Viime viikot olen ahertanut mielenterveyden ja mielensairauden psykologian opintojen parissa. Erityisen tuskallista on ollut yrittää ymmärtää aihepiiriä englanniksi. Stressiä käsittelevä osuus (kirjassa: Smith, ym. (2009): Atkinson and Hilgard’s introduction to psychology) oli kuitenkin takkuisen kääntämisvaivan arvoinen. Hämmentävää, miten valtava on pelkästään stressin fyysinen vaikutus ihmiskehoon! Opiskellessa on tullut sellainen olo, että lähes mikään ei ole terveytemme kannalta yhtä olennaista kuin stressisäätely.
Stressi on tärkeässä roolissa yli puolessa ihmisten terveysongelmista. Jatkuva stressi heikentää elimistöä ja altistaa sen sairauksille. Krooninen stressi voi aiheuttaa vatsahaavan, korkeaa verenpainetta ja sydänsairauksia. Se heikentää immuunijärjestelmää ja siten elimistön kykyä taistella bakteereja ja viruksia vastaan. Flunssa iskee helpommin stressaantuneeseen. Se on osasyyllinen monissa syövissä, astmassa, paksusuolen tulehduksessa ja nivelreumassa. Puhumattakaan mielen ongelmista.
Itseäni yllätti, että stressi vaikuttaa radikaalilla tavalla myös erilaisista operaatioista toipumiseen. Kirjassa referoidussa tutkimuksessa hammashaavat paranivat 40% hitaammin, kun operaatio tehtiin henkilöille juuri ennen stressaavaa tenttiä, verrattuna siihen, jos operaatio tehtiin henkilöille kesälomalla.
Vaativa perhetilanne ja/tai lasten ja työssäkäynnin yhdistäminen vaikuttavat haitallisesti naisten sydänterveyteen. Mitä enemmän lapsia, sitä suurempi sydäntautiriski. Kotiäideillä lapsiluku ei kuitenkaan vaikuta riskiin. Työssäkäyviä naisiakin suojelee joustava työ ja hyvä tulotaso, jolla hankkia apua kotitöihin. Tästä teksisi kyllä mieli pistää joku osa kulttuurierojen piikkiin. Lieneekö Suomessa tilanne ihan tällainen?
Olennaista joka tapauksessa on, pystyykö ihminen kontrolloimaan stressiä vai ei. Jos pystyy, haitallisia muutoksia immuunijärjstelmässä ei juurikaan ilmene. Tämä on todettu esim. hiirikokeissa.
Erityisen vaikuttava oli kirjan kuvaama tutkimus, jossa oli seurattu kahta muutoin samankaltaista joukkoa naisia joilla oli levinnyt rintaryöpä, mutta puolet heistä sai lääketieteellisen hoidon lisäksi psyykkistä ryhmätukea. Ryhmässä he jakoivat surut ja ilot, käsittelivät lähestyvää kuolemaa ja pyrkivät parantamaan loppuelämänsä laatua. Neljän vuoden kuluttua tutkimuksen aloittamisesta verrokkiryhmän kaikki naiset olivat menehtyneet, mutta ryhmätukea saaneesta joukossa elossa oli vielä kolmasosa. Jaettu suru ja vähäisempi stressi vaikuttivat siis paitsi elämänlaatuun myös elinikään.
Tyypilliset elimistön reaktiot stressiin ovat lukuisat. Käynnistyy tahdonalaisesta säätelystä riippumaton taistele tai pakene -moodi: aiheenvaihdunta, syke ja hengitystiheys kiihtyvät, verenpaine nousee, lihakset jännityyvät, syljeneritys vähenee, erittyy kipua lievittäviä endorfiineja, pintaverisuonet supistuvat ehkäistäksen verenvuotoa, pupillit laajenevat, maksa vapauttaa ylimääräistä sokeria lihaksiin ja elimistöstä vapautuu hormoneja jotka stimuloivat rasvojen ja proteiinien muuttumista sokeriksi, perna vapauttaa enemmän punasoluja kuljetamaan happea, luuydin tuottaa enemmän valkoisia verisoluja infektioiden vastaiseen taisteluun, lisämunuaiset vapauttaa adrenaliinia ja nonadrenaliinia verenkiertoon ja vähemmän olennaiset toiminnot (esim. ruuansulatus) hidastuvat. Jos tämä tila jää päälle pitkäksi aikaa, ei ole ihme, että sekä fysiikka että mieli sairastuvat!
