Ylivieskan kirkkopalossa olisi voinut käydä vielä huonomminkin!

Käsin tehdyissä temppeleissä

vierailee vaan ei asu Jumala.

Kirkko keskellä kylää

Ylivieskassa parin vuosisadan ajan

nyt äkkiä onkin tyystin poissa!

Lankalauantaina 26.3.  A.D.  2016

ei enää alttaria, urkuja, ehtoollisvälineitä,

kirkkotekstiilejä, kelloja,  saarnatuoliakaan:

taivaan tuuliin kadonneet kaikki!

Jäljellä vain rauniot savuavat,

näky lohduton.

Poroiksi on poltettu Herran huone ihana,

tuhottu täysin pyhä paikka miespolvein moniaitten.

Raunioille kokoontui nyt kirkkokansa hämmentynyt,

taivasalle viettoon pääsinpäivän ylimaallisen.

Onni onnettomuudessa tämä:

pahaa tekoaan ei pyromaani sentään

toimeen pannut aikaan messun pääsiäisöisen.

Voin kuvitella: ”Kirkko palaa!”

Huuto saisi aikaan paniikin ja pakokauhun,

ja väki suin päin pakeneva

talloisi kaatuneet jalkoihinsa.

Näin tietää historia kertoa:

kirkkovieras pitkästynyt

joulukirkossa kerran muutamankin keksi

äänellä kovalla parvelta alas saliin huutaa

varoituksen kohtalokkaan, perättömän,

mi lopulta vaati ihmishenkeä monta.

Tungoksessa ihmislauman täysin vauhkoontuneen

rusentui eturivi ulos pyrkijöitten

vasten  ulko-ovea sisäänpäin aukeavaa.

Ei terrorismi,  palvonta saatanan

tahi pakolaisvihakaan

ollut tuhopolton syy, vaan

ongelmat yksityisen ihmispolon,

näin kertoi poliisi.

Korvaussummalla vakuutusten

tuskin uutta kirkkoa saa,

siis yhteisvastuuta taas tarvitaan.

Rukousta, rakennustarvikkeita  ja rahaa,

knowhowta, työmiehiä ja palvelusta monenmoista.

Huomioon valtakunnalliseen pääsi kirkon poltto,

muistutti kuitenkin oikein kirkkoherra paikan päällä:

Jeesus on se, joka toivon antaa, pahasta päästää,

hän voittanut on vallat pimeyden.

Tyrmistys ja järkytys Helsingissä Ylivieskan luokkaa,

jos polttaisi joku puukirkon vanhan laidalta Ruttopuiston.

Yritetty toki on, vielä onnistumatta.

Kymmentä vaille 200 vuotta väliaikaista

on Vanha kirkko nyt ollut paikallaan,

niistä 36 sen kanssa jaan.

Kera  E. W. Pakkalan, Osmo Tiililän ynnä kumppanein

on ollut hienoa saada kuulua saarnaketjuun pitkään,

liittyä jatkoksi julistajajoukkoon nimekkääseen.

Tulipaloon katkeavan en tuon ketjun suinkaan soisi.

Jos kokisi vanhin kirkko Helsingissä  kohtalon kovan,

ei patsas Lönnrotin enää silmillään kivisillä

näkisi uutta kirkkoa paikalla tuolla.

Vierelle kirkon kivijalan jäisivät vain vessat vihreät,

nuo Helsingin kaupungin pystyttämät.

Ainoa virsi, mi korviin kantautuu,

on Yhtymän herrain, se kuuluu näin:

Ei ole rahaa enää kuin hallintoon ja tietotekniikkaan!

Minä uskon unelmiin: portti ikuisuuden niihin piilotettu on.

Jos pois otettaisiin meiltä Vanha kirkko,

niin hihhuliteltan oitis vuokraisimme,

sellaisen oikein ison ja valkoisen,

raunioille kirkon entisen pystyttäisimme sen.

Alusta me alkaisimme kaiken uudelleen.

JEESUS ELÄÄ, tästä moton mainion itsellemme teemme.

Sillä ainoastaan avulla ylösnousemususkon

avautuu merkitys ja mieli kantamamme ristin.