Jeesus sanoo: ”Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’ Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt. 13:15-17)
Mitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän puhuu terveestä silmästä?
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17); miten saamme korvan, jolla voimme kuulla Kristuksen äänen ja näkevän silmän, jolla näemme Kristuksen?
Sielun silmä, mikä se on?
Miten sydän liittyy silmään ja korvaan?
Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. (Job. 42:5); mitä tämä tarkoittaa?
Kaikki julkaistut blogini:
”Parannuksen tekeminen tarkoittaa pelkästään sitä, että synti opitaan todella tuntemaan, sitä kadutaan ja siitä luovutaan.” Synti on jumalattomuutta. Siitä pääsee eroon vain uskomalla itsensä Jumalan käsiin. Pelkästään synnin tunteminen, sen katuminen ja siitä luopuminen sisältää uskon.
Aivan, Pentti.
Minun kokemukseni on se, ettei ihminen juurikaan pysty omin voimin synnistään luopumaan.
Korkeamman avun varassa se kaikki on.
Olen kuitenkin ajatellut, että Pentti älykkäänä ihmisenä tajusi jotakin siitä, mitä tämä
kirjoittelu raadollisimmillaan on. Siksi aamulla otin kantaa. Otan yhden esimerkin:
1) Jos nyt vaikka ottaa puheeksi sen, että usko on myös ”eläviä tuntemuksia”
alkaa ahkera vakuuttaminen, että usko ei ole tunteissa, vaan ”sola fide, promptem Christus”.
Tuohan on selvää ohitse puhumista, ei uskon perustuksesta ole edes puhuttu.
2) Kysymys on siitä kun on saanut uskon / päässyt armon tuntemiseen +
kun on päässyt irti epäilyksistä tai epätoivosta vapauteen.
Olen sitä mieltä, että kyllä se tuntuu. Sitä ei saisi sanoa, se on jonkun mielestä lain alla olemista.
3) Sitten voidaan tuomita pietismi.
Pietismiä tutkineena tiedän, kuinka herätysliikkeissä nimenomaan k e h o t e t a a n
uskomaan v a s t o i n omia tunteita ja uskomaan sanaan, katsomaan Kristukseen.
4) Siitä huolimata usko on eläviä tunteita: välillä sydän on kuin jäävuori, välillä hehkuva, välillä ei
tunne yhtään mitään. Sitten taas saa tuntea suloista Jumalan lapseutta ja Isän rakkautta.
5) Kirkossamme on useita herätysliikkeitä. Jokainen niistä on syntynyt painottaessaan tiettyä asiaa.
Inhimillisyys saa helposti aikaan sen. että tietyn asian painottaminen korostuu. Joskus jopa
ylikorostuu tai vääristyy.
6) Olin tuossa Sanansaattajan sivulla. En löydä omien ajatusteni kanssa ristiriitaa.
Siinä tuotiin kumminkin esille Siionin Kanteleestä tuttu laulu:
: ”
Voit olla kuollut ja tunteeton,/ vaan silti Herrasi kerran on/
jo ostanut sinut elämään,/ hän maksoi velkasi verellään./”
Ja toisessa säkeistössä: ”Ei Herra punnitse uskoa,/
Amen.
Silti vanhurskauttamisopin yksinomainen korostaminen vie helposti siihen,
ettei sanaakaan saa puhua tuntemuksista….
7) Kun syntinen nainen fariseuksen talossa itki ja suuteli Jeesuksen jalkoja, eiväköhän
ne olleet eläviä tuntemuksia siitä, että saa olla rakastettu ja Jumalan lapsi!!!!
Entäs sitten, kun joku ehtoollispöydästä noustuaan kiittää Jumalaa?
Missä tämä pietisti tekee syntiä?.
Poimin nähtäväksesi, Pentti, seuraavan katkelman Concordian sivulta.
LAKI JA EVANKELIUMI
Ristin teologia kontekstissaan.
