Saapasjalkaiset

 

Ensin tulivat isot, sitten toiset isot.

Hetken kuluttua saapuivat ihan pikkuiset, punaisten kumisaappaiden jäljet ja niiden rinnalla vähän isommat.

Kuljettiin kevätmetsän viimeisillä lumilämpäreilla ja pälvissä ja jälkiä tuli koko ajan lisää. Oli niitä joku tehnyt jo aikaisemminkin: tuossa oli kauris pomppinut, ihan hiljan, ja tuolla oli peuran jälkiä. Pupukin oli seikkaillut kevätmetsässä, mutta kaikkien pupua kevyempien otusten jäljet eivät olleet kinoksen karheaan pintaan enää painuneet.

Kun saapasjalkaisten vierailu oli ohi, metsänväki huokasi helpotuksesta, ehkä joku kävi nuuhkaisemassa jälkiä ja elämä suurten kuusien ja käkkyräoksaisten honkien katveessa jatkui vakaalla tavallaan. Jälkiä suli näkyviin, kun lämpö sai lumen hupenemaan, lumella vanhoissa jäljissä talven koko historia. Ei niissä mitään uutta ollut.

Metsässä, kevätlumella, varjopaikoissa jäljet säilyvät muutaman päivän, sitten aurinko sulattaa lumen ja vesi virtaa pieninä puroina pois. Sammaleet ahmivat kevään kosteutta sisäänsä, metsän vihreä matto litisee ja joustaa pienen saappaan alla.

 

Me jätämme jälkiä elämään. Askelilla, kosketuksella, katseella. Eniten sanoilla. Huonosti sanotut lauseet ja tökerösti ajatellut huomautukset jäävät mieleen eikä niitä jälkiä pyyhitä pois, ei, vaikka lumi sulaisi ja sataisi uudelleen.

Kaksi asiaa on tärkeää. Ensiksi: puhua niin, ettei loukkaa toista. Toiseksi: kuunnella niin, ettei kaikista huonosti tavoitelluista sanoista närkästy ja ota itseensä.

Sanoja voi punnita tarkasti ja sanomisensa muotoilla niin, että toinen jaksaa kuunnella raivostumatta. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta eri mieltä voi olla viisaastikin.

Elämä jättää meihin jälkiä. Pieniä kertomuksia metsäretkistä, auringosta, puron solinasta, siitä äänestä, joka kuuluu, kun kuiva oksa rasahtaa poikki. Jos on pienet saappaat, niistä jäljistä kasvaa iso kuva maailmasta ja luonnosta. Jos on jo isot saappaat, ne jäljet palauttavat sydämeen jotain oikeaa.

Niin kuin hyvät sanat.

 

Tekstiin liittyvät kuvat näet Sanataidon blogisivulla.

3 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kannatti noudattaa vihjettä ja katsoa kertomus kuvien kera. Kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Liisa Laurila sanoo:

    Kiitos Sinulle vaivannäöstä. En tiedä, saisiko tähän blogiin liitettyä kuvia. Olen aika varma, etten osaisi, vaikka se olisi helppoakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Mikään ei estä kokeilemasta.

      Blogin kirjoitustilassa on otsikon alla painike Lisää media. Siitä avautuu näkymä Siirrä tiedostoja. Kun olet valinnut kuvan kuvakirjastostasi, paina Valmis. Avautuvassa näkymässä voit antaa kuvalle nimen (ja tehdä muutakin). Sitten painat Lisää tekstiin.

      Oletuksena kuva käyttäytyy tekstissä, kuten alkuperäisessä blogissasi eli valloittaa korkeutensa mukaisen alueen kirjoitusalueelta. Jos kuvan koon määrittelee riittävän pieneksi (ainakin pienoiskuva 150×150), sen voi asetella siten, että teksti kulkee oikealla tai vasemmalla.

      Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, onnistut varmasti!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Laurila
    Liisa Laurila

    Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi