70 vuotta sitten vaadittiin sotaan syyllisiä rangaistaviksi. Sitä edellytti myös Välirauhansopimus. Monet olivat kääntäneet takkinsa ja entisellä valtionjohdolla oli vähän ymmärtäjiä saati tukijoita.
_ _ _
Lain käsittelyn aikana eduskunnassa puhui Jussi Lappi-Seppälä seuraavasti (4.7.1945): ”Herra puhemies! – Nyt halutaan tuomita ne miehet, jotka pyyteettömästi ovat kantaneet vastuun kokonaisuudesta ja rasituksia kestäen ovat ahertaneet vaikeina aikoina koko kansan parhaaksi”
”… Epäoikeutettu tuomio on omiaan heikentämään niiden kansalaisten toimintamahdollisuuksia, jotka ovat vastuussa nyt maamme kohtaloista. Hyvät edustajatoverit! – Nyt ei ole aika repiä, vaan nyt on aika rakentaa. … Selviämme paremmin vaikeuksista, kun reilusti toveruudessa ja luottaen toistemme hyvään tahtoon käymme käsi kädessä jälleenrakennukseen.”
Hän jatkoi asian viimeisessä käsittelyssä (6.9.1945). ”…On aivan samantekevää, joutuvatko he tuomittaviksi kotimaassa vai ulkomailla, onko heidän tuomionsa keveämpi tai raskaampi. Pääasia on, että Suomi säilyy oikeusvaltiona. On tärkeätä, ettei maatamme johdeta laittomuuden tielle, jotta meille jäisi jäljelle ainoa omaisuutemme ja turvamme oikeus. Pieni ja voimaton maa, joka urhoollisesti taistellen on hävinnyt sodan, johon se ei itse ollut syypää, ei voi näyttää voimaansa. Ainoa tuki ja turva, mikä meillä nyt on, on perustuslakimme. Siitä meidän on pidettävä kiinni. Esitän, herra puhemies, suurelle valiokunnalle toivomuksen, että se hylkäisi esillä olevan lakiesityksen.”
_ _ _
Käydyssä äänestyksessä Lappi-Seppälä kuului niihin 12 edustajaan, jotka vastustivat sotasyyllisyyslakia. Sotasyyllisyysoikeus kokoontui ensimmäisen kerran 15.11.1945 ja julisti seuraavana vuonna 21. helmikuuta raskaat tuomiot. Presidentti Risto Ryti sai kymmenen vuoden kuritushuonetuomion.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähetti äidinisäni Jussi Lappi-Seppälän tervehdyskäynnille Risto Rytin luo Helsingin keskusvankilaan. Vankilan johtaja oli antanut tapaamiseen oman huoneensa ja jätti heidät hienotunteisesti kahden. Ryti tervehti Lappi-Seppälää kyynelsilmin ja pyysi välittämään kiitokset puolustajilleen. Samalla hän ymmärsi oman osansa hävinneen maan entisenä presidenttinä kärsiä, mikä oli tuossa tilanteessa reaalipolitiikkaa.
_ _ _
Myös asekätkentään osallistuneet olivat syytettyinä maanpetoksellisesta toiminnasta. Tosiasiassa tietoisuus siitä, että Suomi oli asekätköjen kautta varautunut pitkälliseen sissisotaan, saattoi olla osaltaan hillitsemässä Neuvostoliiton miehitysaikeita.
Muistan eräät 80-vuotispäivät kaukaisen sukulaisen luona. Syntymäpäiväsankarin isä oli ollut asekätkennästä tutkintavankeudessa. Hän näytti paperilapulle tehtyä lyijykynäpiirrosta. Ristiinnaulittu ristillä ja hänen käsistään sekä jaloistaan ja kyljestään lähtivät sähköjohdot, joita ristinmuotoiset sähköpylväät kannattelivat aina vankilaan asti. Johdot veivät lopulta pienestä kalteri-ikkunasta sisälle pimeään. Kuvan oli piirtänyt vankitoveri Lennart Segerstråle.
