Suomen kannattaisi jättää EU:n elpymisrahasto hyväksymättä.

 

Kun maailman supervallat USA etunenässä elvyttävät valtavilla summilla, laati myös EU jo lähes vuosi sitten oman elvytysvälineensä. Tuossa vaiheessa näytti, että myös EU:ssa on vastattava COVID-19 -pandemian aiheuttamiin menetyksiin suurilla taloudellisilla tukipaketeilla.

 

EU ei kuitenkaan vielä ole liittovaltio, joka voisi ottaa yhteistä velkaa ja maksaa pois jäsenmaidensa velkoja (No bail out -periaate). Tämän kieltävät ainakin Lissabonin sopimuksen artiklat 125 ja 310. Tämän vuoksi EU:n olisi syytä harjoittaa talouksiensa tukemista kansallisella tasolla. Toisaalta nyt odotettavissa oleva maailmantalouden kuumeneminen, saattaa jo edellyttää eri tavalla ajoitettua elvytystä.

 

Suomessa on tämän tästä myös nykyisen hallituksen suulla korostettu sääntö- ja sopimuspohjaisen kansainvälisen toiminnan tärkeyttä. Silti hallitus esittää nyt Suomelle menemistä mukaan EU-hankkeeseen, joka on jopa EU:n omien sääntöjen vastainen. Elpymisväline ei hyödytä Suomea juurikaan, vaan on suunnattu euroalueen ongelmallisten kansantalouksien tukemiseen. Käytännössä tuetaan siellä, missä ei ole haluttu hoitaa taloutta kurinalaisesti.

 

On esitetty, että Suomen vetäytyminen EU:n elpymisrahastosta aiheuttaisi Suomelle ”ennen näkemättömän mainehaitan”. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua Suomen rehellisyyttä kuitenkin kiitettäisiin, sillä todellisuudessa velkaunioni on vain ongelmien siirtämistä.

 

Moni näkee, että maksamme näin suurvaltapoliittisia turvatakuita EU:lle varmistaaksemme länsivaltojen tuen sotilaallisen kriisin sattuessa. EU ei kuitenkaan ole sotilasliitto, NATO on läntinen sotilasliitto. Maamme on edelleen geopoliittisesti idän ja lännen välimaastossa, joten meidän on pakko hoitaa viisaasti ulkopolitiikkaamme sekä itään että länteen, toistaiseksi liittoutumattomana.

 

Pentti Tepsa

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jori kyllä kyse on vapaaehtoisuudesta jos henkilö saa itse valita rahoittaako uskontokuntansa toimintaa vai vastaavalla summalla valtion uskonnotonta palvelua.

    Uskonnonharjoittaminenhan ei ole ihmiselle mitään exraa, vaan asia joka uskonnottomalla korvaantuu jollakin muulla. Kaipa valtion asiana on huolehtia, että että tarjolla on uskonnoton versio esim. sielunhoidosta.

    • Jokainen ihminen kuuluu valtioon. Vain osa ihmisistä kuuluu kirkkoon. Mielestäni looginen seuraus tästä on se, että jokainen ihminen osallistuu valtion rahoittamiseen ja kirkon jäsenet osallistuvat kirkon rahoittamiseen.

      Se, että valtion ja kirkon yhdessä keräämä veromäärä on sama riippumatta siitä, kuuluuko ihminen kirkkoon vai ei, ei väistämättä ole ainakaan suomalaisen ajattelutavan mukaan oikeudenmukainen. Minun ajatuksessani maksu on vain näennäisesti vapaaehtoinen, jos sen joutuu maksamaan joka tapauksessa.

      Sinänsä puolalaiset tehkööt kuten parhaaksi katsovat. Kommenttini koskee vain sitä, että suomalaiseen yhteiskuntaan tällainen järjestely ei mielestäni istuisi.

    • Vapaavalintainen se on, joko tai. Suomessakin pitäisi tällainen olla. Saa valita mille maksaa yksi osa veroihin kuuluva osuus. Loppujenlopuksi kaikki raha palvelee yhteiskuntaa veroina maksettuna. Kristitytkin ovat yhteiskunnan rakennetta. Joutuisin siltin maksamaan omalle kirkolle vapaaehtoisesti, sillä silloinkaan en ole kirkollisveron piirissä pienen tulojeni takia.

