Kiihtyvä vihapuhe, yhteiskunnan rakenteiden natina ja inhimillisten arvojen maahan polkeminen saavat minut enemmän kuin hämilleni. Aktiivisesti seuraan keskustelua kirkon ja politiikan eri foorumeilla. Korviin kantautuva kumu pelottaa.
Ihmiset väittelevät, mikä on kristillisten arvojen mukaista. Sanoiko Jeesus, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tarkoittiko Jeesus, että kaikki ihmiset ovat lähimmäisiämme vai rajasiko hän sen esimerkiksi vain sukulaisiin. Tuskin Jeesus lähetyskäskylläänkään tarkoitti, että kaikki ovat samanarvoisia ja kaikille on opettava ja saarnattava sanaa. Eikö tämä ole sanottu Raamatussa aivan selvästi?
Raamattuun on kirjoitettu paljon muutakin, ja paljon sellaista, mitä on vuosisatojen kuluessa alettu tulkita sen hetkisistä lähtökohdista. Se ei ole kuitenkaan tehnyt tyhjäksi Raamatun ydinsanomaa: rakastakaa toinen toistanne niin kuin teidän taivaallinen isänne on rakastanut teitä. Meillä ei ole oikeutta ottaa oikeutta omiin käsiimme, eikä meillä ole oikeutta vihapuheisiin ja -tekoihin.
Pakolaiset, turvapaikanhakijat, ”vääräuskoiset” ovat saaneet monista asioista syyt itselleen. Moni on huolissaan heidän kotoutumisestaan, ja moni miettii, kuinka puhtain aikein he ovat tänne tulleet. Silmien sulkeminen tosiasioilta ei ole järkevää, mutta kaikkien epäileminenkään ei ole.
Suomi elää taloudellista taantumaa. Vähän kaikesta pitää tinkiä, ja nähtäväksi jää, riittääkö se. Me olemme myös tottuneet saamaan aina hiukan enemmän, ja saavutetuista eduista on vaikea luopua. Kansantalouden vajoaminen yhä syvemmälle ei kuitenkaan ole saavutettu etu. Säästötalkoot ovat herättäneet paljon puheita, ja ahdistuneimpia ovat ihmiset, jotka elävät korvauksilla, tuilla, lisillä ja peruseläkkeillä.
Hyväpalkkaisten ja rikkaiden verotusta vaaditaan kiristettäväksi. Heidän verotuksensa on jo aika korkea, ja on hyvä muistaa, että he maksavat suurimman osan tulonsiirroista. Heitä ei siis kannata verotuksella häätää pois Suomesta.
Väinö Linna ei ole koskaan kuulunut suosikkikirjailijoihini, vaikka tietenkin olen lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Vahvasti minulle on nyt tullut mieleen, että yhteiskunnallisesti elämme kirjassa kuvatun kaltaisia aikoja. Sisällissota oli suurimpia tragedioita suomalaisten historiassa. Veli nousi veljeä vastaan, eikä järkipuhetta enää haluttu kuunnella.
Sosialidemokratian nousu koettiin hyvänä, ja hyvä se olikin. Ihmisten tasa-arvoisuus, työaika, torpparien oikeudet olivat kannatettavia arvoja. Ne olivat uusia ja ennenkuulumattomia tuolloisessa yhteiskunnassa. Kaikki eivät niitä oikein edes käsittäneet. Asian teki murheelliseksi vielä se, että kouluttamattomat, täysin alistetut ja hyödyttömiksi leimatut ihmiset saivat aseita. Vastapuolella olivat Saksassa koulutetut jääkärit, joten lopputulosta voitiin vain aavistella.
Silloin ihmisiltä puuttui tieto, ja kun uho nousi tarpeeksi suureksi, tietoa ei enää edes haluttu vastaanottaa. Sorrettu kansa nousi, ja syyllisiä olivat kartanonherrat ja patruunat. Kartanonherroille ja heidän pojilleen kelpasivat torpparien tyttäret ja piiat sängynlämmikkeeksi, mutta vahingon sattuessa vastuu jäi kevytkenkäiselle naiselle. Työläiset ja maata omistamattomat olivat syystä raivoissaan.
Mitkään puheet ja selitykset eivät auttaneet. Sosialidemokratia haluttiin käsittää niin, että kaikki, mitä on ollut tilallisilla, kuuluu nyt palkollisille. Enempää ei oppimaton kansa olisi voinut ymmärtää väärin, eikä aiheuttaa suurempaa tuhoa.