_ _ _
Terveisiä vielä körttiseuroista, joissa sain tänään puhua Elämän leivästä. Lopuksi joku ehdotti tuttua Siionin virttä ”Kiitos Karitsa kuollut ja ylösnoussut myös” (SV 197). Sen viimeinen säkeistö kosketti erityisesti: ”Ain seuraa sotaa rauha, Päivämies palkitaan. Kun loppuu taipaleemme, Voitosta iloitaan. Me isänmaahan kerran Taas yhteen pääsemme, Jos armon kerjääjinä Jeesusta seuraamme.”
Ainakin uutisen perusteella vaikuttaa siltä, että Pyhäjoen lukiolaiset ja opettajat ovat suhtautuneet suviseuroihin ja vanhoillislestadiolaisuuteen ihailtavan ennakkoluulottomasti ja analyyttisesti. Sitä voi pitää hienona suorituksena nuorilta ihmisiltä, varsinkin kun ottaa huomioon, kuinka huono herätysliikkeen julkisuuskuva on tällä hetkellä.
Samanlaista itsenäistä, ennakkoluulotonta ajattelua toivoisi muuallekin, omasta ”suvaitsevuudestaan” itsetyytyväisen liberaalifundamentalismin sijaan.
Pekka Särkiö :”Ryti tervehti Lappi-Seppälää kyynelsilmin ja pyysi välittämään kiitokset kaikille puolustajilleen. Samalla hän ymmärsi oman osansa hävinneen maan entisenä presidenttinä kärsiä, mikä oli tuossa tilanteessa reaalipolitiikkaa.”
Kiitokset kirjoituksesta.
Juridisena käsitteenä sotasyyllisyys juontaa juurensa vuoteen 1919 ja Versaillesin rauhansopimuksen VIII luvun artiklaan 231, jossa Saksa määrättiin yksin syylliseksi ensimmäiseen maailmansotaan.
Rauhansopimuksen VIII luku käsittelee Saksan maksettavaksi määrättyjä sotakorvauksia ja artikla 231, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä War Guilt Clause (sotasyyllisyyskohta), muodosti Saksalle maksettavaksi määrättyjen kohtuuttomien sotakorvausten maksatusperusteen samalla tavalla kuin 40-luvulla Suomen maksettavaksi määrättiin suhteessa väkilukuun Saksaakin kohtuuttomammat sotakorvaukset.
Voi vain olla samaa mieltä, kuin Ruotsin ulkoministeri oli sotasyyllisyystuomioiden julistamisen jälkeen:
”Suomen kansa on aina saanut kantaa raskasta taakkaa. Muuan kaikkein raskaimmista on nyt laskettu sen harteille.
Maailmalla tiedetään perin vähän siitä, mitä tapahtuu pienessä kaukaisessa Suomessa. Nyt julistettuja tuomioita verrataan niihin tuomioihin, joita muualla on annettu maanpettureille ja raaoille sotarikollisille. Mutta me Ruotsissa tiedämme asian paremmin. Me ymmärrämme tämän oikeudenkäynnin ja sen tuomioiden tarkoituksen ja sisällön.
Tämän vuoksi me säilytämme vähentymättömän kunnioituksemme niitä miehiä kohtaan, jotka mieskohtaisesta velvollisuudentunnosta ovat palvelleet isänmaataan pitkien ja kovien vuosien aikana ja jotka nyt uhrataan isänmaan alttarille.” (Ruotsin ulkoministeri Christian Günther sotasyyllisyystuomioiden langettamisen jälkeen)
Kiitos Tuula hyvästä taustoituksesta. Ruotsi ulkoministerin kirjoitus heijastelee asian syvää ymmärtämäistä ja kunnioitusta, toisin kuin silloinen eduskuntakeskustelu, jolloin mm. edustaja Hertta Kuusinen luonnehti sodan aikaista maan johtoa rikollisiksi.