Robert D. Preus, teologian tohtori, USA (1924-1995)
Modernissa läntisessä maailmassa monet ovat tosiasiallisesti pelkästään nimellisesti kristittyjä, kulttuurikristittyjä, käytännön ateisteja. Siitä syystä on välttämätöntä, että näille ihmisille esitetään laki, samoin kuin kristilliselle yhteisölle. Sillä lain päätarkoitus on ilmoittaa ihmisen synti ja syyllisyys Jumalan edessä
Mitä tohtori Preus tarkoittaa lailla tässä yhteydessä? Kulttuurikristitty taitaa olla omasta mielestään kohtuullisen hyvä ihminen, joka ei juurikaan riko kymmentä käskyä vastaan. Onko hänen eteensä vyörytettävä Mooseksen laki puhtaussäädöksineen ja kuolemanrangaistuksineen? Jos hän on käytännössä ateisti, liikuttaako häntä syyllisyys Jumalan edessä? Onko nimiksristitylle saarnattava rakkauden kaksoiskäskyä? Rakkautta ei kuitenkaan voi puristaa itsestään, vaan sen voimana on Jumalan rakkaus. Minusta näyttää, että Jumalan hyvyyden ja rakkauden saarna olisi tässäkin tapauksessa se, joka voisi sulattaa sydämen ottamaan Hänet vastaan.
Teologiassakin on kai niin, että asioilla on tietty järjestys.
Jos lasta ei ole vielä edes siitetty, tuskin hyödyttää pohtia minkälaisen rippipuvun hän hankkii.
Lienee siis vain joku hieno kirjallinen kikka puhua nyt tässä yhteydessä Mooseksen lain puhtaussäännöistä, kun edessä on luterilaisen Missourin synodin proffan esitelmä?
Kukaan ei pysty puristamaan rakkautta itsestään, emme sellaisesta ole koskaan kuulleet?.
Tavallaan tätä koskeva illuusio on yhä vankemmin tullut kirkkomme julistukseen.
Puhutaan rakkauden harjoittamisesta, mutta ilman mielenmuutosta ja Kristusta.
Hänessä kumminkin on kaiken rakkauden ainoa lähde.
Miksi ei ateisti voi tulla tuntemaan Jumalan tahtoa?
Vaikeampaa se kai on hyvin hurskaalle ihmiselle?
”Miksi ei ateisti voi tulla tuntemaan Jumalan tahtoa?” Toki voi. Jumalan tahto ihmistä kohtaan on hyvä. Näinhän enkelitkin laulavat jouluyönä. Välittyykö Jumalan tahto lakia saarnaamalla?
Eiköhän tuo asia jo käy selvästi ilmi edeltäneistä kommenteista?
Kommenteista selviää, että Jumalan tahdon uskotaan välittyvän hänen laistaan. Minusta se on vain toinen puoli hänen tahdostaan. Toinen puoli tulee näkyviin, kun Jumalaa ylistetään hänen hyvyydestään ja suurenmoisuudestaan: ”Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen — mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!”
Parannus
Realistinen oppi perisynnistä – Melanchthon väittää Augustinuksen kanssa, että taipumus pahaan ei ole jokin neutraali asia, vaan se on todella synti (Apol. II,42) – johtaa luterilaiset uskonpuhdistajat uuteen ja täysin erilaiseen käsitykseen ja käytäntöön parannuksen opinkohdassa, vallankumoukselliseen käsitykseen, jonka Luther ilmaisi jo 95 teesissään ja joka oli välitön syy paavi Leo X suorittamaan Lutherin kirkosta erottamiseen vuonna 1520. Luterilaiset tunnustukset kehittävät ja puolustavat tätä uutta oppia parannuksesta, joka merkitsee paluuta oikeaan käsitykseen Uuden testamentin tarkoittamasta metanoiasta (kreik. metanoia = mielenmuutos, toim. huom.].
Millainen siis on luterilainen oppi ja käytäntö parannuksen kohdalla? Luther selvittää tätä Schmalkaldenin opinkohdissa heti käsiteltyään syntiä (perisyntiä) ja lakia:
”Lain tärkein tehtävä ja vaikutus on , että se paljastaa perisynnin hedelmineen ja osoittaa ihmiselle, kuinka pohjattoman syvälle hänen luontonsa on langennut ja turmeltunut, tarvitseehan hän lakia sanomaan, että hänellä ei ole Jumalaa, vaan hän palvoo vieraita jumalia; sitä hän ei ennen lain tuloa ja ilman lakia olisi ikinä uskonut. Näin hän kauhistuu, nöyrtyy, menettää rohkeutensa, joutuu epätoivoon, ottaisi mielellään avun vastaan mutta on aivan neuvoton, alkaa vihastua Jumalalle ja nurista. Tätä tarkoittaa Room. 4: ’laki saa aikaan vihaa’ ja Room. 5: ’laki tekee synnin suuremmaksi”’ (SA III,2,4-5).