Latinalainen sananlasku sanoo, että lait vaikenevat aseiden keskellä. Niinkö meille on nyt käymässä? Suljemmeko korvamme ja otamme lain omiin käsiimme? Partioita kaduille, kodinturvajoukkoja pihoille ja omia ”poliiseja” muille yleisille paikoille? Näitä on nyt vaadittu, ja näitä on ollut. Kodinturvajoukkoihin kuuluvilla on monenlaista taustaa, ja kovia otteitakin on käytetty. Tämän päivän yhteiskunnassa tietoon olisi jokaisella mahdollisuus, mutta onko halua?
Kuljemmeko kehää? Toistuvatko viha ja väkivalta? Uskaltaako enää sanoa mielipidettään, koska sitten joutuu pelkäämään? Yhteiskunta on kaoottinen ja pelko lisääntyy. Yhtymäkohtien hakeminen Koskelan Akselin aikaan ei taida olla ihan tuulesta temmattua. Häneltä voisimme kuitenkin myös oppia. Akseli oli rehti ja suoraselkäinen mies. ”Silmieni tasalta mää kattelen joka ainoota”, hän sanoi.
Ehkä mekin?
Marketta Lahdenmaa :” Vahvasti minulle on nyt tullut mieleen, että yhteiskunnallisesti elämme kirjassa kuvatun kaltaisia aikoja. Sisällissota oli suurimpia tragedioita suomalaisten historiassa.”
Onneksi emme elä. Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta ja Venäjän vallankäyttäjillä oli ylin päätösvalta Suomessa. Anton Huotari kertoo Työväen kalenterissa 1927, että 22.5.1907 kautensa aloittanut ensimmäinen eduskunta hajotettiin jo seuraavan vuoden maaliskuussa venäläisen virkavallan toimesta venäläisten politiikkaan kohdistuneen arvostelun vuoksi. ”Samaan aikaan järjestettiin Venäjän ministerineuvoston yhä läheisempi sekaantuminen maamme sisäisiin asioihin, mikä sittemmin kehittyi vuonna 1910 ”yleisvaltakunnalliseksi lainsäädännöksi”.”
Vuoden 1908 vaaleissa valittu eduskunta hajotettiin 1909, kun puhemiehenä toiminut Svinhufvud ei ollut totellut määräystä, jonka mukaan eduskunnan avajaisissa pidetyssä puheessa ei saanut kosketella politiikkaa. Seuraava eduskunta hajotettiin marraskuussa 1909, syynä ns. sotilasmiljoonien kielto. Neljäs v. 1910 valittu eduskunta hajotettiin syksyllä 1910, kun eduskunta kieltäytyi käsittelemästä duuman hyväksyttäväksi tarkoitettua ”yleisvaltakunnallista lakia”. ”Vasta vuonna 1911 valittu eduskunta sai rauhassa istua lain määräämät kolme istuntokauttaan ja sen viimeisillä valtiopäivillä v.1913 puhemieheksi valittiin Oskari Tokoi. V. 1913 oli jälleen vaalit, mutta silloin valittu eduskunta sai maailmansodan vuoksi istua vain vuoden 1914 valtiopäivät. Vuoden 1916 vaaleissa valittu eduskunta sääti ns. valtalain, jota kuitenkaan ei saatu lainvoimaiseksi Venäjän vallankumouksen sekasortoisen tilanteen vuoksi, mikä johti eduskunnan hajottamiseen ja ensimmäiseen porvarien yhteisrintaman syntymiseen. Siihen asti eduskunnat olivat olleet sosialistienemmistöisiä.
Bolshevikit tekivät vallankumouksen Venäjällä ja tätä mieltä oli Venäjälle paennut ja siellä 30-luvulls likvidoitu sdp:n puoluetoimikunnan puheenjohtaja, kansanvaltuuskunnan valtiovarainministeri ja Työväen Punaisen Kaartin viimeinen esikuntapäällikkö Edvard Gylling vallankumouksen ja sodan ulottamisesta Suomeen: ”Päätös, johon puoluetoimikunta ei osaa ottanut, mutta joka annettiin sille tiedoksi, rikkoi siis aikaisemman kokouksen päätöksenkin ja yleensä sos.dem.puolueen menettelytapaohjeet. Tähän vedoten lausuin, saatuani puoluetoimikunnan kokouksessa päätöksestä tiedon, että vallankumouksen kautta hävitetään meillä kaikki työväen liikkeen saavutukset ja en voisi sitä missään tapauksessa kannattaa”. (Edvard Gylling 2.6.1918)
Lenin katsoi bolshevikkien [ml. Venäjälle paenneet suomalaiset] velvollisuudeksi tähdätä kansalaissodan syttymiseen ja oli mm. syyskuussa 1916 sitä mieltä, että ”Ihmisen, joka hyväksyy luokkataistelun, on hyväksyttävä myös kansalaissota”.