Hertalla nyt taisi olla oma lehmä vahvasti ojassa, kun Otto-Wille oli nimitetty Terijoen hallituksen johtoon. Tosiasiallisesti ainakaan keskustalais-kokoomukselaisissa piireissä sen enempää valtiojohtoa, kuin asekätkijöitäkään ei minun ymmärrykseni mukaan nähty minään rikollisina, kun oikeusvaltiossa ei ole tapana tuomita jälkikäteen muodostettujen lakien perusteella. Ei totuus miksikään muuttunut, vaikka Hertta kuinka yritti agitoida. Hyvä niin. Terijoen hallitusta, Otto-Willeä sitä rikollisina, maanpettureina ja roistoina tosiasiallisesti pidettiin.
Jussi Lappi-Seppälä oli sodassa samassa komppaniassa kuin isoisäni. Kuulemma jossain muistelmissaan mainitsee Erkki Tannin, mutta en ole onnistunut sitä kirjaa löytämään. ”Elävältä se maistui” – kirjan olen lukenut. Oli kuulemma aikoinaan silloisessa syrjäkylässä Tikkurilassa iso tapaus, kun kansanedustaja Lappi-Seppälä osallistui hautajaisiin.
Kiitos Elias tästä isääsi liittyvästä muistelusta.
Isäni oli alle kaksivuotias kun isoisä Erkki kuoli. Erkin isä Kalle puolestaan kuoli sontakuorman alle Erkin ollessa vähän toisella kymmenellä. Ps.39:13 on sattuneesta syystä hyvin iholletuleva Raamatun kohta.
Miksi Suomi ”hyväksyi hiljaisesti” 90-luvun alussa Pariisin rauhansopimukseen kirjatut aiheettomat ja vailla minkään kansainvälisen sotarikostuomioistuimen langettamaa tuomiota kirjatut sotasyyllisyysartiklat, vaikka kumosi hallituksen yksipuolisella päätöksellä sopimuksessa Suomea koskevat aserajoitukset ydinaseita lukuun ottamatta? Hallituksen päätöksen mukaan ” Pariisin rauhansopimuksen III osan Saksaa koskevat määräykset ovat menettäneet merkityksensä. Rauhansopimuksen III osan muut Suomen täysivaltaisuutta rajoittavat määräykset eivät vastaa Suomen asemaa YK:n jäsenenä ja osanottajavaltiona ETYK:ssä. Sen vuoksi hallitus toteaa myös niiden menettäneen merkityksensä.”
Kenen ”etujen” mukaista oli jättää Suomen sota-ajan valtiojohto virallisesti voimassaolevaan kansainväliseen asiakirjaan syylliseksi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin ja lakkautetut maanpuolustusjärjestöt ml. talvisodan alkaessa 10-vuotias isäni näiden ”rikollisten” tukijoihin?
En ihan ymmärtänyt. Totta kai ns sotasyylliset olivat sijaiskärsijöitä, mutta eihän heidän saamansa tuomio jälkikäteen muutu.
Juhani, eivät tuomiot muuksi muutu. Nykytilanteesta käsin on kuitenkin mahdollista arvioida sodanjälkeistä aikaa. Neuvostoliiton pelko ja myötäily olivat monien toimien vaikuttimina. Miltä tänä päivänä näyttäisivät maan puolustamisesta päättäneiden pitkät vankeustuomiot? 1990-luvulla julkaistiin kuvauksia asekätkijöistä (Matti Lukkari) ja esitettiin heidän samoin kuin presidentti Rytin maineen palauttamista.
Juhani Ketomaki :”Totta kai ns sotasyylliset olivat sijaiskärsijöitä, mutta eihän heidän saamansa tuomio jälkikäteen muutu.”