Mitkä ovat meidän mahdollisuutemme vähentää stressiä omassa elämässämme? Joskus tuntuu, että melko vähäiset. Erilaiset stressaavat elämäntapahtumat ja tilanteet voivat osua kohdalle lupaa kysymättä koska vain. Niinpä huomio tulisi suunnata stressihallinnan keinoihin. Tilanteissa, joissa stressitekijöille ei vain voi mitään, pitäisi oppia kaiken uhallakin ottamaan huolivapaita hetkiä ja rentoutumaan. Stressinhallintaan pitäisi kiinnittää huomiota myös kouluissa kaikilla asteilla sekä työelämässä. Satsaus tähän maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Joskus myös eräänlainen periksi antaminen ja kohtaloonsa alistuminen voivat auttaa. Körttivirsien (ja kenties muidenkin perinteisten herätysliikkeidemme laulukokoelmien?) eräänä kantavana teemana on mahdottomassa tilanteessa kamppailevan ihmisen Jumalaan turvautuva epäusko ja toivottomuudesta nouseva toivo. Virret ovat olleet stressaantuneelle sielulle hoitavia ennen ja ovat sitä yhä.
Pois pilvet hajota,
huoleni huojenna.
Raota salaisuutta,
armosi avaruutta.
Jo yksi säde sieltä
valaisee synkkää mieltä.
(SV 30)
Myös pitkäaikainen positiivinen stressi , niin kuin uuden ja paremman työpaikan saaminen tai lapsen syntymä aiheuttavat stressiä joka voi olla vahingollista. Keho ei osaa erotella myönteistä jännitystä kielteisestä. Siis, liian monia muutoksia tulee välttää, muuten sairastuu.
Stressillä on psykologiansa. Perimiltään se on ihmisen perusreaktioita ns taistella tai paeta tila. Keho jännittyy odotuksesta , siitä että pitäisi tehdä päätös ja tai valinta, ja henkilö ole valmis sellaiseen ,vaan jää kiinni keskelle noita tiloja. Tai sitten henkilö valitsee vastentahtoisen ratkaisun , on turhautunut, velvollisuuden tunnosta. Tämä on keholle väärä ratkaisu ja jännitys jatkuu.
Henkilökohtaiset ongelmat ja katastrofit löytyvät usein ennen sairastumisia. Ne ovat superstressitiloja. Kun olin töissä psykiatriassa niin tapasin useamman rintasyöpäpotilaan joilla oli takanaan vaikea katastrofaalinen henkilökohtainen tilanne. Usein lähisuhteisiin liittyvä. Tällaisia oli puolison uskottomuus, rakkaan henkilön odottamaton kuolema tai vaikea sairaus tai onnettomuuteen joutuminen, potkut töistä, oma uskottomuus, epäonnistuminen opinnoissa, asunnon menetys, pitkäaikainen työttömyys. Kaki nuo loivat pahaa ratkaisematonta stressiä ja sairastumisen vaara oli suuri. Myös pitkäaikainen katkeruus ja depressiivinen suru jossa on paljon vihamielisyyttä on pahaksi.
Mitä tästä sitten sanomme. Ei auta sanoa että stressiä tulisi välttää, se on mahdotonta. mutta näyttää siltä että jaettu ongelma voi avata mahdollisuuden ulospääsylle. Usein on hyvä hakeutua vaikeissa tilanteissa ammattilaisen puheille, sellaisen joka ei ole sotkeutunut tilanteeseen. Kaikki keinot ovat sallittuja kunhan niistä on apua.
Erinomainen blogi. Emilian opinnoista saamme kaikki hyödyllistä tietoa . Kun Markku Hirn vielä tuo asiantuntemuksensa kehiin, ollaankin saatu vertaansa vailla oleva tieto-kokemus-duo.
Sellainen jäi mietityttämään kuin ”matala-asteinen tulehdus” ja sen yhteydet psyykeen vaihteluihin. Ihmisruumis voi varmaan virittyä haitallisella tavalla monella tutkittavalla tavalla.
Kiitos Emilia Karhulle hyvästä asiasta.
Voisiko kirkkomme olla yhdessä vaivan kanssa. Kyllä voisi antamalla sielun hoito·opetusta. Tätä ei kuitenkaan haluta tehdä yhtä vähän kuin tehdä lupaamaansa sielunhoitoa julkiseksi jotta sen perään osattaisiin kysyä. Kysymyshän on kirkon prioriteeteistä substanssiensa arvovalinnoissa Ihmisen hengen ja sielun asiassa.
