkon toimesta järjestettyjä seminaareja, Se olisi voinut olla kysymyksen avaamisen alku.

Laajempi tai kattavampi keskustelu on kuitenkin jäänyt. Mistä johtui kirkon voimakas sitoutuminen oikeiston puolueisiin ja sen jatkuminen kymmenien vuosien ajan? Eteenpäin ei päästä unohduksen, mielestä pois pyyhkimisen tietä. Oma aikamme vaatii avoimuutta eli tosiasioiiden tunnustamista. Vain totuus voi tehdä meidät vapaiksi.’

Kauan aikaa kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuneena mietin myös, mikä voisi olla reaktio tässä esittämääni. Pelkään, että se voi olla syyte ”politiikan tuomisesta kirkkoon”,

Kannattaa kysyä, mikä on kirkko ja mitä on politiikka? Lyhyesti vastaan: Kirkko on hengellinen yhteisö eli uskon yhteisö, joka jäsentensä kautta elää ja toimii yhteiskunnassa. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista eli sitä, miten ihmiset järjestävät asiansa. Kirkko ja usko, joka vaikenee yhteisistä asioista, joutuu eroon ihmisten arkipäivästä.

Herää kysymyksiä. Onko kirkkomme ja uskomme kielipeliä? Onko se sanojen maailma? Onko se joittenkin sanojen ja lauseiden totena pitämistä? Vai vaikuttaako uskomme elämään? Ja elämämme uskoon? Ovatko ne kaksi eri todellisuutta?

En halua tällä kirjoituksella tuoda politiikkaa kirkkoon. Haluan tuoda kirkon
hengellisen yhteisön mukaan yhteisten asioitten hoitamiseen. Siitä on toki esimerkkejä. Mainitsen yhden: Arkkipiispa Tapio Luoma vetosi hallitusneuvottelijoihin Suomen kehitysapu-investointien puolesta. Kuulin siinä kirkon, maan päällä vaeltavan Jumalan kansan edustajan äänen.

    • Ei kyse ollut siitä etteivätkö he olisi saaneet pitää koko tai osaa myyntihinnasta vaan että he valehtelucat Pyhälle Hengelle.

    • Tämä on sinun tulkintasi. Eivät he Pyhälle Hengelle valehdelleet, vaan apostolille. Jos apostoli = PH, on apostoli = Jumala. Näinkö ajattelet?

    • 1 Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
      2 ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
      3 Mutta Pietari sanoi: ”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
      4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.”
      ….
      .7 Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
      8 Niin Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?” Hän vastasi: ”Kyllä, juuri siihen hintaan”.
      9 Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.”
      (Ap.t.5)

      Yllä Raamatun kirjoitus tilanteesta, kertoisitko kuinka ”tulkitsen”, no tietysti hiukan eri sanoilla toin ulkomuistista asian.

    • Seurakunnalle valehteleminen ymmärrettiin nähtävästi Jumalan pettämiseksi. Seurakuntaa nimitettiin Kristuksen ruumiiksi.

    • Martti Pentti mitä sinulle nyt merkitsee valehtelun seuraukset, eikö niistä voi ymmärtää kuka siinä oli toimijana? Onko tämä sinulle varoittava esimerkki?

  1. Tässä pitkässä keskustelussa on ollut mukana monta erilaista ajatussuuntaa, jyrkempiä ja maltillisempia. Jari Haukan lähes tramppilaista liiottelua olen ihmetellyt. Voiko ylipäätään keskustella, jos oma todellisuuden kuva ei yhtään muistuta reaali-maailmaa. Suuri kysymys meillä kaikilla on kovakorvaisuus. Kuulemmeko sen, mitä toinen sanoo? Ja vielä niin kuin hän tarkoittaa sen kuultavan?

  2. Vaimon kanssa on tunnettu yli 50v. Tunnemme toisemme melko hyvin. Aina ei tarvita edes sanoja. Silti voimme käsittää jotkut sanat aivan väärin. Täällä keskustelija ei näe toista, eikä edes voi tietää millaisen henkilön kassa keskustelee. Silti jotenkin odotamme, että meidät käsitetään juuri siten , kuin itse ajattelemme. Olisihan keskustelu silloin paljon mielekkäämpää. Jokaisella on kuitenkin oma taustansa ja kokemusmaailmansa, josta meillä ei ole mitään käsitystä. Joten samalle aaltopituudelle pääsemisessä voi olla suuria hankaluuksia. Tämä meidän on vain hyväksyttävä. Muuten ei täällä jaksa olla.