Jos aiheettomat tuomiot ”hyväksytään hiljaisesti” ja jätetään voimassaolevaan viralliseen kansainväliseen asiakirjaan, niin ehkä viimeistään sadan tai parinsadan vuoden kuluttua löytyy taas ”oikeaoppinen uushistorioitsija”, joka mm. tuon asiakirjan avulla todistaa, että vanhempamme ja isovanhempamme olivat maailman pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin syyllistyneitä rikollisia tai näiden rikosten tukijoita. Omatuntoni sanoo, että meillä ei kaikkien näiden heitä halventaneiden vuosikymmenten jälkeen ole oikeutta tehdä heille vielä tätäkin.
En jaksa ymmärtää miksi pitäisi tehdä jokin juridinen prosessi, jossa leikisti kumottaisiin jo aikaa sitten kuolleiden ihmisten tuomioita. Totuus kuitenkin tiedetään ilman muodollisuuksiakin.
Karrikoiden: Tiedämme ettei noituutta ole. Pitäisikö noitaoikeudenkäynnit käydä uudelleen ja syylliset ”vapauttaa” jälkikäteen?
Jori Mäntysalo :”En jaksa ymmärtää miksi pitäisi tehdä jokin juridinen prosessi, jossa leikisti kumottaisiin jo aikaa sitten kuolleiden ihmisten tuomioita.”
En ole mitään juridista prsosessia vaatimassakaan, vaan samanlaista hallituksen yksipuolista päätöstä, jolla Pariisin rauhansopimuksesta kumottiin Suomea sitoneet aserajoitukset. Sotasyyllisille langetettu virallinen tuomio oli ”virka-aseman väärinkäyttäminen”, mutta Pariisin rauhansopimuksen sotasyyllisyysartikloissa luetellaan ihmiskunnan pahimmat koskaan vanhenemattomat rikokset.
Jos tämä asia ”hyväksytään hiljaisesti” kuten koko sodan jäkeinen aika on hyväksytty, Pariisin rauhansopimuksen avulla annetaan tuleville(kin) sukupolville mahdollisuus luoda mielikuva Natsi-Suomesta, joka toimi liitossa Natsi-Saksan kanssa syyllistyen samanlaiseen rauhan aikanakin tapahtuneeseen poliittiseen massamurhaan kuin mistä natsit on tuomittu. Suojeluskunnan, Aseveliliiton ja Lotta-Svärd -järjestön jäsenet on kortistoitu 40-luvulla ”punaisen Valpon” toimesta Valpon kortistoihin fasistijärjestöjen jäseninä.
lisäys :Pariisin rauhansopimuksen sotasyyllisyysartiklojen aiheettomat tuomiot on mielestäni ehdottomasti kumottava nykytietojen ja kansainvälisen oikeuden edellyttämän oikeudenmukaisuuden mukaisiksi.
On todella väärin, että maata oman henkensä kaupalla puolustaneet ovat saaneet uhrauksistaan historiaan tällaisen ”kiitoksen”. Vaikka onhan tässä maailmassa tietysti ripustettu erilaisille ”risteille” syyttömiä aiemminkin ja niin tässäkin tapauksessa on taas kerran toteennäytetty se vanha totuus, että ”mikään hyvä työ ei jää rankaisematta”.
En edelleenkään ymmärrä mitä tarkoitat. Rauhansopimuksessa Suomi velvoitetaan rankaisemaan sotarikoksista. Eihän ne sotasyyllisyystuomiot rauhansopimuksessa ole. Säädettiin erillinen Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta, jonka perusteella muodostettiin sotasyyllisyysoikeus.
Toki se oli Suomen rikosoikeuden ja itse asiassa koko oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen, koska siinä säädettiin rikollisiksi teot, jotka tekoaikana eiivät olleet rikoksia. Samoin olisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista, että hallitus kumoaisi (miinkä tahansa) tuomioistumen päätöksen.
Juhani Ketomakäki :”Rauhansopimuksessa Suomi velvoitetaan rankaisemaan sotarikoksista. Eihän ne sotasyyllisyystuomiot rauhansopimuksessa ole. Säädettiin erillinen Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta, jonka perusteella muodostettiin sotasyyllisyysoikeus.”