    • Se, että valtion keräämistä verorahoista osa lahjoitettaisiin kirkolle sen mukaan, kuinka paljon ihmiset haluavat tätä tulonsiirtoa tehdä, tarkoittaisi käytännössä sitä, että kirkkoa rahoitettaisiin kaikkien veronmaksajien rahoilla. Tämä epäkohta syntyy siitä, että Puolan mallissa kirkkoon kuuluvat saisivat alennusta valtion veroista siten, että kirkollisveron maksaminen olisi heille ilmaista. Ateisteille vastaavaa alennusta ei tarjottaisi.

      Mielestäni ainoa (meidän kulttuurissamme) oikeudenmukainen malli on suomalainen malli, jossa kirkko kerää rahoituksensa jäsenmaksuina niiltä, jotka kirkkoon kuuluvat. Ja jos kirkkoon ei kuulu, ei tarvitse myöskään osallistua sen rahoittamiseen.

      Se, että kirkko on osa yhteiskuntaa ei mielestäni riitä perusteluksi sille, että kirkkoon kuulumattomien pitäisi kustantaa kirkon toimintaa.

  2. Suomen viennistä 60% suuntautuu EU:n alueelle ja 70% koko Eurooppaan. Euroopan talousalueen vakaus ja kasvu on meidän elinehtomme. Italian/Espanjan ajautuminen talousvaikeuksiin näkyy meidän kukkarossamme Saksan sekä Ranskan kautta. Elvytyspaketti on noin 1.4% suomen BKT:sta, yli 30 vuoden maksuajalla, joka inflaation huomioon ottaen on pisara meressä. Jos Euroopan talousalue elpyy edes vähänkin nopeammin tämän paketin ansiosta, negatoi se tämän 1.4% tukipaketin samantien.

    • Lähes koko viime viikon käytiin Suomen Eduskunnassa keskustelua EU:n elvytyspaketin hyväksymisestä. Keskustelu pitkittyi lähinnä Perussuomalaisten toimesta. Tuloksena oli mm. Suomen ennätys puheenpituudessa (Sebastian Tynkkysen puhe kesti yli 8 tuntia) Vanha sanonta kuuluu: kyllähän maailmaan puhetta mahtuu ja kyllähän sitä mahtuu. Täälläkin Pentti Tepsa haluaa jatkaa samaa keskustelua. Mikäpä siinä. Onhan keskustelussa myös kristillinen ulottuvuus, sillä puolueista Kristillisdemokraatit, Perussuomalaisten lisäksi vastustavat EU:n elvytyspakettia. En huomannut, että oliko Kristillisdemokraateilla elvytyspaketin vastustamiseen uskonnollisia tai Raamattuun perustuvia ”pointteja”, vai vastustettiinko asiaa ”maallisista” syistä. Huomenna asia ratkaistaan kun äänestetään elvytyspaketin hyväksymisestä ja elämä ja ehkä pulinakinjatkuu.

    • Saksa 7 914milj. 13,8 %

      Ruotsi 6 018 10,5

      Yhdysvallat 4 872 8,5

      Alankomaat 3 869 6,7

      Kiina 3 038 5,3

      Venäjä 3 011 5,3

      Yhdistynyt kuningaskunta 2 257 3,9

      Ranska 1 824 3,2

      Viro 1 725 3,0

      Belgia 1 690 2,9

      Muut maat 21 113 36,9

      Yhteensä 57 332 100

      Arvoisa Joona Ojanen. Tullin viime vuoden tilastojen mukaan 59,9% viennistämme suuntautuu EU:n ulkopuolelle. Voi tosin olla niin, että muut maat kategoriassa on vielä jokin EU maa.
      Vientimme Ruotsiin ja Saksaan on pitkälti naapurikauppaa, joka toimisi, vaikka euroalueen talousongelmaiset esimerkiksi Italia joutuisivat kuurille. Sitäpaitsi elvytys koronan jälkeisessä nousukiidossa on turhaa. Enemmän olisi satsattava Italian ja Espanjan talouksien rakenteelliseen uudistamiseen.

      Katson, että elpymisväline vain pitkittää ongelmaa, joka olisi ratkaistava joka tapauksessa.

    • Pentti Tepsa,

      Tässä taulukossa on mielestäni todellinen tilanne täydellisesti esitetty.

      Kirjoitat alustuksessasi:
      ”Elpymisväline ei hyödytä Suomea juurikaan, vaan on suunnattu euroalueen ongelmallisten kansantalouksien tukemiseen. Käytännössä tuetaan siellä, missä ei ole haluttu hoitaa taloutta kurinalaisesti.”

