Olin mukana keskustelussa, jonka eräs kohta jäi erityisesti soimaan mielessäni. Työtoverini pohtivat, miksi jonkun lausuma mielipide voi vaikuttaa niin kovasti siihen kuvaan, joka meillä on hänestä. Siis tilanne, jossa kuva ystävästä saa säröjä, jos tämä ilmaisee itselleni vastakkaisen poliittisen tai muun mielipiteen. Tämä on inhimillistä. Silti – hyvän ystävän ollessa kyseessä – emme anna hänen yksittäisen mielipiteensä – tai joskus ns. ankan (englanniksi ”duck”) – pilata koko yhteistä historiaamme.
Entä silloin, kun kyse onkin yhteisöstä? Suurimpaan osaan yhteisöjä kuulumme vapaaehtoisesti. Jatkuva keskustelu vaikkapa kirkon osalta on se, missä määrin joku haluaa sitoutua siihen, vaikka se edustaisikin itselle vieraita käytänteitä. Monen vakiovastaus on, että kannattaa kuulua, jotta voisi vaikuttaa. Ehkä jossain kuitenkin menee se raja, jonka jälkeen yhteisön edustamat arvot ja tavat tuntuvat niin vierailta, että on helpompi itse irtautua yhteisöstä, kuin yrittää muuttaa sitä sisältä päin.
Silloin, kun kyse on kahden yhteisön välisestä suhteesta, tilanne on samankaltainen. Kumppanuus on tärkeää myös yhteisöille. Nykyaikaan kuuluu se, että menestyvät yhteisöt ovat verkostoituneita. Tätä kautta tunnustetaan se, että yhteisö yksin ei ole kaikkivoipa ja että yhdessä saamme aikaan enemmän.
Meillä suomalaisilla on paljon sellaisia elämään, arvoihin ja tapoihin liittyviä piirteitä, jotka edustavat maailmanlaajasti pientä vähemmistöä. Kansainvälisten kumppaneitten kanssa toimiessamme on hyvä muistaa tämä. Silloin, kun arvotamme kumppaneitamme vain oman mittapuumme mukaan, saatamme heittää epämiellyttävän ankan takia koko pesuveden menemään – vaikka se olisi tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Hyväksymmekö yhteisönä sen, että kansainväliset kumppanimme saattavat ajatella vaikkapa sukupuolesta (engl. ”sex”) perinteisten ja tieteellisesti vanhentuneiden käsitysten mukaan? Kenties ystävyyden ja kumppanuuden ei tarvitsisi olla riippuvainen yhdestä tai kahdesta mielipiteestä. Kenties se, mitä yhdessä olemme kokeneet ja mihin yhdessä pyrimme, on tärkeämpää kuin se, että olemme kaikesta tasan samaa mieltä. Voihan käydä niinkin, että meidän lausumamme ankat alkaisivatkin kuulostaa kumppanin mielestä tärkeiltä, jos sitoudumme häneen kokonaisvaltaisesti.
Entäpä se rock’n roll? Se nyt vaan kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten jokin ennakkoluuloton, rajoja rikkova, mutta perinteestä ammentava voi olla uudistamassa kokonaista kulttuuria ja muovaamassa kokonaisia sukupolvia. Rohkeutta siis.
Vanha laulu on askelten:
naiset ovat tasa-arvoisia mutta erilaisia. Aivan kuten Etelä-Afrikkalaiset kristityt (valkoiset) ystäväni totesivat valkoisista ja mustista. Tasa-arvoisia mutta erilaisia. Ja kannattivat apartheidia.
Vuokko Ilola puhuu asiaa, aina vaan. Hyvä Vuokko!
Esa Lauekoskikin puhuu asiaa mutta se, mitä hän sanoo viimeiseksi, kuulostaa kummalliselta.
Lauekoski sanoo, että nainen ei voi (eikä kukaan edes halua) toimia seurapuhujana.
Miten niin ”kukaan nainen ei halua eikä voi”?
Minä olen saman kirkon jäsen kuin vanhoillislestadiolaisetkin. Olen nainen. Olen sekä halunnut että voinut toimia seurapuhujana kirkollisissa seuroissa.