Ja tuomio oli virkavelvollisuuden Potsdamin sopimuksen 7. artiklassa Truman, Stalin ja Churchill kiinnittävät huomiota neuvotteluihin, joiden tarkoituksena oli päästä sopimukseen, joka koskee Moskovan sopimuksessa 1943 mainittuja pääsotarikollisia [major war criminals/th] vastaan järjestettävän oikeudenkäynnin menettelytapoja.
Suomessa sotasyyllisille vaadittiin rangaistusta Välirauhan 13. artiklan mukaisesti. Tuon artiklan mukaan ”Suomi sitoutuu yhteistoimintaan Liittoutuneiden Valtojen kanssa sotarikoksista [war crimes/th] syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi.” Sotarikoksilla tarkoitetaan kansainvälisessä lainsäädännössä sodan lakien ja tapojen rikkomista. Silloiset poliitikot eivät olleet rikkoneet ”sodan lakeja” eikä Rytiä, Tanneria ja kumppaneita voitu suomalaisten mielestä näin ollen syyttää tuon pykälän perusteella.
”Valvontakomissio antoi 10.9.1945 julkisuuteen seuraavan tiedonannon: -Viime aikoina eduskunnassa tapahtuneen pääsotarikollisten [major war criminals/th] rankaisemista koskevan lakiesityksen käsittelyn yhteydessä on ilmennyt pyrkimyksiä välirauhansopimuksen 13. artiklan väärin tulkitsemiseen.
Syyskuun 6. päivänä julkaisivat suomalaiset lehdet korkeimman oikeuden lausunnon sekä edelleen perustuslakivaliokunnan lausunnon, jossa väitetään, että välirauhansopimuksen 13. artikla muka tarkoittaa ainoastaan henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet rikkomuksiin sodan lakeja ja tapoja vastaan, eikä koske pääsotarikollisia [major war criminals/th], ja että siis lakiesitys, jonka Suomen hallitus on antanut eduskunnan käsiteltäväksi, ei voisi nojautua välirauhansopimukseen.
Liittoutuneiden valvontakomissio pitää näitä lausumia sekä muodollisesti että asiallisesti väärinä. Muodollisesti nämä lausunnot ovat vailla oikeudellisia perusteita, sillä välirauhansopimuksen 13. artiklan tai muun artiklan tulkinta ei kuulu korkeimmalle oikeudelle eikä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
Liittoutuneiden valvontakomissio pitää yllämainittuja lausumia myös asiallisesti väärinä, sillä ne tulkitsevat mielivaltaisesti ja väärin välirauhansopimuksen 13. artiklan, joka antaa Suomelle oikeuden ja kaikki mahdollisuudet pidättää ja saattaa oikeuden eteen kaikki ne henkilöt, joita syytetään sotarikoksista, riippumatta siitä ovatko pieniä, toisarvoisia (lesser war criminals/th] tai pääsotarikollisia [major war criminals/th].” (Toivo Heikkilä: Paasikivi peräsimessä, s.183-184, Keuruu 1965)
Näin Ryti, Tanner ja kumppanit saivat Pariisin rauhansopimukseen ihmisiä massoittain ”ihan aikuisen oikeasti” murhanneiden, mutta tuomiot välttäneiden stalinistien tulkinnan, jonka mukaan suomalaiset olivat ”pääsotarikollisia”, samanlaisia kuin esimerkiksi rikoksista ihmiskuntaa vastaan tuomitut Martin Borman, Hermann Göring, Alfred Jodl tai Ernst Kaltenbrunner.
lisäys : Haluaisin todella kuulla näiltä vasemmistom ”tasalatvaidoelogeiltä”, miten sotasyyllisyydestä tuomittujen ”virka-aseman väärinkäyttäminen” on muka synonyymi Pariisin rauhansopimukseen kirjattujen natsituomioiden kanssa. ”Virka-aseman väärinkäyttäminen” ei liene synonyymi ihmiskunnan pahimmille koskaan vanhenemattomilla rikoksille missään muualla kuin Suomessa.