      On suhteellisen pienen vaivan takan todeta se minkä sinä tämän taulukonkin kautta tuot todettavaksi. Tämän asian tuominen kaikille ymmärrettäväksi ei näytä olleen kenenkään muun kuin kahden pienimpiin puolueisiin kuuluvan velvollisuus. PS kannatukseltaan isoimpana puhuu vain totta ja perustelee Tepsan tapaan väittämänsä.

      Minun sympatiat halla-ahoslaisille nousi pitkän keskustelun aikana ja kun Halla-aho peräsi kirkon tehtävää. Saman ”herätyssaarnan” piti Italina kuulisimpiin kuuluva Celentano, pitämällä samanlaisen, mutta monta kertaa pidemmän esityksen San Remon festivaaleilla ja VeronanAreenalla ennätysmäisen kuulijankunnan edessä, vt. blogini 25/4 tällä foorumilla.

      Autettavilla mailla kuten Italialla ei ole rahasta puutetta. Aivan samalla tavalla kuin Kreikkan rahapula sitoutti EU:n kautta Suomenkin auttamaan miestä olemattomassa mäessä.

      Silloisen asuinalueeni, Ticinon kansanedustajat toivat usean kerran esille, että miksi Italia valittaa vaikeuksistaan, koska ainakaan rahan puutetta he eivät pode. Sveitsin pankeissa on on rutkasti selvää rahaa, yli ongelmien tarpeen.

      Italian tilanne ei korjaannu kuin laittomien, piiloitettujen varojen julkaisu ja niiden palauttaminen Italiaan, sen sijaan, että EU lähettää 200 miljardia ”hätääkärsivien” avuksi.

    • Hyvä Pentti, Suomi vei EU:n alueelle 52,5%, ja koko Euroopan alueelle ~70%. Suomen vienti on naapurikauppaa (mitä tuo nyt tarkoittaakin)? Ja siihen ei taloussuhdanteet vaikuta, en tiedä uskotko tuota itsekkään.

      Suomen tavara-viennistä suurinosa on teollisuuden käyttöön. Eli koneita, laitteita, metalleja ja metallituotteita. Raaka-aineita ja tuotantohyödykkeitä on noin puolet viennistä. Eli me viemme tuotteita, jotka jatkojalostetaan ja myydään edelleen. Jos Saksan teollisuuden vienti alkaa tökkimään, on meillä duunarit kohta lomautettuna ja tilanteen jatkuessa kortistossa.

      Ei tilanne ole ideaali mutta totuus on se että Suomi on riippuvainen Euroopan alueen viennistä. Me olemme siinä samassa veneessä, jota haluat keikuttaa.

    • Arvoisa Reino Suni, voisiko oma contribuutiomme EU:lle tällä kertaa olla se, että järkisyihin vedoten vaatisimme tämän elvytysrahaston korvaamista kansallisella elvytyksellä hiukan soveltaen sitä taloustilanteeseen?

    • Pentti Tepsa.

      Me ioemme olleet mukana luomassa tätä elvytyspakettia , jossa on, uskoisin huomioitu kaikkien Eu -maiden käsitykset ja toiminta yhteisen Eurooppamme hyväksi.

  3. Käytännössä kai on pakko hyväksyä paketti. Ei sen hyväksymien ole mitenkään meidän etumme mukaista, mutta minkäs teet? Suo siellä vetelä täällä.

    Kiintoisaa, kun Kristillisiä pilkataan Raamatulla. Kaikkea mitä sanomme, tai esitämme voidaan yrittää mitätöidä juuri noin. Samoin voi mitätöidä kaikkea politiikan tekoa. Jos ehdotus tulee omasta mielestä, väärältä taholta, niin se mitätöidään. On se kuinka varteenotettava tahansa.
    Tiedämme kai kaikki sen , että tuo paketti valuu parissa vuodessa ” Roope Ankkojen” rahasäilöihin.
    Inflaatio kiihtyy ja koko talousjärjestelmä on suuressa vaarassa.

    • EU:n etu on meidän etumme, ei vain taloudellisesti vaan myös poliittisesti. Tarvitsemme yhtenäisen vahvan Euroopan monenlaisia uhkia vastaan.

    • Onhan se Suomen etu, kun maksetaan yli 6 miljardia ja saadaan 2 takaisin, mikäli saadaan. Sitä voi Ojalan laskuopin mukaan todella sanoa eduksi. Toinen on perus-sopimuksen rikkominen, joka tulee vielä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Mikään talous ei kestä velaksi elämistä kovin pitkään. Lisäksi solidaarisuus Eu:saa on kuin rampa ankka. Sitä tarkoittaa yhtenäinen vahva Eu. Yhtenäisyyttä kun todellisuudessa ei ole. On vain kuviteltu yhteinäisyys Eu-eliitin mielessä. Voihan sitä toki laulaa hymniä Oodi ilolle.

