Silta kasteesta rippikouluun
Lukijani.
Varhaisin päätös, minkä rippikoulua koskien olen pappina tehnyt, liittyy kastekäskyyn: "Jos kastan, niin opetan." Oli pakko keskustella asia halki itseni kanssa, koska en halunnut lähteä Tanskan tielle. Siellä jotkut papit eivät suostuneet kastamaan, jos epäilivät lapsen jäävän vaille opetusta.
Päätös taata opetus johti siihen, että asiaan piti panostaa jo kastekeskustelussa. Silloin täytyy rakentaa silta, joka kantaa kastepäivästä rippikouluikään saakka. Opetusta ansaitsivat osakseen niin lapsen vanhemmat kuin kummit.
Sillan rakentaminen helpottui heti kun seurakunnat alkoivat lahjoittaa kastekynttilän. Kun kerron vanhemmille kastekynttilän merkityksestä, sanon samalla, että kynttilää on hyvä polttaa aina kasteen vuosipäivänä. Sitä tulee kuitenkin polttaa sen verran varovasti, että tapaa voidaan jatkaa ainakin rippikouluikään asti.
Kummeille painotan, että he ovat suostuneet virkaan, joka on latinaksi 'sponsor'. Heidän tehtävänään on taata, että kummilapsi oppii tietämään uskontunnustuksen merkityksen. Yhdessä vanhempien kanssa heidän tulee rukoilla lapsen puolesta, kasvattaa lasta kristillisesti ja vihdoin rohkaista lasta käymään rippikoulu.
Rippikoulu on välttämätöntä käydä, jos lapsena kastettu haluaa muutakin kuin oikeuden äänestää kirkollisissa vaaleissa. Välttämättömyys ärsyttää monia. Ärsyttää, kun on pakko tehdä jotain, vaikka se ei kiinnostaisi. Kun sen opettajana oivalsin, seurasi johtopäätös, että minun pitää panostaa kaikki osaamiseni rippikoulun laadukkaaseen toteutukseen. En saa leipääntyä, jotta en pahentaisi kaikkein vastakarvaisimpien rippilasten tilannetta. Heittäytyminen opetukseen koko kropallaan ja persoonallaan on kaiken A ja O.
Vastentahtoisten läsnäolo ei koskaan saa johtaa riman madaltamisen suhteessa osaamisvaatimuksiin. Siksi olen halunnut panostaa ulkolukujen tukemiseen, kuten parissa edellisessä blogissani olen kertonut. Opetusmateriaalin taas olen saattanut päivän tasalle kirkon jokaisen uuden rippikoulusuunnitelman myötä. Kurssia olen koko ajan korjannut myös oppilailta kerätyn palautteen avulla ennen kutakin rippikoulua.
Kuinka kestäviä silloista on tullut? 
Ei aavistusta! Mutta luotan, että johdonmukaisuus rakentajana on kantanut hedelmää.
Sinun
Harmaa rovasti
37 kommenttia
Kertokaa mulle miksi rakennetaan viidentoista vuoden pituinen silta, muuta jätetään tuo pieni loppupätkä tekemättä ? Jolloin nuoret putoavat sillalta virran vietäväksi. Johtuuko se eri työalojen kyvyttömyydestä tehdä saumatonta yhteistyötä, vai mistä? Miksi nuorista ei huolehdita sen jälkeen kun, heitä ei enää isosena olo kiinnosta?
Entäpä jos pyrkimyksenä olisi rakentaa silta rippikoulusta aikuisuuteen. Pirkkalassa katselin tuota siltaa ihmeissäni. Tosin siellä on monia etuja, joita ei kaikilla ole. Opiskelupaikat on lähellä. Ei tarvitse lähteä kotoa opiskelupaikkakunnille. Varojakin on ja nuorisotyö on ollut pitkäjännitteistä. Silti tomintamalli toimisi toisaallakin. Mikäli siihen olisi innostusta. Pirkkalassa on hienosti otettu huomioon nuorten näkökulma. Niinpä siellä ei ole mitenkään outoa, että seurakunnan nuorisotyöhön lähdetään mukaan ja siinä pysytään aikuisuuteen asti.
Nuorten illat alkavat heti konfirmaatio -iltana ja jatkuvat viikoittain. Joten leirifiilis ei ehdi kadota. Porukka ryhmäytyy, eikä kiusaamista hyvässä porukassa hyväksytä. Monessa paikassa nuorten illat alkavat joskus parin kuukauden päästä, jolloin hyväkin fiilis on jo kadonnut. Eikä toiminta enää vedä.
. Välillä ottaa niin päähän ja välillä suren, sitä että, miksi tähän ei pyritä koko maassa. Asian esiin nostaminen aiheuttaa jatkuvasti pelkkää puolustelua ja rippikoulutyön ylistämistä.
Kuinka toisin voisikaan suomen kirkon asiat olla, mikäli tämä pieni ja yksinkertainen asia voisi olla totta; rippikoulun jälkeen isoseksi, isosten isoseksi ja sitten vielä apuohjaajiksi. Eli otettaisiin huomioon nuorten kasvun näköala ja tuettaisiin kasvua
Kirkko voisi järjestää mielekästä tekemistä, myös rippikoulutoiminnan ulkopuolella esim. diakoniassa ja lähetysrintamilla. Mahdollisuuksia olisi paljon. Nyt viranhaltiat tekevät kaiken, eikä nuorille jää tilaa. Valtava helpotus olisi viranhaltioille, mikäli nuoret saisivat kasvaa itsenäiseen vastuuseen ja löytäisivät oman mielekkään tehtävänsä kirkon toiminnassa.
