Reijo Suni: ”Jeesuksesta on kirjoitettu 20 evankeliumia.” Minulla on kirjahyllyssäni Johannes Seppälän suomentamat Apokryfiset evankeliumit (1979 Joensuu). Siinä on mm. viisi evankeliumiapokryfia. Niissä löytyy yhtä ja toista, mitä voi käyttää hartauden harjoittamiseen. Tai kuten kääntäjä itse kirjoittaa johdannossa (s. 11): ”Apokryfeihin ei pidä suhtautua liian vakavasti. — Niitä on parasta lukea, niin kuin kaunokirjallisuuden tuotteita ainakin–.”

Kiitos palautteesta, Reino Suni.

Olen pahoillani siitä, että kirjoitin etunimesi väärin ja siten satutin Sinua. Pyydän sitä anteeksi!

Panen myös tuon ilmoittamasi kirjan nimen muistiin siltä varalta, että sitä joskus tarvitsen.

Jos aloittaa Raamattuun tutustumisen edes siten, että pitää sitä kaunokirjallisuutena, saattaa päätyä oivaltamaan sen välittämän perimmäisen sanoman. Aivan kuten osuva sanonta jostakin nykyajan kaunokirjallisesta teoksesta saattaa lainautua monia ihmisiä rohkaisevaksi mietelauseeksi.

Koska Raamatun sanoma on puhutellut ihmiskuntaa jo kauan, rohkaisen epäröiviä ihmisiä tutustumaan siihen itse haluamallaan tavalla ja tekemään sen jälkeen omat johtopäätöksensä.

Raamatun tekee lukemisen ja todesta ottamisen arvoiseksi se, että sen kirja- ja kirjekokoelmaan on seulottu ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana se aines, jonka on katsottu uskollisimmin välittävän sitä sanomaa, jota Jeesus julisti. Raamatun kirjoituksilla on siten ikään kuin alkukirkon laatutakuu.

Uuden testamentin kirjoitusten valinnassa on ollut kaksi tärkeää perustetta. Ensinnäkin laaja levikki eli käyttö jumalanpalveluksissa monessa seurakunnassa. Ja toiseksi apostoliseksi tunnustettu alkuperä niin sisällön kuin alkuperän puolesta. Valinta ei tapahtunut hetken mielijohteesta vaan yli 200 vuoden kuluessa.

Uuden testamentin kirjaluettelot on mainittu jokseenkin nykyisen kaltaisina Laodikean kirkolliskokouksessa v. 363 ja Karthagon kirkolliskokouksessa v. 397, mutta niistä ei ole annettu mitään julkilausumia, vaan kyseessä on ollut lähinnä voimassa olevan asiaintilan toteaminen.

Vanhan testamentin kirjakokoelma on periaatteessa sama kuin vuonna 100 jKr. juutalaisten kirjanoppineiden Jamnian kokouksessa hyväksymä kokonaisuus.

Raamatun sisäinen todistus itsestään (esimerkiksi 2. Tim.3:16 tai 2. Piet. 1:16,21) voi vakuuttaa yhdet ja sen maailmanlaajuinen miljardilevikki voi vakuuttaa toiset sen etevämmyydestä johonkin muuhun kirjaan nähden.

Raamattu kertoo sekä ihmisistä, joille Jeesuksen sanoma kelpasi että heistä, jotka se karkotti kauemmas. Ajankohtaiseen pääsiäisen teemaan liittyvistä valinnoista tunnetuin lienee Jeesuksen rinnalla ristillä riippuneiden rikollisten ratkaisu. Toinen liittyi pilkkaajien kuoroon, toinen uskoi. (Luuk. 23:32-43)

Raamatun pitäminen Jumalan sanana perustuu samalla tavoin uskoon. Johtopäätöstä sen erityisestä arvosta oman elämän ohjenuorana ei voi pakottaa kenenkään päähän tai sydämeen.

Kertomus on monelle kristitylle hyvin merkittävä.

Idän kirkon perinteessä Jeesuksen kanssa samaan aikaan rangaistujen rikollisten erilainen ratkaisu näkyy Suomessakin niissä risteissä, joita käytetään esimerkiksi ortodoksisissa hautamuistomerkeissä. Tämän ns. venäläisen ristin pitkän poikkipuun yläpuolella on nimikilpeä (Jeesuksen rangaistuksen syytä) kuvaava lyhyempi poikkipuu. Pystypuun alaosassa on jalkalautaa kuvaava vino poikkipuu, jonka toinen pää osoittaa vinosti ylös parannuksen tehneen rikollisen merkiksi, toinen vinosti alas sen merkiksi, että toinen rikollinen kuoli syntisenä.

Monen maailmassa harjoitetun uskonnon pyhinä pidetyissä kirjoituksessa on ainesta, joka kelpaa hyväksi elämänohjeeksi muillekin kuin kyseisen uskonnon harjoittajalle. Siinä mielessä eri kirjoja voi pitää samanarvoisinakin.

Raamattu kirjana ei vaadi arvostamaan itseään muita korkeammalle. Sillä on kuitenkin erityinen arvo ja uskottavuus sellaiselle ihmiselle, joka lukee sitä etsien sieltä itselleen Jumalan sanaa ja todistusta Jumalan olemassaolosta.