[Heli Karhumäki:] Olen körttiläiseen tapaan avoimen hyväksyvä naispappeus- ja seksuaalivähemmistöasioissa, ja asiatasolla usein samaa mieltä kuin Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja, Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja, pastori Seppo Simola. Tiukan konservatiiviset kannat ovat omiaan vaikeuttamaan esim. seksuaalivähemmistöjen elämää, ja on selvää, että naispappien väistäminen seurakuntatyössä on kitkettävä perin juurin.
Se mitä en hyväksy, on Simolan tahallisen loukkaava tapa ajaa ”suvaitsevaisuuden” agendaansa. En lukeudu raamatullisiin konservatiiveihin, mutta koska he ovat kristittyjä sisaria ja veljiä, koen Simolan tahalliset loukkaukset heitä kohtaan myös omissa nahoissani, Kristuksen ruumiin jäsenenä. Ihmettelen, miten ongelmattomasti Simolan hengenheimolaiset hyväksyvät tämän koulukiusaamiseen verrattavan nolaamisen, ilkkumisen ja yläpuolelle asettumisen.
Simolan ongelmana on myös tiukka lokeroiminen ja yksinkertaistaminen. Hänen kirjoituksissaan vitoslaisuuteen kuuluvien useiden järjestöjen kannattajat näyttäytyvät yhtenäisenä massana, jotka eivät ole meitä vaan niitä toisia. Eikö kokeneella papilla ole minkäänlaista kokemusta viidesläisen suunnan yksittäisten kristittyjen keskustelevuudesta, itsetutkiskelusta, omantunnonherkkyydestä ja nöyryydestä Jumalan edessä? Minä tunnen tällaisia vitoslaisia kasapäin, ja pidän Simolan näköalaa siksi harhaanjohtavana. Se ei ole kunniaksi papille eikä kirkolliselle journalistillekaan. Se ei myöskään palvele lukijoiden oikeutta saada oikeita ja olennaisia arvioita kirkostamme. Meillä on kirkossa monia terävästi kirjoittavia toimittajia, jotka ilman sumentavaa karsinointia ja tahallista loukkaamista saavat asiansa sanotuksi. Uskon, että he pystyvät myös avartamaan asenteita paljon tehokkaammin kuin Simola.
Simolalla on paljon tukijoita, jotka kehuvat häntä sitä riemukkaammin, mitä rumemmin hän viidesläisiä kyykyttää. Tätä ihmettelen. Jos tukijat ovat aidosti Simolan ja kirkon puolella, minusta rakkauden ja totuuden vaatimus edellyttäisi hänen arviointiaan kokonaisvaltaisemmin. Jotkut puolustavat Simolaa sillä, että hän on mukava mies. Sitä hän on minunkin mielestäni, sen verran on kokemusta illanistujaisista. Mutta onko ”mukavalla” oikeus loukata? Ja mitä ansiota siinä on, jos on mukava vain omilleen?
Kirjoitin viime viikolla Facebookissa pari kriittistä kommenttia Simolasta ja jaoin linkin piispa Jari Jolkkosen ja teologian tohtori Kari Kuulan ansiokkaisiin kirjoituksiin Räsäs-kohusta. Ihmettelin myös hänen saamiaan kehuja kohukolumnistaan ja totesin, että koulukiusaajillakin on hännystelijänsä. Se oli Simolalle liikaa: hän toppuutteli kommentointiani Facebook-sivullani ja neuvoi rauhoittumaan, ihan kaverina, kun hänen mielestään käyn ylikierroksilla. Kovin oli somaa huolenpitoa.
Voin kertoa, että Simolan kirjoittelu ei saa minua ylikierroksille. Se saa minut surulliseen tuskaantumiseen, joka velvoittaa puuttumaan, vaikkei yhtään huvittaisi. Olen kommentoinut hänen kirjoitteluaan ennen tätä heinäkuun Räsäs-kohua yhdessä ainoassa kolumnissa pari vuotta sitten eli hyvin laiskasti. Nyt olen päättänyt ruveta ahkeroimaan ja kommentoimaan jokaista tölvivää kirjoitusta. Katson aiheelliseksi asettua kiusattujen tueksi vaikkapa vain Facebookissa ja verkkopalstoilla, kun Kirkon ja kaupungin toimitusneuvosto ja kirkkoneuvosto nähtävästi antavat hänen mellastaa rauhassa. Simola on loukannut tahallaan niin monia, että saa luvan kestää tämän vähäisen kiven, joka ei hänen kengästään poistu.