Tämä on lain työ niin jumalatonta kuin uudestisyntynyttä kohtaan Lutherin mukaan. Melanchthon yhtyy tähän tuomioon Apologiassaan sanoessaan uudelleen ja uudelleen, että laki syyttää aina (Apol. IV, 38, 62, 103, 128, 167, 179, 204, 260; XII,34,88; vrt. FC SD I,6,31,32). Laki syyttää aina, paljastaa Jumalan vihan syntiä ja syntistä kohtaan, tuomitsee syntisen ja kauhistuttaa häntä (Apol.
IV,38,131,144,257,260; XII). Luther ja Melanchthon puhuvat tässä siitä, mitä Luther kutsuu passiiviseksi katumukseksi. ”Todellinen sydämen suru, kuoleman kärsimys ja tuska”, ei paavilaisten ”keinotekoiset murheet”. Luther päättelee, että paavilaiset ovat vesittäneet synnin. Niinpä he vesittävät parannuksenkin. He eivät tiedä, mitä synti on, nimittäin perisynti kaikkine seuraamuksineen. Tämän seurauksena he opettavat ja harjoittavat väärää parannusta, jossa syntisraukkojen tulee tunnustaa kaikki kuolemansynnit papille ennen kuin he voivat saada anteeksi. Hänelle opetettiin, että mitä puhtaampi ja täydellisempi hänen tunnustuksensa oli, sitä paremmin hän voi suorittaa hyvityksen synneistään ja hankkia ”armon Jumalan edessä”. Sellainen käytäntö, jossa ei välitetty uskosta ja Kristuksesta, ruokki epävarmuutta. Luther kuvaa tätä käytäntöä: ”näin tehtiin lakkaamatta parannusta, mutta parannusta ei saatu ikinä tehdyksi” (SA III,3,23). Vastoin tätä osittaista ja paloittaista parannusta tekosynneistä Luther esittää todellisen parannuksen, jota Johannes Kastaja ja apostolit saarnasivat. Tässä parannuksessa ei kinastella ”siitä, mikä on syntiä ja mikä ei, vaan kaikki, mitä meissä itsessämme on, julistetaan erottelematta pelkäksi synniksi” (SA III,3,36).
Robert Preus: vanhurskauttamisoppi.
.
Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Oli hienoa lukea autuaan Robert D. Preussin tekstin.
Olen aina pitänyt sellaisesta selityksestä, joka osoittaa synnin olevan ihan muuta kuin yksityinen teko, joka on vasta ihmisen syntisyyden seuraus. Syntisyydestään ihminen ei myöskään pääse koskaan eroon.
Ilmeisesti syntisyyden kokemisessa on meidän kirjoittajien kohdalla eroja, en mene kuitenaan ketään osoittelemaan. Ajatus tulee mieleeni siitä, että tämän saman teeman ympärillä ohipuhuminen on ollut suorastaan runsasta. Onko niin, että Jumalan lasten syyttäjä ei rakasta tätä aihetta?
Minulle tarjotut vasta-argumentit näet ovat järjestään koskeletteet ihmistä, joka on uudestisyntynyt ja elää
armon piirissä. Sitähän Paavalin tuttu lause ”sitä hyvää jota en tahdo, teen minä…jne”.
Itse taas olen aloittanut keskustelun siitä, että kaikki eivät sitä ole, joten heitä etsitään.
Kristuksen kirkko on näet lähetetty myös etsimään eksyneitä ja isän perinnön tuhlanneita.
Tämän asian tajuaminen on kirkossamme suorastaan pimennossa. Väärän opetuksen vuoksi.
Taivaallinen nuotta vetää rantaan kaikenlaisia kaloja. On siis ymmärrettävä, että Kristuksen löytäneen Sauluksen eli Paavalin, kokemukset eivät voi koskea niitä, jotka vielä ovat – kuten hän itse
mennyttä elämäänsä efesiläisille muistelee – kuolleet syntien ja rikkomusten tähden.
He eivät näe voi olla armon piirissä, joska ovat turmeltuneen mielensä eli lihansa vallassa.
Heidät on siis myös saatava hereille.
”Mutta kuka valmistautuu taisteluun, jos sotatorvi antaa epäselvän äänen”.
Olen Martti Pentin kanssa monesti ollut eri mieltä, mutta hän on tajunnut, mikä keskustelussa on ollut vikana.
Kun katsot esim. Lutherin argumentointia, ei hän argumentoi koko luku kerrallaan, vaan poimii
yhden tai kaksi relevanttia lausetta. Niin minäkin olen tehnyt.