Tuettaisiin kasvua antamalla vastuullisia tehtäviä, sitä mukaa kuin ikää ja kokemusta karttuu. Yhteiskunnassa riittäisi palvelutehtäviä vaikka kuinka.
Pirkkala on huippuesimerkki. Olen iloinen siitä, että olen saanut aloittaa oman rippikoulu-urani isosena Pirkkalan nuorisotyönohjaaja Taru Lossin (silloin vielä Rakkolainen) vetämällä leirillä Aitolahden Vanhassa Pappilassa 1985.
Pirkkalan toimintamalli on Arto Köykän kehittelemä. Hän on oivaltanut nuorisotyöstä jotain aivan olennaista. Peilaan sitä Englannissa kohtaamaani seurakuntaan. Siellä pääsin näkemään jotain uskomattoman ripeää aktiivisuutta seurakuntalaisissa. Kirkko purususi juuri nuorten aikuisten ikäluokkaa. Siellä oli monia toimintatiimejä, jotka hyvin itsenäisesti olivat ottaneet tietyn osa-alueen hoitaakseen. Samalla pitäen seurakunnan johdon jatkuvasti tietoisena kaikesta. Kirkko antoi heille kaiken tukensa. Seurakunta myös kasvoi vauhdilla.
Heidän mallinsa ei sovellu meille. Oman kirkkomme rakenne ei taivu samaan akrobatiaan. Meidän olisi mahdollista aktivoida nuoremme moniin palvelutehtäviin jos vain alkaisimme rakentaa siltaa rippikoulusta eteenpäin. Sellainen mullistaisi koko kirkon toimintarakeneen. Nuorista kasvaisi viranhaltioiden tueksi valtava reservi luotettavia toimijoita. Syntyisi innostava imu kirkon toimintaan osallistumiseen. Nuorten vaikutuksesta koko kirkon toiminta kääntyisi rohkeasti ulospäin.
Entäpä jos kyseessä on vaikkapa ruokajakelun organisointi ja toteutus, täysin ilman viranhaltioita? Taikka vaikka kodittomien inhimillisten olojen järjestäminen. En ole kuulut, että kirkossamme olisi vastaavaa. Jos on, niin huomenna lähtisin tutustumaan siihen.
Mikäli oikein käsitin, niin homma toimi siellä siten, että jokin porukka toi ehdotuksensa seurakunnan johdolle ja lähti toteuttamaan sen jälkeen toimintaa itsenäisesti. Tiedottaen kaikesta kuitenkin tarkasti. Jolloin toiminta oli seurakunnan mission mukaista. Ristiriitoja kyettiin näin estämään tehokkaasti.
Meillä tarvitaan ensin kirkkoherran, diakoniatyön johtokunnan ja neuvoston hyväksyntä. Sitten vasta voidaan ryhtyä johonkin. Mikäli ryhdytään. Budjettiin on määrärahat saatava jo vuotta ennen ym. Tilanne on jo saattanut ajat sitten mennä ohi. Joten se ei toimi meillä.
Silta projekti voisi sen sijaan toimia hienosti. Sitä voisi rakentaa pikkuhiljaa Vuosi vuodelta. Moni nuorten vanhemmista tulisi mielellään mukaan. He saisivat tukea seurakunnasta nuoren kasvun vaikeina vuosina ja seurakunta monenlaista juttua vanhemmilta.
”Englannin” syteemissä vapaaehtoiset kertovat seurakunnan johdolle mitä aikovat tehdä. Johto kysyy tarvitaanko rahallista, tai muuta tukea seurakuunalta. jos ei, niin siitä vain toteuttamaan. Vapaaehtoisten johtajat käyvät parin viikon välein kertomassa toiminnan etenemisestä ja toimintatavoista.
Oma huonoin kokemus kirkon byrokratiasta oli nuorisotyössä. Tarvitsin 300 erääseen projektiin. Anoin sitä neuvostolta. 3:n kuukauden päästä tuli päätös: ei myönnetä.
Kokonaan vapaaehtoisten varassa oltaessa, ei vastaan tule tällaisia toiminnan esteitä. Maksetaan kulut omasta pussista porukalla. Ei tarvitse odotella seuraavia kokouksia, vaan voidaan toimia heti, kun tilanne tulee eteen.
Jokseenkin 10 vuotta sitten organisoin Heinolaan Isoveli toiminnan. Hankittiin miehiä kaveriksi pojille joiden lähipiiristä isähahmo puuttui syystä, tai toisesta. En silloin tiennyt Helsingissä toimivasta mieskaveri toiminnasta. Menin vain paikallisradioon ja tehtiin juttu. Kutsuin miehiä mukaan. Varasin Kymijoen rannalta saunan ja kerroin miehille aikeistani. Siitä se sitten lähti. Vein sen sitten MLL:n toiminnaksi. Ettei tarvinnut perustaa yhdistystä. Siellä se toiminta pyörii vielä tänäkin päivänä. Tällä viikolla on pidetään synttärit.
Kirjoittaja
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.
Jouni
Kiitos tekstistä josta käy ilmi kuinka perusteellisesti paneudut saamaasi tehtävään.
Ilmoita asiaton kommentti