Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on vastajulkaistun tutkimuksen mukaan Euroopan unionin maista kaikkein yleisintä. Suomi onkin saanut muistutuksia asiantilan parantamiseksi niin YK:lta kuin Euroopan perusoikeusvirastolta.
Naisiin kohdistuva väkivalta, perheväkivalta mukaan lukien, on maailmanlaajuisesti yleisimpiä ihmisoikeusloukkauksia. Kyse on yhteiskunnassa esiintyvästä rakenteellisesta ongelmasta, naisten ja miesten välisestä epätasa-arvoisesta valtasuhteesta.
EU:n perusoikeusviraston vastikään julkaiseman, maailman laajimman haastattelututkimuksen mukaan fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa kokee nykyisen tai entisen kumppanin toimesta kolmannes Suomen naisista. Vain Tanskassa ja Latviassa tilanne on EU-maista huonompi.
Suomessa on EU:n alhaisin kynnys ilmiantaa väkivaltainen kumppani poliisille, mutta vain 10 prosenttia naisista tekee niin. Suomalaisnaiset kokevat EU-maista eniten myös henkistä väkivaltaa (yli 50 prosenttia). Kun tähän lisätään vielä seksuaalinen häirintä, jota suomalaisnaisista yli 70 prosenttia on kokenut jossain elämänvaiheessa, niin on selvä, että asiaan on puututtava päättäväisesti.
Tutkimuksen mukaan suomalaisnaiset tiedostavat väkivallan olevan maassamme melko yleistä. Ystävä- tai sukulaispiirissä esiintyvistä perheväkivaltatapauksista tiedetäänkin Suomessa EU-maista kaikkein eniten (56 prosenttia). On aika siirtyä tiedostamisesta toimintaan!
Suomen tulee ratifioida naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus mahdollisimman pian.
Kansainvälisen sopimuksen ratifiointi ei muuta tilannetta parempaan, ellei samalla anneta riittävät resurssit käytännön työlle eli uhrien auttamiseen perustetuille palveluille, kuten turvakodeille.
Väkivalta ei ole koskaan uhrin syy eikä se ole missään tilanteessa oikeutettua. Väkivallan tekijä on aina itse vastuussa omasta käytöksestään.
Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole vain yksilötason ongelma, vaan sillä on laajakantoiset vaikutukset koko yhteiskuntaan, myös lapsiin. Se on kansakunnan yhteinen häpeä.
On siis korkea aika lähteä perkaamaan ongelmavyyhtiä. Meidän on tiedostettava naisiin kohdistuvan väkivallan olemassaolo kaikissa sen eri muodoissa ja pyrittävä nollatoleranssiin.
Mitro Repo,
Henk.koht. olen sama mieltä kuin Hillary Clinton oli jo 1995: ”iis no longer acceptable to discuss women’s rights as separate from human rights. (Hillary Rodham Clinton, Beijing 5.9.95)”
Samoin olen samaa mieltä kuin se tuntemattomaksi jäänyt feministi, joka sanoi,
että Margaret Thatcher sattaa olla nainen, mutta sisaremme hän ei ole.
Mielestäni on turha puhua tasa.arvosta yhteiskunnassa, jossa ei huomioida lapsen oikeuksia ja heidän oikeuttaan olla tasa-arvoisia aikuisten kanssa oman kehitystasonsa mukaisesti. Mitä ”tasa-arvoa” on esim se, että resurssipulasta kärsivissä päiväkodeissa saattaa pääkaupunkiseudullla olla yhdellä hoitajalla tilapäisesti jopa yli kymmenen yksivuotiasta lasta?
Vierailin viime kesänä Valamon ja Lintulan luostareissa Heinävedellä. Eivät saa Lintulan nunnat pitää jumalanpalvelusta keskenäänkään, pitää Valamosta XY-kromosomistolla tai ainakin miehisellä sukupuoli-identiteetillä varustettu henkilö olla. Että eiköhän niiden naisten oikeuksien hoitaminen pitäisi aloittaa ihan omasta pirtistä? Väkivaltaa se on vaientaminenkin, olipa miten institutionalisoitua vain!