Kyllä sinun kirjoittamasi ainakin pääasiallisesti on oikein. En muista kaikkia yksityiskohtia. Yritin sanoa. että Suomessa hallitus ei voi poistaa mitään tuomioita. Miksi niitä pitäisikään poistaa? Historia on historiaa
Juhani Ketomaki :”Yritin sanoa. että Suomessa hallitus ei voi poistaa mitään tuomioita.”
Fakta on se, että Suomen hallituksen ei tarvitse poistaa mitään tuomiota. Suomen hallitus voi halutessaan kumota Pariisin rauhansopimuksen aiheettomat sota-ajan valtiojohtoon ja maanpuolustusjärjestöihin kohdistuvat syytökset ihmiskunnan pahimmista koskaan vanhenemattomista rikoksista samalla tavalla kuin se kumosi 90-luvun alussa myös Suomea koskevat aserajoitukset. Taitaa vann olla niin, että Pariisin rauhansopimuksen Suomen maanpuolustajille sotasyyllisyysartikloissa langettama natsituomio on vasemmistolle liian hyvä propagandase, josta ei haluta edes oikeudenmukaisuuden nimissä luopua.
lisäys :Ja fakta on se, että Suomen poliittinen eliitti ja hallitus ei mitään muuta haluakaan, kuin tanssia Kremlin pillin tahdissa vaikka se tarkoittaisi koko Suomen kansan syyllistämistä rikoksista, joita se koskaan ei ole tehnyt.
Sotaa pakenemaan joutuneet palasivat kotiseuduilleen, kun Suomen eduskunta oli yksimielisesti liittänyt menetyt alueet takaisin Suomen valtioon kuuluviksi syksyllä 1941. Sotasyyllisiksi sodan jälkeen leimattiin talvisodan alussa venäläiskoneen tulituksen kohteeksi joutuneen 10-vuotiaan isäni lisäksi myös muut lapset, jotka olivat isänsä mukana puolustamassa Suomea ja myös sen uskontoa.
Viha on hyvä poltikan työkalu, on vasemmiston idoli Li Anderson sanonut. Vihan kohteeksi koko sodan jäkeisen ajan joutuneen pienyrittäjäperheen jälkeläisenä sanon, että ”pitäkää tunkkinne”.
Kiitos kenttäpiispalle tästä blogista, joka antoi edes mahdollisuuden yrittää löytää kovasydämisiltä ja vain omaa etuaan ajavilta poliitikoilta ymmärrystä edellisten sukupolvien elämää suuremmille uhrauksille, kun he lapsinakin henkensä kaupalla puolustivat isänmaata, jonka hautausmaiden hautakiviä ei kaadeta panssarivaunuvarikkojen perustoiksi eikä kirkkoja muuteta elokuvateattereiksi tai hevostalleiksi. Pariisin rauhansopimus ”antaa ymmärtää”, että he rauhan aikanakin olivat osallisia poliittisiin massamurhiin, jotka kansainvälinen sotarikosoikeus tuomitsee.
Jos joku kuvittelee, että tuonkaltainen vallankäyttäjien valta tulee Jumalalta, niin ainakin omalta osaltani voin sanoa, että mielestäni se ei todellakaan tule.
Sen verran tuohon, että ”sotasyyllinen” Väinö Tanner pystyi silti palaamaan politiikkaan, aivan johtopaikalle puolueessaan 1950-luvulla! Paluu, ja koko SDP:n tie, tyssäsi kuitenkin Kekkosen nousuun, missä yhtenä tavoitteena oli senaikaisen, tannerilaisen SDP:n murtaminen, hajottaminen ja ”uudelleenkokoaminen” esim. Väinö Leskisen Moskovan tien kääntymyksen muodossa. Näin sotasyyllisyyskysymys vaikutti suomalaisen politiikanteon pohjavirrassa.