– Heli Karhumäki –
Kirjoittaja on eteläpohjalainen sanankäyttäjä ja Lapuan seurakunnan tiedotussihteeri.
Kuva: Jyrki Tervo
Tätä blogia ja sen kommentteja lukiessani olen iloinen, että Simolan tekstejä ei ole ainakaan vielä laitettu tentittäväksi kokeessa kuullun (kirjoitetun) ymmärtäminen/ luullun arvaaminen. Tuntuu, että tentin tulokseksi tulisi lähinnä vain nollia tai täysiä pisteitä. Penseitä meistä ovat vain harvat, kuumia tai kylmiä lähes kaikki. On melko mahdotonta ymmärtää toista lukijaosapuolta.
Oma veikkaukseni oli laittaa kaikki plussat Heli Karhumäelle. Suuri tutkijalautakúnta päättäköön, mikä olisi ollut oikea veikkaus.
Heli, en tiedä, ehditkö ja jaksatko enää jatkaa keskustelua, mutta kyselen vielä. Aiemminhan kysyin, että mistä löytyy niitä Simolaa peesanneiden kommentteja ja sain siihen vastauksen. Simolan suljetulle fb-sivulle en tosin päässyt. Mutta nyt kysyn sitten vuorostaan niistä viidesläisistä, joihin viittaat. Viidesläiseen opetukseen näyttää kuuluvan ilkeämielinenkin retoriikka, jota myös tunnetusti loukkaavana pidetään ja on pidetty jo pitkään ja jonka tiedetään vaikuttavan ihmisten käsityksiin kirkosta. (Kai muuten sitä Päivi Räsäsen KL-päivillä pitämää puhetta voi pitää viidesläisenä opetuksena…) Mistä voisin löytää viidesläisten, etenkin niiden, joihin omassa blogissasi viittaat Simolan kirjoitusten uhrina, kommentteja, jossa he toivovat, että viidesläisestä opetuksesta karsittaisiin tuo ihmisten ilkeämielinen, yleistävä ja vääristelevä leimaaminen ja muu kanssaihmisten ja -kristittyjen ja heidän vakaumustensa mitätöinti, vähättely ja pilkkaaminen? Jotta sitten samalla ehkä saataisiin tämä kierre ja viidesläisiinkin nyt kohdistuva Simola-tyyppinen loanheitto lopetettua.
Minun on nimittäin sanottava, että yritin oikein miettiä, mutta sellaisia puheenvuoroja en ainakaan täältä K24:ltä äkkiseltään muista lainkaan. Sen sijaan olen jo vuosien ajan löytänyt täältä kommentteja, joissa tuota ilkeämielistä retoriikkaa ja opetusta toistellaan ja sille vaaditaan lisää tilaa. Asiallinenkin kritiikki, jota on ollut paljon, pyritään leimaamaan Räsäseen tai konservatiivikristittyihin kohdistuvaksi ajojahdiksi. No, niinhän toki piispa Jolkkonenkin kehumassasi artikkelissa näki keskustelun tason sellaisena, jota joutui ”kaasunaamari päässä” lukemaan. Onko sitten myös niin, että siitä viidesläisestä tai vastaavasta konseratiivikristillisestä opetuksesta ja sen sisällöstä, ei siis mistään yksittäisistä ja yksittäisten ihmisten kannanotoista, ei nytkään ole tarpeen keskustella kokonaisvaltaisemmin, koska ”joka leirissä käytetään ikävää kieltä”.