Kuinka vaikeaa se onkaan kommentoida asiasta, mutta sitäkin helpompaa se on tehdä asian vierestä.
Olen seitsemänkymppinen mies eikä minun vanhempien kotona perheväkivaltaa ollut. Samoin ei minun vaimoni ole joutunut väkivallan kohteeksi. Olen saanut kaksi poikaa joilla ei ole käyttäytymisen mallina vaimoa kohtaan nyrkkivalta. Perheväkivallan malli periytyy ja ei periydy. Isäni pystyi katkaisemaan omalta osaltaan sen kierteen. Väkivallan käyttö perheessä ongelmien ratkaisuna on osittain opittua ja osittain väkivaltaisen luonteen hallitsemattomuutta. Hyvin pitkälle se on kasvatuskysymys.
Kysymys onkin kuka se on joka kasvattaa pojan siten, ettei hän käytä väkivallan keinoja perheessään. Se on mies pojan isä jonka esimerkki ja sanallinen opetus kasvamisen kannalta herkän vaiheen aikana jää pysyvästi pojan mieleen.
Meidän feministit sanovat kasvattavansa lapsensa siten, ettei siihen kasvatustyöhön isää tarvita. Isä on vain heille ”spermapankki” kävelevä sellainen. Isättömillä pojilla ei ole isän eikä miehen mallia hyvään eikä pahaan. Jos näistä pojista tulee miehinä perheväkivaltaa käyttäviä niin kuka heidät siihen on opettanut. Onko se kaverit, väkivaltaviihde vai äidin alituiseen vaihtuvat mieskumppanit. Tuohon en osaa vastausta antaa.
Isä Mitro käsittelee perheväkivaltaongelmaa yleisellä tasolla. Siitä on vielä pitkä askel käytännön neuvoihin ja arkielämään. Arkielämän neuvo pienten poikien kasvattajille on sellainen, että aivan pienestä pojasta lähtien on tehtävä tiettäväksi se, ettei väkivaltaa saa käyttää. Ei tyttöihin ja myöhemmin naisiin eikä myöskään omaan sukupuoleen. Perheväkivallan kitkeminen on kasvattamisasia, joka on tehtävä perheissä isän sekä äidin toimesta ja samalla tavoin opettaen. Pelkästään sanallinen opettaminen ei riitä vaan oma elämä on oltava sellaista kuin opetat. Jos sanot älä lyö ja itse lyöt ei sanoillasi ole mitään merkitystä. Suomalaiset naiset käyttävät sanallista väkivaltaa miehiään kohtaan ja todella törkeästi. Samoin he opettavat tyttärensä sanalliseen väkivaltaa. Kokonaan oman lukunsa muodostavat naiset, jotka käyttävät fyysistä väkivaltaa mieheensä ja lapsiinsa. Näitä pirttihirmunaisia on paljon. Se on tabu josta vaikenevat niin miehet kuin naiset ja Isä Miitro.
Kalevi Tikka :”Hyvin pitkälle se on kasvatuskysymys. Kysymys onkin kuka se on joka kasvattaa pojan siten, ettei hän käytä väkivallan keinoja perheessään.”
Kiitos hyvästä kommentista. Olen keskustellut asiasta lastentarhanopettajien kanssa, ja yksi puute nykyisessä tavassa kasvattaa lapsia on se, että heillä ei päiväkodeissa ole miehen mallia eikä oikein naisenkaan johtuen päiväkotien puutteellisista resursseista. Lapset tekevät päiväkodeissa pidempää työpäivää kuin vanhempansa ja illalla työstä ”yökoteihin” palaavilla vanhemmilla on täysi työ huolehtia kodin arkipäivän rutiineista työnsä jälkeen.