Tarkoituksena saada jonkinlainen mielikuva siitä, kuinka syvällekäyvää oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja suomalaisen vasemmiston yhteistyö, löysin kirjaston kokoelmista kirjan NKP ja Suomi. Neuvostoliiton keskuskomitean salaisia dokumentteja vuosilta 1955-1968 sisältävän kirjan ovat laatineet Hannu Rautkallio ja Vladimir N. Tšernous.
NKP:n keskuskomitean Salaiseksi merkitty raportti kertoo, että ”Suomessa ovat aktivoituneet taantumukselliset voimat, jotka pyrkivät muodostamaan hallituksen porvarillisten puolueiden ja sosiaalidemokraattisen puolueen oikeistolaisen (tannerilaisen) siiven edustajista. Nämä piirit ovat ottaneet tehtäväkseen lähentää Suomea länsimaihin ja viime kädessä niiden tarkoituksena on valmistella maan luopumista yhteistyöpolitiikasta SNTL:n kanssa. Tavoitteidensa saavuttamiseksi oikeistopiirit pyrkivät heikentämään maalaisliiton vaikutusta, horjuttamaan presidentti Kekkosen arvovaltaa, tuottamaan vahinkoa sosiaalidemokraattisen puolueen maltilliselle (skogilaiselle) siivelle, ja voimistamaan Tannerin-Leskisen ryhmittymän asemaa sekä eristämään Suomen kansanpuolueen (=kommunistien ”peitejärjestö” SKDL/th) yhteistyöstä maalaisliiton kanssa.”
NKP halusi Kekkosen presidentiksi, enkä sanoisi sitä ”politiikan erikoisuudeksi”, vaan suomalaisen valtiokapitalismiin ja puoluepoliittisiin virkanimityksiin perustuvan nomenklatuuran systemaattiseksi rakentamiseksi:
”Toveri N.S. HRUŠTŠOVILLE
Ilmoitan Teille, että Suomen presidentin luottomies, maalaisliiton johtoryhmän jäsen Korsimo, on pyytänyt KGB:n Helsingin-residenttiä välittämään Teille henkilökohtaisesti pyynnön 10 miljoonan Suomen markan lisäavun saamisesta. Korsimo on todennut, että maalaisliittolaiset tarvitsevat ko. summan niiden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta sekä maalaisliiton eduskuntaryhmän uudistamisesta 4.-5.helmikuuta tänä vuonna pidettävissä eduskuntavaaleissa tukemalla Kekkosta lähellä olevia kansanedustajaehdokkaita niissä vaalipiireissä, joista on aikaisemmin valittu puolueen oikeistosiiven edustajia.” (NKP:n yleiselle osastolle 26.1.1962)
Sitten kävi näin:
”NKP:n kansainvälisen osaston päällikkö [Boris Ponomarjov] näki Suomen laboratoriona, jonka prosesseja Moskova saattoi paitsi seurailla myös nopeuttaa. Hänen ”toimintaohjeidensa” mukaisesti Suomi piti siirtää ”rauhanomaisin keinoin” sosialismiin ja ”toimintaohjeiden” käytännön toteuttamista varten Suomeen nimitettiin [1970] Aleksei Beljakov, joka ”esitti selkeän poliittisen menettelytapaohjelman”.
Ohjelman mukaisesti oikeisto täytyi eristää pysyvästi päätöksenteosta ja tukea polarisoitumista yhteiskunnassa – Kepu – keskellä – jolloin syntyy vetoa kahteen suuntaan. Tuloksena oli pysyvä vasemmiston ja keskustan [vasemmistosiiven] hallitus ja oikeiston eristys. Keinoihin kuului myös se, että Suomessa toimii presidenttinä ensin Moskovan valitsema keskustalainen ja sen jälkeen vasemmistolainen presidentti, joka toteuttaa Moskovan tavoitteet.” (tiedot/ tutkija Kimmo Rentola: Vallankumouksen aave)