    • Tarkoitin vain sitä, että kun Eu:n perus-sopimuksilla pyyhitään pöytää ja taataan muiden maiden velkoja niin siitä ei hyvää seuraa. Mikäs siinä eläköön Suomikin reippaasti yli varojoensa kuten Välimeren maat ja uskotaan mekin, että kyllä velat muuttuvat myöhemmin saataviksi. ”Italia saa eniten EU:n koronaelvytystä – ja myöntää, että rahan tarve johtuu pääosin muista syistä kuin koronasta. Suomi luulee muuta ja maksaa”, kuten Jan Hurri kirjoittaa 12.5 (Is)

    • >>Sitä voi Ojalan laskuopin mukaan todella sanoa eduksi

      Tämä 4 Miljardia on noin 1.4% Suomen BKT:sta (yli 30 vuoden laina-ajalla, joka Inflaation huomioon ottaen on olematon summa). Suomen etu on Europpan talousalueen vakaus ja kasvu. Jos talous sakkaa ja vienti laskee, me menetämme huomattavasti enemmän kuin 4 miljardia. En minä pidä tilannetta ideaalina mutta totuus on se että maailman taloudet ovat linkittyneitä toisiinsa ja me olemme erityisesti riippuvaisia Euroopasta.

      Brexittiä myytiin vähän samoilla sloganeilla (britit maksavat turhaan 250M viikossa EU jäsenyydestään). Nyt britit ovat menettäneet 130B sitten 2016 eli eroaminen on tullut maksamaan jo sen saman summan mitä he maksoivat jäsenyydestään ja viennin lasku tekee tästä tilanteesta pysyvän sekä loppulaskusta järkyttävän suuren. Ja kärsijöinä ovat heikosti koulutetut ja köyhyysrajan lähellä elävät.

    • ”Tämä 4 Miljardia on noin 1.4% Suomen BKT:sta (yli 30 vuoden laina-ajalla, joka Inflaation huomioon ottaen on olematon summa). Suomen etu on Europpan talousalueen vakaus ja kasvu.”

      Juuri näin.

    • Eu-mailla saisi olla velkaa korkeintaan 60% BKT:sta. Sen Suomikin on jo ylittänyt. Italian velka BKT:sta lähentelee jo 160%. Tämä jo kertoo oleellisen asian, missä mennään. Italia ei tunne sanaa – kestävyysvaje ja tuskin tuntee sitä vastaisuudessakaan. Eu:n sanotaan kehittyvän kriisien kautta. Tuli korona ja sitten keksittiin tiivistää sen varjolla unionia luomalla elvytysrahasto euron pelastamiseksi. Tämän takia Saksakin luopui tiukasta talouskurista. Italiaan pumpataan 200 miljardia, ettei tämä keinotekoisesti täysin erilaisista maista luotu muka solidaarinen Eu romahda ja käy kuin Kalmarin unionille ja entiselle Neuvostoliitolle.

      Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun EU:ssa siirrytään alijäämäiseen budjettirakenteeseen, jossa annetaan jäsenmaille suoria tulonsiirtoja eli lahjoitetaan rahaa. Yksi ja toinen toistaa sanoja – tämä on kertaluontoinen asia. Vain naivit ja sinisilmäiset uskovat tämän. Kun pää on saatu auki tämä ei varmasti ole kertaluontoinen, vaan velat muuttuvat saataviksi Välimeren maille jatkossakin. Ja Suomi maksaa, kun kerran saa maksaa muiden iloksi. Totean edelleen, kun Eu:n (tuon poliittisesti ramman ankan) perus-sopimuksilla pyyhitään pöytää ja taataan muiden maiden velkoja, niin siitä ei hyvää seuraa.

  4. Kristilliset sotkevat politiikan teon ja raamatun vanhentuneet asenteet. He käyttävät raamattua lakikirjana, jolla tuomitaan. Eikö armo kosketa, siitä puhutaan myös raamatussa. Politiikantekohan on pelkkää taloutta. Veromarkat pitää jakaa oikeudenmukaisesti. Kullakin puolueella on omat käsityksensä siitä. Jokainen haluaa eniten omille kannattajilleen.

    • Arvoisa Yrjö Sahama, pidän itsekin eurooppalaista yhteistyötä tärkeänä, mutta pidän eurooppalaisia kansallisvaltioita juuri hyvin keskeisenä eurooppalaisena piirteenä.