Viime vuosien aikana olen käynyt Helsingissä tekemässä ”ammipäiviä” lapsenlapselle ja leikkikentillä olen tavannut lastentarhanopettajia, jotka ovat oman lapsen saatuaan kertoneet jäneensä perhepäivähoitajiksi juuri siksi, että päiväkodeissa ei ole riittävästi resursseja paneutua lasten yksilöllisiin asioihin ja kasvamisen tarpeisiin. Joissakin päiväkodeissa yhden hoitajan vastuulla on todella saattanut tilapäisesti olla yli kymmenen yksivuotiasta lasta ja jopa neljäkymmentä vanhempaa lasta.
Jotkin koulun erityisopettajat ovat kertoneet, että yhä suurempi osa kouluun tulevista lapsista on syrjäytynyt jo ennen koulun alkamista, eivätkä kaikki ymmärrä edes puhetta, vaan ainoa ”kieli” mitä he osaavat on väkivalta. Näissä ”lapsitehtaissa” lapsista todella voi kasvaa ”kärpästen herroja”.
Kodin kasvatustyötehtävää ei voi siirtää kenellekään muulle taholle. Jos vanhemmat eivät kasvata lapsiaan ei sitä tee kukaan muukaan. Yleensä ihminen tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän tiedon oikeasta ja väärästä opettaminen on lasten vanhempien tehtävänä.
Kuten kommenttini aluksi totesin olevani sitä sukupolvea, jonka aikana käsite vapaa kasvatus tuli suomeen. Meillä se on todella ymmärretty kasvattamistehtävästä vapautumista.
Ei niin pahaa etteikö jotakin hyvää, Vanginvartijoilla tulee olemaan täysityöllisyys pitkälle tulevaisuuteen.
Mutta kuka kasvattaa nämä väkivaltaiset naiset pois väkivallan käytön kierteestä.
Mirja-Liisa Sassi-Puitti:
Ortodoksisessa kirkossa jumalanpalvelusta johtaa pappi (ellei kyseessä ole maallikkopalvelus).
Kyseessä ei ole nunnien oikeuksien polkeminen – eivät Valamon munkitkaan tai ortodokiset miesmaallikot voi toimittaa papillista jumalanpalvelusta ilman paikalla olevaa vihittyä pappia.
Nunnaluostari, naisten yhteisö, olisi varmastikin historiassa ollut vaikutusvaltainen taho ajamaan naisten oikeuksia: sanan-, mielipiteen- ja ajatuksenvapautta ja oikeutta elää ilman fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan pelkoa. Pappeuskysymys on patriarkaatille hyvä keino valvoa, etteivät naiset pääse nousemaan tasa-arvoiseen asemaan niin kirkossa kuin yhteiskunnassakaan. Edelleen kirkko on vahva vaikuttaja ja ihmisten mielissä, osoittivatpa kirkossakäyntiluvut tai tilastot mitä muuta tahansa, pidetäänhän kirkkoa Jumalan tahdon ilmaisijana. Vastuu, joka otetaan, on suuri.
Lämmin kiitos oma äiti, kun minusta huolta pidit ja olet pitänyt, vaikeissakin olosuhteissa ja tilanteissa.
Kiitos hyvästä blogista kuten runosta.
Oma äitimme on päivässä ensimmäisenä, mutta samalla Meidän tulee muistaa lapsettomia naisia jotka monella tavalla ovat olleet ja ovat mukana sisartensa, tuttujen, ja tuntemattomienkin lasten kasvussa eteenpäin.
Kasvavien lasten perheessä Äitinpäivän muistamisessa on suuri merkitys niin nyt kuin eteenpäin.
Näin ruusu Äitinpäivänä kuuluu kaikille Naisille kun niitä usein jaetaan.
Kiitos Pekka kommentistasi, jossa oli tärkeää asiaa. Nuo lapsettomat naiset ovat saattaneet olla monelle lapselle kuin äitejä.