  3. ARI, ”no tietyst hiukan eri sanoilla”.

    Aloitan tästä: Mielestäni pappi, joka lukee ensin tekstin ja sitten omin sanoin kertoo saman, ei täytä tehtäväänsa. Joka on – tuoda evankeliumi tähän päivään, tähän hetkeen. Mitä se nyt tarkoittaa?

    K.o. kohta, Apostolien tekojen, siis Luukkaan kertomus omaisuuden yhteydestä alkuseurakunnassa on itselleni tärkeä, olen sitä paljon pohtinut. Mitä se merkitsee / tarkoittaa meille nyt? Oma tulkintani tästä konkreettisesta ja käytännöllisestä asiasta on toinen kuin sinun, joka viet asian hengelliseksi kysy.mykseksi. Minusta usko ei tule todeksi sanoissa, vaan elämässä.

    • Heikki Palmu mitä mahtanet tarkoittaa ”” joka lukee ensin tekstin ja sitten omin sanoin kertoo saman, ei täytä tehtäväänsa.””?

      Siis pitäisikö aina keskusteluissa olla vain copy-pastattuna Raamatun lauseita, ei saa kirjoittaa ulkomuistista?

      Mitä sitten tarkoitat ” usko ei tule todeksi sanoissa, vaan elämässä” tässä kyseisässä Raamatun kohdassa, eikö valehtelu ole ”teko”?

      Mistä mielestäsi johtui valehtelun seuraukset?

    • ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” ”Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä. – – – Tämä vastannee siihen, mikä ero sanoilla ja teoilla on.

    • Oivallinen nosto, Jeesuksen kertomus. Sen mukaan tärkeintä ei ole, mitä me me sanomme, vaan mitä teemme.

    • Mitä tuo vertaus tarkoittaa, siis ensinnäkin ne jotka sanovat tekevänsä Jumalan tahdon ovat fariseuksia ja kirjanoppineita ja ketkä sanovat etteivät tee ova porttoja ja publikaaneja.

      Sitten kuitenkin portot ja publikaanit tekevät Jeesuksen sanan mukaan parannuksen mutta fariseukset ja kirjanoppineet eivät.

    • ”Ne, jotka sanovat tekevänsä Jumalan tahdon, ovat fariseuksia ja kirjanoppineita, ja ketkä sanovat etteivät tee, ovat porttoja ja publikaaneja.” Kumpaan joukkoon kuulut, Ari Pasanen, sanomiin vai tekijöihin? En kaipaa vastausta näille sivuille, mutta ehdotan, että mietit tosissasi asiaa.

    • Martti Pentti etkö jo tiedä vastausta, kuulun parannuksen tekijöihin eli entisiin syntisiin.

      Nytpä kysynkin mihin ryhmään itse kuulut?

    • Arì, kerrot kuuluvasi entisiin syntisiin. Mielenkiintoista. Ellei suorastaan farisealaista?

      Entä se M. Luther, joka kehottaa jokapäiväiseen parannukseen?

    • ”Kuulun parannuksen tekijöihin eli entisiin syntisiin.” Olen ymmärtänyt, että kuulut ’parannuksen tehneisiin’, jotka eivät mielestään enää parantajaa tarvitse. Se ei kuitenkaan ole asia, jota kysyin. Pyysin miettimään, oletko sanoja vai tekijä. Näissä keskusteluissa on totuttu runsaaseen sanailuusi. Miten on tekojesi laita, oletko yhtä ahkera niissä?

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!

Suomen kirkko? Tarkoitan evankelis-luterilaista kirkkoa, johon 1980-luvun alussa kuului vielä yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Nyt enää 65 prosenttia kansasta. Muutostahti on ollut kova. Ja toisaalta: Kirkko on yhä suurin kansalaisjärjestömme.

