Suojelusenkeli

 

Kansoilla on suojelusenkelinsä. Seurakunnilla on omat suojelusenkelinsä. Myös yksityisillä ihmisillä, jokaisella, on omansa.

Enkeli on luotu olento. Jumala on luonut sekä näkymättömän että näkyvän maailman. Enkelit kuuluvat näkymättömään maailmaan. Näkymättömään maailmaan kuuluvat myös kerubit, serafit ja muut taivaalliset joukot.

Jumalan valtaistuimella, Isän oikealla puolella, istuu Jeesus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Valtaistuimen edessä kokoontuu koko taivaallinen väki. Enkelit heidän mukanaan.

Mielenkiintoista on huomata, kuka on suoraan valtaistuimen edessä. Siinä kasvoista kasvoihin paikalla ovat lasten enkelit. Tämä on kunniapaikka. Nähdä Luojansa silmästä silmään. Heidän suojattinsa lapset ovat siis Jumalan silmissä mittaamattoman arvokkaita.

Tässä korostuu lapsen arvo korkeimpaan huippuunsa. Lapset ovat näkyvän maailman kaikkein tärkeimpiä ihmisiä.

Matteuksen evankeliumi, luku 18 ja jae 10:

”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Tämä ajatus sisältyy mikkelinpäivän evankeliumiin Matt. 18:1-10.

* * * *

Luin useammasta teoksesta mitä niissä sanottiin enkeleistä.

Lukemistani esityksistä vanhin ja samalla laajin oli vuonna 1750 painettu

David Hollazius – Examen theologicum acroamaticum.

Sen 32 latinankielistä sivua antoivat perusteellisen kuvauksen enkeleistä. Sitä ennen oli kuvattu luomistyö yleisesti ja sen jälkeen seurasi opetus ihmisen luomisesta.

    • Kabbala etenkinsen kirjaqllinen muoto liittyy mitä keskeisimmin Vanhaan testamenttiin ja erittäin todennäköisesti myös Uuteen. (Joh. IOlm. 13:18!) Sen tutkimatta jättäminen ja etenkin sen väitteiden testaaminen on minusta älyllistä pelkuruutta ja tieteellistä vastuuttomuutta.

    • Seppo

      Kerran tein tutkimusta Liitonkirjan eräistä lainsäädöksistä ja käytin hyväkseni sekä akkadinkielistä että heetinkielistä lainsäädäntöä vertailukohtana vanhan juutalaisen juridiikan sijoittamiseksi oikeaan yhteyteensä sekä tutkin miten käännökset kreikaksi ja arameaksi olivat tulkinneet nuo säädökset, niin saatoin ohimennen sivuuttaa sekä egyptiläisen että sumerilaisen aineiston, koska ne olivat juridisesti liian kaukana tutkimastani materiaalista.

      Toisin kuin väität en suinkaan periaatteesta syrjäyttänyt kabbalistista ainesta. Päin vastoin kysyin eräältä asiaan erittäin syvästi paneutuneelta juutalaiselta oppineelta löytyisikö tuosta jotain työhöni sopivaa.

      Tulos oli yksinkertaisen selkeä: Kabbalan menetelmä ei soveltunut tutkimani materiaalin historialliseen menetelmään.

      Kun siis edellä väitin kabbalan käytön metodivirheeksi niin en suinkaan puhunut omiani vaan otin esille tuon kabbalaan erittäin syvällisesti paneutuneen juutalaisen oppineen mielipiteen.

      On siis käytettävä kabbalaa sellaisissa yhteyksissä ja sellaisella tavalla, missä sen erityisanti hyödyntää ihmisen tietämyksen lisäämiseksi ja elämän ymmärtämiseksi. Sen sijaan on virheellistä tyrkyttää sitä sellaiseen yhteyteen missä se vain sotkee käsitteitä eikä anna mitään asian kannalta merkittävää lisäinformaatiota.

  1. Edelleen voin kertoa että eksegetiikassa eli tieteellisessä raamatuntutkimuksessa juutalaiset ja kristityt tutkivat samoja asioita samoilla menetelmillä.

    Esimerkiksi Åbo Academissa Vanhan testamentin eksegetiikka on nimeltään Vanhan testamentin ja juutalaisuuden tutkimusta.

    Puheet siitä että että joitain aiheita jätettäisiin tutkimatta ”pelkuruudesta” on joko täydellistä ja tahallista vääristelyä taikka sitten osoitus täydellisestä tietämättömyydestä. (Muutoin tuollainen uskaltaa tai pelkuruus -fraseologia on useimmiten käytössä lahkolaisten teksteissä !!)

