”Rakkaalla” Hoitokokouksen hoidettavalla on monta nimeä, kun hän puolustautuu, vaatii selvittelyä saamastaan kohtelusta, ei alistu joukkolynkkaukseen, puhuu kokemastaan traumasta ja perää itselleen oikeuksia ja ihmisarvon takaisin saamista muiden edessä.
Sinä, joka olet saanut tuollaisen hullunleiman otsaasi vl-hoitajilta, ole ylpeä leimastasi; se tarkoittaa sitä, ettet suostunut alistumaan vääryydelle. Sitä paitsi heillä ei ole oikeutta antaa kenellekään diagnooseja, puhumattakaan niiden totena levittämisiä ympäri maapalloa.
Mutta totta puhuen, jos jollakin vl-ihmisellä olisi oikeasti (lääkäri todennut) mielenterveydellisiä ongelmia, niin MIKSI IHMEESSÄ häntä olisi alettu edes hoitaa hengellisesti, kun se tarkoittaa suomeksi sanottuna puhuttelua, nöyryyttämistä, painostamista, pelottelua ja alistamista herrojen tahtoon autuuden menettämisen uhalla? Vahvalle terveelle ihmisellekin sellainen toiminta on mielenterveyden päälle, niin miksi ihmeessä vielä sairaita ja heikkoja? Ei tätä voi millään ymmärtää.
Jos jonkin hoitokokouksen päätteeksi hoidettavasta levitellään juttuja, jonka mukaan hän on sairas, mielenvikainen tai muuta vastaavaa, se on yksinkertaisesti tuomittava teko, oli diagnoosi sitten ammattilaisen tahi amatöörin antama. Ihan yksiselitteisesti näin, ei ihan mitään muuta mutinaa.
Pahoin pelkään, että tällaisten tekaistujen diagnoosien levittelijät eivät itse tule koskaan tajuamaan tekojensa vääryyttä (toivottavasti olen väärässä!). Mutta hei te, jotka kuulette tällaisia juoruja ja huhuja; älkää uskoko niitä! Pistäkää ne kokonaan omaan juoru- ja ilkeysarvoonsa. Kukaan sydämeltään sivistynyt ja lähimmäisenrakas ihminen ei keksi kenestäkään diagnooseja ja varsinkaan levittele niitä totuuksina. Tällainen toiminta on henkistä väkivaltaa pahimmillaan ja sen lisäksi myös lainvastaista, koska kyseessä on myös kunnianloukkaus. Jos kohtaat rikoksen, tee siitä ilmoitus poliisille, äläkä itse missään tapauksessa osallistu siihen. Toisesta ihmisestä perättömyyksien levittäminen on rikos, muista se!
Minusta joillakin vl-liikkeen johtomiehillä on perin kummallinen suhtautuminen liikkeen satuttamiin ihmisiin. Siitä ei oteta vastuuta, mistä traumat ovat tulleet, kehotetaan vain menemään terapiaan, jos ja kun niitä ilmenee. Näin teki kerran ihan julkisessa keskustelussa minulle myös liikkeen silloinen pääsihteeri T.H. kun kerroin hänelle traumatisoituneeni hoitokokousten takia. Hän kehotti minua hakemaan itselleni ammattiapua.
Olenkin hakenut ja myös saanut apua. Pelkkä traumatisoitumiseni hoitokokousten takia ei ole avuntarpeeseeni syynä, vaan myös pitkäaikainen uupumukseni. Mutta siis joo; olen tavallaan mielenterveyskuntoutuja, vaikka en napsikaan mitään mielialalääkkeitä, enkä näe harhoja tai toimi jotenkin sekopäisellä tavalla, esimerkiksi hippastele alastomana kaduilla ja kujilla. Hulluttelutaipumus minulle on olemassaan jo syntymälahjana tai -riesana ja hysteerisiä naurukohtauksia saan tuon tuostakin läheisteni hauskuudeksi ja jopa kauhisteluksi.
Jos nyt joku haluaa selitellä runsasvuolaista pitkäaikaista kirjoitteluani vl-liikkeessä kokemistani ja kuulemistani asioista minun heikolla mielenterveydelläni tai että olen sairas ja siksi kirjoittelen, niin siitä vaan, sanon minä. Mutta mieti hyvä ihminen samalla myös sitä, mistä kipeä tilanteeni johtuu. Oikeastaan en ole ollenkaan syypää traumoihini. Olin vain liikkeen opetuksille kuuliainen ja pidin myös sen kurinpidollisia toimia oikeina, enkä lähtenyt vetämään, kun ensimmäiset kidutukset alkoivat. En toki näe enää painajaisia niistä, mutta vakavaksi vetää, kun kuulen niitä yhä harrastettavan. Ne ovat myös liikkeen johdolla tiedossaan, mutta nähtävästi he ovat voimattomia lopettamaan niitä koskaan. Toivottavasti olen tässäkin asiassa väärässä.
Rukoilen voimia kaikille kohtalotovereilleni eri rauhanyhdistysten liepeillä, muuta en taida pystyä tekemään asiasta puhumisen lisäksi.
En ole vl-liikkeestä niin en ole kokenut varsinaisesti tietenkään samaa vaikka hermot välillä meinaa mennä joihinkin juttuihin. Ihan totta että tilanteita voi olla vaikea ihan kokonaisuudessaan hahmottaa ulkopuolisen ja leimoja ja diagnooseja on edes lääkärin vaikea antaa. Voimia traumoista parantumiseen! 🙂
Tuo on minusta hyvä pointti, ettei lääkärinkään ole aina niin helppoa antaa diagnoosia, saati sitten puoskarin.
”Jos jonkin hoitokokouksen päätteeksi hoidettavasta levitellään juttuja, jonka mukaan hän on sairas, mielenvikainen tai muuta vastaavaa, se on yksinkertaisesti tuomittava teko,” blogisti
Olen samaa mieltä.
Valitettavasti tuota juttujen levittelyä ja leimaamista tapahtuu paljon muuallakin. Esim. paljon käytetty ”diagnoosi” homofoobikko on ollut hyvin yleinen leimaustapa avioliittomallikeskustelua käydessä. Samassa yhteydessä on myös levitelty juttuja, että jotkut professoritason henkilöt antavat epäpäteviä lausuntoja, jotka eivät täytä tieteellisiä kriteerejä jne.
Heidät, jotka katsovat Raamatun perusteella pappeuden kuuluvan miehille on leimattu naisvihaajiksi jne.
Ihmiselle taitaa olla tyypillistä, että itsen kanssa eri mieltä/eri tavalla asioita tulkitsevia, saa nimitellä ja halventaa erilaisilla itsekeksityillä diagnooseilla ja määrittelyillä.
Usein käytöksemme ja toimintamme liittyy omiin pelkoihimme ja tunnelukkoihimme. Luen parhaillaan kirjaa Tunne lukkosi ja siinä kerrotaan tästä asiasta hyvä esimerkki ja sitä voi mielestäni soveltaa hyvin eri asioihin: Jos lapsi kaataa maitolasin, se kertoo lapsesta, että hänelle sattui vahinko ja hän on ehkä vielä hieman kömpelö, mutta jos aikuinen reagoi asiaan suuttumalla, se kertoo aikuisesta sen, että hän ei siedä epäonnistumisia ja epätäydellisyyttä ja se taas johtuu hänen kohdallaan jostakin.