Jorma, kiitos kommenteista. On hyvä välillä pohtia, miksi lainaamme jotain kohtia ja joitain emme. Lisäksi lakia ja evankeliumia ei koskaan saa sekoittaa keskenään. Vanhurskauttamisoppi on tärkeää.
On varmaan hyvä kysyä jokaisen itseltään, missä vika jos asiallinen ja rehelinen referointi ei miellytä?
Olen saanut tutkijan koulutuksen, ja käynyt metodiikasta varsin vaativat kurssit.
Kukaan toinen tutkija ei ole koskaan puuttunut minun tapaani referoida ja lainausten avulla
argumentoida väiteitäni.
Saahan väitteitäni vastustaa – en minä jumala ole – keskustelupalstalla sen tulisi tapahtua asiatiedoin, eikä
muotoseikkoihin puuttumalla
Luku kerrallaan lainaaminen ei ole enää lainaamista, vaan kopiointia.
Sellainen ei kuulu keskusteluun.
Jorma, kiitos hyvistä kommenteista. En usko, että monikaan täällä olisi siihen puuttunut, mutta minä nyt niin tein. Ne kohdat ovat kokonaisuudessaan täyttä asiaa.
Osui tuossa hyllyä järjestellessäni Lutherin mainio teos ”Laki ja Evankeliumi”.
SLEYKirjat 1983. ss 38-40
Nuoruuden hankintoja.
Jos haluaa lukea koko kirjan, on se suositeltavaa, mutta tilanpuutteen vuoksi lainaanvain
osan teeseistä, koska a s i a e i muutu miksikään siitä, vaikka ne pantaisiin tähän kaikki.
15
Jos syntiä ei tunneta, syntyy väärä luottamus synnittömyyteen, kuten pakanoista ja myöhemmin pelagiolaisista huomataan.
16
Jos kuolemaa ei tunneta, eletään siinä luulossa, että on vain tämä elämä eikä mitään toista elämää tule.
17
Mutta koska ainoastaan laki opettaa tuntemaan molemmat, sekä synnin että kuoleman,
laki osoittautuu mitä suurimmassa määrin välttämättömäksi ja hyödylliseksi.
18
Kaikki se, mikä paljastaa synnin, vihan ja kuoleman, toimittaa lain tehtävää, tapahtukoon se sitten Uudessa tai Vanhassa testamentissa.
19
Synnin paljastaminen ei nimittäin johdu eikä voi johtua muusta kuin on olemassa laki, jolla on tämä vaikutus ja varsinainen voima
20
Laki ja synnin osoittaminen tai vihan paljastaminen ovat termejä, joista yhtä voi käyttää toisen sijasta,
kuten termit ihminen, nauramaan kykenevä tai järjellä varustettu.
21
Jos kumoat lain mutta säilytät vihan paljastamisen, se on sama kuin kieltäisi Pietarin olleen ihminen, mutta
väittäisit hänen olleen nauramaan kykenevä ja järjellä varustettu.
22
Samanlaista viisautta on KUMOTA LAKI ja opettaa silti, synti on annettava anteeksi.
23
Koska Pyhän Hengen kirja, Raamattu, sanoo että synti opn kuollut ilman lakia ja missä lakia ei ole,
siellä ei ole rikkomustakaan
24
niin että on mahdotonta, että syntiä on tai sitä tunnetaan ilman lakia, olipa se kirjoitettu
tai sydämiin kaiverrettu
25
Edelleen siitä seuraa: Kun mitään syntiä ei ole – siinä tapauksessa, että laki on kumottu –
ei ole Kristustakaan, joka vapauttaa synnistä. Niinhän Kristus itse sanoo: Terveet eivät tarvitse parantajaa.
26
Mutta kun Kristus tuli, ei kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen, hän olisi kuollut turhaan, jos ei olisi mitään lakia, joka on täytettävä meissä
27
Ja koska Jumalan laki vaatii meiltä kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, nämä lakia vastaan taistelevat kumoavat myös kuuliaisuuden Jumalaa kohtaan
45
Sillä niin kuin laki oli ennen Kristusta, on se ollut meitäkin meitäkin syyttämässä, mutta Kristuksen turvissa se on syntien anteeksiantamuksella lepytetty, ja nyt tästä lähtien laki täytetään Pyhän Hengen avulla.
TÄHÄN VIIMEISEEN NRO 45:een TIIVISTYY KESKUSTELUN ALKU.
Lepytys ei tietenkään koske niitä, jotka eivät ole saaneet tai ovat menettäneet Pyhän Hengen.