      Maamme geopoliittinen asema on sellainen, että ei EU:sta ole sotilaallisen kriisin sattuessa auttajaksi. Tai saattaahan EU rangaista hyökkääjää pakotteilla, joita opitaan vähitellen kiertämään. EU:n suuret valtiot olivat itsekkäitä maskien hankinnassa ja samoin rokotuksissa.

    • Pentti Tepsa.

      Vaikka emme ole virallisesti Naton jäseniä niin usko, että se tulisi avuksi sotilaallisen kriisin sattuessa. Yhteisymmäryys nytkin Naton kanssa on relistisena esteenä mahdolliselle sotilaalliselle kriisille.

  5. Joona Ojanen,

    “Tämä 4 Miljardia on noin 1.4% Suomen BKT:sta”

    Suomi antaa nyt juuri 4 miljardia. Esimerkiksi Italia saa samaan aikaan, eli nyt juuri 200 miljardia, koska Suomi antaa 4 miljardia. Se on tosiasia, muu on toiveajattelua, uskotaan toisten uskottelua.

    Aivan niinkuin kävi Ronald Reaganin ”hyvän tekemiselle”, annettiin rahaa sinne, mistä niitä ei koskaan edes tosissaan kuviteltu saatavan takaisin, siis korkoja ja lyhennyksiä. Koko maailma ajautui lamaan.

    Tällä Reaganin “hyväntekemisellä” on täsmälleen samat periaatteet, eli annetaan lainaa ja selvää rahaa sinne, missä “talo” on kiinnitetty korkeammalle kuin piipusta savu nousee.

    Avustettavilla mailla, kuten Italia, Espania, Kreikka, muunmuassa on selvää rahaa ja sen on vahvistanut minun kuulteni Sveitsin pankkijärjestelmän edustajat, ei pankkien edustajat, eli kansanedustajat.

    90-luvun maaimanlaajuinen lama 90-luvulla, oli samanlainen kupla kuin, että tällä avustuspaketilla sitten sen saajat ostavat tuotteita niiltä, jotka ovat rahat antaneet. Tähän globaaliin kuplaan yrittivät kaikki ahneet ahtautua, mutta se puhkesi.

    Sama toistui sen jälkeen vielä kahdesti. Luvattiin suuria voittoja ja lupaajat tällä kertaa olivat miljardiluokan huijareita arvovaltaisella taustalla. Tällaisen tapahtuneen sallijat olivat maan korkeimmat valvojat ja hallitus.

    On täysin edesvastuutonta sinun lähteä esittelemään laskelmia siitä, miten ihmisen mieli käyttäytyy, koska 4 miljardia (sikäli kun siihen jää) olisi olematon summa ja jopa niin, että tehdään laskelmia, että saajat sitten arvostavat ja ostavat meiltä kaikenlaista.

    Suomen vienti ei ole tarvinnut tällaista “boosteria”, miksi miljardeja kuvailet ja kuvailevat Marinin johdolla muutkin.

    Britannian brexit vain vahvistaa, että pysytään erossa sellaisesta, mistä “kannattavuuslaskelmia” julkaistaan. Ei hallitsemattomien huijareitten käyttäytymisestä voida tehdä laskelmia. Pysytään heistä erossa, kun rahasta on kyse.

    • >>Suomen vienti ei ole tarvinnut tällaista “boosteria”

      Suomen vientiteollisuus tukee tätä pakettia. Suomen vientiteollisuus on myös todennut että tällä veneen keikuttamisella ei saavuteta yhtään mitään.

    • Uskon minäkin, että vientiteollisuus tukee, eihän se ole heidän maksettavana ei nyt eikä myöhemmin. Kysymys on kuitenkin siitä mitä tapahtuu, kun ei tiedetä mitä tapahtuu.

      Tiedämme vain omat tekemisemme. Jokainen yritys joutuu tekemään ehkä toisenlaisia ponnisteluja tai lisää yhteydenottoja ja kaikkea sitä mitä tarvitaan kansainvälisessä kilpailussa. On kysyttävä monella eri tavalla, että ostatteko näitä meidän laivoja, pumppuja, generaattoreita, sähkömoottoreita, mitkä ovat olleet maailman parhaita tähän ”pakettiin” asti.. — Mafia ei ”osta”, ellei saa muutamaa miljardia etumaksuja ja sen saatuaan he hetken päästä sanovat, ettei se riittänyt tarvitaan toinen mokoma lisää. Tämä on arkipäivää, paketin suurimman nauttijan maassa. Kyllä Italiaan myydään mitä siellä tarvitaan, ei EU-avustus tarvetta nosta.