  2. Matias, on eri asia tutkia itse kabbalaa ja tutkia tekstikriittisesti Raamatun tekstejä kakbalistisin metodein eli avaimin.
    Kabbalassa annetaan esim. ymmärtää, että Raamatulla olisi matemaattinen rakenne. Tämä olisi nykyajan tietokonein äärimäisen helppo myös modernien kritittyjen teologien vahvistaa tai evätä.
    Tätä ei ilmiselvästikään ole haluttu/uskallettu tehdä. Vaikkka esim. tohtori Ivan Panin ja monet heprealaiset matemaatikko/rabit ovat asian selkeästi näyttäneet:

    https://borhatorah.files.wordpress.com/2013/11/introduction-to-mathematical-structure-in-torah-1.pdf

    • Paninin järjestelmästä keskustellaan harvoin. Vain silloin kun joku asioihin paneutumaton on nostanut kysymyksen esille.

      Joka kerta tulee sama tulos.

      Paninin järjestelmä ei kestä kriittistä tutkimusta. Sen avulla voidaan päätyä millaisiin tahansa tuloksiin.

  3. Arvasi etä tartuit vain nimeen Panin ja ohitit heprealaiset rabbit. Todelilsiuudessa Paniniakaan ei kukaan ole toistaiseksi kyennyt varmuudella kumoamaan. Hän haastoi aikanan tiedemailman, mutta se ei ottanut haastetta vastaan.Esim. Psalmin 47 otsikko on gematriselta arvoltaan 911,
    se on omistettu ´tuliselle astialle´ ja psalmissa kerrotaan vauraitta ihmisä kohtaavasta katastrofista.

    Ja: ”Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet surffaavat edestakaisin, ja tieto kasvaa” Daniel 12:4. Huomattava, että alkuhepreassa ko kohdissa käytetään ’tieto’ sanasta heprean käsitettä DAT! (Moderni tietokonetieto onkin juuri ’dataa’) Tässä kohtaa on myös heprealaisesa tekstissä els-kirjoitus, joka muodostaa sanan MUCHSEB eli: ’tietokoneitse’. (Ps. Täysin heprean taitoinen Mirja Ronnig selitti hiljatain TV:ssä, että muchseb tarkoittaen nykyhepreassa tietokonetta perustuu verbiin ’ajatella’)

  4. Yksittäisten mielenkiintoisten palasten esiintyminen ei poista sitä ongelmaa, että samalla menetelmällä voidaan eri lähtökohdista aloittaen päätyä ajatuksiltaan ristiriitaisiin tuloksiin. Tämä on menetelmän ongelma.

    Jotta tutkiminen olisi mielekästä on ajatuksen logiikka pystyttävä johtamaan etukäteen sovituista lähtökohdista käsin ja koko ajatusketjun on oltava läpinäkyvä ja yksittäisiltä mielivaltaisilta hypyiltä suojattu.

    Otanpa esimerkin erään Jerusalemin Yliopiston professorin esitelmän Suomen Eksegeettisen Seuran illassa viime vuosituhannella. Hän lähti liikkeelle juutalaisesta perinteestä joka koski tulisia kieliä Siinain vuorella sekä tähän liittyvistä teologisista ajatuksista. Hänen esitelmänsä päättyi Jerusalemissa tapahtuneeseen helluntai-ihmeeseen ja sen tulkintaan tuon vanhan siinaiperinteen valossa.

    Hän ei tiennyt että muutamaa vuotta aikaisemmin olin julkaissut pappisliiton jäsenlehdessä saarnojen valmisteluja varten tutkielman jossa lähdin liikkeelle helluntai-ihmeestä jota aloin tutkimaan vanhojen juutalaisten tekstien valossa. Päädyin perinteeseen tulisista liekeistä Siinain vuorella kymmenen käskyn antamisen yhteydessä.

    Meistä kumpikin oli kulkenut saman perinteen polun päästä päähän. Kumpikin meistä oli vain aloittanut eri päistä, mutta koska polku oli johdonmukainen ja tekstien kehitys hallittavissa, niin kuljimme samaa loogista polkua alusta loppuun asti, toinen toisesta ja toinen toisesta päästä alkaen.

  5. Matias, lähes kaikki teologinen eksegeettinen raamatuntutkimus on päättynyt ristiriitaisiin tuloksiin. Monte teologiset väitöskirjat vanhenevat jo painokoneissa. Silti tutkimusta ei ole lopetettu. Olenaista on se, että kabbalaa ei uskalleta lainkaan testata. (Jos vaikka päädytäisiin monin kohdin yhtenäisiinkin tuloksiin)

    Laskee Joh. 13:18 pedon luvun lauseen ”kai ho arthmos es heksakosioiheksakontaheks kreikan gematriassa kummasta päästä hyvänsä ja milaisin asentein hyvänsä, on lopputuloksena luku 2368 ja se on sama kuin nimen Jeesus Kristus arvo 2368 (888+1480) katsoo Jeesuksen nimen arvoa mistä suunnasta ja millä asenteella hyvänsä.
    Toinen asia on sitten se, että minkä johtopäätös jos mikään tästä faktisesta analogiasta uskalletaan tai halutaan tehdä. Näkemykseni on,että ei uskalleta tai ei haluta.