Minun näkökulmani oli kuitenkin hieman eri. Toki tiedän tuon historian ja tätieni ja setieni kertomukset vahvistavat niitä. Kirjoituksellani halusin tuoda esille sen, kuinka kansa, jolla ei ole tarpeeksi tietoa joko niin ettei sitä ole annettu tai niin ettei sitä ole halu etsiä ja löytää, voi vieläkin saada paljon sekasortoa aikaan. Tuossa trilologiassa Väinö Linna myös tuo vahvasti esiin venäläisten vallan. En käsitellyt sitä. Käsittelin vain pientä osaa tuosta kaikesta.
Kansalaissodasta minulla on hyvät tiedot. Jopa hyvin konkreettiset sukuni kautta.
Marketta Lahdenmaa :” Tuossa trilologiassa Väinö Linna myös tuo vahvasti esiin venäläisten vallan. En käsitellyt sitä. Käsittelin vain pientä osaa tuosta kaikesta. Kansalaissodasta minulla on hyvät tiedot. Jopa hyvin konkreettiset sukuni kautta.”
Wikipedian mukaan ”Trilogian erityisenä ansiona on pidetty sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat ”toisten” eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta. Teossarjaa on pidetty sepitteellisyydestään huolimatta kuvaamansa ajanjakson yhteiskunnallisten olojen realistisena kuvauksena, eräänlaisena sosiaalihistorian yleistajuistamisena.”
Myös omat tietoni ovat sukuni kautta hyvin konkreettisia. Isoäitini jäi 1918 punaorvoksi, kun hänen asetta kantanut isänsä vangittiin 13.4.1918 Töölön sokeritehtaan pihalla ja passitettiin Suomenlinnan vankilerille, jonka seurauksena hän menehtyi nälkään.
”Mun mummoni” oli karjalainen Sortavalassa eläneen vakaumuksellisen ortodoksiperheen lapsi, eikä hän ”ryssänkirkkolaisena” koskaan uskaltanut kertoa meille lapsuudestaan. Hänen vanhimmasta lapsestaan tuli pienyrittäjä-isäni, joka 10-vuotiaana oli nyt rajan taakse jääneessä kotikylässään lapsiryhmässä, jota venäläiskone oli tulittanut, minkä jälkeen hän liittyi Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin . Se ”kunniamaininta”, jonka Suomen valtio on hänelle ja muille hänen kaltaisilleen ”hiljaisesti hyväksynyt” , on luettavissa voimassa olevan kansainvälisen asiakirjan sotasyyllisyyssartikloista.
Väinö Linna on kuvannur fiktiivistn hahmojen kautta tuota aikaa hyvin etten sanoisi mestarillisesti. Vaan kuten aina, tulkinta jää kuitenkin lukijalle. Minä en vertaa nyky-yhteiskuntaa, vaan totean, että tiettyjä ilmiöitä on olemassa, jotka nostattavat vihaa. Mielipiteen-ja sananvapaus on, mutta uskaltaako olla eri mieltä.
Kansalaissodasta on kauan, mutta ei tarpeeksi kauan. Hyvinvointi Suomessa on lisääntynyt, mutta yhteiskuntaerot ovat kasvussa. Osattomuus, syrjäytyminen ja ”näkymättömyys”, ovat vaarallisia asioita tämänkin päivän yhteiskunnassa
Mistä tuo Gyllingin lausunto on saatu? Olihan hän kuitenkin punakaartin johtajia.
Juhani Ketomäki :”Mistä tuo Gyllingin lausunto on saatu? ”
Arvo Ylärakkolan 1976 julkaistusta kirjasta Edvard Gylling – Itä-Karjalan suomalainen rakentaja. Ruotsissa asunut Ylärakkola oli saanut teosta varten tiedonjulkistamisen kohdeapurahan ja takakannen tekstin mukaan ”kirjan aineisto on peräisin Helsingin, Tukholman, Leningradin, Petroskoin, Lontoon, Varsovan ja Hampurin kirjastoista ja arkistoista.”
Gyllingin lausunto sisältyy hänen Turun hovioikeudelle antamaansa lausuntoon, jossa hän on sanonut myös mm, että ”Turmiollinen, tämän kevään tapahtumiin, sen verisiinkin ilmiöihin, johtanut kiihotus ei ole tullut Suomen sos.dem. puolueen sanomalehdistöstä eikä puolueen agitatsionitoiminnasta, vaan toiselta, venäläiseltä taholta, jossa anarkistista yllytystä ja anarkistisia tekoja on teoriankin kannalta puollettu.”
Kiitos tiedosta. Olen sen kirjan lukenut mutta en muistanut.