      Ei näköjään ole kenenkään huomioinnissa, että luotettavat tahot ovat vakuuttaneet järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption mukaantulon, kun summat ovat miljardeja. Heidän toimintansa on ollut tiedossa ja jatkuu niinkuin ennenkin, aivan yksi yhteen katolisten pappien lasten hyväksitkäytön kanssa. Kumpaakaan ei saada pois, niistä on vain pysyttävä erossa.

    • Reijo, olen ymmärtänyt, että olet ollut Italiassa pidempään ja ilmeisesti tunnet sen poliitisen systeemin. Mafiaan jouduin itse tutustumaan Roomassa Piazza Navonalla eräässä pienessä ruokaravintolassa.

      ”Italiassa alkoi markkinoiden pelkäämä operaatio – Pääministeri varoittaa: EU-rahat menevät sivu suun.” US 17.5.

    • Siis läheltä on sinua liipannut. Ennen, Piazza Navonalla asti ei mafia vaikutuksia voinut huomata. Tämä ennen oli Roomassa asumiseni aikaan, eli 1965 lähtien. 70-luvun lopulla puhuttiin korkean tason yhteyksistä eri mafia-tyyppisiin järjestelmiin. Uskotaan, että Berlusconi kantoi kortensa kekoon, että etelän likainen raha saatiin sijoitettua laillisiin tekemisiin.

      Onko tuo lehdestä lainaus Uuden Suomen? palstalta?

    • Tuo artikkeli oli Uudessa Suomessa. Joitakin ongelmia Italian hallituksella näyttää olevan. Rooman matkat loppuivat tältä erää koronaan. Anton Montilta ilmestyy muistaakseni syksyllä kirja ’Ndrangheta : maailman vaarallisin rikollisjärjestö. Nyt, kun tuo elvytyspaketti on hyväksytty Suomen osalta, on arvattavissa mihin osa tuosta 200 miljardin elvytyspaketista menee takuuvarmasti.

    • Kosti,

      Italiassa on kolme järjestäytynyttä lahjonta-kiristys ketjuuntumaa. Siis Perinteinen Sisilian mafia’ksi kutsuttu, Calabriassa Ndrangheta ja Napolin Camorra.

      Syystä tai toisesta tuo Calabrian ryhmä on noussut viime vuosina merkittävimmäksi ja laajimmin kattavaksi Italiassa.

      En ole mikään ilmiön tutkija, vaan kohdannut sitä lähinnä tiedotusvälineissä ja joissakin tv:n keskusteluohjelmissa.

      Mitä veljesyhteyteeni, helluntalaisiin tulee, niin seurakuntiimme kuuluvat yrittäjät eivät ole nostaneet sitä suurimmaksi ongelmaksi tässä maailmassa. Sisilia, Calabria ja Napoli-Campania ovat alueita missä on eniten helluntaiseurakuntia. Tämän maailman pahuutta vastaan tai sitä parantelemaan ei olla lähdetty, oli se mafioita tai pedofiliaa siellä missä sitä vastustetaan. Kuitenkin voimakas julistus annetaan koko ajan, että näistä kahdesta Jeesus vapauttaa ja antaa Voiman elää niistä erossa.

    • Reijo,

      Ymmärrän kyllä tuon seurakuntienne yrittäjien toimintatavan, joka lähtee pelastussanoman esilläpitämistä. Ja hyvä niin. Kuitenkin esivallan tehtävänä on Jumalan sanan mukaan yrittää puuttua rikolliseen toimintaan parhaalla mahdollisella tavalla. Heillä on siten oma velvollisuutensa toimia maailman pahuutta vastaan ja niin pitää ollakin. Vaikeaa se näyttää olevan tuon Calabrian Ndranghetan osalta, jonka lonkerot ulottuvat pitkin Eurooppaa.