Heitä paimenen viran on etsittävä ja johdatettava Kristuksen luo.
Kiitos Jorma hyvästä kommentista. Hyvä kirja. Johann Agricola oli joutunut harhaan ja oli pihalla Jumalan lain tarpeellisuudesta ja samalla evankeliumi oli saanut lain tehtäviä. Kunnioitetun isän herra tohtori Martti Lutherin 39 + 48 teesiä antinomilaisia vastaan ovat täyttä asiaa ihan jokainen.
Mukava huomata, että Luther näin selvästi puhuu lain asemasta.
Siinä ei ole tippaakaan omavanhurskautta, kuten olemme täällä todenneet.
Sehän koskee Kristuksen kirkkoa, jotta se ei joutuisi harhaan.
Agricolalle tuosta lainauksesta ei enää ole hyötyä.
Näin on Yksimielisyyden ohje, tohtori Preus ja Luther ja Melanchton/Apologia –
kaikki tuoneet esille samaa asiaa.
On tärkeää, että kirkon opettajat ikään kuin lyövät saman naulan kantaan.
Kiitos Jorma, näin on. On hienoa lukea pyhien kirjoituksia.
Jumalan lailla on omat tärkeät tehtävät ja evankeliumilla oma tärkeä tehtävä. Laki ja evankeliumi pitää olla aina erillään, niitä ei koskaan saa sekoittaa.
Kun puhutaan lain ja evankeliumin eri tehtävistä, syntyy ajatus, että ne ovat välineitä jollekin niitä suuremmalle tavoitteelle. Kansanomainen kielikuva kepistä ja porkkanasta tulee mieleen. Jokin tässä ajatuksessa tuntuu yritykseltä selittää kaikkivaltias Jumala ihmisen kapeisiin rajoihin mahtuvaksi. Mikä tuo Jumalan tavoite sitten olisi? Haluaako hän näillä keinoilla saada kurittoman ihmiskuntansa mielensä mukaiseen ruotuun?
Laki taitaa sisältää niin kepin kuin porkkanankin. Evankeliumi on jotain verrattomasti suurempaa. Se kertoo meille katetusta yltäkylläisestä hääateriasta, jolle kaikki on kutsuttu.
Kun ns. luonnollinen ihminen ajattelee Jumalan lain tehtävää, eikö silloin ensiksi tule mieleen, että lain tehtävänä on tehdä ihmisistä hyviä ja nuhteettomia ?
Jos ei niin ainakin laki hillitsee ja vähentää ihmisen pahuutta ? Mutta Herran apostoli Paavali näkee asian aivan päinvastoin, kuten Room. kirjeen 3 luku sen selkeästi osoittaa: ” Laki tekee ihmisestä syyllisen ja kokonaan kelvottoman Jumalan edessä, mitä enemmän ihminen ponnistelee ja yrittää lakia noudattaa, sitä vaikeammaksi jopa mahdottomaksi on lain tien kautta saada omaantuntoonsa rauhan. Ehkäpä alussa hyvin alkaneen urakka päättyy lopulta umpikujaan. Elikkä lain tehtävänä on osoittaa, ettemme voi pelastua omin voimin. Kukaan ei kestä Jumalan edessä, sillä jokainen suu tukitaan. Laki tuo synnintunnon ja Jumalan tuomion välttämättömyyden, eikä pelastusta.
Kiitos Martti Pentille ja Martti Pylkkäselle hyvästä pohdinnasta lain tehtävistä. Todellakin laki näyttää minkälaisia me todella olemme. Omat ansiomme ei riittäisi muuhun kuin kadotustuomioon. Onneksi Jeesuksen ansiosta pelastumme.
”Laki tekee ihmisestä syyllisen ja kokonaan kelvottoman Jumalan edessä, mitä enemmän ihminen ponnistelee ja yrittää lakia noudattaa, sitä vaikeammaksi jopa mahdottomaksi on lain tien kautta saada omaantuntoonsa rauhan.” Tämä on mielestäni jokseenkin itsekeskeistä ajattelua. Onko uskon keskeinen ongelma ihmisen kelpaavuus Jumalalle ja siitä seuraava omantunnon rauha? Minä ymmärrän, että kristillisyys on yhteisöllisyyttä, Jumalan valtakunnan rakentamista maailman valoksi ja suolaksi. Jumalan tahdon toteuttaminen on Hänen rakkautensa jakamista eteenpäin eikä sen ansaitsemista itselleen.