Jotkut ovat kommenteissaan pohtineet, onko oikein että viittaan Simolan saamiin kehuihin hänen omalla Fb-seinällään. En ole näitä kommentteja siteerannut, vaan maininnut, että niitä siellä on, ja jos on kaveri, voi lukea. Simolalla on yli 500 kaveria, joista 90 yhteisiä minulla ja hänellä, merkittävä joukko myös kirkon väkeä. Seinä on ainakin osittain vapaasti luettavissa, vaikkei olisi kaveri. Kirkko ja kaupunki -lehti suhtautuu minua huomattavasti vapaammin toisten Fb-seiniin, joilla ihmiset kommentoivat käsityksensä mukaan ”kaverien kesken”. Lehti on ilman asianomaisten lupaa linkittänyt omalle sivulleen kymmeniä Fb-keskusteluketjuja, joissa nämä yksityisesti jaetut kommentit ovat nyt kaiken kansan nähtävissä. Minun seinälleni tuli vain ilmoitus ”Tämä kommentti julkaistaan myös sivustossa http://www.kirkkojakaupunki.fi.” Uskovaisen tavara on näköjään kovasti yhteistä. Minun Fb-kirjoituksiani saa riepotella vapaasti, mutta en ole kysynyt kaikilta yli 800 kaveriltani, saako Kirkko ja kaupunki panna heidän kommenttinsa vapaaseen jakeluun.
”[Heli Karhumäki:] Olen körttiläiseen tapaan avoimen hyväksyvä naispappeus- ja seksuaalivähemmistöasioissa, ja asiatasolla usein samaa mieltä kuin Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja, Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja, pastori Seppo Simola. Tiukan konservatiiviset kannat ovat omiaan vaikeuttamaan esim. seksuaalivähemmistöjen elämää, ja on selvää, että naispappien väistäminen seurakuntatyössä on kitkettävä perin juurin”.
Olin minäkin aikoinani körttiläinen, mutta kohdatessani Jeesuksen etsikonaikanani ja sain Jumalan armosta tulla uskoon.
Sen jälkeen luen Raamattua niinkuin se on Kirjoitettu.
Olen naispappeuden vastustaja ja homoasiasta olen sitä mieltä, että en tuomitse heitä, mutta Raamatun mukaan makaaminen mies miehen kanssa on synti.
Molempia asioita puolustan Jumalan Sanalla Raamatulla.
Roomalaiskirje:
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Viidesläisiin suhtaudutaan usein monella tapaa alentuvasti. Mitä kauempaa jotain joukkoa tarkastellaan, sen vähemmän siinä nähdään vaihtelua ja persoonia. Kirkolliseen ja ylipäänsä uskonnolliseen kulttuuriin tuntuu kuuluvan tarve pitää jotain joukkoa kielteisesti leimattuna ja toiseutena. Ihan vuosikymmenestä ja vuosisadasta riippumatta aina jokin porukka on vuorollaan se, jota pitää kurmoottaa.
Joskus kevähällä oli paljon puhetta kirkollisen keskustelukulttuurin parantamisen tarpeesta. Nettipalstat tiedettiin kamaliksi tässä suhteessa, viestintätutkija sanoi painavan sanansa ja kirkkohallituksessakin reagoitiin. Sitten tuli kesä ja kaikki repesi taas.
Teemu Kakkuri, osaisitko määritellä tarkemmin, missä tuota alentuvaa suhtautumista viidesläisiin ilmenee? Simolan joidenkin kirjoitusten lisäksi. (No, viimeksi kyllä kirjoitti myönteisestikin.)
Taannoin herännäisten kesäpäivillä pastori Heinimäki esitti näkemyksenään, että ”raamatullisuus” edustaa harhaoppia. Samoilla päivillä dosentti Outi Lehtipuu katsoi tarpeelliseksi vaatimattomasti korostaa, ettei körteillä ole tapana mestaroida Raamatulla. Ei ole vaikea ymmärtää, minne suuntaan piikit oli kohdistettu.
Tässä suhteessa Heli Karhumäen kirjoitus on virkistävä.
Yleinen elämänkokemus vuosikymmenten varrelta on näyttänyt vähän tuonsuuntaista. Ja olen tutustunut aiheeseen kyllä ammatillisessakin mielessä.
Jumala on antanut meille Raamatun sitä varten, että ei jokainen tekisi sitä, mikä heidän omasta mielestään on oikein.
Sananlaskut:
30:5 Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
Kun on turva Jumalassa ja Hänen Sanassaan turvassa on paremmassa.
Mikään yhteisö ja heidän tapansa olla mestaroimatta tai mestaroida Raamattua ei meitä taivaaseen vie.
Parempi lukea Raamattua niinkuin on Kirjoitettu, kuin tulkita sieltä Jumalan Pyhässä Hengessä ilmoittamia Sanoja pois.
2.Timoteuksen kirje:
3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,