      Kuten aiemmassa kommentissasi totesit: Mafia ei ”osta”, ellei saa muutamaa miljardia etumaksuja..” Kun tuo elvytyspaketti tulee voimaan jaossa on valtavasti rahaa, josta mafia ottaa osansa. Se on mielestäni jokseenkin selvä asia. Se mikä myös on tärkeää on tarkastella aikain merkkejä. Osaltaan tämä elvytyspaketti kuuluu ”aikain merkkeihin”, vaikka se sinänsä on ns. maallinen asia. Selvästi on mielestäni huomattavissa, että tämä liittyy siihen ideologiseen henkeen, joka pyrkii valtaan kautta Usa:n ja koko läntisen Euroopan. Kirjoittaahan (Jes21:11) ja kysyy: ”Vartija, mikä hetki yöstä on?” Myös Jeesus kehottaa tarkastelemaan aikain merkkejä (Mat15)

  6. Suomi tarvitsee viennin elpymiseksi oman valuutan. Markkinat huolehtivat kysynnästä siinä tapauksessa. Tällaisena nollamaana sosialistisessa rahajärjestelmässä mukana olo järjetöntä. Meillä ei nyt ole itsellä juuri keinoja vaikuttaa vientiin, eikä mihinkään muuhunkaan, veroja vain nostettava ylemmäs jatkuvasti tai leikattava rajusti.

    Velkojen nollaus tai ikuisesti EKP:n pöytälaatikkoon jättäminen, josta haaveillaan, tarkoittaa myös ikuista orjuutta komissiolle.

    Jonkinlainen Tukholman syndrooma vaivaa meidän päättäjiä ja näitä ruusunpunalasisia euro-faneja.

    Tämä nyt on vain yksi oire taudista Jumalan hylkääminen. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.

    • Euron hyöty yrityksille on vakaus, valuutan vaihtoon liittyvien riskien minimointi, matalat korot jne. Elpymisellä tarkoitat varmaan devalvaatiota, jossa vietävien hyödykkeiden arvo laskee ja näinollen kilpailukyky paranee. Devalvaatio tosin nostaa kaikkien ulkoa tuotavien hyödykkeiden sekä raaka-aineiden hintoja. Eli vaikka sinulla olisi näitä markkoja enemmän käytettäväksi niin ostaessasi polttoainetta saatkin vähemmän.

      Voit devalvoida omaa valuuttaa miten paljon haluat ja et silti kykene kilpailemaan Kiinan kanssa. Suomalaiset eivät vain suostu menemään kenkätehtaaseen töihin, jossa he kuukauden palkalla voivat ostaa kupillisen bensaa. Pitkälle jalostetut hyödykkeet sekä palvelut ovat ne asiat mihin Suomen kannattaa panostaa. Tällaisten vientituotteiden kohdalla kilpailu on vähäisempää ja halpatyövoiman maihin tällaisten hyödykkeiden valmistusta ei voi siirtää.

    • Yleensä uutuudet kannattavat uutuuden levittämisen ajan. Aivan kuin Madoff’n huijaus, hän maksoi sijoittajille uusien sijoittajien rahoista ikäänkuin tuottoja ja johonkin ’häipyi’ noin 100 miljardia USD. Sama oli kaava Wincapita-huijauksessa. Olin paljon tekemisissä USA:ssa sijoittajien ja pörssimeklareitten kanssa. Suoritin tutkinnon, mikä oikeutti minun toimimaan pörssivälittäjänä, isossa yrityksessä ensin vanhemman alaisuudessa. Menestyinkin riittävästi edetäkseni, mutta tuli hetki, jolloin koko korttitalon rakennelma minulle selveni. Kaikki kuulivat ja halusivat kuulla vain tuotoista ja ohittaa hetkelliset menetyskset. Myöhemmin konsultoin paria sijoittajaa, joille oli tehty Wincapita-tyylisiä ehdotuksia. Mikään laskuoppi ei tukenut niitä ja sijoittajat olivat hyvinkin tarkkojaja riittävän älykkäitä ymmärtääkseen, ettei vähintään 10%:n tuotto kuukaudessa ole mahdollista. Kumpikaan ei noudattanut neuvojani ja kumpikin menetti lähes koko sijoituksensa. Olen heidän ystävänsä vieläkin ja kysyin jälkeenpäin, että miksi teitte täysin neuvojen ja järjenvastaisia sijoituksia. Kumpikin sanoi, että kyllä he jopa tiesivät, että ehdotus ei ollut tosiasioihin perustuva, mutta koska olen niin ahne, niin en voinut vastustaa kiusausta, vaikka tiesin kaavan valheeksi.

      Viitaan Room. 1:24-32, missä kaiken väärän ja pahan alku on kun vaihdetaan Jumalan totuus valheeseen. Kun nämä jakeet lukee, niin koko totuus väärän menestymisetä pitäisi valjeta, eli vaihdetaan tietoisesti Jumalan käskyt lihan, inhimillisen mielen haluihin. Kuunnellaan häntä ja hänen edustajiaan, jonka äidinkieli on valhe.

    • Keinotekoisilla vakausmekanismeilla euro saadaan näyttämään vakaalta, ei se silti ole vakaa, vaan jatkuvassa tuen tarpeessa ja kriisissä kriisin jälkeen. Korot nollassa on hauskaa aikansa.