Mikä on se historian painolasti, josta kirkko ei ole vapautunut? Mielestäni kirkon sitoutuminen poliittiseen oikeistoon.

Historia itsenäisyyden ajalta lyhyesti, vuodesta 1917 tähän päivään. Itsenäistynyt kansa jakautui kahtia ja kävi sisällissodan. Kirkko liittyi valkoisiin, voittaneeseen puoleen. Itsenäisyyden alkuvuosina oli kirkon ja papiston vaikutusvalta huomattavan suuri. Sitä ei käytetty sovinnon rakentamiseen, vaan hävinneitten rankaisemisen koventamiseen. Arkkipiispa Johansson kirosi työväenliikkeen ja sen pyrkimykset. Kirkon rooli osana oikeistoa oli ehdoton ja se jatkui Talvisotaan asti, kärkinä AKS ja IKL. Vuonna 1918 kuuluivat kaikki vielä kirkkoon. Uskonnonvapauslain koittaessa 1923 odotettiin työväestön joukkoeroa kirkosta, mutta sitä ei tapahtunut.

Kirkon puolella muutosta alkoi tapahtua vasta sotien jälkeen. Sitä toivat nuoret sotilaspapit ja setlementtiliike. Kirkollista väriä nähtiin myös vasemmistossa ja vähitellen kaikissa puolueissa. Mutta vieläkin monen mielessä elää Karin karikatyyri: Kokoomus-rovasti kypärä päässään. Kuva ei ole hävinnyt, koska tämä vaihe on sivuutettu, siitä on vaiettu. Kirkon oikeistoon sitoutumisen pyykkiä ei ole pesty. Se on vain pitänyt unohtaa. Ja kypärä-rovasti on muuttunut puolueettomaksi porvariksi.’

Nähty on myös joitakin korjausyrityksiä. 70- ja 80-luvuilla kirkko kävi joitakin keskusteluja m.m. Kalevi Sorsan ja Kalevi Kivistön kanssa, toki poissa julkisuudesta. Anteeksipyynnöksi voitiin tulkita se, että muutama piispa siunasi joukon hiekkakuoppiin ja suonsilmiin kadonneita seurakuntalaisia. Ja vuoden 1918 satavuotismuisto sai aikaan myös kirkon toimesta järjestettyjä seminaareja, Se olisi voinut olla kysymyksen avaamisen alku.

Laajempi tai kattavampi keskustelu on kuitenkin jäänyt. Mistä johtui kirkon voimakas sitoutuminen oikeiston puolueisiin ja sen jatkuminen kymmenien vuosien ajan? Eteenpäin ei päästä unohduksen, mielestä pois pyyhkimisen tietä. Oma aikamme vaatii avoimuutta eli tosiasioiiden tunnustamista. Vain totuus voi tehdä meidät vapaiksi.’

Kauan aikaa kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuneena mietin myös, mikä voisi olla reaktio tässä esittämääni. Pelkään, että se voi olla syyte ”politiikan tuomisesta kirkkoon”,

Kannattaa kysyä, mikä on kirkko ja mitä on politiikka? Lyhyesti vastaan: Kirkko on hengellinen yhteisö eli uskon yhteisö, joka jäsentensä kautta elää ja toimii yhteiskunnassa. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista eli sitä, miten ihmiset järjestävät asiansa. Kirkko ja usko, joka vaikenee yhteisistä asioista, joutuu eroon ihmisten arkipäivästä.

Herää kysymyksiä. Onko kirkkomme ja uskomme kielipeliä? Onko se sanojen maailma? Onko se joittenkin sanojen ja lauseiden totena pitämistä? Vai vaikuttaako uskomme elämään? Ja elämämme uskoon? Ovatko ne kaksi eri todellisuutta?

En halua tällä kirjoituksella tuoda politiikkaa kirkkoon. Haluan tuoda kirkon
hengellisen yhteisön mukaan yhteisten asioitten hoitamiseen. Siitä on toki esimerkkejä. Mainitsen yhden: Arkkipiispa Tapio Luoma vetosi hallitusneuvottelijoihin Suomen kehitysapu-investointien puolesta. Kuulin siinä kirkon, maan päällä vaeltavan Jumalan kansan edustajan äänen.