Onnellisten naisten kahvila: Intialainen menestystarina

Kymmenen vuotta sitten muutama kristitty intialainen nainen perusti tien varteen kahvilan. He pystyttivät siihen tulisijan, tekivät kankaasta kahvilalleen seinät ja alkoivat myydä aterioita. Heille naurettiin, mutta nyt liiketoiminta kukoistaa.

Kun Open Doorsin reportteri Sarah* teki tutustumismatkan kahvilaan, hänen täytyi ajaa kauas suuresta kaupungista kuoppaisia teitä pitkin. Hänen saapuessaan perille osa keittiöhenkilökunnasta seisoi ovella ottamassa hänet vastaan. He johtivat hänet himmeästi valaistuun toimitilaan, jonka kahta eri osaa erotti vanha sängynpeitto. Toisessa osassa olivat asiakkaiden pöydät ja tuolit, toisessa keittiö.

Keittiössä Sarah kohtasi kirkkaanvärisiin sareihin pukeutuneita naisia, jotka puhuivat iloisesti toisilleen vihanneksia pilkkoessaan. Lähes jokainen heistä oli kiinnittänyt kukan hiustensa koristeeksi. Kaksi heistä ojensi vierailijalle kukkakimpun. Sitten Open Doorsin paikallinen yhteyshenkilö kertoi Sarahille, että tälle tarjottaisiin kohta lounaaksi kasviksia ja kanaa paikalliseen tapaan.

Kahvilatoiminnan alku oli vaatimaton, mutta nyt Saba*-niminen nainen saattoi kertoa Sarahille, että kahvila oli alkanut tuottaa kunnolla voittoa. Sinne tuli ihmisiä syömään pitkienkin matkojen takaa. Se oli menestystarina omassa ympäristössään.

Rukous paransi Saban

Saba tuli uskoon parantuessaan sairaudesta. Hän kärsi sietämättömistä vatsakivuista, ja hänen oli vaikea hengittää. Hän ei pystynyt tekemään mitään työtä. Hänen luokseen tuli kristitty, joka kertoi hänelle Jeesuksesta. He rukoilivat yhdessä, ja hän parani.

Usko antoi Saballe terveyden, mutta siitä seurasi myös monia vaikeuksia. Hänen perheensä suljettiin kyläyhteisön ulkopuolelle. Kukaan ei enää puhunut heille. Hänen miehensä kuoli. Hänellä ei edelleenkään ollut työtä, mutta kolme lasta ruokittavanaan. Elämä oli äärimmäisen kovaa. Saban kylässä kristityt eivät saa hallituksen köyhille perheille myöntämiä ruoka-avustuksia.

Juuri siinä tilanteessa Saba perusti kahvilan yhdessä muutaman muun naisen kanssa. Aluksi se ei tuottanut juuri lainkaan voittoa. Nyt se kuitenkin kattaa perheen päivittäiset menot. Saba pystyy silloin tällöin jopa laittamaan rahaa säästöön tulevaisuutta varten, kun kahvila toimii pitopalveluna juhlissa kuten häissä.

Aviomies hylkäsi Seeman*

Sarahille esiteltiin myös Seema-niminen nainen. Seemakin oli ollut hyvin sairas. Hän kärsi polttavista kivuista koko kehossaan, sydämentykytyksistä ja päänsärystä. Hän kävi eri lääkäreillä ja monissa paikallisissa temppeleissä, mutta mikään ei auttanut ennen kuin hänen kristitty siskonsa rukoili hänen puolestaan. Silloin hän parantui täysin.

Vastaanotettuaan Jeesuksen elämäänsä Seema oli onnellinen. Hänen miehensä ei kuitenkaan pitänyt vaimonsa uskoontulosta, vaan hakkasi hänet monta kertaa ja lopulta jätti hänet. Yhtäkkiä Seema ei tiennyt, miten elättää itsensä ja lapsensa. Kahvila toi tähän kysymykseen ratkaisun.

Seema kertoo heräävänsä aamuisin neljältä, laittavansa aamiaista lapsilleen ja kävelevänsä sitten puolen tunnin matkan kahvilaan. Sinne hän saapuu seitsemän aikaan avatakseen kahvilan yhdessä muutaman muun naisen kanssa. He pitävät rukoushetken ennen kuin aloittavat työt.

”Olemme niin kiitollisia”

Open Doorsin edustaja kertoi, mitä eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten rukoukset ja muu heiltä saatu tuki on merkinnyt kahvilatoiminnalle. “Autoimme esimerkiksi remontoimaan tämän hyvin huonossa kunnossa olevan paikan, jonka katto oli jo romahtamispisteessä. Kustansimme kahvilan perustajille tarvittavat välineet, koska muuten he olisivat joutuneet vuokraamaan ne ja maksamaan niistä joka kuukausi.”

Open Doorsin avulla naiset myös avasivat pankkitilin, johon he voivat säännöllisesti laittaa säästöön rahaa tulevia tarpeita varten.

Kahvilayrittäjyys on hyvin tärkeää kristityille naisille, jotka eivät saa kotiseudullaan uskonsa vuoksi muuta työtä. Saba sanoo kahvilan olevan heille ainoa luotettava tapa itsensä työllistämiseen ja toimeentulon ansaitsemiseen. Hän jatkaa: ”Olemme niin kiitollisia Jumalalle ja Open Doorsin tiimille kaikesta tuesta, mitä olemme saaneet.”

*Tässä ei käytetä henkilöiden oikeita nimiä heidän turvallisuutensa vuoksi.

 

Tietolaatikko:

– Intialainen kristitty saattaa menettää työllistymismahdollisuutensa uskonsa vuoksi.
– Open Doors voi tässä tilanteessa tarjota mahdollisuuden perustaa oma pieni liikeyritys.
– Tässä jutussa kerrottiin naisista, jotka avasivat kotiseudullaan kahvilan.
– Open Doorsin tuella perustetusta kahvilasta tuli paikallinen menestystarina.

Lue lisää Intiasta

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa