Huomenna on itsenäisyyspäivä.
Isän ikävä iskee. Lohdutukseksi etsin laatikoista vanhoja papereita ja muistiinpanoja, jotka liittyvät isään.
Löydänkin mahtavan runon isästä, jonka mummini Sisko Vilkama kirjoitti isäni synnyttyä Helsingin Ensi-Sairaalassa.
Runo on kirjoitettu 9.1.1920 ja isäni syntyi 4.1.1920.
Sotilaspojalleni
Sä ollos soturi puolesta sen,
mi yksin on ikuista hyvää
mi keskellä turhan ja tyhjyyden on tajuamattoman syvää.
Sä ollos soturi!
Sellainen voit olla
miekkoja vailla
mutt kulkeos polkusi taistellen
yhä taistellen sankarin lailla.
Ei velttona väistäen vaikeinta,
ei häveten kalleintasi
vaan uljasna, tiestäsi tietoisna
sä taistele taistoasi.
Sun tiesi- on Jumalan soturin tie,
se sun taistosi- pyhintä suurta; sun
polkusi elämän huipuille vie,
ei kiertele kukkulan juurta.
Ole soturi puolesta kaiken sen,
mitä Kuningas vaativi kerran,
Hän valtias kaikkien valtojen,
Hän, Suurin, Herrojen Herra.
Oi, isän äidin Jumala,
Sä siunaukses anna,
Sun voimallasi poiuttain
halk elon taiston kanna!
Sisko-mummini kirjoitti myös päiväkirjaansa isäni syntymästä :
”Oli kirkas sunnuntaiaamu, isä ( Oskari- vaarini ) istui aamujumalanpalveluksessa Vanhassa kirkossa.
Enosi Toivo Brummer kastoi sinut. Kummeina Kalle ja Aili Wilkama, Lyyli Brummer ja Aina Friman.”
Isästäni tuli upseeri. Uskovainen hän oli loppuun asti.
Hänelle ja kaikille muille sodissa mukana olleille kuuluu suuret kiitokset isänmaamme vapaudesta!
Tervehdys isä esipaimen Teemulle! Tapasimme Roomassa Paavin luona ja kävimme rattoisassa tunnelmassa antoisia keskusteluja. Olisipa somaa, jos Paavi, Kirkon kunnioitettu palvelija, voisi vierailla täällä Suomessakin!
”.. jonka mukaan Kristus kolkuttaa paitsi ovelle myös ihmisten sisällä tahtoen päästä ulos kotoisasta sisäpiiristä.”
Raamatullisen voi oitis tunnistaa. En tunnistanut tästä viestistä sitä.
Vaikka on kyse ilmaisullisesta kuvasta, niin silti sellainenkin liittyy tai ei liity Raamatun antamaan ”ideaan”.
Kristus kolkuttaa ainoastaan ihimisen sydämen ovella. Hänet voi päästää sisään, ja Jeesus aterioitsee sisimpämme huoneessa, asuu siellä ja näkyy ulospäinkin. Jeesus toimii uudestisyntyneessä ja saa siksi aikaan ihmisen ulkopuolella hyvää. Tässä maailmassa Kristus toimii ainoastaan uskovien sisimmässä ja vain uskovat ovat Jumalan työtovereita. Uskova on uskossa niinkauan kuin Jeesus pysyy hänen sisällään. Jeesus kuljettaa uskovan ulos.
On ”teologisesti” väärin puhua, että Kristus ikäänkuin hautuisi meissä, meidän mukavuus- liemissämme. Sitä mukaa kun mukavuusaste, eli kotoinen sisäpiiriys nousee, Hän, Kristus vähenee, eli poistuu, muttei ulkopuolella saa aikaan kauttamme mitään.
Kiitos tästä jakamisesta.