Uskonsuuntaus voi olla vaikka yksinomaan miehille. Joka tapauksessa kaikkien uskonsuuntausten on noudatettava yhteiskunnan lakia ja järjestystä ulospäin esiintyessään. Tässä tosin saattaa olla keskustelukohteita mutta valtion laki on fakta. Ihmisillä on oltava oikeus päättää omasta elämästään halutessaan. Tasa-arvoisuus yhteiskunnan taholta.
Sitä en ymmärrä, miten SRK:n johtokunnan jäsenyys on uskonopillinen kysymys.
Sari, en ole paras mahdollinen asiantuntija, mutta melkein laittaisin pääni pantiksi ettet ole toiminut puhujana vanhoillislestadiolaisissa seuroissa, vaikka muuten olisit varmasti sydämellisesti vl-seuroihin tervetullut , ellet jo ole niissä vieraillutkin:-)
Edellinen kommentti lähti hiukan turhan kiireesti.
Olen ymmärtänyt, että naisia on paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnissa. Sitä en ymmärrä, miten SRK:n johtokunnan jäsenyys olisi uskonopillinen kysymys?
Tätä käytäntöä näytään noudattavat vapaissa suunnista, vai onko näkyvissä siinä muutoksia
Johtokunnan jäsenyys kenties heijastaa apostolisia perinteitä. Onko heitä 12?
Jos olen oikein ymmärtänyt johtokunnan jäsenmäärä on 24. Paljon pappeja ja opettajia ja upseereita.
Sari vetoaa usein siihen, että argumenttia ”erilaisia mutta tasa-arvoisia” käyttivät myös valkoiset eteläafrikkalaiset apartheidin perusteena. Sari päättelee siis näin: Argumentilla ”erilaisia mutta tasa-arvoisia” on perusteltu apartheidia. Apartheid osoittautui vääräksi. Argumentti ”erilaisia mutta tasa-arvoisia” on siis kelvoton.
Sarin päättely ontuu pahasti. Yhtä hyvin voisi väittää, että vapaus, tasa-arvo ja kansanvalta ovat osoittautuneet kelvottomiksi perusteiksi, koska kommunistit tappoivat 1900-luvulla ehkä jopa satoja miljoonia ihmisiä näihin päämääriin vedoten.
Lienemme samaa mieltä siitä, että vapaus, tasa-arvo ja demokratia ovat monessa tilanteessa käypiä perusteita siitä huolimatta, että kommunistit väärinkäyttivät niitä hirmutekojensa edistämiseen. Samalla tavoin myös argumentti ”erilaisia mutta tasa-arvoisia” voi olla monessa tilanteessa käypä siitä huolimatta, että sitä on väärinkäytetty apartheidin perusteena. Olen samaa mieltä Viljo Juntusen kanssa siitä, että virkakysymys (papin tai puhujan tehtävä) ei ole tasa-arvokysymys vaan teologinen ja opillinen kysymys.
Jumalan seurakunta on kutsuttu heijastamaan Jumalan olemusta, Jumalan sydäntä. Siksi sen palvelutehtäviä ei tule nähdä keskenään eriarvoisina valta- tai arvoasemina. Jokaisessa tehtävässä on omat ilonsa ja vaikeutensa, eikä niitä voi vertailla keskenään. Jos palvelutehtävät määritellään valta- tai arvoasemiksi, ollaa todella metsässä sen suhteen, mistä elävässä kristillisyydessä on pohjimmiltaan kysymys.
Sen sijaan kristillisyyden tehtävät on mielestäni oikein nähdä luonteeltaan sielunhoidollisina kuuliaisuustehtävinä, joihin liittyvien ilojen ja surujen avulla Kristus kasvattaa meitä ristin koulussa taivasta varten. Hän on sanassaan rajannut naiset sananpalvelijan tehtävän ulkopuolelle, mutta se ei merkitse naisten eriarvoisuutta miehiin nähden. Sen sijaan se mielestäni tarkoittaa, että erilaisuutensa vuoksi naiset eivät tarvitse puhujan tehtävään liittyviä iloja ja vaikeuksia vaan joitain muita.
”Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ’Minä en tarvitse teitä.'” (1. Kor. 12:21)
Minäkään en kuitenkaan näe perusteita ymmärtää SRK:n johtokuntaa miksikään teologiseksi suureeksi. Siksi on mielestäni täysin ehdonvallan asia, valitaanko sinne naisia vai ei. Sen enempää naisten kuin miestenkään valitseminen ei tule olla minusta kuitenkaan mikään itseisarvo. Tärkeintä, että johtokuntaan valitut ovat vastuullisia, luotettavia, asiansa osaavia ja Raamattunsa hyvin tuntevia.
Joona Korteniemi,
Olen kanssasi tietenkin samaa mieltä siitä, että se, että apartheidia puolustavat käyttivät argumenttinaan ”tasa-arvoisia mutta erilaisia”, puhuessaan mustista ja valkoisista, ei automaattisesti tarkoita sitä, että aina kun sanotaan, että jotkut ovat ”tasa-arvoisia mutta erilaisia”, kyse olisi apartheidin kaltaisesta asiasta, eli siitä, että ihmisiä asetetaan eri asemaan sellaisten ominaisuuksien kuten rotu, sukupuoli jne. perusteella.
Tässä puheena olevassa asiassa on kuitenkin kyse verrannollisesta ja samanlaisesta asiasta. Sukupuolen, rodun jne, ominaisuuden perusteella ihmisiä asetetaan hierarkkisiin alamaisuus-suhteisiin keskenään.
(Ja jos kyse ei ole tasa-arvo-asiasta vaan opillisesta ja teologisesta asiasta niin miksi kuitenkin vedotaan tasa-arvoon, toisin sanoen, naisten alamaisuutta perustellaan sillä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia mutta erilaisia? Miksi puhutaan tasa-arvosta jos kyse ei ole tasa-arvosta?)
Jaksais paremmin ymmärtää nämä apostoliset jatkumo -selitykset, jos SRK:n johtokunta olisi edes joskus osoittanut olevansa tolokku puheissaan ja toimissaan, mutta kun kaikkea muuta. Ihmettelen sitä omahyväisyyttä, mikä kaiken jälkeenkin on ominaista ko. porukalle. Koko porukka olisi pitänyt ehdottomasti vaihtaa. Tärkeintä on jokikisen puljun, maallisen tai hengellisen, johdon kannalta se, että toimitaan oikeudenmukaisesti ja rehellisesti. Niin, ettei ketään laiteta kärsimään.
Miten, miten miten tämä kaikki on mahdollista? On otsaa ja omahyväisyyttä jatkaa, vaikka on sössitty tosi pahasti. Sitten vielä vedotaan uskonopilliseen näkemykseen, ettei naista voi valita SRK:n johtokuntaan. Miksi heidän omia toimiaan ei tarkastella Raamatun valossa? Miksi oi miksi?
Oho. Klikkasin vahingossa Joona Korteniemen kommentin asiattomaksi. Ei ole minun mielestä asiaton.
Mutta sanonpahan vaan silti Joonan kommenttiin, että ne tyypit, joilla on valtaa, mielellään sanovat, ettei tässä ole vallasta kysymys eikä tule nähdä valta- ja arvoasetelmina. Kun siinä on nimenomaan vallasta kysymys: kuka linjaa ja päättää mihin suuntaan SRK on menossa. Ja tähän prosessiin ei tahdota naisia mukaan, vaikka liikkeessä olisi kuinka paljon viisaita ja päteviä naisia. Ei myöskään miehiä, jotka olisivat valmiita avaamaan naisille toisenlaista roolia vl-liikkeessä. Siinä on nimenomaan kyse vallasta eikä se muutu muuksi sillä, että sitä ei vallaksi kutsuta. Naisille ei haluta antaa valtaa päättää asioista vl-liikkeessä. Perustelut tälle vallankäytölle löytyy toki kirkon patriarkaalisesta historiasta. Mutta Jeesuksen seurassa oli naisia, eikä hän koskaan sanonut heille, että ”teidän tehtävänne on toisenlaiset”.