Kysymys olisi näin sen perään katsomisesta mistä psykologia luonnontieteellistyessään luopui, eli Ihmisen sielun perään katsomisesta eri struktuureissa.
Emilia, kiitos kirjoituksestasi! Mietin omia kokemuksiani niin stressaantumisesta kuin rintasyövästänikin, josta olen nyt parantunut. Stressin hallintaan löysin jo ennen sairastumista avuksi mietiskelyn varsin yksinkertaisessa muodossa. Suuntaa antoi H. Bensonin kirja Mietiskellen mielenrauhaan, jossa on selvitetty fysiologisestikin, miten rauhallisen hengittelyn ja ”one”-sanan toistamisen kautta pääsee vapautuneeseen, levolliseen mielentilaan. Benson ottaa myös kosketuksen kristilliseen mystiikkaan (Tietämättömyyden pilvi). Itse koin mielekkäämmäksi ortodoksien ”Jeesus-rukouksen” one-sanan toistelun sijaan. Lähinnä ”kuulostellen” opin rauhallisen, hiljentyneen rukoilemisen tavan, joka ei paljoa sanoja kaipaa.
Luultavasti tätä taustaa vasten ja muutenkin syöpään tottuneena (sisareni kuoli leukemiaan 24-vuotiaana; hän oli minua vuoden vanhempi) koin oman sairastumiseni varsin rauhallisena. Olin jo aiemmin joutunut leikkaukseen syöpäepäilyn vuoksi. Nyt varsinaisen syövän ilmenemisen kanssa minut leikattiin toiveikkaasti ensin partiaalisesti, mutta jouduttiinkin täydelliseen rinnnan poistamiseen jo viikon kuluttua. Patologi oli löytänyt laajemman leviämisen. En osannut muuta kuin seurata prosessia hyväksyen sen, että lääketieteellisesti minua hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla. En koskaan oikeasti stressaantunut sairaudestani. Otin sen elämän osanani.
Tähän kuului luja usko, että olen joka vaiheessa Jumalan ”kämmenellä” tapahtui mitä tapahtuikin. Tämä lienee sitä körttiläistä ”alistumista”, josta kirjoitat. En kuitenkaan kokenut ahdistuneisuutta, joka voisi olla tavallisen alistumisen tulosta. Jumalan tahdolle alistumisessa on vahvasti uskoa, toivoa ja rakkautta. Tulevaisuus, vaikka kuolisi.
Ennen syöpään sairastumistani oli vaikeassa tilanteessa aviopuolisoni ikääntymisen ja sen myötä vakavien sairauksien kanssa. Olin omaishoitajana. En tiedä loppujen lopuksi, hallitsinko siinä stressiä millään muulla kuin rukoillen. Elin päivä ja hetki kerrallansa. Niin mieheni suhteen kuin omalta osaltani auttoi lääketiede ja usko Jumalaan. Se mikä ei ole omaa ansiota vaan armoa.
Päivi. ”Suuntaa antoi H. Bensonin kirja Mietiskellen mielenrauhaan, jossa on selvitetty fysiologisestikin, miten rauhallisen hengittelyn ja “one”-sanan toistamisen kautta pääsee vapautuneeseen, levolliseen mielentilaan.”
Onko one jonkunlainen länsimasille muikatti om? Vähän mantralta se kuulostaa. Onko Bensonilla yhteyksiä hindulaiseen TM-liikkeeseen(Transendendenttinen meditaatio)?
Antti Hämäläinen: Benson on jonkinlainen synkretisti, joka on poiminut lähteikseen erilaisia mietiskelyperinteitä mm. TM:n. Hän kuitenkin ammentaa tärkeästi myös kristillisestä rukous perinteestä, jonka esimerkkinä on mystiikan yksi merkkiteos, tuntemattoman keskiaikaisen katolilaisen kilvoittelijan kirja ”Tietämättömyyden pilvi”. Sen vaikutuksesta rukous mietiskely saa kantasanakseen engl.kielisen one-sanan. One on viittaus yhteen Jumalaan/jumalaiseen salaisuuteen. Toki miestiskelijä voi henkisen suuntauksesta mukaan lausua mielessään muitakin sanan merkityksiä. Tietysti se myös viittaa itämaisten traditioiden oum-sanaan.
Kiitos hyväs ja hyvin ajankohtaisesta kirjoituksesta.
Heittäkää kaikki murheet…