    • Kysymys ei ole uskaltamisesta, vaan siitä ettei sitä koeta hedelmälliseksi menetelmäksi.

      Se on menetelmä jossa haaskaantuu aikaa ilman että saadaan todella mielekkäitä tuloksia. Joku voi pelata korttia, joku löytää mielenkiintoisia numerosarjoja, joilla ei kuitenkaan ole mitään enempää annettavana tuon aivovoimistelun lisäksi.

  6. Mutta Matias hyvä, tuossa asenteessasihan se juuri näkyy: että katsot ettei esim. ko Jeesukseen ja Joh. Ilm. 13:18 faktisesti liittyvä analogia 3168 ole tutkimuksen kannalta ’hedelmällinen’. Tuo on juuri arvostuskymys. Lukua ja kaikkia muita vastavia lukuja ei uskalleta eikä haluta nähdä ’hedelmällisinä’ sillä nuo hedelmät löytyisvät gnostis-kabbalistisista tiedon puista, joita selvästikään ei uskalleta eikä haluta lähestyä eikä niiden hedelmiä poimia.
    Teologinen jänis painaa siis päänsä pensaaseen, mutta ikävä kyllä tärisevä töpöhäntä jää näkyviin…

  7. Gnostilaisuus on sellainen uskonkäsitys josta kirkko otti pesäeron jo aivan alusta pitäen, koska siihen sisältyy opetuksia jotka ovat Kristuksen opin kannalta harhaoppeja.

    Gnostilaisuuden käsitys Jumalasta on virheellinen. Heidän pelastusoppinsa on virheellinen.

    Kysymys siis on kahden eri uskonnollisen käsityksen värisestä ratkaisevasta erosta. Niitä ei voi yhdistää.

    Kysymys siis ei ole päänsä panemista pensaaseen vaan tietoista toisen linjan valintaa. Valinta kahden eri Jumalan välillä.

  8. Matias Matias, väistelet edelleen, ko esittämäni analogiat monien monienmuiden vastaavien ohella o v a t Uudessa testamentissa f a k t i s e s t i olemassa kuuluvat ne siten mihin aatesuuntan hyvänsä. Juuri siksi että pelätään niiden todistavan gnostilaisuudesta, jossa ko. numeroinformaatiota todistetusti käytettiin, ne jätetään tutkimatta ja ylipäätään noteeeraamatta. Se on minusta epärehellistä ja pelosta kertovaa.

    • Seppo

      Numeroinformaatiota käytetään tasan tarkkaan siihen mihin se kuuluu muttei siellä missä se menee asian ohi.

      Järkevä tekstin lukeminen on tekstin ymmärtämistä sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin se ei ole.

      Sen sijaan sanavalintasi ”epärehellisyydestä” ja ”peloista” ovat tyypillisiä lahkolaisten käyttämiä levyn juuttumisia uralleen, joilla ei ole pätkänkään vertaa tekemistä tosiasioitten kanssa, vaan ainoastaan psykologisen manipuloinnin kanssa, millä yritetään myydä perättömiä väitteitä asiakkaalle. Samantapaista manipulaatiotahan esiintyi joissain pikku jengeissä, missä sanotaan jollekin pojalle että tämä muka on ”mammanpoika” jollei tämä ”uskalla” maistaa tupakkaa, viinaa tai muuta myrkkyä.

    • Kirkkoa koskettavasti gnostilaisuus ilmestyi varsinaisesti vasta toisen vuosisadan jälkipuoliskolla. Sitä aikaisemmat ilmiöt olivat satunnaisia ja vain paikallisesti joitain seutuja koskettavia.

      Gnostilaisuushan ei ole muuta kuin synkretistinen juutalaisuuden tai kristinuskon sekaantuminen kreikkalaisen uskonnollisuuden kanssa. Väärin ymmärtämisestä seurannut uskonoppien sotkeminen keskenään.

      Aikaisemmin näitä väärinkäsittäjiä vastaan puhuminen oli helppoa, koska paikalla oli aina joku joka oli itse puhunut Herramme kanssa tai joka oli kuullut joltakin itse paikalla olleelta.

      Vasta kun tultiin lähemmäksi vuotta 200 jKr. tuli tarpeelliseksi luoda kirjallisuutta missä näitä sekasotkun luojia vastaan otettiin kantaa selkeästi ja julkisesti.

      Tunnetuimpia näistä sekasotkun aiheuttajia vastaan kirjoitetuista teoksista oli noin vuosina 177 – 202 jKr. Lyonin piispana toimineen Irenaeuksen teos Adversus Haereses, Harhaoppeja vastaan.

      Mikäli lukijamme haluavat paneutua teokseen niin tässä osoitteessa on esittelyä siitä:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaoppeja_vastaan_(Irenaeus)

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25