      Britannian EU-ero tullee osoittautumaan hyvin viisaaksi. Venäjällä muistetaan yhä, kuinka länsi lopulta suuteli heidän tankkejansa, kun 2. maailman sota oli sodittu.

      EU jää suutariksi.

    • >>Britannian EU-ero tullee osoittautumaan hyvin viisaaksi.

      Ei ainakaan talouspoliittisesti. Jos asetat esteitä kaupankäynnille niin kaupankäynti vähenee. Eikä maailmassa ole toista EU:n kokoista aluetta jolla UK voisi korvata menetyksensä.

      https://www.theguardian.com/business/2021/mar/22/data-shows-collapse-of-uk-food-and-drink-exports-post-brexit

      https://www.independent.co.uk/news/uk/politics/brexit-trade-deal-eu-exports-b1837528.html

      UK:ssa on jo hätä kädessä mm. maataloustuottajilla.

    • Ei ole esteitä kaupankäynnille. Kauppa käy ja kasvaa niiauksen jälkeen sitä mukaa kun uudet kauppasopimukset tehdään. Kunhan eurokupla puhkeaa, näemme. Tuollainen eun ulkopuolella on vain kurjuutta -propaganda on tietysti korruptiomedian viesti

    • >>Ei ole esteitä kaupankäynnille

      Tottakai on. UK:lla on nyt EU:n kanssa vapaakauppasopimus, joka tarkoittaa että tariffeja taikka/kiintiöitä ei ole (perus WTO säännöt). Mutta erilaisia tullaus papereita tarvitaan kutentodistuksia tuotteiden alkuperästä, tuoreudesta jne jne

      Pienimillä yrityksillä ei ole varaa täyttää tällaisia kaavakkeita taikka kutsua eläinlääkäriä paikalle parin lihapakkauksen lähettämistä varten. Ja näitä erilaisia tullaukseen vaadittavia papereita harrastavat toki muutkin kuin EU.

      EU:n yhteinen talousaloue on menestys, josta Suomi on hyötynyt suuresti.

Tepsa Pentti
Tepsa Pentti
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.

 

Kun maailman supervallat USA etunenässä elvyttävät valtavilla summilla, laati myös EU jo lähes vuosi sitten oman elvytysvälineensä. Tuossa vaiheessa näytti, että myös EU:ssa on vastattava COVID-19 -pandemian aiheuttamiin menetyksiin suurilla taloudellisilla tukipaketeilla.

 

EU ei kuitenkaan vielä ole liittovaltio, joka voisi ottaa yhteistä velkaa ja maksaa pois jäsenmaidensa velkoja (No bail out -periaate). Tämän kieltävät ainakin Lissabonin sopimuksen artiklat 125 ja 310. Tämän vuoksi EU:n olisi syytä harjoittaa talouksiensa tukemista kansallisella tasolla. Toisaalta nyt odotettavissa oleva maailmantalouden kuumeneminen, saattaa jo edellyttää eri tavalla ajoitettua elvytystä.

 

Suomessa on tämän tästä myös nykyisen hallituksen suulla korostettu sääntö- ja sopimuspohjaisen kansainvälisen toiminnan tärkeyttä. Silti hallitus esittää nyt Suomelle menemistä mukaan EU-hankkeeseen, joka on jopa EU:n omien sääntöjen vastainen. Elpymisväline ei hyödytä Suomea juurikaan, vaan on suunnattu euroalueen ongelmallisten kansantalouksien tukemiseen. Käytännössä tuetaan siellä, missä ei ole haluttu hoitaa taloutta kurinalaisesti.

 

On esitetty, että Suomen vetäytyminen EU:n elpymisrahastosta aiheuttaisi Suomelle ”ennen näkemättömän mainehaitan”. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua Suomen rehellisyyttä kuitenkin kiitettäisiin, sillä todellisuudessa velkaunioni on vain ongelmien siirtämistä.

 

Moni näkee, että maksamme näin suurvaltapoliittisia turvatakuita EU:lle varmistaaksemme länsivaltojen tuen sotilaallisen kriisin sattuessa. EU ei kuitenkaan ole sotilasliitto, NATO on läntinen sotilasliitto. Maamme on edelleen geopoliittisesti idän ja lännen välimaastossa, joten meidän on pakko hoitaa viisaasti ulkopolitiikkaamme sekä itään että länteen, toistaiseksi liittoutumattomana.

 

Pentti Tepsa